Suomeen + yksi käytännön vinkki rahansiirtoon

Roadtrip tehty ja olemme nyt olleet pari yötä San Josessa hoitelemassa viimeisiä käytännön asoita. Roadtripillä kilometrejä muuten kertyi lopulta pikkasen vajaa kymppitonni, 9883 km, ja osavaltioita tuli käytyä yhteensä 12. Yllättävää kyllä, vasta lopussa meillä oli pari 10-11-tuntista ajopäivää, muuten selvisimme 4-8 tunnin ajoilla. Silti noita kilometreja kertyi yllättävän paljon, tuo vastaa matkaa USA:n rannikolta rannikolle ja takaisin! Roadtripin paras asia oli kyllä automme adaptiivinen vakionopeudensäädin, itse henkilökohtaisesti rakastuin siihen täysin ajaessa (aiemmin en olekaan sitä käyttänyt, koska en juuri ole ajanut pitkiä matkoja). Hyvin roadtripin jaksanut automme lähti nyt eilen kotimatkalle, kun rahtifirma haki sen täältä San Josesta kuljetettavaksi satamaan Los Angelesiin. Suomeen auto saapuu joskus elo-syyskuun vaihteessa, mutta pärjäämme ilman autoa Helsingissä ihan mainiosti.

Suomen päässäkin on kaikki sujuneet ihan suht hyvin. Pieniä hankaluuksia oli ensin kämpän etsimisessä välittäjien kanssa, mutta onneksi ystävien ja sukulaisten avulla saimme vuokrattua Helsingin Kampista kämpän. Sunnuntaina sitten näemme uuden asuntomme ensimmäistä kertaa. Noin muuten käytännön järjestelyt on sujuneet hyvin, koska kaikki sähkösopimukset ja nettiliittymät ym. on pystynyt tilaamaan jo etukäteen netistä. Muuttoilmoituskin tehtiin jo maistraattiin ja postiin, joten käytännön järjestelyt taitavat olla aika lailla siinä. Olemme koko ajan kuuluneet Suomen sosiaaliturvan piiriin, joten sitäkään ei pidä uudestaan hakea. Merikonttimmekin on ilmeisesti saapunut jo Helsinkiin (ainakin aikataulun mukaan pitäisi jo olla), joten mikäli tullin kanssa ei tule ongelmia, saamme varmasti tavaramme jo ensi viikolla.

Yhden käytännön vinkin voimme kuitenkin antaa muuttoon maidenvälisesti. Siirsimme rahamme USA:n tililtä Suomen tilille TransferWisen kautta, ja voimme lämpimästi suositella palvelua oman kokemuksemme pohjalta. Olimme jo siirtämässä rahaa pankista pankkiin todella huonolla kurssilla, kun yhtäkkiä muistin lukeneeni USA:n suomalaiset tai Piilaaksonaisten fb-ryhmästä tuosta TransferWisestä. Onneksi katsottiinkin tuo palvelu, koska laskeskeltiin säästäneemme jopa tonni käyttämällä tuota palvelua. Palvelu perustuu siihen, että sen sijaan että rahaa siirrettäisiin eri maiden ja kurssimuunnosten kautta, raha siirtyy vain maiden sisällä eri käyttäjien välillä, ilman kurssimuunnoksia. Ja se tosiaan toimi, rahat siirtyivät parissa päivässä. Juuri juttelimme kaverimme kanssa, että PayPalin kautta homma onnistuu kanssa hyvin, joten sitäkin varmasti voi suositella.

Itselläni ei vielä ole olo, että olisimme menossa Suomeen pysyvästi, pikemminkin on olo, että menemme sinne lomalle. Siksi olonikaan ei ole erityisen haikea, vielä. Paremminkin voisi sanoa, että on tullut fiilisteltyä tätä Amerikkaa viimeinen kuukausi ihan antaumuksella, ja lähdetään tosi hyvillä fiiliksillä kohti uusia juttuja. Aika näyttää, mitä näistä Amerikan vuosista jäi käteen. Upeita kokemuksia tietysti, mutta se, onko ihmisenä jotenkin muuttunut, jää nähtäväksi.

Vaikka tämän blogin taru alkaa olla tässä, lupaan kuitenkin palata vielä tänne kertomaan kuulumisia Suomeen kotiutumisen jälkeen jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin viimeiset pakkaukset laukkuihin ja nokka kohti lentokenttää. Pitäkää meille peukkuja, että kaikki menee hyvin!

Glacier National Park

Glacier oli roadtrippimme viimeinen kohde ennen kotimatkaa. Glacier NP sijaitsee Montanan pohjoispäässä, lähellä Kanadan rajaa. Puistoa kuvaillaan Yellowstonen, Yosemiten ja Grand Canyonin veroiseksi, ja se taisikin olla se syy, miksi ajoimme sinne, olimme mainostuksen uhreja.

Vaikka meidän mielestämme puisto ei ihmeellisyydessään yltänytkään em. puistojen tasolle, oli se silti ehdottomasti käymisen arvoinen. Meille vain sattui vähän huonot säät vierailulle, sillä toisena päivänä satoi vettä ja oli ihan hiton kylmä keli. Yhdessä paikassa oli vain 40 F lämmintä, eli sellaiset 4 ja rapiat celciusastetta ja kävi tuuli sekä satoi... Tuli ihan mieleen Suomi, jos pisti silmät kiinni.

Tuona sadepäivänä kävimme Going to the Sun Roadilla katselemassa maisemia. Tuo tie menee puiston länsisisäänkäynniltä itäsisäänkäynnille, ja on tituleerattu yhdeksi USA:n kauneimmaksi tieksi. Sitä se olikin. Tuon tien pääsee kulkemaan omalla autolla tai sitten voi ottaa ilmaisen shuttle-bussin. Me päätimme kokeilla tuota shuttlea, koska sen kyydissä voi tosiaan keskittyä pelkästään niihin maisemien katseluun.

 

Going to the Sun road

Ihan täysiä pisteitä tuo shuttle ei kyllä saa kätevyydellään. Meille selvisi vasta siihen jonottaessa, että meidän pitää vaihtaa kaksi kertaa bussia päästäksemme tien toiseen päähän. Syy on siinä, että tien keskivaiheilla tie on niin kapea, että siitä ei mahtuisi normikokoisella bussilla, vaan pitää vaihtaa pikkubussiin. Vaikka linjat on suunniteltu niin, ettei vaihtoa pitäisi joutua odottamaan, käytännössä sitä joutui kuitenkin odottamaan. Ja välillä jopa puoli tuntia, josta ainakin itselle tuli olo, ettei ole kovin kätevä systeemi. Mutta jos lomalla on aikaa, niin voi suositella bussia, bussista näkee kyllä tosi hyvin. Ja varsinkin meidän tapauksessa, koska automme on sen verran matala, että luultavasti emme olisi edes nähneet mitään kivikaiteiden takaa, haha. Shuttleen voi antaa vielä sellaisen vinkin, että kannattaa sillä keskipätkällä jos on menossa Logan Passin suuntaan istua menosuuntaan oikeanpuolimmaisilla penkeillä. Jos menee vastakkaiseen suuntaan niin sitten menosuuntaan vasemmalla puolella.

Tuolloin sadepäivänä en jaksanut edes kaivaa kameraa esille, koska näkyvyys oli sen verran kehno. Mutta seuraavana päivä kun menimme minihaikille samaa tietä, nappailin ikkunan läpi muutamat kuvat. Kuvat on vain tien läntiseltä puolelta, koska lähdimme haikille Logan Passiltä tien keskivaiheilta.

Teimme 3 mailia pitkän minihaikin Hidden Lake Overlookille ja takaisin. Olimme alun perin varautuneet menemään ihan kyseiselle järvelle asti, mutta reitti olikin suljettu karhuvaaran takia. Järven rannalla majaili ainakin karhuemo poikasineen ja puiston polittiikka tuntui olevan, että ihmiset muuttaa suunnitelmiaan karhujen takia. Hyvä niin. Vaikka tuo haikki oli lyhyehko, oli siinä kuitenkin ihan riittävästi nousua aina yhtä ihanien portaiden muodossa. Mutta perillä maisema palkitsi suorituksen.

Tuolla reitillä oli erityisen paljon vuohia, murmeleita ja maaoravia. Vuohet eivät olleet moksiskaan ihmisistä, ja oli suorastaan vaikea pitää niihin turvaetäisyyttä, kun ne tuntuivat tunkevan reitille. Yhdellä vuohella oli maailman suloisin poikanen, ihana pikku kili!

Tuonne alas ei olisi saanut karhuvaaran takia mennä, mutta tietenkin jotkut tyhmät meni...

Vähän pääsi lumisohjossakin tarpomaan... tuli yksi kotimaa mieleen... 

Bongaa kuvasta 13 lammasta... Tämä otettu kameran maksimizoomilla vuorenrinteeltä tosi kaukaa

Tuolla Glacierin alueella tuntui olevan ihan mieletön huckleberry-villitys, sitä mainostettiin joka paikassa. Itsehän jouduin googlesta katsomaan mikä marja on kyseessä, koska ei kuulostanut tutulta. Mustikkahan se. Tarjoilijan houkuttelemana tilasin ravintolassa mustikanmakuista jääteetä sekä jälkkäriksi mustikkajäätelöä, jotka molemmat oli tosi hyviä (pääruokani ei sentään sisältänyt mustikkaa). Timo söi sekä tuolla että Yellowstonessa moose’s track –nimistä irtojäätelöä, joka oli (Timon mielestä) ihan superhyvää. Se sisälsi muun muassa peanut butter cup –paloja ja suklaaköntsiä. Kannattaa maistaa, jos tulee vastaan.

Mustikka-jääteetä

Noiden parin päivän tarkoituksena oli myös vähän rentoutua ennen kotimatkaa, koska tiedossa oli pari 10-tuntista ajopäivää. Perjantaina koittaakin jo lento Suomeen, iiks!

Yellowstone

Voi, ihana Yellowstone. Mistähän edes aloittaisi?

Yellowstone täytti kaikki odotukset ja jopa ylitti ne. Vaikka kansallispuistoista edelleen ykköspaikkaa pitää Yosemite (siellä saavutettujen asioiden vuoksi), on Yellowstone se, mitä suosittelemme kaikille.

Yellowstone on aika laaja kattaus villieläimiä, vulkaanisesta toiminnasta kertovia nähtävyyksiä sekä upeita haikkimaisemia. Puisto itsessään on valtavan iso, ja jaettu viiteen osaan. Me olimme tuolla neljä yötä, ja ehdimme nähdä hyvin kaikki mitä halusimme. Olimme kerrankin onnistuneet varaamaan majoituksen puiston sisältä, jolloin aikaa ei mennyt niin paljon siirtymisiin (vaikka puisto oli iso, ja liikkumiseen meni ihan tuhottomasti aikaa, mutta kerron siitä myöhemmin). Olimme mökkimajoituksessa, symppiksissä cabineissä, jossa ei ollut edes telkkaria. Koko puiston alueella ei ollut verkkoa tai edes puhelinkenttää, joten piti keksiä muutakin tekemistä kun netissä pyöriminen tuntitolkulla, haha. Tuo neljän päivän totaalisen nettipaaston aikana ensimmäinen ilta oli paha, mutta sitten unohti koko netin olemassaolon. Ja sitten kun sinne nettiin lopulta pääsi, niin eihän siellä mitään tärkeää ollut tapahtunut... Eli nettipaasto ei haitannut yhtään, tosin olisi ollut kiva, jos puhelin olisi edes kuulunut tai tekstiviestit kulkeneet. (Ja netittömyydestä huolestuneille tiedoksi, että nettiaikaa on kyllä ostettavissa, mutta se toimii vain tietyissä pisteissä ja tiettyyn aikaan, ja on hinnaltaan jotain $5/tunti, eli kallista).

Meidän mielestämme Yellowstonen parasta antia oli ehdottomasti villieläimet. Niitä ei voinut olla näkemättä, jos vähänkin ajeli alueella eri paikkoihin. Me näimme biisoneita, karhuja, hirviä, peuroja, hanka-antilooppeja, vuohia sekä pienemmistä murmeleita, piiskujäniksiä, maaoravia...

Aktiivisimmillaan nämä isoimmat eläimet ovat auringonlaskun tai auringonnousun aikaan, ja yleinen ohjelmanumero tuntuukin olevan autolla ajo ympäriinsä siinä iltakasin maissa eläimiä bongaillen. Loistava paikka eläimien bongailulle on Hayden Valley, joka sijaitsee Lake Villagen ja Canyon Villagen välillä. Tuolla niityllä on sadoittain biisoneja, ja he huvittavat autoliikennettä hyppimällä tien yli, niin että varmasti saa kuvan tien ylittävästä biisonista.

Tuolla tiellä helppo tapa bongata eläimiä on myös seurata muita: Jos tienlaidassa on pysäköitynä pari autoa ja ihmiset seisovat kameroiden kanssa, on lähistöllä joku kiinnostava eläin. Tökeröimmät eivät edes pysäköi autoaan, vaan heittävät hätävilkut päälle keskellä tietä ja nousevat autosta ulos kuvaamaan. Jos ranger sattuu paikalle, saa tupenrapinat tientukkimisesta, mutta muuten tuollaiseen käytökseen tunnutaan suhtautuvan ymmärtävästi. Eli vinkki Yellowstoneen aikoville: ei kannata lähteä ajatuksella, että on kiire. Aikaa palaa hitaaseen köröttelyyn jonossa. Nopeusrajoitus koko puiston alueella on max. 45 mph, ja usein pienempikin, joten liikkuminen on hidasta. Jos mielii nähdä susia tai kojootteja, kannattaa pysähtyä iltahämärässä Hayden Valleyn eräälle levähdysalueelle. Levähdysalueen tunnistaa siitä, että siellä pojottaa alkuillasta asti amerikkalaiset retkituoleineen ja kaukoputkineen varaamassa parhaat paikat. Mekin käytiin siellä yksi ilta, mutta eihän me olisi mitään hämärässä nähty ilman kaukoputkea tai kiikareita, joten jäi susi näkemättä.

Siisteintä oli nähdä karhu ja biisoni. Eläimiä ei saa lähestyä, ja nyrkkisääntö onkin, että jos eläin reagoi jotenkin sinuun, olet liian lähellä. Joten näimme karhun auton ikkunasta, mikä tietysti muutenkin oli ihan kiva, että oli autossa turvassa. Tuolla puistossa kovasti kaupattiin bear sprey:tä eli karhusuihketta, joka on jonkinlainen "pippurisumute" karhuja vastaan. Tuollainen suihke oli ihan uusi tuttavuus, koska esimerkiksi Yosemitessä, jossa on myös karhuja, ei tuollaisesta suihkeesta puhuttu mitään. Näin noita bear spray -pulloja todella monella. Niitä pystyi jopa vuokraamaan, joten varmasti hommaamisen helppouskin oli saanut ihmiset hommaamaan suihkeen. Me ei vuokrattu tai ostettu suihketta, ja ehkä vähän jännitti pidemmällä haikilla tuleeko karhu kulman takaa. No eipä tullut. Noin muuten tuolla annettiin ohjeistus, että pitää pitää polulla meteliä ja karhun kohdatessa perääntyä (kääntämättä selkää karhulle). Jos karhu hyökkää, niin tekeytyä kuoliaaksi maahan siten, että suojaa niskan ja mahan. Kaliforniasta tuttua ohjetta "fight back, don't give up" ei näkynyt.

Karhuemo poikasineen. 

Biisonit ovat muuten melkoisen isoja jössiköitä. Tai ainakin urokset ovat. Silti tuntuu, että niitä vähiten kiinnostaa ihmiset. Biisonit parkkeeravat ihan mihin lystäävät ja usein se on ihan keskellä tietä tai jotain majoitusaluetta. Ensimmäisenä aamuna aamupalalta tullessa näimme sellaisen muina miehinä (tai biisoneina) keskellä parkkialuetta. Nuo biisonit ovat myös ihan superhyviä olemaan täysin paikallaan (en tiedä nukkuvatko pää pystyssä vai mitä), joten ainakin kahdesti säikähdin, kun tajusin että lähellä oleva tumma kasa olikin biisoni! Ihmettelimme Timon kanssa jo tuonne ajaessa, kun biisoneja ei näkynyt missään muualla kuin puiston alueella. Kun tämä tuli puheeksi seuraavassa kohteessa Glacierissa puiston vapaaehtoistyöntekijän kanssa hän kertoi, että puiston ulkopuolelle menevät biisonit tapetaan! Syy on siinä, että biisonit levittävät tauteja, jotka ovat kotieläimille vaarallisia/tuhoisia. Selitys kuulostaa uskottavalta, koska tuo Wyoming (ja muutenkin) on yhtä ranchiä ranchin perään, joten biisoneille ei taida olla vapaata tilaa olla. Se on kyllä vähän surullista. No, mutta ainakin tuolla niitä on sadoittain.

Biisoni parkkipaikalla yksi aamu

Teimme myös kivan haikin ylös Mt. Washburnin huipulle. Haikilla oli pituutta 6.4 mailia (n. 10.3 km) ja korkeusnousua sillä oli 1400 ft (n. 426 metriä).  Meillä meni reippaalla tahdilla haikissa kolmisen tuntia + tauko huipulla. Huipulta oli hienot maisemat koko puistoon. Tosin hieman pilvinen keli oli, joten kovin kauas ei nähnyt. Huipulla on metsäpalovartijan torni, josta voi bongailla maisemia. Ja eläimiä. Niin ja nettiaddikteille tiedoksi, että huipulla on kenttää! Tai ainakin at&t:llä oli, T-Mobilesta ei yllättäen ollut mihinkään.

Kohde näkyvissä!

Kuvassa Grand Canyon of Yellowstone

Ihana kili!

Kävimme tietysti myös katsomassa kuumia lähteitä, geysirejä ja "kaasuaukkoja", jotka kaikki kertovat tuon alueen tuliperäisyydestä. Mammoth Hot Springs oli Timon suosikki. Minusta tuolla alueella lähinnä haisi pahalle (rikkikaasuille), mutta joo, olihan ne hienoja.

Mammoth Hot Springseiltä 

Yellowstonen vetonaula on Old Faithful, geysir, joka purkautuu noin tunnin kahden välein. Tätä porukka pakkautuu katsomaan ennustettuina purkausaikoina, paikalla on oikea kisakatsomo. Mielenkiintoista tuossa Old Faithfulissa on se, ettei se edes ole hienoin ja massiivisin purkaus (tämän on tosin puoliksi omaa tulkintaa) vaan se on noussut vetonaulaksi koska sen purkaus on ennustettavin (purkaus ei kuitenkaan ole edes säännöllisin). Old Faithful on hieno ja näkemisen arvoinen, mutta ehdottomasti kannattaa kiertää myös katsomassa muita geysirejä ja kuumia lähteitä Old Faithfulin ja Norrisin alueiden välillä. Meidän suosikki geysireistä oli ehdottomasti Grotto Geysir Upper Geyser Basinissä, tuolla geysirillä oli kunnon show-meininki, se purskutti vettä joka suuntaan ja välillä päästeli savuja. Tuosta kuului jopa uskomaton meteli. Kuumat lähteet olivat myös todella upeita niiden bakteeriaktiivisuuden aiheuttamien värien takia. Oli upeita täysin turkooseja järviä sekä järviä jossa oli kivasti lähes kaikki sateenkaaren värit. Valitettavasti näiden nimiä ei enää muista. Mutta hienoja kuumia lähteitä löytyy tuolta alueelta miltä noita geysirejäkin, sekä alueelta nimeltä West Thumb Geyser Basin.

Old Faithfulin kisakatsomo 

Grotto Geyser 

Näissä kansallispuistoissa on ihan loistavat opastaulut!

Yellowstonessa on myös kanjoni nimeltä The Grand Canyon of Yellowstone. Kanjoninissa virtaava vesi on aivan hämmästyttävän turkoosia! Kanjoni itsessään on punertavankeltaista, koska siinä on paljon raudan oksideja. Kanjoni itsessään on syntynyt (muistaakseni) tulivuorenpurkauksen aiheuttaman vajoaman seurauksena, joten se eroaa suuresti muista eroosion aiheuttamista kanjoneista. Satuimme paikalle, kun oli alkamassa Ranger Talk aiheesta kanjonin synty, ja pääsimme siten kuuntelemaan tiivistetyn vartin mittaisen luennon aiheesta. Suosittelemme siis kuuntelemaan aina jos mahdollista tuollaisen rangerin miniluennon, niin välttyy museokierrokselta. Parhaiten kanjonin näkee näköalapisteeltä nimeltä Artist Point, tuon virtaavan veden ja vesiputoukset näkee parhaiten pisteeltä Brink of Upper/Lower Falls.

Puiston alueella kaikki ravintolat ym. ruokapaikat omistaa sama yritys, joten niissä on kovin samanlaiset ruokalistat. Ruoka on kuitenkin hyvää (tai sitten on vaan niin nälkä kaikista aktiviteeteista, että ruoka maistuu). Old Faithfull Inn:in ravintola on selkeästi heidän lippulaivansa, jossa on astetta fiinimpi meninki ja parempi ruokalista. Tai siis luulimme että on fiinimpi meininki, mutta porukka oli siellä lenkkareissa, joten ei vissiin sitten kuitenkaan. Ruoka oli kuitenkin ihan superhyvää! Ravintolaan on tehtävä pöytävaraus vähintään pari päivää ennen, jos haluaa sieltä saada ruokaa. Mutta se kannattaa.

Yellowstonessa on iso järvi nimeltään, yllätys yllätys, Yellowstone Lake. Tuolla järvellä ei ole kovin paljon tekemistä, koska siellä ei tietääkseni saa harrastaa mitään vesiurheilulajeja. Mutta mikäli hienot maisemat kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa maisemat ylhäältä näköalapisteeltä nimeltä Lake Butte Overlook

Yellowstonesta voisi kirjoittaa vielä lisääkin, mutta tässä tärkeimmät. Ihan loistava paikka!