Pääsiäisestä

Täällä pääsiäisen vietto ei näy oikeastaan mitenkään. Toki kaupasta löytyy pääsiäiskoristeita ja -kukkia, ja tällä viikolla on tullut kaksikin kappaletta näitä jänniä mainoksia aiheena sunnuntain pääsiäiskirkko. Mutta kansallisia vapaapäiviä ei ole töissäkäyvillä, joten tämä on meille ihan tavallinen kaksipäiväinen viikonloppu. Koululaiset ovat ilmeisesti vapaalla, ja opiskelijat spring break:illaan, mutta muuten pitkiä vapaita ei ole.

Myös yksi asia erottaa suomalaisen ja amerikkalaisen pääsiäisenvieton (ja ei, se ei ole mämmi). Tässä vinkki siitä:

Kuva täältä 

 

Tässä kuvassa kysytään, kumpi lapsista pitelee jotain asiaa, joka on Amerikassa kielletty lasten suojelemiseksi. Onko se Kinder-yllätysmuna vai rynnäkkökivääri? No varmasti arvasittekin jo, kielletty on nimittäin Kinder-yllätysmuna. Yllätysmunat on kiellettyjä koko USA:ssa, ollut jo vuodesta 1938 asti (lisätietoa Onnenpäivä-blogista). Onhan Kinder-munissa Suomessakin se varoitus, että ei sovellu alle 3-vuotiaille tukehtumisvaaran vuoksi, mutta ilmeisesti täällä ei haluta ottaa sitä riskiä, että näin kävisi. Tosin, jos yllätysmunat on olleet kiellettyjä jo noin pitkään, tuskin kukaan täkäläinen lapsi edes osaa niitä kaivata. Tuo kuvan mainoskampanjakaan ei tähtää Kinder-munien sallimiseen USA:ssa vaan tietenkin siihen, että aselakeja muutettaisiin USA:ssa, mutta tuo Kinder-yhteys vain sopi niin hyvin tähän.

Varmasti tuo Kinder-munien puute on juurikin Amerikan ulkomaalaisten "ongelma", he kaipaavat näitä pääsiäisherkkuja. Rohkeimmat tuovat niitä matkoiltaan mukanaan USA:aan. Rohkeimmat siksi, että kiinni jäädessä saattaa rapsahtaa tullissa peräti 2500 dollarin sakko! Ei ehkä sen arvoista... Me emme juuri Kindereitä kaipaa täällä, eikä kyllä edes käynyt mielessä viime Suomen reissulla ostaa sellaisia mukaan. Ja koska täällä kyllä myydään suklaamunia, ilman sitä yllätystä. Tässä meidän (aika köyhä saalis) suklaamunia:

Hyvää pääsiäistä (sitä viettäville)!

Uusi vuosi San Franciscossa

Vuosi sitten uutenavuotena, Suomesta paluun jälkeisessä kaameassa jet-lagissa katsoimme telkkarista San Franciscon ilotulituksia. Täällä ei uutenavuotena ole ilotulituksia joka kaupungissa, eikä käsittääkseni yksityishenkilöt edes saa ampua raketteja tms. Vuosi sitten katsoin noita Friscon ilotulituksia puolinukuksissa ja sanoin, että tuonne mennään paikan päälle ensi vuonna.

Joten otimme uuden vuoden vastaan Friscossa. Lähdimme Friscoon jo iltapäivällä tarkoituksena kierrellä kaupungissa, käydä syömässä ja sitten puolilta öin katsastaa nuo ilotulitukset. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, paitsi että kaikki kaupat sulkeutuivatkin jo iltaseitsemältä! Aika ennenkuulumatonta, koska täällä ei ole ikinä mikään kiinni vaikka olisi joku "pyhäpäivä". Mutta nyt oli, ja jouduttiin sitten keksimään jotain muuta, ja lopulta pyörittiin kaupungilla vain katselemassa ihmisiä (hauskaa tosin sekin).

Ilaksi olin varannut meille pöydän eräästä välimerellisestä ravintolasta. Tein pöytävarauksen vasta tiistaina, ja silloin aika moni ravintola myi "ei-oota", sen verran suosittu ravintolapäivä uudenvuodenaatto on. Mutta onneksi saimme pöydän tuosta The Fly Trap -ravintolasta, siellä kun oli kiinnostava menu. Yllätys olikin suuri, kun eilen olikin sitten joku erikoismenu uuden vuoden kunniaksi, ruokalista oli pääruokien osalta supistettu neljään vaihtoehtoon, josta yllättäen vain yksi oli minulle sopiva... Hintojakin oli nostettu normaalista 20-30 dollarista 40-50 dollariin per pääruoka... Olisi pitänyt ehkä osata arvata tuo, olihan viime ystävänpäivänäkin ravintolassa tuollainen "erikoismenu". Tietystihän tuo on yksinkertaisempaa ravintolan osalta kun on supistettu menu, jos on paljon enemmän asiakkaita. Mutta ehkä nyt muistaa tuon seuraavan kerran kun on joku tollainen erityispäivä, ettei tule yllätyksiä. Onneksi ruoka oli kuitenkin tosi hyvää!

Vuoden vikat minuutit!

Ilotulitukset ammuttiin mereltä sataman The Ferry Buildingin ja The Bay Bridgen välistä. Tuo alue oli aivan käsittämättömän täynnä ihmisiä kun saavuimme paikalle. Olisi pitänyt tulla paikan päälle varmaan kaksi tuntia ennen, jos olisi halunnut hyville paikoille! Yritimme ensin paremmille paikoille, netistä kun löytyi aika hyvät speksit siitä mistä ilotulitukset näkyy parhaiten. Rupesi kuitenkin vähän ahdistamaan se tungos, joten suosiolla menimme sivummalle, missä vielä oli väljää. Syy väljyydelle selvisi, kun ilotulitus alkoi - ilotulitukset jäivät osittain erään rakennuksen taakse. Mutta kyllähän tuostakin näkyi, eikä loppupeleissä edes harmittanut vähän huonompi näkyvyys.

Kokeilin ekaa kertaa ikinä BULB-valokuvausta. Noista kuvista voi olla montaa mieltä onko ne hienoja, minusta ihan jännittävän erilaisia. Vielä kun saisi jalustalla otettua niin tulisi parempia, tuonne tungokseen oli ihan turha jalustaa pystyttää.

Minulla on muuten pieni ongelma tässä valokuvauksen kanssa. Olen nimittäin koko tämän Amerikassa asumisen aikana ollut kaikissa tapahtumissa kameran takana. Kivaahan se tietysti on, ja ihan oma valintani, mutta tajuan vain usein jälkikäteen, että monesti en ehdi ollenkaan nauttia itse tapahtumasta kun vain valokuvaan sitä. Eilen tuo ilotulitus kesti vartin, ja minä nautin siitä ilman kameran kanssa kuvaamista ehkä pari minuuttia! Olin niin keskittynyt, että en ehtinyt edes uudesta vuodesta iloita amerikkalaisten mukana (sitä huutoa ja iloa kun riitti). Jotenkin on koko ajan sellainen olo, että kaikki tämä täällä on niin ainutkertaista, että pitää olla koko ajan tallentamassa sitä valokuviin. Eikä sillä, voin hyvin myös antaa Timon ottaa valokuvia, ja itse nauttia maisemista jne., mutta kuitenkin otan kuvat mieluiten itse (valokuvaus on tosi koukuttavaa). Lopputulos on, että meillä on viime vuodesta varmaan kymmeniä tuhansia valokuvia..! Ehkä vähän vähempikin riittäisi, ja joskus voisi vain luottaa muistikuviin muistojen säilyttämiseksi. En vaan tiedä miten maltan olla kuvaamatta...?

Ilotulitus oli hieno (siltä osin kun nähtiin), mutta hienompi oli kyllä San Josessa viime 4th of July:nä. Ilotulitukseen kuului netin mukaan musiikkikin, mutta me kuultiin vaan jotain pop-musiikkia. Epäilen että se ei ollut sitä oikeaa musaa, koska viime vuonna telkkarista kuului jotain klassista. Tuolla paikan päällä oli tosi iloinen ja hyvä tunnelma. Tuon tungoksen takia en kyllä menisi uudestaan, vaan katsoisin jatkossa kotisohvalta.

Mielenkiintoista oli tietysti sitten kun tää valtava ihmismassa purkaantui paikalta ilotulituksen jälkeen. Poliisi oli ohjaamassa autoliikennettä, mutta olisi kyllä tarvittu ohjaamaan myös kävelyliikennettä, sen verran sekasortoista meininki paikoitellen oli. Me kävelimme ilotulitusalueelta noin puolitoista kilsaa Fisherman's Wharfille, missä olimme hotellissa yötä. Saimme melkein ilmaisen hotelliyön vuoden 2014 loppuvuoden reissuista, jeejee! Oli ihan kiva mennä hotelliin, kun katsoi sitä paikallaan pitkään jumittunutta autoliikennettä. Olen nimittäin nykyään niin huono valvomaan, joululomalla ehkä yhtenä iltana jaksoin valvoa yli puolenyön...

Jenkkihymy!

Huikea Thanksgiving-viikonloppu!

Saavuimme muutama tunti sitten kotiin pidennetyltä viikonloppureissulta. Viime viikon torstaina täällä vietettiin Thanksgivingiä eli kiitospäivää, ja sen myötä Timolla oli loppuviikko vapaata, joten meillä oli hyvä tilaisuus lähteä reissuun. Mietimme pitkään lähteäkö etelä-Kaliforniaan San Diegoon vai USA:n Nortwestiin eli luoteisosiin Washingtonin ja Oregonin osavaltioihin. San Diegossa olisi ollut lämmintä, mutta jostain syystä Northwest veti pidemmän korren tällä kertaa, olen niin pitkään halunut käydä mm. Seattlessa. Joten torstaista tähän aamuun olimme kyseisellä reissulla.

Näimmekin paljon, päällimmäisenä pitää hehkuttaa lunta! Lumen näkemisestä tuli ihan joulufiilis! Seattlen seudulla lumen sataminen ei ole itsestäänselvyys talvella, toisin kuin jatkuva sade, joten sattumalta saimme nauttia lumesta - ja kyllä myös siitä sateesta.. Saimme myös värjötellä alle nollan asteen lämpötiloissa (talvitakkia kun ei täällä ole vieläkään...), mutta hyvin selvisimme kerrospukeutumalla. Kävimme myös sympaattisessa Portlandin kaupungissa sekä katsomassa muita Nortwestin nähtävyyksiä, mm. Twin Peaks -tv-sarjan kuvauspaikkoja.

Tänään kotiintullessa oli kyllä hieman haikea fiilis. Koska tuota Nortwestiä olisi voinut kierrellä laajemminkin ja monta siistiä paikkaa jäi näkemättä. Mutta ennen kaikkea nyt tajuaa, miten paljon yksistään täällä USA:ssakin olisi nähtävää ja miten vähän aikaa (ja lomapäiviä...) meillä enää on täällä käytettävissä. Niin ja yleensäkin matkustuksen jälkeen iskee haikeus, koska matkustus on vain paras asia mihin (harrastus)rahansa voi laittaa (meidän mielestämme). Tässä siis jo uutta reissua suunnitellaan...

Mutta tästä reissusta enemmän seuraavilla kerroilla, kun saan ladattua kuvat kamerasta koneelle. Nyt voisin kertoa kiitospäivän vietosta. Saimme nimittäin kutsun kaverini äidin luo Sacramentoon kiitospäivän aterialle. Olimme aika kiitollisia (haha, sopii teemaan) tästä kutsusta, koska se oli aika lailla ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan amerikkalaisten kiitospäivän viettoon. Sovimme kaverini kanssa, että teen päivälliselle jälkkäriksi mustikkapiirakkaa. Heillä ei kuulemma ikinä ole ollut mitään marjoista tehtyä piirakkaa, ja mustikkapiirakka nyt sopii aika hyvin suomalaisten tuliaisiksi, varsinkin kun käytin siihen metsämustikoita (wild blueberries), jotka ovat vähän enemmän suomalaisen makuisia kuin pensasmustikat (ne myös oikeasti sotkevat, piti varoittaa syöjiä ihan erikseen!).

Mustikkapiirakka. Unohdin taas kerran että mustikat kannattaa sulattaa ensin...

Kävimme myös Palo Altossa sijaitsevassa Marimekon liikkeessä hakemassa muitakin suomalaisia tuliaisia kaverin äidille vietäväksi. Liikkeessä pitkään mietin kaikkien värikkäiden Marimekon kuosien kanssa ovatko vähän liian erikoisia amerikkalaisille, joten lopulta päädyin mustavalkoisiin unikko-kuosisiin astioihin. Liikkeessä oli muuten hauska, kun siellä soi suomalaisia lauluja! Myyjä kyselikin mitä silloin soineessa Suklaasydän-laulussa lauletaan, kun he ovat sitä kuulemma myyjien kesken yrittäneet arvuutella.

Tälläinen kassi lähti tuliaisiksi. Sisällöstä en muistanut ottaa liikkeessä kuvaa...

Itse päivällinen ja ilta oli todella miellyttävä! Meidät oli kutsuttu viideksi, mutta osasimme arvata jo etukäteen että paikalliseen tyyliin silloin ei päivällinen ole vielä valmis, joten meidän pieni myöhästyminen ei haitannut yhtään (Sacramentoon on meiltä kahden tunnin ajomatka, ja tiellä oli paikotellen oikein ruuhkaa, mitä ei osattu arvata etukäteen). Loppujen lopuksi päivällinen taidettiin syödä vasta lähempänä seiskaa. Mutta mitäpä siinä hötkyilemään. Meidät otettiin lämpimästi vastaan. Itse asiassa "tosi normaalisti", toisin sanoen meihin ei kiinnitetty mitään erityistä huomiota, ja se pikemminkin tuntui siltä että meidän paikalla oloa pidettiin ihan normaalina. Myös tosi hyvältä siinä mielessä, että aina ei jaksaisi selittää niitä samoja Suomi-juttuja. Noille kiitospäivän illallisille kutsutaankin perheen ja sukulaisten lisäksi ystäviä, joten siinä mielessä emme mitenkään poikenneet normaalista vieraslistasta. Kaikki muut vieraat taisivat tuntea toisensa etukäteen (olivat naapureita ja ystäviä sekä heidän lapsiaan), ja välit tuntuivat halausten ja muiden perusteella olla lämpimät. Keskustelut, ainakin meidän "nuorten" keskuudessa oli kuulumisten vaihtoa tyyliin mitä oli vuoden aikana tapahtunut. Ja yksi stereotypiä tuli todistettua: kiitospäivän illalla tulee telkkarista jenkkifutista ja sitähän ne miehet eivät voi päivällisestä huolimatta olla katsomatta, haha!!

Ruokaa oli tarjolla todella paljon! Kaikki kalkkunaa ja sen täytettä lukuunottamatta oli tuossa pöydässä myös minulle kasvissyöjänä sopivaa, joten mikäs sen mukavampaa. Ruoka oli tosi hyvää. Mutta toki se oli tosi erilaista kuin mitä olimme koskaan syöneet, mutta mietimmekin Timon kanssa jälkikäteen, että samaa varmasti ulkomaalaiset sanoisivat suomalaisesta perinneruoasta. Meidän suosikkiruokamme oli ehdottomasti sellainen vaahtokarkeilla päällystetty bataattilaatikko. Kuulostaa kovin erikoiselta, mutta oli tosi hyvää! Myös sellaiset "pullaleivät" oli hyviä. Koska ruokaa oli tosi paljon, saimme myös kotiinviemisiksi boksin ylijäänyttä ruokaa. Toinen kattaus oli noin tunnin päästä pääruoasta, silloin vuorossa oli jälkiruoka. Silloin tarjolla oli peräti viittä eri piirakkaa! Paria kurpista-piirakkaa, kahta erilaista omenapiirakkaa sekä minun mustikkapiirakkaa. Teki aika tiukkaa ottaa jokaista piirakkaa pääruoan jälkeen. Kaikki piirakat oli kanssa tosi hyviä! Sain kaikilta kehuja mustikkapiirakasta ja hiljaa hykertelin mielessäni kun se oli piirakoista ensimmäinen, joka syötiin loppuun!

Jälkiruoan jälkeen meidän piti lähteä ajamaan kotia kohti, koska kello oli jo yli yhdeksän tuossa vaiheessa. Mutta olipa mukava päästä osalliseksi tuota amerikkalaista perinnettä. Tunnelma tuolla kaverini kotona oli niin rento ja mukava, että jää tosi lämminhenkiset muistot illasta. Päätin, että vedän yksityisyyden rajan tähän, enkä laita mitään kuvia illasta (jos ihmettelette miksi ei ole kuvia). Suosittelen kuitenkin osallistumaan rohkeasti kiitospäivän päivälliselle, jos teillä on mahdollisuus, sillä se on selkeästi ei vain perheenjäsenten kesken vietettävä juhla, joten ei tarvitse miettiä rikkooko jonkun perherauhaa.

Kohti joulua: Joulutortut amerikkalaiseen malliin

Voisiko helpompaa jouluherkkua olla kuin joulutortut? Marmeladipurkki ja voitaikinalevypaketti kaupasta, ja muutamalla veitsenvedolla ja taikinankäännöllä syntyy ah-ihanan-rasvaisia-ja-epäterveellisiä herkkuja!

Vaan mitä tekee ulkosuomalainen, kun kaupasta ei löydykään luumumarmeladia (tai edes luumuhilloa) ja kaupan voitaikinakin on ihan väärän muotoista? Tietenkin keittää marmeladit itse ja käyttää luovuutta torttujen muotoiluun (koska ei se näkö vaan se maku...)!

No, ihan noin tarmokkaasti en tarttunut toimeen. Ensin kiersin kaikki relevantit kaupat luumumarmeladin toivossa ja pitkään pidin koneella auki välilehteä Amazonissa myytävästä luumumarmeladista. Päätin kuitenkin lopulta keittää marmeladit itse kuivatuista luumuista, koska eihän marmeladin keitto voi niin vaikeaa olla.

Marmeladista tulikin ihan todella hyvää! Tekeminen oli tosi helppoa, joskin aikaa vievää. Laitan reseptin nyt tähänkin, jos vaikka jotakin kiinnostaa.  Ja anteeksi karseat kännykkäkuvat, yritin ottaa havainnollistavia kuvia leivonnan yhteydessä...

Luumumarmeladi 

1 pauna kuivattuja kivettömiä luumuja (455 g)

1 pauna sokeria (400 g) tai vähemmän oman maun mukaan

4 kuppia (cups) vettä (9,6 dl)

1,5 ruokalusikallista sitruunamehua (20 ml)

Huuhdo kuivatut luumut ja jätä ne likoamaan runsaaseen veteen yön yli.

Seuraavana päivänä huuhdo turvonneet luumut. Laita luumut sekä 4 kuppia vettä kattilaan ja keitä niitä keskilämmöllä 15-20 minuuttia. Soseuta luumut keiton jälkeen sauvasekoittimella.

Lisää sokeri ja sitruunamehu, ja jatka keittämistä keskilämmöllä 20-25 minuuttia, kunnes sose saostuu hilloksi. Hillo jähmettyy marmeladimaiseksi jäähtyessään. Kaada hillo kuumana steriloituihin hillopurkkeihin ja sulje huolellisesti. Suomessa tähän muuten varmaan kannattaisi käyttää hillosokeria, mutta täältä en sellaista löytänyt...

Muistin ottaa kuvan, kun puolet oli jo käytetty...

Itse tein tuosta määrästä vain puolet, ja siitä tuli yksi hillopurkillinen.

Marmeladin jäähtyessä otin voitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön. Yllätys olikin aikamoinen, kun avasin paketit ja sieltä paljastuikin kaksi isoa voitaikinalevyä. Olin nimenomaan ostanut paketin jossa lukee sheets (levyjä), ja ajatellut tuotteen olevan samanlainen kuin Suomessa, eli useampi valmiiksi oikean kokoinen levy. Taikina oli ottanut iskua jo paketissaan ja sitä ei saanut oikein nätisti aukaistua sulana, joten lopputulos, sulanut taikinalevy,  oli aika ruma.

Ja ihan väärän kokoinen, sillä siitä olisi saanut joko 6 megaisoa joulutorttua tai sitten 9 tosi pientä joulutorttua. Onneksi levyä pystyi aika hyvin kaulimaan, vaikka kaulimalla taikinasta tulikin tosi ohutta ja vaikeammin käsiteltävää. Enkä todellakaan mittaillut viivoittimella, että joulutortuista tulee samankokoisia, vaan leikkasin luovasti taikinalevyn osiin ihan silmämääräisesti. Oikeasti tässä kohtaa loppui kärsivällisyys näpertämiseen, ei se ole niin justiinsa...

Paistoin ekaa pellillistä jonkun suomalaisen ohjeen mukaan 225 asteeessa (n. 435 F) 15 minuuttia, ja siinä ajassa joulutortut melkein kärtsäsivät! Johtui todennäköisesti siitä, että olin kaulinut taikinan ohuemmaksi, enkä ottanut sitä huomioon paistoajassa. Toista pellillistä paistoin vain vähän reilu 10 minuuttia.

Lopputulos näyttää tältä:

Näitä sitten Ikeasta ostetun glögin ja piparien kanssa tänään!

Joulu on taas, joulu on taas...

Heti kun Halloweenista päästiin, aletaan puhumaan joulusta...

Ainakin meillä. Nimittäin kävimme tänään Ikeasta hakemassa pipareita ja glogiä. Ja tietenkin joulukalenteri pahalla suklaalla. Olisihan tuon ehtinyt myöhemminkin, mutta emme jättäneet sen varaan, että ehtivät loppua ennen joulua, kuten viime vuonna. Ja koska vietämme joulun tänä vuonna täällä kotona, pitääkin joulupöytään saada jotain melkein suomalaista eli ruotsalaista.

Ikeassa muuten oli vaikka mitä jouluun liittyvää myynnissä, mielestäni viime vuonna ei ollut. Muovijoulukuusia, joulukoristeita, jouluvaloja, joululahjojen pakkaustarvikkeita... Ja nyt kun Halloweenista on päästy, ilmestyvät joulukrääsät pian myös muiden kauppojen hyllyille. Ennen joulua on vuoden tärkein juhla kiitospäivä, mutta koska siihen ei liity tietääkseni mitään ihmeellisempiä koristeita, on joulu se seuraava "krääsäjuhla"... Sitä odotellessa.

Kurpitsalyhty ja leipomuksia

Tänä vuonna sain vihdoin aikaiseksi kaivertaa meille kurpitsasta Halloween-lyhdyn. Lyhdyn tekeminen oli itse asiassa superhelppoa, paljon helpompaa kuin ajattelin.

Täällä myydään "kurpitsankaiverrustyökaluja", mutta eilen kaupassa käydessäni en enää löytänyt sellaisia (kuten en paljon muutakaan Halloween-krääsää, suurin osa oli jo myyty). Mutta pärjäsin kyllä ihan kotikonsteinkin teräväkärkisellä veitsellä sekä lusikalla. Tuohon kaivertamiseen joku jäätelökauhan tyyppinen olisi ollut aika kätevä väline, suosittelen käyttämään sitä. Ja homma on ihan supersotkuista, joten suosittelen tiskipöytää paikaksi (itsehän tietysti kaiversin keittiön pöydällä, jonka alla on valkoinen matto, ei hyvä).

Kurpitsan kaiverrus alkoi sen pesemisellä, koska se oli aika multainen. Tuo minun kurpitsani oli noin kolmekiloinen, joka oli kyllä juuri sopiva, koska se ei ollut yhtään liian painava.

Aloitin leikkaamalla "hatun" irti. Tein siis kurpitsan päälle neliönmuotoisen aukon. Kaikki nuo aukot kannattaa tehdä niin, että ensin tökkii terävällä veitsellä pistäen leikkuuviivat, ja sitten vasta leikkaa aukon auki. Muistan lukeneeni, että kannattaa leikata 45 asteen kulmassa, mutta itse muistin sen vasta leikkauksen jälkeen, enkä huomaa mitään ongelmaa tuossa suoraankaan leikatussa.

Kurpitsan sisälmykset: rihmasto ja siemenet

Kun hattu on poissa, paljastuu alta rihmastoa ja siemeniä. Tämä on monen mielestä ällöttävin vaihe, kun pitää kaivaa rihmastoa pois. Minusta rihmasto lähti irti helposti ihan käsin, käyttäen apuna lusikkaa. Kun kurpitsa on putsattu rihmastosta, ja pohja kaiverrettu tasaiseksi kynttilää varten, on kurpitsa valmis naaman leikkaamiseen. Mutta, jos haluaa käyttää itse kurpitsaa esim. leipomiseen, voi kurpitsan sisäseinämistä kaivertaa kurpitsaa niin paljon kuin jaksaa. Homma nimittäin käy nopeasti ranteeseen, joten sitä ei kauaa jaksa. Suosittelen melkeimpä ostamaan esimerkiksi pienemmän myskikurpitsan leivontaa tai ruoanlaittoa varten, koska kurpitsan kaivertamiseen on helpompiakin tapoja, kun hankalassa asennossa yrittää kaivertaa kovaa seinämää! Itse kaiversin kurpitsaa leivontaa varten noin 8-9 dl, ja se oli aika hankalaa ainakin noilla välineillä, mitä itselläni oli.

Naaman hahmottelin kynällä kurpitsan päälle ennen leikkaamista. Kannattaa käyttää vesiliukoista tussia, jos haluaa ettei viivoja jää näkyviin (niin kuin minulla). Naaman malleja voi ottaa netistä, itse hain vain googlen kuvahaulla, ja sitten hahmottelin kuvion suurinpirtein. Ja sitten vain leikkaamaan, tässä kannattaa ensin tökkiä teräväkärkisellä veitsellä viivojen mukaan, ja sitten vasta leikata puukolla. Kurpitsan kuori antaa itse asiassa aika hyvin periksi, joten edes kaarevien viivojen leikkaaminen ei ole vaikeaa. Itse pelasin varman päälle, ja tein aika yksinkertaisen naamakuvion, ensi kerralla teen kyllä monimutkaisemman, koska tuo oli sen verran helppoa hommaa.

Kuten näkyy, touhu oli sotkuista

Lopuksi käsittelin kurpitsan sisäpinnat tilkalla etikkaa. Tämä kait säilöö kurpitsaa paremmin, tosin sillä nyt ei tässä tapauksessa varmasti ollut kauheasti merkitystä, kun Halloween on jo huomenna.

Lopputulos: lyhty, kaiverrettua kurpitsaa (punainen astia), ruokalautasellinen siemeniä ja loput jätettä (kirkas astia)

Valmis kurpitsalyhty

Ja sitten vain lyhty pihalle ja kynttilä palamaan sen sisälle.

Kuten jo mainitsin, halusin käyttää kurpitsani sisälmykset hyödyksi. Kurpitsan siemenet paahdoin uunissa. Ensin erottelin siemenet rihmastosta ja huuhtelin ne huolella. Sitten laitoin siemenet yön yli kuivumaan leivinpaperin päälle. Aamulla sekoitin kulhossa siemenet, mausteet ja öljyn, ja paahdoin niitä uunissa pellillä 175 asteessa 15-20 minuuttia. Itse asiassa noista tulee kait jopa parempia jos paahtaa matalammassa lämpötilassa pidemmän aikaa, mutta meidän uunissa tuo 175 astetta on pienin valittavissa oleva lämpötila. Mausteet siemeniin voi valita oman mielen mukaan, itse käytin suolaa, chilijauhetta, juustokuminaa, paprikamaustetta sekä mustapippuria (kutakin puoli teelusikallista) sekoitettuna yhteen ruokalusikalliseen oliiviöljyä, ja hyvää tuli!

Nämä jätin kuivumaan yön yli

Seuraavana aamuna paahdoin siemenet uunissa mausteiden kanssa

Niitä tuli pieni purkillinen (joista puolet on jo syöty nyt iltaan mennessä!)

Kurpitsan seinämistä kaivertamasta "hedelmälihasta" (taitaa kurpitsa olla kuitenkin vihannes?) keitin sosetta. Sekoitin ne noin kahteen desiin vettä ja keitin kypsäksi. Lopuksi soseutin sauvasekoittimella. Käytin soseen seuraavana päivänä, mutta se kait säilyy pari päivää jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa.

Valmista kurpitsasosetta

Tein kurpitsasoseesta porkkanakakun tyyppistä kakkua. Ohje on alunperin YummyBakerin (täältä), sillä erotuksella, että en tehnyt siitä tuollaista täytekakkua, joten kuorrutetta tein vain puolet vähemmän. Lisäksi laitoin päälle hasselpähkinärouhetta. Tuohon olisi voinut tehdä jotain hauskoja Halloween-koristeita, mutta laiskuus iski. Tässä kuitenkin kakun ohje:

Kurpitsakakku

 5 dl kurpitsasosetta
70 g pekaanipähkinöitä rouhittuna
4,8 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia
4 kananmunaa
3,6 dl sokeria (käytin tässä kaapissa pyörivää ruskeaa sokeria, ja sopi tosi hyvin, antoi hieman karamellisen maun kakulle)
240 ml rypsiöljyä (täällä ei ole rypsiöljyä, joten käytin auringonkukansiemenöljyä)
2 tl vanilja-aromia

Kuorrute: 

50 g voita

125 g tomusokeria

200g Philadelphia-tuorejuustoa

puolikkaan appelsiinin kuori raastettuna

Koristeluun hasselpähkinärouhetta

Soseen valmistus (mikäli ei jo valmiina): Valmista sose pilkkomalla kurpitsa kuorineen isoiksi lohkoiksi ja poistamalla siemenet keskiosasta. Aseta lohkot uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 175 °C:ssa noin 45 minuuttia kunnes kurpitsa on pehmeää. Jäähdytä palat, irrota kuoret ja soseuta monitoimikoneessa.

Sekoita jauhot, sooda, suola ja kaneli keskenään. Valmista taikina vatkaamalla munat ja sokeri omassa kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vaniljauute sekä huoneenlämpöinen öljy ohuena nauhana samalla vatkaten. Sihtaa munavaahdon joukkoon jauhoseos pienissä erissä. Sekoita vain sen verran, että jauhot sekoittuvat taikinaan. Sekoita lopuksi kurpitsasose ja hienonnetut pekaanipähkinät lastan avulla taikaan. Kaada taikina pyöreään irtopohjavuokaan ja paista 175 °C:ssa noin 35-45 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä vuoassa.

Valmista kuorrute vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto keskenään. Sihtaa joukkoon tomusokeri ja jatka vatkaamista.  Lisää lopuksi appelsiinin kuori ja tarkista maku. Kuorruta kakku hyvin jäähtyneenä. Koristele kakku hasselpähkinärouheella. Kakku mehevöityy, kun sen antaa olla yön yli, joten se kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä!

Onneksi sain kaverin käymään, niin päästiin maistamaan kakkua. Sisus oli kivan mehevää!

Leipomisen jälkeen minulla on vielä 4-5 desiä kurpitsasosetta käytettävänä. Halusin ehdottomasti kokeilla Hesarissa ollutta kurpitsakeiton ohjetta (täältä), mutta koska sosetta on liian vähän, jouduin soveltamaan reseptiä aika paljon (ellen osta kaupasta uutta kurpitsaa huomenna). Ajattelin lisätä reseptiin kolme pienehköä porkkanaa, koska ne sopivat tuohon keittoon hyvin. Tässä ohje minun keittoon:

Kurpitsa-porkkanakeitto

n. 5 dl kurpitsasosetta

3 pientä porkkanaa pestynä, kuorittuna ja paloiteltuna
1 pieni punainen chili
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

öljyä
2 valkosipulinkynttä

puolikas sipuli
noin 4 dl kasvislientä

1,5 dl kuohukermaa
ripaus muskottipähkinää
suolaa

Pese ja kuori porkkanat pieniksi viipaleiksi. Poista siemenet chilistä ja paloittele se. Kuori ja paloittele inkivääri. Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Pyöritä ainekset tilkassa öljyä ja lisää kasvisliemi. Keitä kunnes porkkanat kypsyvät. Kaada ylimääräinen liemi pois keittämisen jälkeen (ei kuitenkaan kaikkea, jätä noin desi lientä kattilaan!). Lisää kurpitsasose, ja kerma, ja anna niiden lämmetä. Lopuksi soseuta tasaiseksi soseeksi ja mausta muskottipähkinällä ja suolalla.

EDIT. Oli pakko laittaa tänne vielä kuva tuosta keitosta, jota sitten seuraavana päivänä eli tänään tein. Keitosta tuli tosi hyvää! Keiton päälle ripottelin tietenkin niitä paahdettuja kurpitsansiemeniä!

4th of July

Eilen koimme täällä olomme yhden virstanpylvään, nimittäin itsenäisyyspäivän amerikkalaisittain. Päivällä oli tarjolla mm. paraateja ja konsertteja ympäri Piilaaksoa, ja illalla moni kaupunki järjesti ilotulituksen. Täällä ammutaan ilotulitusraketteja nimenomaan itsenäisyyspäivänä (eikä uutena vuotena), joten myös illan ilotulitus on yksi päivän kohokohdista. Tuo ilotulitus hieman ihmetytti jo etukäteen maastopalovaaran vuoksi, sillä Kalifornia kärsii edelleen todella pahasta kuivuudesta...

Päivällä mennessämme kuntosalille huomasimme, että asuntokompleksimme uima-altaalla oli kunnon bileet käynnissä. Amerikkalaiset juhlivatkin tuota päivää ulkona grillaillen ja hengaillen. Huomioitavaa oli myös se, että suurimmalla osalla oli jotain Amerikan lippu -aiheista päällä ja muutenkin kaikkea Amerikka-aiheista koristelukrääsää oli kaikkialla.

Me juhlimme päivää menemällä illalla kavereidemme luo San Josen keskustaan. Keskusta oli aivan täynnä juhlijoista! Lapsia ja aikuisia istui pikniköimässä puistossa hyvällä meiningillä. Kaverimme asuvat kerrostalon 12. kerroksessa ja siten meillä olikin aivan paraatipaikka katsoa ilotulituksia auringonlaskun jälkeen. Ilotulituksen järjesti Rotary Club 100-vuotisjuhlansa kunniaksi yhdessä San Josen kaupungin kanssa. San Josessa ei ole viime vuosina järjestetty ilotulitusta ollenkaan, joten tämä varmasti lisäsi katsojien määrää keskustassa. Tämän postauksen kuvat ovat kyseisestä ilotulituksista. Ensimmäisistä kuvista näkee hieman mittakaavaa, minkä kokoisista ilotulituksista on kyse, kun vertaa viereiseen kerrostaloon.

Ilotulitus oli erittäin näyttävä! Nähtiin muutamia sellaisia ilotulitteita, mitä ei olla koskaan Suomessa nähty. Ei sillä, että mitään Suomen uudenvuoden ilotulitusta voisikaan verrata näihin ilotulituksiin. Ilotulitus nimittäin kesti 30 minuuttia (!!!) ja rahaa ammuttiin kirjaimellisesti taivaan tuuliin varmasti lähemmäs satoja tonneja...

Meillä oli kavereidemme kesken hyvät keskustelut siitä, miten suomalainen ja amerikkalainen itsenäisyyspäivän vietot eroavat toisistaan. Amerikkalaista itsenäisyyspäivän viettoa kuvaa ilonpito, suomalaista tietynlainen vakavuus ja hartaus. Syy ehkä löytyy historiasta: amerikkalaiset ovat julistautuneet itsenäiseksi ilman sodankäyntiä, suomalaiset taistelleet itsenäisyydestään verisesti. Suomalaisille itsenäisyys on sankarillista, ja sitä on syytäkin juhlia arvokkaasti. Silti, seuratessa amerikkalaista iloa eilen ei voi olla miettimättä, etteikö suomalaiseen itsenäisyyspäivän viettoon sopisi hieman enemmän myös iloa. Ehkäpä vähemmän itsenäisyyspäivän vastaanoton toisten ihmisten juhlimisen katsomista, enemmän omaa juhlimista perheen ja ystävien kesken?