Cambridge/Boston

Cambridgessä vietimme kaksi yötä. Cambridge ja Boston sijaitsevat ihan vierekkäin Charles-joen molemmin puolin.

Boston on yksi Amerikan vanhimpia kaupunkeja, ellei jopa vanhin (tuosta aina kiistellään, se kait riippuu millä määritelmällä katsotaan vanhimmaksi). Matkaoppaan suosituksesta lähdimme ensimmäisenä iltana kiertämään historiallisen, Yhdysvaltojen vallankumouksesta kertovan, noin neljän kilometrin mittaisen Freedom Trail -kävelykierroksen. Tuolla kaikki museot ja muut sisänähtävyydet meni kiinni jo klo 17, joten emme päässeet mihinkään sisälle, mutta kyllähän tuo kierros toimi noinkin. Bostonissa on todella paljon säilytetty noita vanhoja rakennuksia. Itse asiassa niiden viereen on rakennettu uusiakin rakennuksia, mutta silti lopputulos ei ollut mitenkään liian räikeä. Vanhan kaupungin alueella on mukulakivikatuja sekä näitä vanhoja historiallisia kohteita, mm. kokoushalli, jossa sovittiin Bostonin Teekutsuista. Ja paljon muita kohteita, jotka väittävät olevansa Amerikan ensimmäisiä. Mm. kaksi pubia kadun vastakkaisilla puolilla: toinen väitti olevansa Amerikan vanhin, mutta toisen perustamisvuosi oli kuitenkin sitä aiempi, hämmentävää. Tuo kierros päättyi satamaan, jossa nähtiin USA:n vanhin taistelulaiva sekä Charlestownin symppiksen kaupunginosan Bunker Hill Monumentille, jossa käytiin Yhdysvaltojen vapaussodan ekat taistelut.

Vanhaa...Old State House

Ja uutta

Vanhin pubi, niinpä vissiin...

Yhä käytössä oleva vanha kauppahalli

USA:n vanhin sotalaiva

Bunker Hill Monument

Ihmeteltiin näitä kadulle jätettyjä huonekaluja ja kirjoja.. ilmeisesti paikallisten tapa kierrättää?

Tää oli vitsi...

Koska tää silta meni aika korkeella ja siitä näkyi (liian) suoraan mihin pudotus

Tuolla on myös perustettu yritys nimeltä Converse...

Cambridgessä sijaitsee kaksi huippuyliopistoa: Harvard sekä MIT eli Massachusetts Institute of Technology. Meitä kiinnosti sattuneesta syystä tuo jälkimäinen enemmän, joten menimme ilmaiselle oppilaitoksen opiskelijan vetämälle kampuskierrokselle. Noita kierroksia on kaksi kertaa päivässä, ja niille saa osallistua kuka vaan (meidän ryhmässä taisikin suurin osa olla turisteja). Muissa ryhmissä oli sitten niitä nuoria mahdollisia tulevia opiskelijoita. Itse asiassa näimme yhdet nuoret pojat puvut päällä, juuri sellaiset stereotypiset rikkaan perheen lapset, hehe. Kampuskierros kesti puolisentoista tuntia, ja suurin osa ajasta taisi mennä siirtymisiin, sillä kampusalue oli iso! Mutta noin niin kuin muuten meininki oli tosi samanlaista kuin muuallakin, mistään ulkoisesta asiasta ei huomannut olevansa huippuyliopistossa. Vaikka olihan puitteet tietysti aika upeat, kun oli omaa uimahallia jne. Tuolla muuten jokaisen opiskelijan täytyy suorittaa uintikoe! Urbaanin legendan mukaan se kuulemma johtuu siitä, että kampusalue sijaitsee joen rannalla, ja sieltä pitää tarvittaessa osata pelastautua... Muutenkin heillä kuuluu opintoihin pakollisia liikuntakursseja, mikä voisi olla tosi hyvä juttu myös suomalaisiin yliopistoihin. MIT on myös ylpeä pitkästä hacking-perinteestä. Sen mukaan opiskelijat tekevät sellaisia harmittomia piloja kampusalueella, näistä eniten mainostettu oli se, kun jotkut opiskelijat olivat yön aikana jollain keinolla nostaneet yliopistorakennuksen kupoliin täysikokoisen poliisiauton (sinne katolle kun ei kuulemma ole sisäänkäyntiä). Näillä piloilla kun on joku sanomakin, tässä vitsiltiin siitä, kun tuohon aikaan poliisi turhan innokkaasti jakoi parkkisakkoja väärin pysäköinneille. Yksi asia mihin kiinnitin huomiota, oli kampuspoliisin näkyvyys. Kampuspoliiseja näkyi ihan koko ajan. Käsittääkseni täällä peruskouluissakin päivystää poliisi tai ainakin ovet ovat lukossa. Olisi jotenkin vaikea kuvitella Suomeen poliisia kouluihin, vaikka tuo ovien lukitseminen kyllä kuulostaa minusta ihan järkevältä myös idealta myös Suomeen. Ainiin, kampusalueella näkyi myös suomalainen kädenjälki, sillä siellä oli Alvar Aallon suunnittelema asuntolarakennus sekä Eero Saarisen suunnittelemat kampuskappeli ja auditorio.

 

Mitä on hacking

Ja tässä se poliisiauto, tosin nyt ruokalassa

Näistä tulikin oma yliopisto-opiskelu elävästi mieleen...

Eero Saarisen suunnittelema auditorio

Luentosali

Pitihän tietysti myös siellä Harvardissa käydä. Harvardin alue on oikeastaan kuin oma kaupunki: itse kampusalueen ulkopuolella on viihtyisä Harvard Squaren alue, jossa ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Ja aivan paras kirjakauppa, samanlainen löytyi myös MIT:stä. Mainittakoon sekin, että täällähän on tosi tyypillistä pitää oman yliopistonsa paitaa tai hupparia. No, Harvardista löytyi tälläinen iso Harvard-kauppa, jossa kokonainen kerros oli omistettu vain Harvard-vaatteille. Löytyi vaatetta jokaiselle vauvasta vaariin ja alusvaatteista toppatakkiin. Itse kampusalue oli kyllä ihan just sellainen kuin kuvittelinkin. Punatiiliset asuntolarakennukset ympäröivät kampusaluetta ja kampuksen keskellä oli iso ruohoalue Harvard Yard isoine tammipuineen. Toisin kuin MIT:ssä, tuolla moniin rakennuksiin ei päässyt ilman opiskelijatunnusta, joten jäi näkemättä sisätilat. Paitsi Harvard Law Schoolin kirjasto, sinne mentiin hetkeksi sadetta pitämään. Oltiin tuollakin ihmeissämme, koska kaikki opiskelijat näyttivät niin taviksilta, murtui kyllä se myytti, millaisia Harvardin opiskelijat stereotypisesti ovat, haha!

Harvard Yard

Noiden lisäksi tietysti myös pyörittiin muuten vaan alueella. Asuinalueista tuli tosi vahva Suomi-fiilis, ihan kun ois ollut jossain Puu-Käpylässä! Alueella on myös ihan kunnon talvi lumineen, joten siinäkin mielessä... Porukka myös pyöräili tosi paljon. Bostonissa on Amerikan ensimmäinen metro, joka kyllä heiluu ja kolisee, mutta vie kyllä perille. Kaikissa Harvardin/MIT:n mainoskuvissa on sellainen kuva, jossa Charles-joella soudetaan yliopistokampuksen ollessa taustalla. Soutu kun on yksi näistä yliopistolajeista. Toivoin kovasti näkeväni soutu-treenejä, ja viimeisenä iltana kun olimme lenkillä ylittämässä jokea, niin sielläpä sitten menikin pari tälläistä venettä!

Kaiken kaikkiaan tuo Cambridge/Boston oli niin viihtyisää aluetta, että voisin siellä kuvitella asuvani, jos pitäisi tästä itärannikolle muuttaa... Huom, pitäisi, olisi varmasti todella vastenmielistä...

Cambridgestä matka jatkui takaisin aika lailla samaa reittiä New Yorkin suuntaan ja sieltä sitten New Jerseyn osavaltion kautta Pennsylvanian Philadelphiaan...

New York, New York

New Yorkiin saavuimme varhaisin perjantai-aamuna, ja vietimme kaupungissa viikonlopun. Olimme reilut kaksi vuotta sitten häämatkalla New Yorkissa, jolloin kävimme aika lailla kaikki nähtävyydet läpi. Tällä kertaa tarkoituksena olikin muutaman silloin väliin jääneen nähtävyyden katsominen sekä rentoilu yhdessä lempikaupungeistamme.

Olimme yötä Hilton Milleniumissa Financial Districtillä. Yritimme sinne päästessämme saada huoneen jo aikaisemmin, mutta koska he olisivat veloittaneet siitä meidän mielestämme kohtuuttomasti, jätimme vain laukut säilytykseen ja päätimme sinnitellä hereillä. Hotellissa palvelu oli muutenkin aika töykeätä, hämmästelimme tätä, koska muistikuvamme oli jotain ihan muuta. Ihan hotellin kulmilta löytyi aivan loistava perinteinen diner (kuppilan nimi taisi olla mielikuvituksellisesti "Diner"), jossa söimme aamupalan. Aamupalasta saimme uutta virtaa ja suuntasimme hotellia vastapäätä olevalle Ground Zerolle ja 9/11-muistomerkille. Meitä hämmensi se, että luimme muistomerkin olleen jo auki viime New Yorkin vierailulla. Me nimittäin silloin yritimme löytää muistomerkin, mutta jouduimme luovuttamaan, kun sitä ei löytynyt. Toki kuvaavaa on, että silloin koko tuo alue oli yhtä rakennustelinettä ja opastekylttejä oli tosi vähän. Vaikka aluetta rakennetaan yhä, on tuo muistomerkki ja 9/11-museo sekä Freedom Tower olleet jo pitkään valmis. Muistomerkki oli hieno, mutta jotenkin tosi synkkä ja masentava. Koska meillä oli yhä monta tuntia hotellin check-in:iin, päätimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen mennä 9/11-museoon.

Freedom Tower

9/11-muistomerkki

Raunioista säilytetty tukipalkki jossa pelastustyöntekijöiden puumerkit

Onneksi menimme, sillä museo oli vaikuttava. Toki amerikkalaiseen tyyliin aika dramaattinen, mutta kuitenkin yllätyimme siitä, ettei se ollut yliampuva. Museo sijaitsee Ground Zerolla maan alla, ja siellä on kokoelma kaksoistornien raunioiden osia selityksineen, videopätkiä, uhrien tarinoita... Museon mielenkiintoisin osa oli "muistonäyttely", joka oli muusta museosta hieman erillään omassa tilassaan. Täällä ei saanut valokuvata, eikä sinne toivottu tuotavan lapsia sen raakuuden vuoksi (silti näyttely oli täynnä lapsia). Tämä näyttely kertoi syyskuun 11:nnen tapahtumat valokuvien, videopätkien, ääninauhojen sekä rauniosta löytyneiden jäännösten avulla. Mielenkiintoisinta minun mielestä oli aikajana, joka kertoi minuuttien tarkkuudella päivän tapahtumat ilmasta ja maasta käsin. Hämmentävintä oli aitojen ääninauhojen käyttö, kuultavana oli mm. puheluita kaapatun koneen lentoemännälle, uhrien puhelimeen jätettyjä vastaajaviestejä, palomiesten kertomuksia heidän työstään tuona päivänä. Rankkaa kuunneltavaa. Näytteillä oli myös paljon raunioista löydettyä uhrien henkilökohtaista irtaimistoa; tässä kohtaa kyllä mietin oliko ihan tarpeellista laittaa ne kaikki esille, kun esillä oli mm. uhrien taksikuitteja tai kotiavaimia. Tuossa näyttelyssä oli ehkä vähän liikaa kaikkea, ja koska se oli tilallisesti museon pienin osa, oli se myös tosi ahdas, ja käytännössä joutui jonottamaan koko ajan, jotta pääsi lukemaan (liian pienellä kirjoitettuja) tekstejä. Museo avasi tosi hyvin sitä, miten amerikkalaiset kokevat nuo terroristi-iskut. Toki koska itsekin muistaa elävästi nuo tapahtumat, oli se erityisen vaikuttava. Tunnelma museossa oli tosi surumielinen, ja näin monta avoimesti itkevää ihmistä. Museossa olisi ollut vielä tila, missä olisi ollut kaikkien uhrien nimet ja kasvokuvat, mutta itselleni tuo osa oli liikaa sitä Amerikan meininkiä, joten jätin väliin.

Illalla kävimme syömässä ystävän suosituksesta pizzeriassa nimeltä Don Antonio by Starita
(309 W 50th St, New York). Vaikka pöytää ja palvelua joutui hieman odottelemaan, oli pizza (ja alkupalana syöty tomaatti-mozzarellasalaatti) odottamisen arvoinen. Ekstrabonusta siitä, että siellä oli oma lista gluteiinittomista pizzoista ihan samaan hintaan.

Seuraavina kahtena päivinä kävimme High Linella, hengailimme Central Parkissa sekä kävimme katsomassa sekä stand-up -keikan että Broadway-musikaalin. Tuo High Line on trendikkäällä Meatpacking Districtillä sijaitseva, vanhalle rautatiekiskoille rakennettu kävelytie, joka sijaitsee kattotasossa ja on ainakin kilometrin pitkä. Tarkoitettu kävelyyn, maisemien katsomiseen, yleiseen hengailuun ja syömiseen. Se on tyylikkäästi rakennettu (ihastelin mm. noita koivuja!) ja söin siellä maailman parhaan appelsiinisuklaajätskin (maistui Fazerinalle, mutta sata kertaa paremmalle).

Central Parkissa oli tarkoituksenamme kävellä sen pohjoispäädystä etelään päin, koska viime kerralla jäi kokonaan pohjoispää katsomatta. Central Park oli yhä vaikuttava ja hämmentävä, miten niin pienellä saarella/niemimaalla kuin Manhattan voi olla noin iso puisto... Kävelimme katsomaan myös Alice in Wonderland -patsaan. Tuolla patsaalla joutui aika pitkään odottamaan, että sai kuvan pelkästä patsaasta ilman kuvaan tunkevaa turistia. Täällä jotenkin huomattavan paljon ihmiset haluavat kuvaan jonkun nähtävyyden kanssa, ja ovat ihan valmiita kiipeämään esim. juuri tuollekin patsaalle. Oma lukunsa on myös nämä selfieiden ottajat, esimerkiksi 9/11-museossa se näytti jotenkin aika koomiselle.

Kilppareita!

Alice in Wonderland

Tämä liikennemerkki aiheutti aika paljon hämmennystä, onko keskellä Cental Parkia tuollainen ns. Carpool-autokaista???

Sekä stand-up-keikalle että musikaaliin ostin liput etukäteen netistä. Tietysti niitä olisi voinut myös jonottaa paikan päällä, mutta meillä ei ollut siihen aikaa. Musikaaliliput maksoivat vähän reilu 100 dollaria kappaleelta. Onhan se aika suolainen hinta, mutta toisaalta kyseessä on Broadway-musikaali. Menimme katsomaan Leijonakuningasta, ja käsittääkseni se on niin suosittu, että siihen ei edes ikinä saa samana päivänä ostettua mitään alennuslippuja. Ja no, olihan se hieno esitys, ja etenkin lavasteet olivat aivan upeat! Hauskaa sinänsä, että olin samalla viikolla ennen lähtöä käynnyt katsomassa San Josessa vierailevan Wicked-musikaalin, joka oli myös Broadway-tuotantoa, joten tuolle viikolle tuli tupla-annos musikaalia. Harmiksemme meidän paikat eivät tainneet olla ihan parhaat (vaikka netin arvioiden mukaan piti olla hyvät), sillä emme kuulleet/ymmärtäneet kaikkia vuorosanoja. Ja mikä musikaali muka tuo Leijonakuningas on, eihän siinä ollut kuin reilut kymmenen laulua, kun Wickedissä oli yli 20, haha.

Tuo stand-up maksoi 20 dollaria henkilöltä. New Yorkissa on useita hyviä stand-up-klubeja, me valitsimme niistä Comedy Cellarin ja sen toimipisteen Village Underground. Paikkoja on rajoitettu määrä, joten suosittelen tuota etukäteen paikkojen varaamista. Tuohon lippuun sisältyy myös vaade kahden ruoka- tai juomalistan tuotteen ostamisesta per henkilö. Meille kävi niin, että ehdimme ensimmäiset juomat juomaan vasta show:n loppumetreillä ja tarjoilija toi pöytään toiset vähän puoliväkisin. Mutta tuo on noilla kaikilla klubeilla sama käytäntö, joten siihen kannattaa varautua, juomien hinnat kun ei ole mitkään edullisimmat, ja niihin tulee tarjoilijan tippi päälle. Itse show:sta sen verran, että kun ovella meiltä kysyttiin, haluammeko eturiviin, olisi varmaan kannattanut kieltäytyä. Koska esiintyjäthän heittävät vitsiä juurikin eturivin henkilöistä. Kun kerroimme olevamme Suomesta kotoisin, tuli kuultua monta spontaania Suomi-vitsiä (esiintyjillä kun tuskin on harjoiteltuna yhtään Suomi-vitsiä). Esiintyjiä oli viisi, ja koko setti kesti noin tunnin. Oma suosikkini esiintyjistä oli tämä nainen.

Ruokapuolesta vielä sen verran, että tällä kertaa jonotimme Madison Square Parkissa sijaitsevaan Shake Shack -ulkoilmaravintolaan. Paikka on supersuosittu, ja viime reissulla jätimme sen väliin juurikin älyttömien jonojen takia. Nyt amerikkalaiseen jonottamiseen tottuneena ei tuo 45 minuutin jonotus tuntunut missään. Tilasimme hampparit, ranut, pirtelön ja limonaadin. Ihan hyvää oli, vaikka kyllä Kalifornia vie voiton tässä hampurilaisasiassa.

Jonoa...

Suosikkirakennukseni New Yorkista: Flatiron Building

Ja massa-Starbucksiin kyllästyneille tiedoksi hyvä kahvila nimeltään Joe. Useita toimipisteitä Manhattanilla, me kävimme osoitteessa 405 West 23rd street, New York.

Säät ei suosineet reissuamme, vaan vettä taisi sataa useammankin kerran. Eipä kyllä haitannut yhtään. Jaksoi yhä vain huvittaa tämä amerikkalaisten ylireagointi sääilmiöihin: ukkosen tullessa kännykkä alkoi piippaamaan näitä tulva-varoitusviestejä. Ja kyseessä oli oikeasti vain ukkoskuuro. Toki ymmärsimme tässä tilanteessa kiirehtiä teatteriin paljon aiemmin, koska kuulemma kovalla vesisateella ensimmäisenä alkaa metro myöhästellä/peruuntua, kun vesi virtaa metrotunneleihin.

Kivan New York -viikonlopun jälkeen haimme auton lentokentän vuokraamosta ja ajoimme Connecticutin osavaltion läpi Massachusettesiin, siitä seuraavassa postauksessa.

Reissusta palattu kotiin!

Viime yönä saavuimme takaisin kotiin 10 päivän USA:n itäosan reissusta. Tämä päivä onkin mennyt enemmän tai vähemmän koomaillessa ja tuota valtavaa pyykkivuorta tuijotellessa...

Reissu oli kaiken kaikkiaan  erittäin onnistunut, vaikka tekemistä ja näkemistä oli joka päivälle paljon. Sain toisena reissupäivänä suru-uutisen Suomesta, joka kyllä pisti mielen matalaksi muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi. Onneksi olin kuitenkin tehnyt (taas kerran) lähes kellontarkat matkasuunnitelmat, joten keho ja mieli pysyivät kiireisenä. Kävimme yhteensä kahdeksan osavaltion alueella (New York, Connecticut, Massachusettes, New Jersey, Delaware, Pennsylvania, Maryland, Virginia) ja olimme yötä neljässä eri kaupungissa (New York, Cambridge/Boston, Philadelphia ja Washington, D.C.). Ajomaileja tuli yhteensä noin tuhat, jota kyllä hämmästelimme suuresti, sillä ajomatkat tuntuivat kuitenkin suhteellisen lyhyiltä! Ajelimme vain kaupunkien väliset matkat autolla, itse kaupungeissa käytimme julkista liikennettä, kun toimiva sellainen oli jokaisessa tarjolla!

Tässä suurinpirtein kulkemamme reitti

Vuokra-autoksemme saimme New Yorkin kentän autovuokraamossa Kia Soulin. Olimme pyytäneet "kompaktia" autoa, koska tiesimme, että itärannikolla tiet ovat kapeampia kuin täällä länsirannikolla. Tuo auto oli sitten heidän käsityksensä kompaktista! Ja olihan se kyllä kapea ja näppärä pikkuauto ja osoittautui ihan hyväksikin sitten, kun alkujärkytyksestä toivuimme.. Nimittäin tuo ruma väri ja muotokieli ei alkuunkaan ollut minun mieleeni, saati sitten auton käytännöllisyys (tai sen puute): esimerkiksi takakontti oli niin pieni, että juuri ja juuri saimme käsimatkatavaralaukkumme mahtumaan sinne vierekkäin.

Meidän vuokra"laatikkomme"

Lennot meillä oli tästä kotikentältä eli San Josesta suoraan New Yorkin JFK:lle. Lensimme ns. red eye:llä eli yölennolla (kyllä, nimitys siitä, että yölennon jälkeen on silmät punaisina). Lennot olivat JetBlue:n ja kyseistä lentoyhtiötä voimme lämpimästi suositella! Tuolla yölennolla jaettiin nimittäin jokaiselle matkustajalle korvatulpat ja silmäsuojat ja tarjoilutkin hoidettiin heti lennon alussa pois häiritsemästä nukkumista. Lento New Yorkiin kestää täältä noin kuusi tuntia ja aikaero on kolme tuntia eteenpäin Kalifornian ajasta, joten käytännössä heräsit lentokoneessa aamulla New Yorkin aikaa hyvin levänneenä ja virkeänä uuteen päivään. No, ainakin teoriassa... Olin muuten aina jotenkin olettanut, että JFK:lta pitää ottaa taksi Manhattanin suuntaan, koska sieltä on muuten jotenkin hankala päästä pois. No, me testasimme lentokenttäjunan eli AirTrainin yhdistettynä metroon, ja selvisimme Manhattanille alle tunnissa, eli käytännössä aika samassa ajassa kuin taksilla. Ja säästimme aika monta kymppiä hinnassa (AirTrain 5 dollaria + metrolippu 2,5 dollaria vs. kiinteä taksihinta Manhattanille 52 dollaria + tipit + mahdolliset tietullit). Toki aamuruuhkametroon änkeminen matkalaukkujen kanssa oli sekin oma elämyksensä... Vuokra-auton haimme käyttöömme vasta New Yorkissa vietetyn viikonlopun jälkeen, koska Manhattanille ei olisi ollut mitään järkeä ajaa omalla autolla.

Yllätyksenä reissussa tuli se, että tietulleja tuolla matkalla oli tosi paljon, ainakin 20 kappaletta. Täällä kotona tietulleja on vain noiden San Franciscon isojen siltojen luona. Onneksemme vuokra-autossa oli valmiina maksusiru, joten ei tarvinnut tullin maksamiseksi jonottaa käteislinjalle. Tosin vasta jälkikäteen luimme autonvuokraussopimuksen pikkupräntit, joissa luki, että sirulaitteen käytöstä pitää maksaa joku kertaluontoinen aloitusmaksu sekä päivävuokra, tietysti... En myöskään nähnyt tietulleissa kaikissa hintaa, joten jännityksellä odotetaan, millainen lasku tulee perässä. Niissä kahdessa tullissa, joissa hinnan näin, olivat ne 1,50 dollaria ja 13 dollaria, joten toivotaan, että muutkin hinnat ovat pikemminkin tuon ensimmäisen luokkaa. Parkkimaksut olivat tuolla paljon kalliimmat kuin länsirannikolla, kun taas bensa gallonahinnaltaan jopa 0,60 dollaria halvempaa. Ilmeisesti tuolla on myös aika ahtaat parkkeeraustilat, koska autoissa näkyi olevan sellaisia törmäyssuojia sekä etu- että takapuskurissa. Niin ja nopeusrajoitukset olivat useimmiten pienemmät kuin täällä länsirannikolla, itse asiassa New Yorkin osavaltiossa koko osavaltion laajuinen suurin nopeusrajoitus on 55 mph, kun täällä meillä se on 65 mph.

Yhteenvetona voin sanoa, että kyllähän tähän länsirannikon elämään tottuneena tuolla itärannikolla oli aika erilaista. Erilaista mitä tulee esimerkiksi väestöryhmiin, asiakaspalvelukulttuuriin tai rakennuksiin. Itse asiassa tuo reissu oli kyllä aika kattava matka USA:n historiaan, oltiinhan Yhdysvaltojen syntysijoilla. Ollaan luettu ja nähty niin paljon liittyen mm. vapaus- ja sisällissotaan, että kyllä meille tuolla perusteella pitäisi Yhdysvaltojen kansalaisuus tai vähintään greencard myöntää, heh..

Kuvia tuli taas otettua paljon, ja kerrottavaa riittäisi kyllästymiseen asti. Ajattelin kuitenkin tehdä "vain" yhden postauksen per kaupunki, aloittaen New York Citystä...