Täällä Suomessakin on siirrytty kauniista aurinkoisesta alkusyksystä harmaaseen loppusyksyyn. Puissa ei ole enää juurikaan lehtiä, ja pimeä tulee siinä neljän jälkeen. Ja sataa. Eli käsillä on juuri ne koettelevat hetket meille paluumuuttajille.
No, kaikki on täällä edelleen mennyt hyvin. Suomeen paluu ei aiheuttanut mitään suuria kulttuurishokkeja. Pikemminkin huomaa itsessään muutoksia käytöksessä ja asenteessa. Juttelen enemmän naapureille esimerkiksi hississä tai ylipäänsä tilanteissa, jossa on puolituttuja. Kaupan kassalle en sentään jää rupattelemaan, haha. Suomalaiset ei herkästi ala juttelemaan itse, mutta kaikki kyllä vastaavat, jos heille juttelee. Ja yleensä innostuvat vielä vähän rupattelemaankin. Me tavattiin meidän naapurit lähinepalilaisessa yksi päivä, ja yllätimme itsemmekin kun jäimme sinne heidän kanssa rupattelemaan, emmekä vain moikanneet ja luikkineet pakoon.
Yksi asia kuitenkin yhä jaksaa hämmästyttää, ja se on kuntosalilla/liikuntatunneilla käynti. Voi olla, että kyse on vain salietiketistä, kun ihmiset ei sano sanaakaan toisilleen, tai sitten se on vaan tämä suomalaisuus. Mutta hitto kun ei edes voida kysyä onko joku laite vapaa, vaan tullaan silleen (muka) vaivihkaa kuikuilemaan ja (muka) kävellään siitä laitteen ohi muina miehinä. Voin rehellisesti sanoa, että ainut henkilö joka on mulle kuntosalilla puhunut (henkilökuntaan kuulumaton) on ollut ulkomaalainen. Toinen esimerkki on astangajoogatunneilta, siellä ei kukaan puhu yhtään mitään toisilleen. Oli oikeesti jännä tunne mennä ihmisiä täynnä olevaan pukuhuoneeseen, jossa oli ihan hiirenhiljaista. Ihan kuin kaikki olisi olleet suuttuneita toisilleen! Ja sitten se, kun joku änkee kamansa siihen ihan viereen sanomatta sanaakaan, se on kans niin suomalaista. Ja se, että alastomuus ei hävetä yhtään... Ehkä suomalaisten ongelma on se, että he eivät oikein handlaa tota tervehtimistä/kevyttä rupattelua/yleisiä kohteliaisuussääntöjä. Suomalainen kyllä puhuu, kun on aihetta, mutta enemmän voisi sitä aloitetta tehdä itse. No, en minä tietenkään ole alkanut miksikään maanvaivaksi, joka juttelee kaikille väkisin, eli olen kyllä oppinut takaisin maan tavoille. Mutta kyllä suomalaiset nyt vaan valitettavasti on monesti vähän urpoja, (me mukaanlukien!).
Toi urpous tai mikälie tulee kyllä vähän ikävästi esille, enkä edes sano sitä r-sanaa. Oon useasti törmännyt täällä tilanteeseen, jossa maahanmuuttajaa ei neuvota. Ei vaikka hän kysyisi apua ihan suomeksi. Yhdellä kerralla metropysäkillä näin vähän matkan päästä kuinka nuori mies kyseli jotain vieressä olevilta ihmisiltä. Ihmiset käänsivät tälle kyselijälle selkänsä ennen kuin nuori sai edes suutaan auki. Todennäköisesti heillä oli ennakkoluuloja, että tämä mamu pyytää rahaa. Lopulta tämä nuori sitten tuli minulta kysymään, miten vuorokausilippua käytetään. Että se niistä ennakkoluuloista. Mutta itselle tuo oli aika jännä hetki, koska itse Kaliforniassa oli siinä mamun roolissa, just kyselemässä mistä lippu lähijunaan ostetaan jne. Tietenkään nämä tilanteet ei ole vertailtavissa yks yhteen, mutta en kyllä tajua, miten ne mamut saadaan sopeutettua Suomeen ja nopeasti töihin ja veronmaksajiksi, jos asenteet heitä kohtaan ovat noin välinpitämättömiä. No joo. Juttelin yhden mamun kanssa yhdessä tilaisuudessa, ja koitin vähän kysellä millaisena he kokevat tämän Suomen tämänhetkisen ilmapiirin. Tämän henkilön mukaan ilmapiiri on hyvä, ja että ei ole ongelmia ollut, joten ehkä ne mamut ei sitten koe asiaa kovin huonosti. Tämä tyyppi muuten oli ollut Suomessa vasta pari vuotta, mutta puhui lähes täydellistä suomea jo. Ja opiskeli vartijaksi ja kävi samalla lukiota, joten sai kyllä minun respectit!
Täällä Suomessa on muutenkin aika rankat ajat, kun leikkauksia tehdään ja työpaikoilla on jatkuvasti yt-neuvotteluita. Itse tietysti itsekkäästi ajattelen, että leikkauksia pitääkin tehdä (vaikka kohteet toisinaan vääriä), jotta Suomeen saataisi työpaikkoja. Olen ollut nyt neljä kuukautta Suomessa työttömänä, ja aika heikolta tämä työllistyminen näyttää, kun on niin vahvasti työnantajien markkinat. Tietyillä aloilla on töitä, mutta tällä mun ympäristöalalla ei ole. Vaikka huomaankin, että ympäristöalalle on syntynyt uusia työpaikkoja tän kahden vuoden poissaolon aikana, mutta ne työpaikat eivät vain ole vapaana, koska kukaan ei vaihda työpaikkaa tässä taloustilanteessa. Ollaan jo yhden kaverin kanssa vitsailtukin, että me kaikki korkeakoulutetut viisikymppisenä uudelleenkouluttaudutaan lähihoitajaksi, koska muita töitä ei enää ole. Aivan työttömänä en tosin ole tällä hetkelläkään, koska teen niitä töitä, mitä jo siellä Kaliforniassa tein. Mutta meinaa Kela ja TE-keskus pilata sen(kin) homman, koska Suomessa keikkaluontoinen työnteko työttömänä ei ole kovin kannattavaa, jos nostaa Kelan tukia. Eikä järjestelmä elä oikein tätä päivääkään, koska esimerkiksi nämä minun tekemät työt on freelancer-tyyppisiä, ja joudun tekemään niistä Kelalle erillisselvityksen, jotta Kela/TE-keskus ei katso minun työllistyvän omassa työssäni (katso että olen yrittäjä). Vähän on sellainen olo, että Kela tykkäisi kaikista eniten, jos makaisin kotona, ja odottaisin TE-keskuksen työtarjouksia (joita ei tule). Että ymmärrän kyllä hyvin, miksi Suomessa jotkut syrjäytyvät. Itse olen kuitenkin pitänyt itseni virkeänä (vähän liiankin!) käymällä kaiken maailman kissanristiäisissä verkostoitumassa ja tekemällä vapaaehtoistöitä (tosin tähänkin TE-keskus antoi rajoituksen, että saan tehdä vain kerran kahdessa viikossa vapaaehtoistöitä, ettei se haittaa työnhakuani, WTF...). Mutta noin muuten verkostoituminen on ollut suht helppoa, kun on jo Amerikassa opetellut sen paskanjauhannan, hehheh. No ei vaan ainakin toistaiseksi USA:ssa opitut työnhakumetodit ovat toimineet hyvin täällä Suomessa, ja sellainen yliaktiivisuus työnhakutilanteessa on ollut vain positiivista. Ja työnantajat ovat olleet tosi kiinnostuneita USA:n ajasta, ja suhtautuneet positiivisesti vaikka olen ollut vain kotirouvana osan aikaa (tai ainakaan kukaan ei ole sanonut mitään, mutta ilmeistäkin osaa kyllä lukea aika paljon). Ainut miinus työttömyysetuuksia ajatellen on se, että kun on kaksi vuotta (tai muistaakseni 28 kk) pois maasta, niin ei enää saa ansiosidonnaista. Tuota en itse tiennyt, mutta ei se kyllä olisi mitenkään omia suunnitelmia muuttanut, vaikka olisin tiennyt.
Hirveetä valittamista tää teksti. Olen selkeästi oppinut maan tavoille... :)
No jos vaikka jotain positiivistakin, nimittäin autoasiaa. Meidän auto tuli syyskuun puolivälissä Suomeen ihan niin kuin pitikin. Yllätys oli kuitenkin iso, kun auto piti hakea Hämeenlinnasta, vaikka se oletettavasti tuli alunperin tohon viereen satamaan. Kävimme hakemassa auton siis Hämeenlinnasta, ja saimme siihen väliaikaiset rekisteritarrat. Yllätys tuli myös siinä, että autoveron laskemiseksi piti Tullille toimittaa tarvittavat paperit muistaakseni kuudessa päivässä (ja siinä oli viikonloppu välissä!). Tietty jos olisi tajunnut alkaa keräämään tarvittavia dokumenttejä jo etukäteen... Mutta me laitettiin Tullille autoverotuspäätöshakemus vajaavaisena, koska osa dokumenteista piti saada USA:sta, eikä ne ehtinyt siihen. Tullilta tuli lisäselvityspyyntö parissa viikossa, mutta ainakin homma eteni. Auton rekisteröintikatsastus oli viime viikolla, ja se meni oikein hyvin. Timo oli kysellyt auton USA:sta tuonneilta kollegoilta suosituksia katsastusasemalta ja hyvä sellainen löytyikin Herttoniemestä. Koska auto oli riittävän uusi, sille ei tehty kuntotarkastusta. Muuten tarkastettiin että mm. ne takasumuvalot löytyvät. USA:ssahan mikään autodiileri ei tiennyt mitään takasumuvaloista, mutta kyllä ne sieltä autosta yhden napin takaa löytyivät! Ja mikä parasta, mitään muutostöitä ei tarvitse tehdä! Eli vilkut saa jäädä punaisiksi, jne. Rekisteröintikatsastus ei kuitenkaan vielä viime viikolla mennyt läpi, koska meillä ei silloin vielä ollut autoverotuspäätöstä. Mutta sekin tuli tänään postissa, ja veroa tarvitsee tosiaan maksaa 0 €, jee! Auton arvo oli tosin laskettu paljon alhaisemmaksi kuin mitä se USA:ssa oli, siis huomattavasti alhaisemmaksi, joten oletettavasti siitä ei tule kummosia summia saamaan kun se joskus myydään. Mutta mehän tuota ei saada myydäkään kuin vasta kesällä 2017 aikaisintaan.
Niin ja tälläisinä hauskoina kulttuurishokkeina Suomessa pitää kertoa pari täysin unohtunutta asiaa. Niin kuin vaikka se, että tavarataloissa on lämmöt täysillä. Se tunne kun menet toppatakki päällä johonkin kauppaan, ja hiki alkaa valua selkää pitkin... Vastaavasti sama homma kuntosalilla, jossa ei oletusarvoisesti ole ilmastointia. Se hien määrä...! Lisäksi huvittaa se, miten fanaattisesti USA:ssa asuessa suhtautui suomalaiseen ruokaan. Ei hitto, mä leivoin jotain karjalanpiirakoita itse! Arvatkaa monta kertaa olen täällä asuessa edes ostanut karjalanpiirakoita?
Ikävä Kaliforniaan alkaa siis jo olla aika iso. Tässä neljässä kuukaudessa aika on kullannut muistot jo niin hyvin, että pitää ihan miettiä, mikä siellä ärsyttikään, hehe. Ihan heti ei kuitenkaan olla muuttamassa takaisin, vaikka onhan tässä se jotenkin selvinnyt, ettei tämä Suomi itseisarvonaan ole se syy, miksi täällä asua. Muuallakin voi olla ihan yhtä hyvä asua, ellei paremminkin esimerkiksi töiden puolesta. Että kyllä pitäisin todennäköisenä että joskus vielä ulkomailla asutaan!
Teetin Kalifornian kuvista jonkin verran taulujakin seinälle, koska siellä ollessa tuli nähtyä niin upeita paikkoja. En sitten tiedä helpottaako noiden taulujen tuijottelu yhtään Kalifornia-ikävää :). Teetin myös tuollaisen ison canvas-taulun kuvasta, joka on otettu Yosemitesta Glacier Pointilta. Se on otettu Half Domen huiputuksen jälkeisenä päivänä, ja siinä näkyy se koko meidän haikkireitti. Edelleen tuijottelen tuota taulua epäuskoisena, että me tehtiin viime kesänä jotain niin hienoa, kun mitä tuo hullu haikki Half Domelle oli.
Noin muuten ollaan varauduttu tähän pimeimpään aikaan aktiivisella elämällä ja kirkasvalolampuilla. Tai oikeastaan heräämisvaloilla, jotka ovat käytössä joka aamu. Itse hommasin heti tänne tulon jälkeen harrastuksia, jotta pääsen nopeasti arkirytmiin kiinni. Kun se arkirytmi ei automaattisesti rytmity päivätöistä, niin on ainakin joitakin säännöllisiä menoja. Ystävien kanssa ollaan jatkettu siitä, mihin silloin jäätiin, kun muutettiin pois. Jos USA:ssa ollessa tuntui, että putosi ystävien arkielämästä vähän pois puolin ja toisin, niin nopeasti siihen pääsi taas kiinni täällä. Minulla ei ollut USA:ssa mitenkään aktiivisesti ikävä ystäviäni (vaikea selittää, koska sinänsä ikävä oli, mutta se vähän "unohtui"), mutta tänne muuttaessa olen onnekseni huomannut kuinka kivaa ystävien kanssa yhä on!
Kaikenkaikkiaan on aika sellaiset fiilikset nyt, että tällä hetkellä Suomessa on ihan hyvä olla. Selkeästi se mukavuus riippuu vahvasti siitä, että siellä missä asuu, on ne omat ympyrät ja tekemiset. Eli siinä mielessä viihdyimme hyvin Kaliforniassa, ja viihdymme nyt hyvin Suomessa. Ja tulevaisuudessa ehkä jossain muualla. Että piti tälläisenkin itsestäänselvyyden toteamiseksi käydä asumassa toisella puolella maapalloa, hehe.
Postauksen kuvat meidän uusilta kotihoodeilta yhtenä syysiltana. Ei voi valittaa!
