Juhlaa ja leipomuksia

Arvaattekin varmasti mitä tämä postaus käsittelee. Nimittäin Halloweenia. Olemme nyt ensimmäistä kertaa todistamassa juhlintaa amerikkalaiseen tyyliin. Siitä asti, kun muutimme tänne, ovat kaupat pursuneet Halloween-krääsää, ja nyt viimeisen kuukauden aikana on koristeluita ilmestynyt niin kotitalojen pihoille kuin myös toimistoihin ja virastoihin! Unohtamatta lukuisia tapahtumia ja juhlia, joita täällä on viime viikkoina ollut. Viime viikonloppu taisi olla se varsinainen juhlaviikonloppu ja silloin liikenteessä oli monenmoista juhlijaa. Nimenomaan liikenteessä, sillä paras halloween-säikäytys oli kun auton peruutuspeilistä näkyi jonkun zombieksi pukeutuneen kasvot, HUI! Vastapäiset naapurimme ovat myös kunnostautuneet Halloween-koristeissa, ja kiinnittäneet pihapuuhun erittäin ison feikkihämähäkin, jota olemme muutaman kerran säikkyneet...

Kauppojen Halloween-krääsää

Meidän Halloweenin juhlintamme on ollut aika minimalista koristeluiden suhteen, mutta eilen olimme communitymme Halloween-kemuissa, jotka pidettiin vuokraustoimistossa. Paikka oli upeasti koristeltu ja koristeluihin oli todella panostettu mm. savukoneen ja katosta roikkuvan ison luurangon voimin. Tarjolla oli pientä syötävää ja juotavaa, lapsille oli pelejä ym. Olimme Timon kanssa vähän skeptisiä sen suhteen, onko kaikki pukeutuneita Halloween-asuun, mutta yllätykseksemme suurin osa oli. Oma vuokraajamme oli tosin pukeutunut S.W.A.T.-ryhmän jäseneksi, ei ehkä järin pelottavaa...

Halloweeniin kuuluu tietysti täällä myös Trick or Treat -perinne, eli ovelta ovelle kiertävät "karkki-tai-keppostelijat". Emme ole aivan varmoja tuleeko tänä iltana meidän ovelle ketään, mutta ihan varmuudeksi ostimme ison pussin paperikarkkeja, sillä ruokakaupat pursuavat tällä hetkellä näitä karkkipussien tukkupakkauksia ihan vain tätä perinnettä varten...

Juhlaan kuuluu tietysti myös ruoanlaitto ja leipominen. Itse teen mielummin ruokaa, kuin leivon, mutta olen nyt muutaman kerran yllättänyt itseni leipomasta. Ihan helppoa se ei ole kuitenkaan ollut. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, ikävöin kontissa matkustavaa desilitran mittaa, jota olisi tarvittu oman reseptivihkon reseptien toteuttamiseksi, ja minulla oli siis vain täkäläinen kuppeihin perustuva mitta. Meillä on täällä uuni, jossa ei ollut uunipeltejä (eivät kuulu täällä vakiovarustukseen) sekä lämpötilasäädin Fahrenheit-asteikolla. Ja raaka-aineet amerikkalaisissa tilavuus- ja painoyksiköissä. No, pienellä vaivannäöllä, eli kaupan ns. keksien paistoalustalla sekä kännykkään ladattavalla yksiköiden muunnos -applikaatiolla, sain nämä leipomukseni toteutettua. Tässä siis kaksi piirakkaa, makea ja suolainen sekä Amerikka-henkeen cupcaksejä! Kurpitsa-piirakka olisi ollut Halloween-henkeen sopivampaa, mutta epäilen että se jäisi meillä syömättä.  (Huom, olen kirjoittanut reseptit ylös reseptikirjaani netistä jo aikoja sitten, joten en voi valitettavasti antaa alkuperäistä linkkiä reseptiin, toivottavasti kukaan ei pahoita mieltänsä, kun minulla ei ole antaa alkuperäistä lähdeviitettä.)

Fetapinaattipiiras

yksi iso uunivuoallinen

Tämä piiras on nerokas, sillä siinä ei ole ollenkaan vehnäpiiraspohjaa, ja se on siten gluteiiniton.

Tarvitset:

2 munaa

4 munanvalkuaista

1 dl maitoa

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

300 g pinaattia (itse käytin babypinaattia, jota ei tarvitse ryöpätä)

3 dl tummaa riisiä, eli noin 7,5 dl kypsää

200 g fetajuustoa

1 rkl oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

Tee näin:
Keitä riisi ohjeen mukaan. Erottele munanvalkuaiset (4 kpl) keltuaisista. Säästä keltuaiset jos keksit niille jotain käyttöä. Sekoita munanvalkuiaiset, munat, maito, suola ja pippuri kulhossa keskenään. Pilko sipuli ja valkosipuli sekä huuhdo pinaatti huolellisesti. Paista ne pannulla tilkassa öljyä. Siirrä pannulta kulhoon munamaitoseoksen kanssa, ja lisää kulhoon keitetty riisi. Murenna joukkoon feta, ja sekoita seosta hyvin. Kaada seos voideltuun piirakkavuokaan ja paista sitä 220 asteessa 20-25 min.

Cupcaket:

n. 12 kpl

Tarvitset:

200 g huoneenlämpöistä voita

2 dl sokeria

3 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoa

2 tl vaniljasokeria (käytin vanilja-uutetta, koska en ole löytänyt vaniljasokeria kaupasta)

2 tl leivinjauhetta

1-2 rkl kaakaojauhetta (oman maun mukaan)

Kuorrutukseen:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

100 g huoneenlämpöistä voita

1 tl vaniljasokeria (eli taas sitä vanilja-uutetta...)

250 g tomusokeria

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

(laitoin myös noin ruokalusikallisen kuumaa kahvia, sillä pidän kahvin mausta kuorrutteessa)

Tee näin:
Olennaisinta muffinsitaikinan ja kuorrutteen onnistumisessa on, että raaka-aineet ovat huoneenlämpöisiä. Ota siis voi, kananmunat ja tuorejuusto ajoissa lämpenemään huoneenlämpöiseksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää seokseen 3 kananmunaa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja lisää tätä seosta vaahdotettuun voi-sokeri-munaseokseen vähitellen. Jaa taikina muffinsipellille tai muffinssivuokiin tasaisesti jokaiseen saman verran, noin puoleen väliin vuokaa. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla n. 15 min. Voi paistumisen aikana tehdä valmiiksi kuorrutteen, mutta lisää se muffinsseihin vasta kun ovat hieman jäähtyneitä. Vatkaa tuorejuusto ilmavaksi. Lisää voi ja vaniljasokeri ja jatka vatkaamista, kunnes tahna on tasaista. Siivilöi koko ajan sekoittaen tomusokeri ja kaakaojauhe sekaan ja aivan viimeiseksi halutetessasi kahvia oman maun mukaan, mutta ei kuitenkaan liikaa, joilloin kuorrutteesta tulee liian juoksevaa (maksimissaan 2 rkl). Pursota kuorrute muffinssien päälle ja lisää halutessasi esim. raastettua suklaata tai strösseleitä.

Porkkanakakku

piirakkavuoallinen

Tarvitset:

3 kananmunaa

3 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoa

2 tl leivinjauhetta

1,5 tl vaniljasokeria

3 tl kanelia

4,5 dl porkkanaraastetta (2-3 porkkanaa raastettuna)

150 g voisulaa

Kuorrutukseen:

100 g huoneenlämpöistä voita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

1-2 dl hasselpähkinärouhetta

Tee näin:
Pese ja raasta porkkanat raastimen pienimmällä terällä, jolloin raasteesta tulee mahdollisimman nestemäistä. Voit tästä nesteestä osan kaataa pois, mutta kakusta tulee mehevämpää, jos porkkanaraaste jää hieman vetiseksi. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, vaniljasokeri ja kaneli. Lisää tätä seosta, sekä porkkanaraastetta ja sulatettua voita vuorotellen sekoittaen sokeri-munaseokseen. Kaada voideltuun vuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, ja paista 200 asteessa 30 min. Anna jäähtyä ennen kuorrutteen lisäämistä. Kuorrutetta varten vaahdota voi ja juusto, sekä lisää siihen tomusokeri. Sekoita seos tasaiseksi tahnaksi, itse käytin tähän vatkainta. Levitä veitsellä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele päälle hasselpähkinärouhe.

Suomessa Halloween-hulinat taitavat olla vasta ensi viikonloppuna, kun on pyhäinpäivä. Toivonkin Suomeen mukavaa pyhäinpäivää kaikille!

Big Basin Redwoods State Parkissa

Meistä ei ole kuulunut vähään aikaan täällä blogin puolella mitään, mutta ei hätää, hengissä ollaan! Tässä on ollut Timolla työreissua ja ne meidän tavarammekin vihdoin saapuivat! Kämppäpostaus tehdään varmasti heti, kun nuo muuttolaatikot tuosta tyhjenyvät omille paikoilleen!

Eilen vietettiin erittäin rentouttava päivä Big Basin Redwoods State Parkissa. Matkaa tuonne oli navigaattorin mukaan vain 27 km, eli oltiin juurikin parvekkeemme ikkunasta näkyvässä vuoristossa! Timo oli tietysti innoissaan, koska pääsi ajamaan katto auki vuoriston serpentiiniteitä, ja minä taas koitin olla katsomatta tien reunan yli pudotusta...

Big Basinin puisto on vanhin Californian luonnonpuistoista, perustettu 1902. Se on eteläisin luonnontilainen punapuumetsä, ja näitä kuuluisia punapuita oli pakko päästä katsomaan ihan omin silmin. Vaikkei mitään autolla läpi ajettavia punapuita nähtykään, oli puut kooltaan kyllä vaikuttavia! Ja iältään! Lähtöpisteen infotaulu kertoi tämän metsän punapuiden iäksi 1000-2000 vuotta! Ja jos epäilytti, niin ei kun vuosirenkaita laskemaan..

Pääsymaksu puistoon oli 10 dollaria, ja sitä vastaan sai puiston kartan. Kartta osoittautui erittäin tarpeelliseksi, vaikka reitit olivatkin pääsääntöisesti ihan hyvin merkattuja. Kerran kävelimme harhaan, ja vaikka mitään paniikkia ei ehtinyt muodostua, niin kyllä se kartta oli siinä vaiheessa ihan hyvä olla..

 

Parit mittakaavakuvat, isoista puista oli kyse:

Tarjolla oli 80 eri haikkireittiä, ja puistossa oli myös mahdollista yöpyä mökeissä. Vastaan tulikin jonkin verran porukkaa rinkat selässä. Myös maastopyöräilyreittejä oli tarjolla. Me tulimme puistoon vasta noin kahdelta iltapäivällä, joten valitsimme kahden reitin yhdistelmän, jonka kestoksi arvioitiin noin 3 tuntia. Näin varmistimme, että pienellä eksymisvarallakin ehtisimme takaisin autolle ennen puoli kuuden maissa tulevaa hämärää.

Hyvät infot löytyi reittien vaikeustasosta. Me valitsimme yhdistelmän tuosta Sequoiasta ja Skyline to the Sea'sta.

 

Reitti oli suhteellisen helppokulkuista polkua. Välillä noustiin melko korkeallekin, kännykän trackerin mukaan oltiin korkeimmillaan 411 metrissä.  Reittikuvauksen mukaan reitillä olisi pitänyt näkyä yksi pieni vesiputous, mutta emme kyllä löytäneet sitä. Tosin täällä ei ole vieläkään alkanut sadekausi, joten eipä tainut vesiputousta edes olla olemassa tällä hetkellä, tai sitten se oli vain niin pieni puro...

Monet puut olivat sisältä palaneita. Spekuloimme onko kyse jostain tyhmien retkeilijöiden nuotiopaikoista vai salamaniskujen aiheuttamista paloista. Kun kysyimme haikin jälkeen tästä puiston vapaaehtoistyöntekijältä, saimme vastauksen, että ne ovat ihan maastopalojen aiheuttamia, viimeisin maastopalo on tosin ollut joku sata vuotta sitten..

Olihan sitä puidenhalaustakin kokeiltava, ihan ei ylettynyt kädet rungon ympäri.

Välillä oltiin taas niin Suomimaisemissa, että huhhuh!

Tälläisiä koloja näkyi kivissä. Opastaulun mukaan näitä muinaiset jamieoliverit olivat käyttäneet näitä koloja mortteleina

Lopuksi vielä voisi halloween-henkeen laittaan kuvan naavan peittämästä puusta, joka näyttää jopa hieman pelottavalta. Naavaa oli puissa todella paljon (vaikka tuolla kyseisellä puulla taitaa olla jokin muukin hätä), ja ihan pääsi muistelemaan vanhoja hyviä aikoja ja yliopiston jäkäläkurssia, eli miettimään, oliko se naava puissa merkki ilmansaasteista vai ei. (Muistaakseni pitkä naava on merkki puhtaasta ilmasta, ja ihan loogista se tuolla kyllä olisikin!)

Haikkimme pituudeksi tuli 10,3 km ja aikaa kului siihen 2,5 tuntia. Eli ihan hyvä sunnuntailenkki! Täytyy tosissaan harkita pidempää haikkia tulevaisuudessa, jopa yön yli..

Octoberfest amerikkalaisittain

Minne päin tahansa maailmaa lokakuussa menet, siellä on Octoberfest.

Asumme idyllisessä pikkukaupungissa nimeltä Campbell. Campbell on tunnettu mm. historiallisesta keskustastaan, jossa järjestetään lähes joka viikonloppu joku tapahtuma. Viime viikonloppuna oli kaksipäiväinen Octoberfest, jossa mekin kävimme pyörähtämässä.

Sitä varten keskustan autotie oli muutettu kävelytieksi, ja sinne oli tuotu ruoka-, juoma- ja myyntikojuja. Osa myyjistä ja festariväestä oli pukeutunut teemahenkisesti.

Ihmiset olivat kyllä taas niin hyväntuulisia ja rennon oloisia! Amerikkalaiset rakastavat koiria, ja ne ovat tietysti myös mukana tälläisissä tapahtumissa.

Hieman ihmeteltiin, kun ihmiset tulivat alueelle omat oluttuopit kourissaan! Tämä oli selkeästi taas jotain sisäpiirin tietoa, koska mistään tälläisestä ei ollut kehotusta mainoksissa. Ehkä omaan tuoppiin sai enemmän juotavaa samalla rahalla...

Saksalaisinta koko tapahtumassa olivat ehkä nämä:

Teemaan pukeutuneet soittajapapat

Sekä yhdestä kojusta ostettava saksalaistyyppinen ruoka

Alueella oli kaksi paikkaa mistä sai ostaa alkoholia (sitä tosin sai ostamisen jälkeen sitten kannella ympäriinsä lasissa ympäri aluetta). Systeemi oli (taas) kovin amerikkalainen, sillä ensin piti jonottaa tiskille ostamaan juomaranneketta, johon ostettiin juomien verran "arvoa" ja jossa tarkastettiin, että olet yli 21-vuotias. Tämän jälkeen pääsi jonottamaan juomatiskeille.

Ruokakojuissa muuten oli tarjolla perusamerikkaevästä, mm. hodareita, popparia ja sitruunalimua. Myyntikojut oli aika perus markkinakamaa, mutta myytiin siellä myös mm. kylpyammeita!

Minä jumituin erään kojun luokse ihastelemaan siellä myytyjä vintagemainosjulisteita. Olisin varmasti ostanut useammankin, ellei painojälki olisi ollut vähän kehnoa. Tälläinen Diorin hajuvesimainosjuliste kehyksillä lähti kuitenkin kotiin:

Muita kuulumisia: Merikonttimme on viimein saapunut Oaklandin satamaan, ja on nyt tullin käsittelyssä! Jos kontti läpäisee tullin tarkastuksen ongelmitta (toisin sanoen, jos konttia ei tarvitse avata), pitäisi meidän hyvällä tuurilla saada tavaramme tässä noin viikon kuluessa! Täytyypä sanoa, että tähän matkalaukkuelämään tai askeettiseen elämään tottuneena ei oikeastaan kaipaa kauheasti kontin tavaroita. Hämmästyttävää, miten vähällä tavaramäärällä sitä oikeastaan pärjääkin. Itse asiassa ei oikein edes muista, mitä kaikkea sitä omistaakaan, ja voi olla aikamoinen ennakkojoulu laatikoita avatessa :). Sen tosin tiedän, että kunnon teflonpannu ja paksu peite tulee tarpeeseen, samoin elämää monella tavoin helpottava desin mitta!

Kirjavinkki: Quiet - The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking

Mitäpä tulee mieleen Amerikasta ja kirjoista?

Self-help-kirjallisuus.

Heinäkuussa pre-visiitillä olin itsekin aika vaikuttunut täkäläisen kirjakaupan self-help-kokoelman laajuudesta hyllymetreillä mitattuna. Self-help-hyllyt pesivät mennen tullen kaikkien muiden aihealueiden (paitsi ehkä tietokonekirjallisuuden, Piilaaksossa kun ollaan) kirjallisuuden. Naureskelinkin valikoimille, ja mietin ihan tosissani, että "minä en sitten kajoa tuohon kirjallisuuteen". No kuinkas kävikään? Luin jo Suomessa jostakin lehdestä Susan Cainin kirjoittamasta kirjasta nimeltä Quiet - The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking. Tiesin heti, että Amerikkaan muutettuamme haluan käydä ostamassa tuon kirjan ja lukea sen.

No, mistäs hyllystä se kirja sitten löytyikään? No, ei aivan self-help:in alta, mutta vierestä psykologia-hyllystä. Olin samaan aikaan helpottunut ja kauhuissani: ei onneksi self-help:iä, mutta jaksankohan lukea ihan oikean psykologian kirjan? Sivutolkuilla jotain teorioita...?

Quiet kertoo introverteista. Introverteista, joita on Cainin mukaan hieman yllättäen kolmasosa tai jopa puolet maapallon väestöstä. Introverttejä ei vain nosteta jalustalle, koska maailmankuvamme suosii ekstroverttejä, ja koska kulttuuriimme on juurtunut ajatus, että lapsista tulee kasvattaa ekstroverttejä maailmanmenestyjiä. Introvertti-nimitykselläkin on vähän vääristynyt määritelmä: introvertit eivät välttämättä ole ujoja, sosiaalisesti lahjattomia tai syrjään vetäytyviä, he vain arvostavat enemmän kuuntelemista puhumisen sijasta, ovat luovia (mutta eivät välttämättä halua krediittejä tekemisistään koska eivät halua julkista huomiota), työskentelevät mielummin yksin kuin tiimeissä jne. Kirjassa onkin pointtina nostaa jalustalle introverttius voimavarana.  Sillä vaikka miten haluaisi, introverttiudesta ei voi "parantua" ekstrovertiksi. Sen sijaan voi opetella pitämään omasta introverttiudesta, tehdä siitä voimavaransa, ja toisinaan myös opetella leikkimään ekstroverttiä niissä tilanteissa, joissa on vain helpompi olla ekstrovertti kuin introvertti. Mukana on myös ainakin minusta mielenkiintoisia tutkimustuloksia: Esimerkiksi introvertit johtajat saattavat yllättäen olla ektroverttejä johtajia parempia saavuttamaan tuloksia, sillä he mm. antavat alaisilleen enemmän tilaa ja vapautta toimia. Kirjan pointtina on niinkin yksinkertainen lausahdus kuin, että "stay true to yourself", joka on kyllä erittäin hyvä lausahdus kaikessa yksinkertaisuudessaan! Kirja antaa ihan käytännön vinkkejä, miten voi itse toimia, tai kuinka toimia esimerkiksi kasvattajan näkökulmasta, jos oppilas tai lapsi on introvertti. Kaikista jännittävintä minussa kirjassa oli kuitenkin kaikki kognitiiviset tutkimukset sekä ylipäänsä kaikki aivojutut! Minua vähän jopa ärsytti kirjan alussa tälläinen ihmisten lokeroiminen heidän käyttäytymisen perusteella, mutta luettuani neurologiset perusteet tälle käytökselle, olin jokseenkin vakuuttunut, että jako introvertteihin ja ekstrovertteihin voidaan tehdä. Ja voinko korostaa vielä lisää: aivojutut on kiinnostavia!! :)

Kiinnostuin kirjasta tietenkin siitä syystä, että olen aina epäillyt olevani vähän introvertti. Itseäni, läheisiäni tai esim. työkavereita se on tuskin koskaan haitannut. Mutta toki kun se on yleisen normin vastaista, on se joskus tuntunut vähän raskaalta. No, sekä kirjan introverttitestin että minkä tahansa netistä löytyvän testin perusteella olen tosiaan introvertti. Asteikolla yhdestä kymmeneen ehkä sellaisen seiskan verran. Voin muuten paljastaa, että kukaan ei ole puhdas ektrovertti, kaikissa on myös introverttiutta. Kirjan lukeminen toi paljon ahaa-elämyksiä sekä selityksiä omalle luonteenomaiselle käytökselle. Kirja oli osin aika puhdasta self-help:iä, koska se antoi paljon puhtaita käytännön vinkkejä. Parasta antia oli tosiaan nuo aivojutut, sekä mikä hauskinta, siinä kerrottiin paljon tositarinoita Piilaakson väestöstä! Nimittäin Piilaakso on yksi introverttien ja ekstroverttien sulatusuuni: tänne on muuttanut paljon introverttiä aasialaiskansaa, joiden introverttijälkeläiset nyt kohtaavat ekstroverttiamerikkalaiset kouluissa ja yliopistoissa. Kirjan alussa muuten kerrotaan, että maailman introvertein kansa on, yllätys yllätys, me suomalaiset, ja maailman ekstrovertein kansa, ei-niin-yllätys-yllätys, amerikkalaiset, joten luinpa tämän kirjan ihan kulttuurishokinkin näkökulmasta :).

Kirja oli perusteellinen, kattava ja vakuuttava, mutta myös hauska. Minulla meni kirjan lukemiseen noin kuukausi, koska sulattelin osia siitä aika pitkään. Suosittelen lämpimästi kirjaa ihan jokaiselle, mutta etenkin kasvattajille. Mutta jos ei kirjaa jaksa lukea, niin suosittelen ainakin katsomaan kirjoittajan pitämän TED-puheen tästä, siinä on kirjan pääpointteja ihan hyvin kerrottuna.

Tämän kirjan jälkeen olen ostanut vinon pinon lisää kirjoja (kirjat on täällä niin halpoja!). Ja voin paljastaa, että lipsuin myös sinne puhtaan self-helpin puolelle.. No, maassa maan tavalla, eikös vaan... :)

Viikon teknologiailmiö: Netflix etanapostitse

Kerroimme aiemmassa postauksessa ruokakaupassa löytyneestä leffanvuokrausautomaatista. Emme ole sen jälkeen nähneet yhtään leffavuokraamoa, mutta sitäkin enemmän on demand -suoratoistopalveluita. Sellainen meillekin sitten joskus tulee tilaamamme viihdejärjestelmän mukana, kunhan telkkari ensin saadaan kontista.

Täytyy sanoa, että nämä telkkarittomat viikot ovat kyllä olleet ihan virkistäviä. Ainakin huomaa sen, miten paljon illassa on enemmän tunteja urheiluun ja muuhun, kun ei katso telkkaria. Mutta koska minulla on toistaiseksi työlupaa ym. odotellessa hieman ylimääräistä aikaa, otin kokeiluun ilmaiseksi 14 vrk TV-kaistan. No onhan sitä Suomen telkkaria ihan hauska katsoa, vaikka ei sieltä mitään hyvää tulekaan, paitsi Hyvät ja huonot uutiset. Jatkossa pitääkin kikkailla jotain, että saa tuon ohjelman näkymään, kun mitään katsomoita tai ruutu.fi:itä ei pysty maa-asetusten takia katsomaan, Yle Areena kyllä osittain toimii.

Amerikkalaisista tv-sarjoista alkoi ison hypetyksen myötä pari viikkoa sitten uudet tuotantokaudet. No, emme ole tähänkään asti katsoneet kuin Big Bang Theoryä, joten ei nämä How I Met Your Motherin, Grayn anatomian tai Good Wifen uudet tuottarit haitanneet elämää (tai siis tämä telkkarittomuus ei haitannut sarjojen katselua). Tuon BBT:n kanssa jo mietimme sellaista, että menemme sen esitysaikaksi aikaa salille juoksumatolle, ja katsomme sen siellä, jenkeillä kun on juoksumatoissa telkkarit ja tuulettimet :). Mutta sittenpä löysimme jaksot netistä, ja ihan tuontantoyhtiöiden sivuilta, mitään laitonta lataamista ei tarvinnut harrastaa. Olemme myös katsoneet sellaista rikossarjaa kuin Blacklist, sekä sit-comia The Crazy Ones, molemmat tulevat ensimmäistä tuotantokautta, ja ei välttämättä ikinä päädy suomen levitykseen asti.

Mutta onhan sitten vielä palvelut kuten Netflix. Meillä oli Suomessakin Netflix, kun sen taisi jossain vaiheessa saada ilmaiseksi. Jotenkin oletimme, että Amerikassa Netflixin valikoima olisi tuoreempi ja parempi, ja rekisteröidyimme paikalliseen Netflixiin (todellakin paikalliseen, sen pääkonttori on tuossa ihan lähellä ;) ). Yllätys oli, että valikoima oli nopealla vilkaisulla kuta kuinkin sama kuin Suomessa. Lisänä oli kuitenkin ns. DVD-kotipalvelu. Palvelun kautta kuvaa ei lähetetäkään netin kautta, vaan ihan perinteisesti postilaatikoon DVD-levyinä! Tuosta palvelusta löytyikin sitten kaikkea mielenkiintoista katsottavaa, ja koska palvelusta oli saatavissa ilmainen kokeilukuukausi, niin tietenkin otimme sen käyttöön! Ja katsokaas, mitä tänään odotti postiluukussa:

Kaksi levyllistä Dexterin 5. kautta. Homma toimii niin, että Netflixiin luodaan lista niistä DVD:istä, joita haluat katsoa ja ne laitetaan järjestykseen sen mukaan milloin haluat levyt itsellesi. Levyjä lähetetään tilaamasi paketin mukaisesti (1-3 levyä kerralla), ja niitä lähetetään lisää sitä mukaan, kun palautat levyjä takaisin. Levyt palautetaan normaaliin postilaatikkoon.

Ihan näppärä systeemi. Näin olisi tarkoitus kuukauden aikana katsoa tuota Dexteriä niin pitkälle, kun ehditään. Varmasti meillä, niin kuin oletettavasti monella muullakin, pullonkaulaksi muodostuu levyjen palauttaminen postilaatikkoon, vaikka palautuskuoret ym. tulee paketin mukana. Joten siinä mielessä kannatan Netflixiä sen perinteisemmässä muodossa. Mutta kaikkea pitää kokeilla...

Enää ei jää jäljelle kuin se suuri kysymys, että mihin me kaiken tämän jälkeen tarvittiinkaan sitä telkkaria enää..??

Pebble Beach ja Big Sur

Lähdimme lauantaina ulkoiluttamaan uutta autoamme ja päätimme jatkaa matkaa siitä, mihin kahden viikon takainen roadtrippimme Santa Cruziin päättyi. Tällä kertaa ajoimme tietä nro 17 suoraan Santa Cruziin sisämaan kautta, ja siitä jatkoimme tietä nro 1 etelään kohti Monterney'tä, Carmelia sekä Big Suria.

Täällä on tyypillistä se, miten nopeasti maasto ja siten myös ilmasto vaihtuu nopeasti. Ohitimme matkalla hieman korkeammalla olevan alueen, jossa oli niin suuri sumuvaara, että päivisinkin piti lain mukaan ajaa ajovalot päällä (muuten ei tarvitse ennen pimeää). Ohitimme myös aivan valtavia viljelyspeltoja, joissa kasvoi ainakin mansikkaa ja artisokkaa (muita kasveja emme tunnistaneet). Näillä viljelystiloilla oli suoramyyntiä kuluttajille, joten ainakin tuoreiden kasvisten hankkiminen suoraan tiloilta on täällä helppoa. Matkalla näimme myös paljon lehmiä ja heppoja pelloilla ja jopa vuorien rinteillä! Ohitimme myös valtavan Dolen säilyketehtaan, joten eipä enää tarvitse sitäkään miettiä, mistä ananaspurkit tulevat...

Monterey'hin päästyämme päätimme ajaa sen ja Carmelin kaupungin välisen Pebble Beachin alueen 17 mailia pitkää reittiä pitkin. Reitin alussa oli tietulli, mutta vajaan 10 dollarin hinnalla pääsi kyllä katselemaan niin hienoja maisemia, ja sai opaslehtisen, jonka avulla sai nähtävyyksistä enemmän irti. Aloitimme reitin ylängöltä, ja naureskelimme, kun ensimmäisen pysähdyspaikan maisema oli tälläinen:

Voisiko olla enempää suomalainen maisema?

Reitti myös jatkui aika suomalaisissa puisissa maisemissa...

Alueella oli paljon upeita isoja taloja, missä todennäköisesti ei mitään kovin köyhää porukkaa asunut... Alue tunnetaan myös useista golfkentistään, täytyyhän niiden rikkaiden harrastuksetkin olla lähellä ;)

Ylängöltä laskeuduttiin rannalle, jossa pääsi autosta ulos ja käppäilemään rantakivikolla...

Rannalla oli myös mahdollista nähdä mm. hylkeitä ja saukkoja, joista (ehkä) hylkeitä tai niiden päitä näimmekin (nuo mustat pisteet vedessä alemmassa kuvassa, ei ole kiviä, tai sitten kivet liikkuvat ;) )

Reitin jälkeen ajoimme Carmelin kaupungin läpi kohti 1-tietä. Carmel olisi ollut ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, mutta ajattelimme joku kerta tulla ihan varta vasten Carmeliin ihan koko viikonlopuksi. Carmelissa oli käynnissä filmi&viinifestarit, joiden takia porukkaa oli paljon liikenteessä ja tiet oli ihan tukossa... Tässä muutama auton kyydistä napattu kuva Carmelista ja sen pikku putiikeista:

Carmelin jälkeen pääsimme takas 1-tielle ja otimme suunnan kohti Big Suria. Reitti kulki rantaa pitkin, ja maisemat oli taas mitä upeimmat! Kuulimme, että näissä maisemissa on kuvattu paljon automainoksia, ja täytyypä sanoa, että ei ole ihmekään! Parasta tuossa 1-tietä pitkin ajelussa on se, että tienpientareella on usein levikkeitä, johon voi pysähtyä ihailemaan maisemia. Vaikka muutamia aika eksoottisia pysähtymisiä näimmekin, niin porukka silti ajeli täällä suht rauhallisesti, ja muutenkin tunnelma oli leppoisampi kuin kotona Piilaaksossa.

Big Surissa meillä oli kohteena näköalaravintola nimeltään Nepenthe, jota Timon työkaveri oli suositellut. Big Surin alueella emme nähneet juuri asutusta tai kyliä, mutta senkin edestä ulkoilualueita sekä näköalaravintoloita.

Näköalaravintolaan piti tietysti parkkipaikalta kiivetä parit portaat, mutta kyllä kannatti, nimittäin tarjolla oli näköalapöytiä (myös ulkona olisi ollut, mutta päätimme ottaa ensimmäisenä vapautuvan joka, yllätys yllätys, oli sisätiloista).

Sisältäkin näki hyvin, mutta lasin toiselta puolelta maisemat olivat seuraavanlaiset:

Että kyllä kelpasi syödä! Ruoka oli edullista, palvelu jälleen kerran erinomaista (saimme mm. väliaikatietoja, kauan ruoassamme vielä kestää) ja taisinpa syödä parhaan kasvishampurilaisen ikinä (kuvan tajusin ottaa vasta puolessa välissä, oli niin nälkä!)

Kotiin ehdimme lähteä noin 45 minuuttia ennen auringonlaskua, joten pääsimme hurjimmilta rantateiltä sisämaahan ennen kuin tuli pimeä, muuten olisi saattanut olla vähän pelottavaa, täällä kun ei ole mm. katulamppuja ollenkaan...

Oli taas loistava reissu ja tuntuu kyllä hienolta se, että on tälläisiä hienoja paikkoja ihan päiväseltään ajettavan matkan päässä. Ensi kerralla pitää sitten ajaa Los Angelesiin asti ;)