Kuka sanoi ettei kivet ole mielenkiintoisia? Eli Zion ja Bryce Canyon NP

Nyt kyllä kannattaisi olla matkassa geologi! Vierailimme alkuviikosta näissä kahdessa Utahin kansallispuistossa, ja saimme aikamoisen geologian oppitunnin, tai lähinnä meissä heräsi paljon kysymyksiä (johon osaan saatiin kyllä vastaus, kiitos kansallispuistojen loistavien opastaulujen ja rangereiden).

Lake Tahoella juttelimme majatalonpitäjän kanssa matkasuunnitelmastamme, ja hän innostui kuullessaan meidän menevän Zioniin ja Bryceen. Hänen mielestään kyseiset kansallispuistot ovat jopa parempia kuin Grand Canyon, koska näissä Zionissa ja Brycessä katsotaan kanjonia sisältäpäin, ei kanjonin reunalta. Toki Grand Canyoniinkin voi haikata, mutta useimmat taitavat töllistellä sitä ylhäältäpäin, pääsemättä koskettamaan koko kanjonia.

Zionissa pääsee käppäilemään kanjonissa sen Zion Canyon Scenic Drive nimisessä osuudessa. Tuolla ei saa ollenkaan mennä autolla, vaan on hypättävä shuttle-bussin kyytiin. Nuo shuttle-bussit kuitenkin tuolla toimii tosi hyvin, meidän ei ikinä tarvinnut odottaa bussia viittä minuuttia kauemmin.

Eri näköalapisteiltä lähtee eri pituisia haikkireittejä. Vähän jäi tunne, että tuolla tuo haikkaus nimenomaan on se juttu. Mekin kävimme pari lyhyttä haikkia tekemässä. Jalat oli vielä yllättävän kipeät Half Domesta, joten mikään kovin jyrkkänousuinen ei olisi tullut kysymykseen (tarjolla olisi ollut taas yksi vaarallisimmista haikeista, Angels landing, mutta jalat ei pystyneet, vaikka muuten olisi varmaan uskallettukin)

Muutenkin meillä jäi valmistautuminen vähän Half Domen varjoon, ja olisimme voineet etukäteisvarauksilla päästä kokemaan jotain vieläkin siistimpää.

Kävelimme parin mailin mittaisen Riverside Walkin, joka vei kanjonin kohtaan, missä se kapenee mekittävästi. Tästä alkaa The Narrows -haikki, missä voi testata omaa ahtaanpaikankammoaan. Jutun juju on siinä, että haikki kävellään Virgin-joessa kahlaten. Tuo olisi ollut niin siisti! Samoin Subway-niminen haikki, missä sama juttu. Noihin tarvitsee kuitenkin wilderness-luvat, joita meillä ei ollut hommattuna (vaikka tota Narrowsia ilmeisesti pääsee jonkun matkaa ilman niitä lupiakin). Vedenpitävät kengät ja pystyssä pysymistä auttavan kävelykepinkin olisi saanut helposti vuokrattua puistosta...

The Narrows

Kävimme tekemässä myös Weeping Rock ja Emerald Pools -nimiset lyhyet parin mailin haikit (tai no, kävelyt). Nämä oli ihan kivoja, ei mitään ihmeellisiä. Emme välttämättä suosittele, jos on vain vähän aikaa käytettävänä.

Emerald Poolilla pieni vesiputous

Sen sijaan haikkia nimeltä Canyon Overlook Trail voimme todellakin suositella! Sinne ei pääse tuolla shuttle-bussilla, vaan pitää mennä autolla. Se on tien nimeltä Zion-Mount Carmel Highway:n varrella. Sen tien varrella on myös mailin mittainen tunneli, joka on tehty jo 30-luvulla, ja on siksikin aika vaikuttava! Haikki lähtee pikkuiselta parkkipaikalta heti tunnelin jälkeen. Varmaan koska parkkipaikkoja on niin rajoitetusti on myös haikilla vähän porukkaa. Haikki ei ole kuin mailin mittainen, mutta jonkin verran hankalakulkuinen, koska menee metsässä. Mutta kannattaa rämpiä, koska overlookilta näkee kanjonin ylhäältäpäin. Se on kiva sen jälkeen kun olet jo ollut kanjonissa.

Canyon Overlook

...ja meitsi

Näköalapaikka

Tuon Zion-Mount Carmel -tien päässä on muuten Checkerboard Mesa -niminen pikkuvuori, jonka pinnassa on nimensä mukaisesti jännä shakkikuvio

Checkerboard Mesa

Yhden käytännön vinkin voimme vielä antaa. Puistoon kannattaa tulla tosi aikaisin, heti klo 7 kun shuttle-bussit alkaa kulkea. Tämä kolmesta syystä: 1) on vielä viileää tunnin kahden ajan, ja se todellakin tulee tarpeeseen, koska päivällä lämpötilat nousee lähemmäs neljääkymmeneen asteeseen, koska ollaan kanjonissa 2) saa parkkipaikan puistosta, eikä joudu parkkeeraamaan tosi kauas puistosta ja 3) pääsee pummilla sisään, koska sisäänpääsyä aletaan keräämään joskus kahdeksan maissa. Tuo 3 on vähän kyseenalainen vinkki, koska kyllähän noita kansallispuistoja pitää todellakin kannattaa. Mutta tuo on vain aika hauska, että me ostimme tätä roadtripiä ajatellen sellaisen 80 dollaria maksavan passin, jolla pääsee kaikkiin kansallispuistoihin (yleensä pääsymaksu on $ 25-30/puisto), ja nyt olisimme melkein jokaiseen päässyt ilmaiseksikin, koska olemme olleet niin aikaisin aamulla liikenteessä. Sinänsä ei houkuttele tuo aikaisin herääminen, mutta täällä Southwestissä on vaan tähän aikaan vuodesta niin älyttömän kuuma päivisin (niin kuuma, ettei tee mieli tehdä mitään, ja sellainen ei ainakaan minua motivoi) että mielummin ottaa pari ekstratuntia aamusta aktiviteetteihin.

Brycestä meillä ei oikein ollut etukäteen mielikuvaa, mitä oli odotettavissa. Hämmästys olikin aika melkoinen kun pääsimme kanjonin reunalle:

Tuota puuta kuvastaa aika hyvin "still going strong"

Saman tien nousi miljoona kysymystä siitä, miten ihmeessä nuo "tötsät" on muodostuneet. Tötsien oikea nimi on muuten hoodoo. Timo oli etukäteen jostain lukenut, että noissa hoodoissa tuo ylin erivärinen kerros on kovinta kiveä, joka ikään kuin suojaa koko muodostelmaa, ja pitää sen koossa. Alempi osa on murenevampaa ja alttiimpaa eroosiolle. Sää ja vuodenajat muokkaavat hoodoota, hämmentävää kyllä tuulella on ilmeisesti vähäisin vaikutus.

Kuka näkee tuossa ukon?

Yhtään ei näyttäisi siltä että sortuu ihan just...

Parasta tuossa puistossa on se, että noita hoodoita pääsee tutkimaan ihan lähietäisyydeltä. Alas kanjoniin menee Queens/Navajo Combination loop, joka on 2.9 mailia (4.6 km) pitkä. Noissa pääsee vaikka kiipeämään noihin hoodoihin, jos menee periaatteella, mikä ei ole kiellettyä, on sallittua (ja täällä USA:ssa kyllä yleensä on typerimmätkin asiat ilmoitettu kyltein, joten koska tuolla ei ollut kieltokylttejä, niin...). Vähän jännittävä reitti on siinä mielessä, että nuo hoodoot näyttävät siltä, että voisivat milloin vain sortua.

Tuolla oli muuten Horse Trailejä, olis päässy tutkimaan paikkoja hepan selässä

Pystyssä pysyy...

Tämän kiven nimi oli Queen jotain.. Eikö näytäkin ihan kuningattarelta?

 

Jännin kohta oli tää suht kapeassa kanjonissa kävely

Tuolla Brycessä voi kulkea omalla autolla tai shuttlella. Ainakaan tuon meidän vierailun aikana porukkaa oli niin vähän, että omalla autolla pääsi hyvin liikkumaan (riitti parkkipaikat). Näköalapisteitä on toistakymmentä, mutta ne alkoivat vähän toistaa itseään samankaltaisuudeltaan. Meidän mielestä parhaat tuon tekemämme haikin lisäksi (kattaa pisteet Sunset ja Sunrise Point) on Inspiration Point sekä Natural Bridge.

Inspiration Point

Nuo reiät on nimeltään grottoja

Natural Bridge

Nuo kaikki kolme kanjonia, Zion, Bryce ja Grand Canyon on muodostunut samasta Colorado Plateaun (suomeksi ilmeisesti Coloradon laakio, vaikkei sana "laakio" sano minulle mitään) liikkeistä, kaikissa kanjoneissa on paljon samaa, mutta myös omat erityispiirteensä. Tämä Bryce melkein kyllä kiilasi kolmikon suosikikseni, koska nuo hoodoot on vain niin uskomattoman hienoja.

Mutta joo, enpä muistanutkaan että geologia on näin mielenkiintoista. Tai siis tämä geologia, ei joku harjujen ja salpausselkien opiskelu mitä meidän peruskoulussa opetettiin. Piti sekin päivä nähdä, että hurahdin kiviin, haha.

Ainiin, Utahista piti vielä mainita, että oltiin vähän ennakkoluuloisia osavaltiota kohtaan, miten uskonnollinen meininki siellä on. Minä epäilin, ettei siellä myydä ees kahvia, kun se kait on mormonien kieltolistalla. Mutta ei, ei näy missään. Ainoastaan sunnuntaina kun tulimme Utahiin, oli vain muutama hassu ravintola auki. Zionissa tuo uskonnollisuus näkyy paikkojen nimissä, mutta ei kyllä muuten. Penteleet ovat jopa menneet vaihtamaan kanionin alkuperäisen intiaaninimen... Mutta muuten sama meininki kuin muuallakin.