Navajo Nation

Yksi reissun odotetumpia etappeja oli pari yötä Navajo Nationissa. Navajo-intiaanien maat on pala Pohjois-Amerikan historiaa, tosin reservaatteineen vähän synkkää sellaista. Alue uloittuu koillis-Arizonan, lounais-Utahin sekä luoteis-New Mexicon alueelle. Reservaattien alueella asuu noin 150 000 navajo-intiaania, joista useimmat yhä puhuvat äidinkielenään navajo-kieltä. Navajoiden talous perustuu suurilta osin turismiin, joten heimojen säilymistä voi edesauttaa ostamalla heidän tekemiään käsitöitä sekä yöpymällä reservaattialueella. Me yövyimme Canyon De Chellyn lähellä Chinilen pikkukaupungissa hotellissa, mutta kävimme myös Utahin puolella katsomassa Monument Valley'tä.

Tuo Monument Valley sijaitsee aivan Utahin ja Arizonan rajalla, Utahin puolella. Monument Valley on tunnettu joko John Waynen länkkärielokuvista, tai sitten kuvan alueesta on nähnyt jossain Southwestistä kestovassa artikkelissa.  Onhan tietysti nuo hiekkakivestä muodostuneet buttet ihan näkemisen arvoisia. Ainakin jos on ensin ajanut parisataa mailia tasamaata, mikä tahansa kivi on kiinnostava, haha.

Tuota Monument Valleytä hallinnoi navajot, ja sinne on aika kallis pääsymaksu, muistaakseni $20/auto. Sillä pääsee visitor centeriin sekä kiertämään buttet 17 mailia pitkää dirt roadia (hiekkatie) pitkin. Tuota tietä ei suositella matalile autoille tai ei-nelivetoautoille. Meidän auto on neliveto mutta todella matala, joten jonkin aikaa harkittiinkin lähdetäänkö kierrokselle. Luettiin esitteestä, että kesäisin flash floodit (rankan sadekuuron aiheuttamat äkkitulvat) ovat erittäin yleisiä. Minä muistelin nähneeni kuvia autoista, jotka on jumittuneet mutaan sadekuuron jälkeen. Päätettiin olla menemättä, koska ei meillä oikeasti olisi ollut aikaakaan siihen. Mutta KERRANKIN tästä suomalaisesta sääntöjennoudattamisesta oli hyötyä, koska juuri kun olimme lähdössä paikasta pois alkoi horisontista lähestyä tummia pilviä melkoisella vauhdila. Jos olisimme lähteneet kierrokselle olisimme olleet todennäköisesti jumissa jossain mutavellissä. (Tuolle butte-kierrokselle voi myös mennä paikallisten järjestämillä kiertueilla, mutta nämä oli aika älyttömän hintaisia, muistaakseni $90/hlö)

Saimme samalla kokea ensimmäisen ukkoskuuron vajaaseen kahteen vuoteen, onneksi turvallisesti asfalttipäällysteisellä tiellä ja auton sisällä. Lähdimme metsästämään paikkaa josta tunnetuin kuva Monument Valleystä on otettu. Löysin netistä ohjeet mistä paikka löytyy, mutta silti onnistuttiin jotain säheltämään ilmansuuntien kanssa, ja kesti hetki löytää paikka. Tuossa vaiheessa Monument Valleyssä oli jo aika tummat pilvet, joten kuvasta tuli vähän synkemmänpuoleinen.

 

Jes, melkein sama kuva kuin opaskirjassa!

Tämä itse asiassa vielä oikeampi..

Kun lähdimme jatkamaan matkaa ajauduimme keskelle ukkos-hiekka-mitälie-myrskyä. Satoi vettä, hiekka pöllysi ja salamat välähteli. Näkyvyys oli aivan surkea. Meidän edellä ajoi pari autoa Kalifornian kilvissä, jotka tuntuivat menevän ihan sekaisin sateesta ja hiljentävän nopeuden alle puoleen. Eli kalifornialainen paniikki vesisateesta näyttää olevan samaa paniikkia vaikka ei oltaisi edes Kaliforniassa.

Canyon de Chellyssä vietimme yhden puolikkaan päivän. Tuo ei ole kansallispuisto vaan kansallismonumentti. Ero oli ainakin siinä, että tuolla alueella asui ihmisiä, joten oli aika rajoitettua, mitä siellä sai tehdä. Alas kanjoniin ei saanut mennä ilman rangeriä tai paikallista opasta (navajoa), eikä navajoja tai heidän asumuksiiaan saanut kuvata (samat säännöt pätevät tosin koko Navajo Nationissa, mutta tuolla ne oli kirjoitettu esitteeseen ja kyltteihin). Alas kanjoniin saa kuitenkin mennä omin päin yhtä reittiä, White House Ruin Trailiä katsomaan pueblointiaanien 1000 vuotta vanhan kallioasumuksen raunioita. 

Me tehtiin aamun ensimmäiseksi tuo 2.5 mailin haikki. Laskeutumista oli 600 ft (180 m) eli ei ollut kovin kummoinen korkeusnousu, mutta kyllä ihan hiki virtasi ja puuskututti, koska aurinko porotti taivaan täydeltä ja oltiin kuitenkin yli 6000ft:ssä. (Jes, olen vihdoin tällä roadtripillä oppinut ajattelemaan korkeuksia feeteinä!!!) Nuo White Housen rauniot olivat aika vaikuttavat, vaikka ne näkikin vain aidan takaa. Tuolla reitillä kuului muuten aivan järkyttävän kova meteli, joka kuulosti vähän heinäsirkalta, mutta sata kertaa voimakkaammalta. Siis suurinpirtein joltain sirkkelin ääneltä. Otettiin jopa video äänestä. Kysyttiin haikin jälkee rangeriltä mikä tai kuka pitää tuollaista meteliä ja hän arveli että kyseessä olleen laulukaskas. Oli aika jännä, koska olen monesti lukenut tuosta laulukaskaiden kovasta ”metelistä”, mutta vasta nyt pääsin itse kuulemaan sen.

White House Ruins

Kanjonin reunalla on myös noin kymmenen näköalapistettä, jotka amerikkalaiseen tyyliin käydään autolla ajamassa läpi. Noista Spider Rock oli ehdottomasti vaikuttavin.

 

Spider Rock

Kanjonin pohjoisreunalla Antelope House näköalapisteellä voi nähdä toisen pueblointiaanien asumuksen rauniot. Mummy Cave näköalapisteeltä voi nähdä kokonaisen pienen kylän asumukset. Tuonne Mummy Caveen asettuivat Mesa Verdestä 1280-luvulla vaeltaneet ihmiset.

Antelope House

Mummy Cave

Navajo Nationista lähtiessämme kävimme vielä paikassa nimeltä Four Corners Navajo Tribal Park. Siellä sijaitsee Four Corners Marker, jossa voi olla samanaikaisesti neljän osavaltion (Arizona, New Mexico, Colorado ja Utah) alueella. Todellisuudessa piste on väärässä kohtaa, jopa 2000ft liian idässä siitä kohdasta missä osavaltiot oikeasti kohtaa.

Tuo piste oli kyllä aikamoinen pettymys. Ensinnäkin sinne oli kallis pääsymaksu (olisiko ollut kympin) ja sillä ei oikeastaan saa mitään kun läntin lattiassa. Ei edes visitor centeriä, jossa olisi voinut ilmastoidussa tilassa lukea jotain pisteen historiasta. Vessoistakaan toiset ei olleet käytössä, ja toisesta oli paperi loppu. Valivali, ehkä vain ärsytti se, että tuosta pisteestäkään ei saanut kunnon kuvaa, kun kaikki turistit tunki pisteen päälle koko ajan kuvattavaksi (eikä yhdestä kuvakulmasta riittänyt, vaan piti vielä vaihdella asentoja). Mielensäpahoittajat taas liikkeellä, haha. Ei vaan oikeasti, tuon pisteen voi huoletta skipata, jos joku harkitsee meneekö.

Neljän osavaltion risteys

Mitäpä mieltä olimme sitten navajo-kulttuurista?
No ensinnäkin oli mielenkiintoista nähdä pala natiiviamerikkalaisten historiaa ja kulttuuria. Itse asiassa se alkoi aika paljon kiinnostamaan, ja täytyy ottaa siitä selvää myöhemmin, kun nyt ei ole aikaa. Näimme ehkä aika aidonnäköistä nykyaikaista navajojen elämistä. Siis sellaista, että ihan samat kännykät heillä on korvilla kuin meilläkin ja samat gatoradet käsissä, hehe. Nuorempi navajo-väestö elää aika modernisti. Ainoastaan heidän asumuksensa vaikuttavat erittäin yksinkertaisilta ja pelkistetyiltä. Käsittääkseni se on heidän kulttuurissaan, eikä niinkään siinä etteikö he voisi rakentaa modernimminkin, he eivät vain halua tehdä niin. Vaikka täytyy rehellisesti sanoa, että kyllä melkoisissa hökkeleissä asustavat, koska talot näyttävät lähinnä joltain parakeilta. Ihmettelimme myös miksi katoille oli heitelty autonrenkaita. Tähän on ilmeisesti kaksi syytä: ensinnäkin se jotenkin vaimentaa tuulen ääntä katon läpi ja toiseksi pitää katon paikallaan. Tuo toinen osa tuosta syystä oli jo vähän harmillinen. En tiedä, elävätkö nuo navajot noissa reservaateissaan "eristyksissä" ihan omasta tahdostaan vai pakon sanelemina. Pitäisi tutkia tätä enemmän ennen kuin voi sanoa enemmän.

Joka tapauksessa ystävällisiä ja huumorintajuisia ihmisiä. Vitsailivat mm. myymistään käsitöistään, että ovat vähän eri kamaa kuin nämä "made in china":t. Noista intiaanien lukuisista myyntikojuista voi olla montaa mieltä, mutta meitä ne ei häirinneet, koska he eivät tuputtaneet mitään ja olivat aina ystävällisiä. Mekin itse asiassa ostimme kojuista yhden koristekiven sekä turkoosikivikorvikset. Otin kuvia heidän perinteisestä asumuksistaan (jossa nykyään asuvat vain vanhin väestö) eli hoganeista, mutta en nyt jaa niitä täällä vaan kunnioitan kieltoa kuvata niitä (vaikka myönnänkin kuvanneeni, mutta ihan huomaamatta menemättä kenenkään maille). Sitä, että he voivat pyytää rahaa maksuksi kuvaamisestaan, en oikein ymmärrä. Minusta tuolla pätee ihan samat säännöt kuin muuallakin: kenenkään taloa ei mennä kuvaamaan ilman lupaa ja vieraiden ihmisten kuvaamista vältetään niin hyvin kuin se turistipaikoissa on mahdollista. Ei sillä, että olisin edes nähnytkään yhtään perinteisesti pukeutunutta navajoa, jota kuvata.

Mutta siis tuo navajojen ruoka! Soimme älyttömän hyvää southwesterniläistä sapuskaa. Heidän oma "leipänsä" on nimeltään fry ja se oli sellaista pehmeää leipää mistä tulee mieleen vähän naan-leipä. Navajo taco tarjoillaankin tuolta leivältä ja se on älyttömän hyvää (niin hyvää, ettei edes kuvaa muista ottaa ennen kuin häviää lautaselta). Söimme tuolla myös reissun parhaan päivällisen tähän mennessä, ihan älyttömän herkulliset fajitakset: