Fiilikset Suomeen paluusta

Minulta on viime päivinä niin monesti kysytty millä mielellä olen palaamassa Suomeen, joten päätin avata ajatuksiani myös tänne blogiin.

Fiiliksemme on kaikin puolin hyvät ja positiiviset. Tätä muuttoajatusta on ehtinyt jo hautoa pitkään ja sopeutua tilanteeseen. Mehän lähdimme tänne puhtaasti työkomennukselle (määräaikaisella työsopimuksella), ja se on nyt päättymässä, joten tiesimme alun alkaen, että näin mahdollisesti käy. Ja tietysti myös itse halusimme palata Suomeen. Timo sai keväällä potentiaalisen työtarjouksen eräältä paikalliselta firmalta, joten sen turvin meidän olisi ehkä ollut mahdollista jäädä tänne, tosin uusi viisumiprosessihan siinä olisi ollut edessä. Timo ei kuitenkaan ottanut tarjousta vastaan.

Vajaa kaksi vuotta täällä on ollut riittävän pitkä aika sopeutua Amerikan elämään. Ajattelen tätä vajaata kahta vuotta ikään kuin kuherruskuukautena Amerikan kanssa: Amerikka on näyttänyt meille parhaita puoliaan, koko ajan on tapahtunut uutta ja jännää, ja meillä on koko ajan ollut mahdollisuuksia mennä ja kokea. Ollaan vietetty monella tapaa tähän astisen elämän parasta aikaa, ollaan matkusteltu paljon ja tehty aika lailla mitä huvittaa. Meille Amerikan aika on tarkoittanut myös todella paljon vapaa-aikaa, enemmän kuin ikinä ennen. Mutta jos nyt jäisimme tänne, alkaisimme rakentamaan elämää pysyvästi tänne ihan eri lailla. Meidän arkemme muuttuisi luultavasti työpainotteisemmaksi, eikä enää joka viikonloppu jaksaisi käydä uusissa paikoissa tai tehdä mitään uutta. Tai näin olen kuullut tuttavilta käyvän, ja olemme tietysti sitä itsekin kokeneet jo, sillä toisena vuonna kaikki ei enää olekaan ollut niin "uutta ja ihmeellistä".

Olisi tietysti mielenkiintoista tietää, millaista se on ja millaiseksi käsitys Amerikasta muuttuisi silloin, jos olisi green card eli pysyvämpi oleskelulupa. Tai jos olisi amerikkalainen puoliso, ja elämä jo senkin takia tukevammin USA:ssa. Varmasti silloin Suomeen paluupäätös olisi paljon vaikeampi. Sen olen kuitenkin tänä aikana oppinut (ja tämän voi varmaan kaikki muutkin ulkosuomalaiset allekirjoittaa) että minne tahansa (länsimaahan) sitä muuttaa, se arki rakentuu siellä hyvin samanlaiseksi kuin ennenkin. Amerikkaan on todella helppo tulla ja elää samoilla arvoilla ja näkemyksillä kuin Suomessa. Kulttuurishokkeja toki tulee, mutta kaikesta selviää. Englanninkielisessä maassa vieläpä ehkä helpommin kuin muualla. Joten ei epäilystäkään, etteikö olisi viihdytty täällä pidempään. Täältä tulee ikävä todella montaa asiaa. Mutta ei meillä kyllä ole mitään Suomeakaan vastaan, ja se olikin yksi tärkeimmistä syistä palata.

Ja itse asiassa mitä enemmän Suomen kuvioita suunnittelee, sitä innostuneemmaksi paluusta tulee. Ja mikä olisikaan parempaa, kun paluu keskelle Suomen kesää! Tässä on jo suunniteltu kaikenlaisia menoja kesälle, ja onpa yhdet festariliputkin hommattu. Ihana nähdä ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa ilman kiirettä ja ilman kamalaa jetlagia. Olen myös kaivannut kovasti kaupunkilomia Eurooppaan, nyt niihin on taas mahdollisuus. Ja Lappia, minne on kanssa päästävä lomailemaan mahdollisimman pian! Luulenpa että se paluushokki iskee meille vasta syksyllä, pimeimpään aikaan. Mutta onneksi itse henkilökohtaisesti odotan juuri syksyä: sitä kirpakkaa ensimmäistä syysilmaa, jota en ole kahteen vuoteen kokenut. Sitä että saa käyttää lämpimiä villapaitoja ja talvitakkia pitkästä aikaa. Jopa sadetta odotan tämän kaamean Kalifornian kuivuuden jälkeen. Ylipäätään sitä, että on vuodenaikoja. Voi olla, että räntäsateinen loskatalvi iskee tajuntaan viimeistään joulukuussa ja rikkoo viimeisetkin haavekuvat, ja kiroan Suomen alimpaan hel****ttiin. Mutta se on sitten sen ajan murhe.

Suomi-kuva on näinä vuosina todella paljon romantisoitunut. Jopa siihen pisteeseen, että olen löytänyt itseni vääntämässä karjalanpiirakoita itse kuin joku karjalaismummo, haha. Suomalainen ruoka on suorastaan mystisen puhdasta, samoin suomalainen luonto, suomalaiset on umpirehtejä ja luotettavia, kaikki toimii kuin unelma jne. Mutta eipä tarvitse kun avata iltapäivälehden nettisivu sieltä joku menestyneestä suomalaisesta kertova juttu, niin viimeistään jutun kommenttikentässä näkee totuuden: suomalaiset on kyllä vähän katkeraa ja kateellista kansaa. Suomalaiset myös valittavat ihan kaikesta. Ja ovat mielensäpahoittajia (se katuliitupiirrustus-mielensäpahoitus oli ihan huippu!). Valitettavasti nuo suomalaisuuden huonot puolet näkee näin ulkosuomalaisen silmin aika paljon selvemmin kuin ennen. Tosin onneksi näitä valittavia piirteitä huomaa myös itsestään, olenhan mitä täällä blogissakin valittanut ihan kaikesta ja pahoittanut mieleni ihan turhistakin jutuista. Että siinä mielessä olen suomalainen siinä missä muutkin, hehe.

Palaamme Suomeen samoina ihmisinä, joskin on tässä vähän mennyt elämässä tärkeysjärjestyksiä uusiksi. Ainakin se, mitä vapaa-ajallaan haluaa tehdä ja mihin ei käyttää energiaansa. Oli vain hyvä ottaa etäisyyttä tuttuihin ympyröihin, niin oppi itsestään ihan uutta. Saa nähdä miten Suomeen sopeudumme. En näe ollenkaan epätodennäköisenä, että joskus myöhemmin muuttaisimme uudestaan ulkomaille. Kun on kerran tehnyt ulkomaanmuuton, tietää että se on vain järjestelykysymys, ja että kaikki kyllä siellä maailmallakin järjestyy. Amerikkaan en ehkä uudestaan muuttaisi, vaan enemmän kiinnostaa lähempänä Suomea olevat kohteet Euroopassa. Mutta seuraavien vuosien ajan osoitteemme on Suomi, se on varmaa.