perjantai 29. toukokuuta 2015

Maailman paras palak paneer + resepti siihen toiseksi parhaaseen eli itsetehtyyn

Eipä ole iso yllätys, että intialaisilta saa parhaat vinkit intialaisista ravintoloista. Timo söi töissä lounaana tekemääni palak paneeria, ja siihen Timon intialainen kollega oli sitten maininnut intialaisen ravintolan nimeltä Rangoli, josta saa loistavaa palak paneeria. Kävimme sitten tuossa ravintolassa, ja todellakin, voin julistaa kyseisen ravintolan palak paneerin parhaaksi ikinä! Ja uskokaa pois, olen aika monessa kaupungissa ja maassa syönyt intialaisessa, se kun on kasvissyöjän varma valinta. Tuo Rangolin pinaattimuhennos on niin tuhtia ja täyteläistä, ja siihen on käytetty niin paljon pinaattia että kastike on ihan tummanvihreää, toisin kuin monessa muussa paikassa. Annos on ravintolassa nimellä Paneer Saag`walla. (En ole ikinä selvittänyt mitä eroa on saag paneerilla ja palak paneerilla, kun minusta ne on ihan sama ruoka. Ehkä niillä joku ero on.) Ja tuo palak paneer kannattaa ehdottomasti tilata tulisuusasteella medium, kiva tulinen vivahde mukana!

Ja osoitehan on: 3695 Union Avenue, San Jose, CA 95124
Ne lukijat, jotka eivät tiedä mitä palak paneer on (moi äiti ja anoppi!), ei kyseessä kuitenkaan ole runsaasta pinaatista huolimatta mikään terveysruoka, koska annoksessa on käytetty varmaan kilo voita, tai oikeammin ghee:tä eli kirkastettua voita. Ja kun kyytipojaksi nauttii vielä naan-leipää ja valkoista riisiä, niin ei todellakaan puhuta mistään terveysruoasta. Joten en edes kehtaa kertoa, miten usein olen tuon Rangolin löytämisen jälkeen ravintolassa asioinnut. Hyvin monesti.

Tältä näyttää meidän pöytä aina: chicken tikka masalaa Timolle ja palak paneeria minulle


Kyytipojaksi tietenkin mango-lassia!

Tuolla Rangolissa on muuten myös erinomainen lounas-buffet. Lounaan hinta on muistaakseni $13-16, eli ei edes kalleimmasta päästä. Niin ja jos käy hakemassa tuolta ruoat mukaan, niin annoskoot on ihan valtavat, ja ruokaa syö useampana päivänä (jos vain uudelleenlämmitetty maistuu). Ainut negatiivinen asia, jonka ravintolasta keksin on se, että se pitää iltapäivällä ovensa kiinni muutaman tunnin. Kerran pitkällä haikilla haaveiltiin hakevamme kotimatkalla ravintolasta sapuskat mukaan (kummasti meni haikin vikat kilometrit nopeasti!), ja pettymys olikin kova, kun paikka oli kiinni.

Timo syö tuolla useimmiten Chicken Tikka Masalaa tulisuusasteella medium, ja sitäkin kuulemma voi suositella.

Löysin jo vuosia sitten jostain lehdestä reseptin kotitekoiseen palak paneeriin. Suomessa ongelmani oli se, että perusruokakaupasta ei löytynyt ruoan olennaista osaa, eli paneer-juustoa. Käytin siihen jotain Arlan/Valion kotijuustoa, mutta eihän se sama ole. Mutta täällä paneer-juustoa yllättäen löytyikin ihan perusruokakaupasta (ja vielä Costcosta eli tukkumarketista), joten palak paneerista on tullut ihan meidän vakioruoka. Teko on helppoa ja nopeaa, joten siksikin. Tuon reseptin mukainen ruoka on vähän terveempi versio ravintolaruoasta, koska siinä ei ole sitä kiloa voita. Tosin siinä on aika runsaasti kermaa. Muutenkin tuo on ehkä sellaiseen suomalaiseen suuhun sopiva versio ruokakermoineen, jota intialainen varmasti kummaksuisi. Mutta minulle ainakin kelpaa hyvin.

paneer-juustoa costcosta

Tässä resepti:

Palak paneer
4 annosta

Kuvasta puuttuu mm. puolet mausteista.. hehe, ei tule minusta ruokabloggaajaa...
Ainekset:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi (laitan aina enemmän)
1 rkl öljyä
1 tl garam masalaa
1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa (laitan aina tuplat)
1/2 tl inkivääritahnaa tai tuoretta inkivääriä (ehdottomasti tuoretta raastettuna, ja tuplamäärä)
300 g pakastepinaattia
2 dl ruokakermaa (laitan 3 dl)
200g kotijuustoa tai intialaista paneer-juustoa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
+oma lisäys reseptiin: 1 tl chilihiutaleita (mauste)

Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli pannulla öljyssä. Mausta seos garam masalalla, jeeralla, inkiväärillä ja chilihiutaleilla. Sekoittele muutama minuutti, jotta maut irtoavat. Lisää jäinen pinaatti ja kuumenna kunnes pinaatti sulaa ja enin neste on haihtunut. Kaada pannulle ruokakermaa ja kiehauta. Lisää lopuksi kuutioitu ruoka. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa riisin ja naan-leivän kanssa.


Itse teen muuten ohjeen mukaan, paitsi että pinaatin sulatan erikseen, puristan sulatetusta pinaatista nesteet pois, sekoitan pinaatit tilkkaan kermaa ja sauvasekoittimella teen pinaatista tahnaa. Sitten lisään vasta pinaatin + loput kermat pannulle.  Tämä siksi että en tykkää isoista pinaatinlehdistä, ja täällä USA:ssa pakastepinaatti sisältää isoja lehdenpaloja. Reseptin a ja o on riittävä maustaminen. Mausteita ei voi tuossa ruoassa olla liikaa, joten rohkeasti vain tuplamäärät kaikkia.

Tuo valkoinen kastike on sour cream:iä, sopii leivän kanssa dipiksi

Naan-leipääkin teen toisinaan itse, mutta täällä USA:ssa en ole saanut sitä onnistumaan, koska tarjolla on vain kuivahiivaa. Onneksi lähikaupasta eli Safeway:stä löytyy ihan kelpo valmistakin.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

22 km:n treenihaikki Ohlone Wildernessissä

Eilen teimme pitkän haikin East Bay:n maisemissa. Edellisestä haikkikerrasta olikin jo kuukausi aikaa. Hald Domen haikkiin on enää vajaa kuukausi, joten teimme tämän pitkän haikin ihan puhtaasti treenimielessä. Vaikka edellinen haikki Sierra Azulissa antoikin jo varmuuden, että fyysisesti pystymme tekemään Half Dome:n haikin, oli silti yksi juttu vielä kokeilematta: vesien kanto. Half Domelle suositellaan otettavan vettä vähintään gallona (n. 3,8 l) per henkilö, eli meidän tapauksessamme vajaa 8 litraa/2 henkilöä. Se on aika paljon enemmän kuin normaaleilla haikeillamme. Ja yleensä haikeillamme Timo tarjoutuu kantamaan myös minun vedet, joten minulla ei ole mitään kokemusta suuren vesimäärän kantamisesta. Tietenkään Timo ei voi kantaa Half Domella kaikkia vesiämme (enkä tietysti niin oletakaan) joten tämän treenin tavoitteena oli kokeilla miten jaksaa kantaa vedet pitkällä haikilla.

Vähän tylsä edestakaisin-haikki tällä kertaa
Maisemissa tosin ei ollut mitään valittamista


Testasimme samalla "juomapusseja" (englanniksi hydration pack, en millään keksinyt tälle hyvää suomennosta) jotka tilasimme Amazonista. Emme raaskineet ostaa varsinaisia juomareppuja (camelback), vaan pelkät pussit jotka viritimme nykyisiin reppuihin. Noiden juomapussien tilavuus oli 2,5 l. Lisäksi ostimme molemmat 1,5 litran vesipullot, jotka olivat malliltaan pitkiä. Juomapussi ja tuo vesipullo oli yhteensä 4 litraa eli vähän yli gallonan. Nuo mahtuivat mukavan kompaktisti reppuun antaen tilaa eväille (näitä Half Domella pitää olla paljon) sekä lämpimille vaatteille (näitäkin ilmeisesti tarvii vuorella). Timo lisäksi otti reppuunsa noin litran verran elektrolyyttijuomaa, koska sekin tulee tarpeeseen veden lisäksi.

Valitsimme eilisen haikin taas kerran Gurmeetin valikoimista, joskin emme kyseistä haikkia menneetkään kokonaan, vain noin 14 mailia siitä (eli suunnilleen Half Dome haikin pituuden). Korkeusnousua tuolla eilisellä haikilla oli yhteensä 1367 m, kun Half Domen haikki tulee olemaan 1600 m, eli tuo oli jo riittävän lähellä sitä. Haikin alkupiste sijaitsi Livermoressa Del Valle Regional Parkissa, jossa sijaitsee samanniminen järvi. Täältä väliaikaiskämpiltä ajaa tuonne alle tunnissa, mutta noilla itään menevillä rampeilla tuntuu ihan aina olevan ihme ruuhkaa, joten meillä meni puolitoista tuntia. Reittimme menee Ohlone Wilderness Trailiä pitkin, ja siellä haikkaamiseen tarvii luvan (voi ostaa paikan päältä). Tuolla voi myös leiriytyä, ja suurin osa muista haikkaajista olikin eilen rinkat selässä.




Lehmä keskellä ei mitään

Haikki oli aika lailla pitkää uuvuttavaa nousua, ja takaisin tullessa pitkää uuvuttavaa alastuloa. Tuo alastulo on kyllä oikeastaan paljon inhottavampaa kuin ylösmeno, ja käy paljon pahemmin jalkoihin. Minulla meni haikki kaikin puolin hyvin, mitä nyt vanha vaiva lonkkajumi alkoi jossain vaiheessa ilmoitella itsestään. Pitää kaivella vanhat fysioterapeutin antamat jumppaliikkeet siihen (tai no, ei tässä paljon kaivella, kun kaikki paperit on jo muuttokuormassa, mutta luulen että netistä löytyy googlaamalla vastaavat). Vesien kanto ei tuntunut selässä mitenkään, mistä olin kyllä aika ihmeissäni, mutta todella hyvä niin. Nuo juomapussit oli muutenkin ihan loistava hankinta, juominen oli niin paljon helpompaa lennosta ja sai kädet vapaaksi pullon kantamiselta.


Keskellä haikkia oli tälläinen kiva metsäpätkä...
...jolla tosin polullemme osui käärme, onneksi huomasin ennen päälle astumista...
Del Valle -järvi

Ylhäällä kukkuloilla oli tälläinen melkoisen rehevöitynyt pikku lampi

Aikaa meni vähän yli 7 tuntia, mikä on tietysti aika jännä, koska kuukausi sitten meillä meni samanpituiseen haikkiin tunti vähemmän. Tosin tuossa kuukausi sitten tehdyssä haikissa korkeusnousua oli 300 metriä vähemmän, mikä tietysti selittää eron. Lisäksi eilen ihan tarkoituksella menimme nousut todella hitaasti (mutta niin että koko ajan liikkeessä), niin ettei mäen päällä joutunut pysähtyä puuskuttamaan ainakaan kovin pahasti. Toimi ainakin eilen tosi hyvin, ja "maalissa" energiaa olisi ollut vielä muutamaan lisäkilometriin (vaikka jalat alkoivatkin jo olla aika tönkköinä). Vettä kului vain noin 2-2.5 l/hlö, mutta sääkin oli aika viileä.





Reitti itsessään oli aika suoraviivainen ja jopa vähän tylsä. Niin tylsä, että virikettä toi se, että reitin varrella olleista lukuisista porteista ei yksi auennut ollenkaan, joten päädyimme kiipeämään aidan yli. Paikalle osui samaan aikaan joku officer (ei tainnut olla park ranger, koska kantoi asetta..?), joka ei myöskään saanut porttia auki, joten ei katsonut pahalla kiipeilyämme. Maisemat rinteillä oli aika kivat, tosin kukkulat ovat jo muuttuneet keltaisiksi keväisistä vihreistä. Hyvä treenihaikki!

torstai 21. toukokuuta 2015

Parasta mitä Kalifornialla on tarjota saunana?

Törmäsin tänään Targetin (tavaratalo) urheiluvälinehyllyllä sen verran mielenkiintoiseen tuotteeseen, että päätin jakaa sen heti blogiin. Saanko esitellä: Saunapuku


"Hikoile pois ylimääräinen vesi kehosta"

Eieiei... Nyt ollaan ihan väärillä jäljillä. Jos suomalaiset kävisivät saunassa nesteenpoistotarkoituksessa, olisi suomalaiset varmasti tosi laihaa porukkaa. Mutta ei, saunaan mennään nauttimaan lämmöstä ja löylyistä ja ennen kaikkea rentoutumaan. Tuossa saunapuvussa kököttäessä on rentoutuminen varmasti aika kaukana. Enkä jaksa uskoa että kovin tehokas nesteenpoistaja edes on. Hintaa tuolla puvulla oli vain $9.99, että kallista lystiä tämä "saunominen" ei ole...

Tietysti tuo puku ei ole kovin kaukana infrapunasaunoista, joita täällä maailmallakin näkee esimerkiksi kuntokeskuksissa. Ne on musta ihan jees tuossa tarkoituksessa. Mutta aika kaukana aidosta saunasta.

En varmaan olekaan koskaan täällä blogissa kertonut, että onhan täällä Kaliforniassakin muutamissa paikoissa sellaisia suomalaistyylisiä saunoja. Itse ei olla jaksettu lähteä koskaan ajelemaan sellaisen takia. Mutta mitä olen kavereilta kuullut, niin niissä on yksi hämmentävä piirre: kiukaalle ei tule heittää vettä! Ja tämä ilmenee siten, ettei saunassa ole edes kiulua ja kauhaa sitä varten. Toisin sanoen omat vedet mukaan, jos haluaa löylyt. Toki sekään ei ole varmaa, että saunasta edes saa kunnon löylyjä vaikka vettä heittäisi...

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

10 mailia pohjoiseen - mikä muutos!

Muutimme aika tasan 10 mailia pohjoisemmaksi North San Josen alueelle Campbellistä. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien huomasin merkittäviä eroja edelliseen:

1. Ensinnäkin, kaikki tämä tila ja autioisuus! Campbellissä elettiin kuin sillit purkissa (vai miten se meni), rakennuskanta oli vanhaa ja tiivistä. Mutta täällä riittää lääniä, ja uutta asuntokompleksia pukkaa, tuosta kävelymatkan päästä löytyy ainakin kaksi rakenteilla olevaa kompleksia. Muuten tätä autioisuutta saattaa selittää se, että asumme Ciscon kampuksen keskellä, ja näillä kymmenillä (oikeasti) Ciscon rakennuksilla on jokaisella iso parkkipaikka, mikä tuo avaruuden tuntua. Päätä sekoittaa myös tämä meidän kompleksi joka on iso ja kovin sokkeloinen.

2. Missään ei ketään! Viikonloppuna exploroimme näitä lähihoodeja kävellen. Näimme puolentoista tunnin aikana valehtelematta noin 10 ihmistä. Ehkä ihmiset sitten käyvät näillä hoodeilla vain töissä. Myöskään autoja ei näkynyt juuri yhtään. Missä kaikki on?

3. Niistä näkemästä 10 ihmisestä noin 7 oli intialaista. Tämä on uusi juttu, Campbellin kompleksissa asui vain yksi intialaisperhe (tai ainakin mies, perheestä en tiedä, kun näin aina hänet yksin), ja suurin osa asukkkaista oli arviomme mukaan amerikkalaisia. Myös muita aasialaisia näkyy asuvan tässä kompleksissa, ne puuttuivat Campbellistä.

4. Kaikki tervehtivät. Campbellissä vain muutama tervehti, suurin osa käänsi katseen pois. Ajattelimme sen johtuvan jostain "kotirauhasta" tai siitä että amerikkalaiset haluavat olla joskus smalltalkaamisestakin "lomalla". Täällä tosin tuo tervehtimisaktiivisuus saattaa johtua siitä, että meillä on hissi. Hissiin olisi outoa mennä tervehtimättä. Hissi on myös loistava paikka small-talkille.

5. Mitkä lenkkeily/pyöräily/julkisen liikenteen mahdollisuudet! Nyt ihan harmittaa, että pyörä on jo matkalla Suomeen. Tosin noita samoja mestoja on jo käyty pyörällä. Täällä myös näkee ihmisten ajavan jalkakäytävällä pyörällä, eikä kukaan valita (ehkä ei valita, koska kukaan ei kävele jalkakäytävillä, katso kohta 2). Läheltä menee kaksi trailiä Guadalupe River Trail sekä Coyote Creek Trail, molempiin matkaa meiltä reilu maili jalkakäytävää pitkin. Ja niitä trailejä pitkin pääsee pitkälle! Tietysti samoilla mestoilla voi myös lenkkeillä. Vain useat liikennevalot matkalla treilille vähän häiritsevät. Meidän kompleksin edessä on  ratikkajunan (VTA) pysäkki ja korttelin päässä toinen pysäkki, jossa risteää kaksi linjaa, joten käytännössä tästä pääsee junalla moneen suuntaan (jos vain on aikaa, juna ei ole kaikista nopein). Timo kokeili jo työmatkaa junalla: ovelta ovelle puolessa tunnissa, ei paha. Autolla säästää aikaa marginaalisesti.

6. Ihmiset käyttävät julkisia/pyöräilevät. Perjantai-iltapäivänä tänne saapuessamme tuo lähipysäkki oli täyteen ammuttu intialaisista koodareista (anteeksi yleistykseni). Toissapäivänä iltalenkillä vastaan tuli pyörällä usea intialainen, tietysti flip-flopeissaan, vaikka tällä hetkellä lämpötilat huitelevat 17 asteessa ja on ihan Suomen kesäkelit siis. Liikennettä on myös maltillisesti, joten tiellä kyllä uskaltaa ajaa pyörällä, toisin kuin Campbellissä piti olla aika varovainen.

7. Piilaakson pöhinä. Täällä tuntee olevansa enemmän piilaaksolainen kuin Campbellissä, joka kyllä maantieteellisesti kuuluu Piilaaksoon. Tällä alueella on vain enemmän näitä IT-firmoja. Jo mainitun Ciscon lisäksi lähistöltä löytyy mm. eBay, Broadcom ja Altera. Tämä näkyy myös mm. kadunnimissä. Lähistöltä löytyy mm. Component Drive.

Heti ekana päivänä bongattiin alueelle sopiva rekisterikilpi!

Oikeastaan mitään negatiivista en edes keksi. No, ehkä se että kauppa on ei-kävelymatkan päässä. Eikä kävelymatkan päässä ole ravintoloita (kuten Campbellissä). Meille tuli postissa vahingossa lasku tämän kämpän vuokrasta, ja siitä selvisi, että tämä on jopa halvempi kuin meidän Campbellin kämppä. Tosin Timolle kun havainnostani kerroin, Timo muistutti, että Campbellissä meillä oli kahden makuuhuoneen kämppä, tämä on yhden makuuhuoneen, joten tämä on kalliimpi. Mutta silti, miksiköhän me ei muutettu alunperin tänne?

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Muutto ohi, jes!

Perjantaina muuttomiehet kolkuttelivat ovella heti aamukahdeksan jälkeen. Meiltä muuttamassa oli kolme miestä, nimeltään Mark, Fernando Sr. ja Rey. Yksi amerikkalainen ja kaksi meksikolaista (toinen heistä jo eläkeikäinen, toinen ehkä juuri ja juuri täysi-ikäinen). Heti heidän tullessa sisään pyysimme heitä ottamaan kengät pois pakkaamisen ajaksi. Eivät halunneet ottaa, mutta lupasivat hakea autosta sellaiset kangasmatot (red carpets, haha!) suojaamaan kokolattiamattoja. Hakivatkin ne, mutta eihän ne mihinkään riittäneet. Joten käytännössä sitten kulkivat kuitenkin kengät jalassa kämpässä... no, hyvä yritys kuitenkin. Sitten muuttomiehet kantoivat ison kasan pakkauspaperia- ja pahvia kämppään ja ryhtyivät töihin, kukin heistä otti oman huoneen pakattavaksi. Meidän tehtävä oli istua ja odottaa. Eli valvoa toimintaa ja heittää väliin vähän small-talkia. Heti alusta lähtein kävi selväksi, ettei näitä tarvitse valvoa (olimme saaneet muilta muuttaneilta kehoituksen katsoa vähän pakkaamisen perään, koska täällä ei kuulemma pakata kovin hyvin). Pakkasivat todella huolellisesti, ja odotettavissa on, että Suomeen saapuu ehjät kamat. Ainut jännittävä elementti on se, että saadaanko nuo mööbelit enää kasaan Suomen päässä, koska muuttomiehet purkivat kaikki mööbelit aika pieniksi paloiksi täällä päässä. Ja kun kyseessä on osassa tapauksissa Ikeaa, niin... No, se ei tietystikään ole meidän ongelma, koska tuohon "pakettiin" kuuluu, että Suomen päässä kokoavat puretut huonekalut. Että onnea vaan yritykselle, haha!

Tälläiset suojamatot virittelivät. Kuten kuvasta näkyy, eihän tuo riitä kuin ovensuuhun...

Tämä ulkomaanmuutto eroaa eniten perinteisestä muutosta siinä, että etukäteen on poimittava tavaroista talteen ne, mitä tarvitsee seuraavan 6-8 viikon aikana. Tärkeimpänä tietenkin on huolehdittava, ettei passi ja olennaiset dokumentit ajaudu merikonttiin, koska sieltä niitä ei saa ennen Suomea. Muutenkin tavarat paketoidaan mahdollisimman ilmatiiviisti, joten niistä jonkun puuttuvan tavaran etsiminen ei ole ihan pikkujuttu. Myös esimerkiksi elintarvikkeet ja kemikaalit on kiellettyjen listalla merikonttiin meneväksi. Niin ja patterit pitää poistaa... Eli kyllä tekemistä riittää tässäkin muutossa. Ainakin itselle tuli olo, että olisipa helppo pakata vaan (raivolla) kaikki kamat muuttolaatikoihin, eikä miettiä tarvitseeko niitä jne... Me sulloimme kaikki ei-pakattavat kodinhoitohuoneeseen ja toiseen kylppäriimme, ja merkitsimme ne lapuilla "kielletyiksi alueiksi". Järkytyimme kyllä tuosta tavaramäärästä, jota meille jäi vielä tänne. Neljän matkalaukun lisäksi kaikki kaappien elintarvikkeet ja pesuaineet, kaikki jalkalamput (myytäviksi), kaikki elektroniikka mitä ei kannata Suomeen viedä (nekin myytäviksi) sekä ihan hitosti vessa- ja talouspaperia, kiitos Costcon megapakkaukset. Emme edes saaneet noita kaikkia tuotua perjantaina tänne väliaikaskämpille.

Toinen sängyistä paketissa

Puolentoista tunnin päästä alotuksesta pitivät tauon. Me olimme muuttomiehille pistäneet tarjolle juomista ja snäksiä ja hyvin näytti nämä muuttomiehille kelpaavan. Yllätys oli melkoinen, kun tauolta palatessaan he toivat mukanaan kolme uutta meksikolaista muuttomiestä!. Näiden nimet meni valitettavasti ohi. Tuossa vaiheessa kämppä alkoi täyttyä, ja me oltiin lähinnä tiellä (ei silti saatu lähteä pois, jomman kumman oli oltava koko ajan paikalla). Voi mikä espanjankielinen puheenpulpatus meidän kämpän täytti. Ja voi kun olisi osannut espanjaa, ja olisi tiennyt mistä ne puhuu! Timo poimi jotain tuttuja sanoja puheesta, ja ainakin he jostain "vähistä tavaroista" ja "valkoisuudesta" puhui, en sitten tiedä koskiko meitä, sopisi kyllä sinänsä. Mutta noin muuten noilla vaikutti olevan hyvä ja rento meininki. Kävin jossain vaiheessa pihalla ja kaupassa, ja yllätyin aika lailla, kun pihallamme oli ihan toisen muuttofirman auto. Nämä lisämuuttomiehet oli tulleet ihan toisesta firmasta! Ilmeisesti homma menee kuitenkin niin, että tämä Allied, mikä meillä on, kuuluu samaan konserniin kuin tämä toinen, joten siksi hommia tehdään limittäin. Näistä uusista muuttomiehistä kaksi lähti jossain vaiheessa pois, eikä me edes huomattu, sen verran toimintaa oli kämpässä. Kun tavarat oli paketissa, alkoi niiden kantaminen rekkaan. Kyllä taas ahdisti katsoa, miten nämä tyypit kantoivat näitä painavia laatikoita selässään, ilman kantoliinoja tms. Onneksi sentään sohvat ja muut isot kantoivat porukalla. Muuttolaatikoita tuli noin kaksinkertaisesti siihen verrattuna mitä Suomesta tänne päin muuttaessa. Syy on siinä, että täällä purkivat pienempiin osiin ja muuttolaatikot ja paketit oli pienempiä. Lopuksi Timo allekirjoitti kaiken maailman vastuuvapauslappusia Amerikan malliin vinon pinon. Annoimme jokaiselle muuttomiehelle 20 dollarin tipin hyvin tehdystä työstä. Luultavasti he ovat alipalkattuja, joten tippi oli meille pieni raha siihen nähden, miten se voi tulla heillä tarpeeseen. Muutossa meni neljä ja puoli tuntia.

Vaatteita ja petivaatteita

Sohva (osa siitä) paketissa

Alliedin muuttomiehille annamme täydet pisteet, mutta muuten firman toimintaan emme voi olla aivan tyytyväisiä. Meille tuli viime maanantaina, eli neljä päivää ennen muuttoa, viesti että perivät meiltä 600 dollaria kuljetusmaksua sekä 120 dollaria hankalien olosuhteiden lisää. Olimme ihan että mitähäh, koska edellisenä perjantaina tilantarpeen arvion tehnyt kaveri ei maininnut näistä lisämaksuista mitään, eikä kysellyt muutenkaan minkä kokoinen rekka saa ajaa pihaan tms. Syy tuolle $600 lisämaksulle on pihan "ahtaat paikat" ja tiukat mutkat, sinne ei kuulemma pysty ajamaan merikontin kanssa (eli pitkän rekan kanssa). Huvittavaa tässä on se, että Campbellin muuttaessa tuon merikontin pihaan ajaminen ei ollut mikään ongelma! Mutta silloin olikin eri firma tekemässä... Ja tuossa pihassa on jatkuvasti isoja rekkoja, jotenkin hekin pihalle pääsevät... Lisäksi pihalle on sallittua ajaa 20 feetin rekka (eli meidän merikontin kokoinen) ja sille on oma uloskäynti. Pistimme sitten nämä faktat firman edustajalle takaisin viestillä, mutta eipä auttanut mitään, kuulemma on maksettava, nyt selitys oli jotain että pihalle ei voi laillisesti pysäköidä pitkää rekkaa (mikä on tietysti ihan totta, silti pihalla on koko ajan näitä rekkoja väliaikaisesti lastauksen tms. ajan).

Vastausviestissä myös ilmeni, ettei koko merikonttia ole vielä tilattu! Tämä tietysti oli aika paksua jo, koska olisihan heillä ollut jo ainakin viikko aikaa tehdä tilaus. Mutta tähänkin tuli vastaus, että vuoden alussa olleen Oaklandin sataman lakon takia merikontit on yhä kortilla jne. Joten luovutettiin, eipä me mistään muutakaan muuttofirmaa olisi enää saatu neljän päivän varoitusajalla. Mutta tässä kävi nyt niin, että loppupeleissä tämä firma oli kalliimpi, kuin meidän alkuperäinen suosikkivalinta (jota ei sitten saatukaan, monien mutkien kautta). Tuolla meidän alkuperäissuosikilla ei näitä ylimääräisiä kuluja olisi ollut, koska he selvittivät nuo ajoväylät jo silloin arviokäynnillään. Eli varoituksen sananen, jos tätä lukee joku Piilaaksosta ulkomaille poismuuttava. Jotkut muuttofirmoista hinnottelevat itsensä hyvinkin kilpailukykyisiksi, mutta todelliset kustannukset tulevat ilmi vasta myöhemin. Tuollaisia lisäkustannuksia saattaa hyvinkin tulla, ja kannattaa kysyä niistä jo arviokäynnillä! Ärsyttävintä tässä on se, että muuttomies-Markin papereista näimme (jätti ne pöydälle lojumaan, joten näimme ne), että tuo 600 lisäkustannus johtui puuttuvasta merikontista, eli siitä että joutuvat säilömään kamojamme jossain. Miksi ihmeessä firman edustaja valehteli tuosta syystä??  (Btw, Markin papereissa myös luki, että Timo on töissä Googlella, mistähän senkin olivat repäisseet, koska ei tietääkseni ole, haha). Koska tuota merikonttia ei nyt vielä ole, todennäköisesti tavaroiden lähetys Suomeen viivästyy. Pitää sitten keksiä Suomessa jotain ennen tavaroiden saapumista, koska lennot on jo ostettu. No, tämä on taas tätä tuttua amerikkalaista aikaansaamattomuutta... Tuo 120 dollarin lisämaksu muuten tuli siitä, että meillä ei ole hissiä ja meiltä alas on kahdet raput. Täysin ymmärrettävä lisämaksu meidän mielestämme.



No, joka tapauksessa muutto on nyt paketissa, ja hyvä niin, no hard feelings. Olimme sopineet tapaamisen avainten hakuun tähän väliaikaiskämppään. Yllättäen kukaan ei tullut paikalle... Mutta saimme kuitenkin pyytämällä avaimet tuolta vuokraustoimistosta kun tiesimme kämpän numeron (edes mitään nimiä ei siis kyselty, aika hurjaa). Asuimme saman corporate housing -firman kämpässä silloin tänne muuttaessa, ja kovin samanlainen kämppä tämä on kuin se. Vähän liian amerikkalaisittain sisustettu (mm. hirveät nahkasohvat) minun makuuni tosin. Mutta hyvin tässä asuu kuukauden. Ja näin kaksi yötä nyt tässä nukkuessa täytyy sanoa, että onpas hiljainen! Campbellissä tottui liikenteen meteliin lähes ympäri vuorokauden. Täällä ei kuulu kuin satunnaisesti lentokoneet. Ilmastointi pitää melua, mutta sitä me ei muutenkaan käytetä kun tosi tarpeeseen.

Eilen lauantaina kävimme hakemassa Campbellin kämpältä loput kamat, jotka ei perjantaina kyytiin mahtunut ja palauttamassa avaimet. Olimme sopineet tapaamisen kämpälle lopputarkastukseen, ja yllättäen sinnekään ei tullut ketään paikalle! (Mikä näitä amerikkalaisia vaivaa???). No, saimme kuitenkin toisen tyypin kiinni vuokraustoimistosta, ja hän teki sen tarkastuksen kämpässämme noin puolessa minuutissa (oli se sama tyyppi, joka teki edellisen kolmen minuutin tarkastuksen). Ja sitten vaan nimet paperiin, että avaimet palautettu. Hyvästit kämpälle ja kohti uusia seikkailuja!

Uusista seikkauiluista ensimmäinen oli Comcast-nettiliittymän boksien palautus. Olin kuullut kaverilta varoituksen, että voi olla hankalaa ja aikaavievää, mutta meillepä kävi niin, että palautus hoitui ihan muutamassa minuutissa! Pisteet Westgate Mall:in palautuspisteelle! Edes mitään typeriä lomakkeita ei tarvinnut täyttää, edistyksellistä! Comcastia irtosanoessa kannattaa muuten mainita heti kärkeen, että on muuttamassa Eurooppaan, niin välttyy kaikenmaailman lisäkymyksiltä.

Nyt olo on ihanan kevyt, kun tuokin homma hoidettu. Nyt ilo irti viimeisistä viikoista Amerikassa!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Alcatraz -vihdoinkin!

Ihan melkein kalkkiviivoilla saatiin vielä yksi kohta (itse asiassa kaksikin, mutta siitä myöhemmin) missä käytävä Amerikassa -listasta pois, eli vierailtua Alcatraz-saarella eli The Rock:illa San Franciscon edustalla. Meillä oli täällä perhettä käymässä, joten se viimeistään antoi kimmokkeen vierailla Alcatrazissa. Varasimme liput hyvissä ajoin maaliskuussa, joten valinnanvaraa lähtöajalle riitti. Tuolloin lauantaina kaikki lähdöt olivat loppuunmyytyjä, ja seuraavat vapaat paikat löytyivät maanantaille. Kannattaa siis varata liput hyvissä ajoin etukäteen. Lippu sisältää edestakaisen laivamatkan (15-20 min suuntaansa), pääsymaksun saarelle sekä cellhouse audio tour:in eli opaskierroksen vankilaselleihin henkilökohtaiset kuulokkeet päässä.

Tämä kyltti tulee vastaan ensimmäisenä saarelle noustessa
Saarella on paljon muutakin nähtävää kun vain vankilarakennus
En mene tässä saaren varhaishistoriaan, mutta ennen kuuluisana vankilana toimimistaan saari oli sotilastukikohta (tai varuskunta?) tarkoituksena suojella San Franciscoa hyökkäyksiltä Gold Rushin aikaan. Jo silloin saarella oli vankeina sotilaita. Vuonna 1934 siitä tehtiin huippuvartioitu liittovaltion vankila. Vankilan sulkemisen jälkeen se pysyi jonkin aikaa hyljättynä, kunnes vuonna 1969 joukko pohjoisamerikanintiaaneja ja heidän edustajiaan valloitti sen mielenilmauksena alkuperäisväestön kohtelusta. Vuonna 1971 18 kuukautta kestänyt mielenilmaus päättyi, ja saari julistettiin vuonna 1972 suojelukohteeksi. Nykyisin saari on osa USA:n kansallispuistoverkostoa, mikä tarkoittaa näkyvimmin sitä, että alueella liikkuu samat park ranger:it tyypillisissä asuissaan kuin muissakin kansallispuistoissa, haha. Niin ja tuolla saarella ei muuten saa syödä omia eväitä muuten kuin laiturialueella. Ai ai, kova isku amerikkalaisten suosimalle snacks-kulttuurille, hehe.

Merkit vuoden 1969-1971 valloituksesta yhä nähtävissä (hyvä niin)
Minä olen sen verran sivistymätön moukka, että en ole nähnyt yhtäkään Alcatraziin sijoittuvaa elokuvaa tai tv-sarjaa (tämän jälkeen aion kyllä katsoa!). Minulla ei ollut vankilasta mitään ennakkokäsitystä tai ennakko-odotuksia, ja yllätyinkin pelkästään positiivisesti. Vankila oli vähintään karu paikka, mutta mikä elävöitti tuolla "museossa" vierailua oli juurikin tuo audio tour: nauhalla äänessä oli vanhat vangit, jotka esittelivät vankilaa ja kertoivat sen merkittävimmistä tapahtumista, eli pakoyrityksistä. Noissa omissa henkilökohtaisissa nauhureissa oli myös se hyvä puoli, että puheen kuuli todella hyvin, verrattuna että opas olisi puhunut tuollaisessa kaikuvassa tilassa, jolloin puolet puheesta olisi mennyt ihan ohi. Ihan kaikki jutut eivät jääneet mieleen, mutta tässä minun mielestäni mieleenpainuvimpia kokemuksia.

Tietysti pääasiassa oli vankilatilojen ja sellien esittely. Muutamiin selleihin pääsi sisälle asti. Osa selleistä oli sisustettu ihan suht viihtyisäksikin, en sitten tiedä onko nämä säilyneet alkuperäisistä. Tuolla koko vankilassa oli hieman hämärää, ja ilmeisesti silloin vankilan toiminnan aikana siellä oli vieläkin hämärämpää, mikä lisää karua tunnelmaa. Voin myös hyvin kuvitella, miten hyytävän kylmä tuolla on ollut talvella!

Broadway:ksi kutsuttu keskimmäinen käytävä
Tästä sellistä löytyy jo sisustuselementtejä...
Vankien suihkutilat. Vangit pääsivät kahdesti viikossa suihkuun.
Kuva vankilan kontrollihuoneesta. First things first, kyllä kokista pitää olla!
Vankilassa oli ulkoilualue, jonne pääsy ei ollut mitenkään automaattista, se piti ansaita. Piha-alue oli isompi kuin odotin, mutta silti melkoisen pelkistetty betonikenttä.


Vankilan perällä sijaitsi D-blokki, osa jossa pidettiin vakavimpia rikoksia tehneitä vankeja. Tuossa osassa esiteltiin myös kuuluisimpia vankeja, joihin kuului talousrikollinen Al Capone, kuvassa vasemmaisin tyyppi. Näyttää muuten melkoisen omahyväiseltä tuossa vankikuvassaan. Al Capone sairasti neurosyfillistä, ja hänet siirrettiin koevapauteen vuonna 1939, jolloin hänen aivonsa olivat ilmeisesti jo niin muussia, ettei hänen koettu olevan harmiksi.

D-blokista
Kuuluisat vangit, Al Capone vasemmalla reunassa

D-blokissa sijaitsi myös eristyssellit, jonne vangit toisinaan joutuivat useiksi päiviksi (korkeintaan 19 päivää putkeen). Noihin selleihin ei juuri valoa tullut. Kuvitelkaa olevanne viikko ihan pimeässä. Kuulemma joku vanki oli keksinyt repiä vaatteistaan napin, heittää sen ja etsiä sitä pilkkopimeässä, jotta sai ajan nopeammin kulumaan. Karua.

Eristysselli

Vankilassa sijaitsi kirjasto, jonka käyttöoikeus piti myös ansaita. Tarjolla oli mm. klassikkokirjallisuutta ja filosofiaa, ja opaskyltissä joku vitsailikin, että Alcatrazin vangit olivatkin sivistyneempiä kuin tavalliset amerikkalaiset lukiessaan mm. filosofi Kantin teoksia...


Vierailijoita vankilassa sai olla kullakin vangilla kerran kuukaudessa, jos olivat sen ansainneet. Vierailijat kohdattiin kuvan mukaisten pienten luukkujen kautta. Karuinta tuossa minun mielestäni oli se, että tuo vierailijatila ei ollut mitenkään eristetty vankilan puolelta, joten käytännössä vanki puhui tuossa tilassa niin, että kaikki muut vangit kuulivat. Ei ehkä menisi läpi enää tänä päivänä.

Vierailu"luukku"

Vankilassa oli tietysti myös ruokala, jossa vangit pääsivät syömään kolmesti päivässä. Vangit pääsivät olemaan ruokalassa ilmeisesti ihan vapaana, joten siinä mielessä jotain sosiaalista kanssakäyntiäkin oli tarjolla. Vartioiden turvana ruokalassa oli seinissä kyynelkaasutankit, joita ei kuitenkaan koskaan tarvittu. Vankilassa oli ruokaa tarjolla runsaasti ja se oli vankilaruoaksi erittäin tasokasta, jopa niin tasokasta, että vangit jopa valittivat, koska oli "niin usein spagettia" tms. Vankilassa käytettiin myös ihan oikeita aterimia. Vangit kävelivät metallinpaljastimen läpi ruokalasta tai ulkoilualueelta selleihin mennessä, ettei mitään ylimäärästä päässyt mukaan selleihin.

Aamupalaa Alcatrazin tapaan

Iso osa kiertueesta keskittyi pakoyrityksiin, joita vankilan lyhyessä historiassa riitti. Minulle jäi mieleen parhaiten ehkäpä nerokkain pakoyritys vuonna 1962, jossa Anglinin veljekset yhdessä Mr. Morrisin kanssa rakensivat saippuasta, sementistä ja maalista valepäät, jotka asettivat yön tullen paikoilleen sängyilleen tyynypäätyyn, ja pakenivat tuuletuskanavien läpi huoltokanavaan ja sieltä ylös katolle. Sitä, pääsivätkö he pakenemaan mantereelle, ei tiedetä, mutta todennäköisempää on, että he kuolivat San Franciscon lahden kovaan virtauksen viemänä. Vankilan historiassa kukaan vangeista ei todistettavasti ole onnistunut pakenemaan sieltä.

Siellä nukkuu valepää

Vankila suljettiin 1963. Syyt sulkemiselle olivat korkeat ylläpitokustannukset sekä sen aiheuttamat jätteet San Franciscon lahdelle, saarella kun ei ollut toimivaa jäteverkostoa. Myös vankien kovaa kohtelua kritisoitiin. Alcatraz oli aikansa huippusuojattu vankila. Silti näin nykyaikana tuntuu vankilan turvametodit aika mielenkiintoisilta, mm. se, että vanginvartioilla ei ollut pääsyä avaimiin oli heidän "huippumetodinsa". Myös se, että vankilarakennus sijaitsee kaikista ylimpänä saarella, ylempänä kuin vartiointitornit, tuntuu hassusti suunnitellulta. Vankila on ikään kuin rakennettu paraatipaikalle, vaikka olisi varmasti ollut fiksumpaa rakentaa se monttuun.

Vankilan sisäänkäynniltä on upeat maisemat San Franciscoon. En yhtään ihmettele, että vangeilla on ollut houkutus paeta San Franciscoon, koska se sijaitsi niin lähellä. Toki harva varmasti arvasi, että virta San Franciscon lahdessa on niin kova, että siitä ei helposti uimalla hengissä selviä. Huomatkaa tuosta alla olevasta sisäänkäyntikuvasta, että tuo vaakunan amerikanlipun raidat on muutettu niin, että siinä lukee "Free". Tämän ovat tehneet natiiviväestö vuoden 1969-1971 valloituksen aikana.

Vankilan etupiha ja majakka
San Francisco, niin lähellä, niin kaukana...
Sisäänkäynti
Vankilanjohtajan talon rauniot. Talo tuhoutui palossa 1969-1971 valloituksen aikana.
Vankilassa järjestetään myös päivittäin spesiaalitapahtumia. Me satuttiin yhden tälläisen aikaan olemaan vankilarakennuksessa, ja nähtiin esitys siitä, millaista meteliä sellinovien aukaisu ja sulkeminen saa aikaan. No, itse asiassa aika pienen metelin, koska me ei sitä edes juuri kuultu ensimmäisellä kerralla, kun olimme silloin ruokalassa. Otin tilanteesta videon, jossa tosin näkyy vain tuo sulkuosio.


Tuolla saarella oli parikin kirjakauppa/matkamuistomyymälää. Ihan oli viimeseen asti kyllä tuotteistettu tämäkin homma (ja sama jatkuu mantereella).

Vasemmassa alareunassa myynnissä "Save the Rock"-teemalla kiviä. No hehe.

Alcatrazilla on myös muuta nähtävää vankilan lisäksi, mm. puutarha ja ilmeisesti joitakin taidenäyttelyjä. Me skipattiin nämä ajanpuutteen vuoksi, meillä meni ilman niitäkin reissuun jo vajaa 3 tuntia. Kävimme illalla näyttämässä vieraille Golden Gate Bridgeä (joka muuten näkyy saarelta hyvin kirkkaalla ilmalla), ja sieltä oli auringonlaskun aikaan oikein kauniit näkymät Alcatrazille.


Alcatraz auringonlaskussa Golden Gate Bridgeltä nähtynä

Nauratti muuten tuota reissua suunnitellessa jenkkiopaskirjan varoitus kovasta ylämäestä saarelle tullessa. Tuossa opaskirjassa jopa käytettiin hike-verbiä kuvaamaan tätä kävelyä laiturialueelta tuohon vankilarakennukseen. Kyseessä ei todellakaan ole mikään hiking eikä edes mikään kova nousu, ihan normaali ylämäki. Älkää uskoko tai rajoittako tulemista saarelle tuollaisten höpöhöpövaroitusten takia! Ja niille oikeasti liikuntarajoitteisille on tarjolla junakyyti puolen tunnin välein, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia.