perjantai 27. maaliskuuta 2015

Shoppailuvinkki

Minut blogin ulkopuolella tuntevat varmasti hieraisivat juuri silmiään... Riikka ja shoppailuvinkki??? Minä kun en tunnetusti ole mikään shoppailja. Pikemminkin inhoan shoppailua enkä todellakaan rentoudu tai pääse stressistä missään kauppakeskuksen hälinässä... päinvastoin. Mutta on minullakin shoppailuhetkeni, tosin nopeat ja tehokkaat sellaiset, haha.

Tämä vinkki on enemmänkin tarkoitettu turisteille. Turisteille, jotka tulevat USA:an lomailemaan laukut tyhjinä, ja lähtevät laukut täynnä näitä converseja, tommyhilfigereitä ja calvinkleineja, jenkkimerkithän on täällä edullisia. Useimmat turistit tekevät täsmäiskun outleteihin, mutta löytyy niitä merkkejä muualtakin, ehkä hieman yllättävistä paikoista. Kaupoista, jotka ei ulospäin näytä kovin houkuttelevilta.

Tarkoitan kauppoja nimeltä Ross - Dress for Less, Marshalls, TJ Maxx, Nordstrom Rack, on näitä varmasti muitakin. Kyseessä on kaupat, jotka myyvät eri merkkien ylijäämä- ja poistoeriä halvemmalla hinnalla (ehkä noin 30-60 % alennuksella). Tuo Nordstrom Rack on tavaratalo Nordstromin jämämyymälä, ja minun mielestäni myy vähän parempia merkkejä kuin muut edellämainitut (mikä näkyy tietysti hinnoissa). Täytyy myöntää, että kun ensimmäisen kerran jalallani astuin tuohon Campbellin Rossin myymälään, mietin mihin hiton halpahalliin olin tullut. Iso halli ihan täynnä vaaterekkejä, mutta ihan minimaalisesti mitään myymälän viihtyvyyttä lisääviä sisustustekijöitä.

Paras asia noissa kaupoissa mielestäni on se, että noissa kaupoissa vaatteet on lajiteltu sekä vaatetyypin että myös koon mukaan. Eli jos menet etsimään M-kokoisia urheiluvaatteita, niin se rekki on nopeasti pengottu. Miinuksena tietysti se, että joudut oikeasti selaamaan rekkejä, koska vaatteita ei ole esillä samalla tavalla kuin tavallisessa vaatekaupassa. Ja se, että harvoin löydät sieltä mitään - tai minä en löydä sieltä mitään, kaltaiseni kotirouvat tuntuvat ostavan sieltä kärrykaupalla. Kaikkia kokojakaan ei tietysti ole saatavilla, mutta minulle "medium-kokoisena" se ei ole koskaan ollut ongelma. Sellaiselle ihmiselle, joka haluu selailla rekkejä ja tehdä löytöjä, on kyseiset kaupat vähän sellaisia aarreaittoja. Itse etsin kyseisistä kaupoista lähinnä urheiluvaatteita ja kenkiä. Tässä Campbellissä on Ross ja Marshalls Whole Foodsin vieressä, joten tapanani on pyörähtää kyseisten kauppojen urheiluvaaterekillä ja kenkähyllyllä samalla kun käyn Wholarissa. Noin muuten noissa kaupoissa tyyli naisten osastolla on vähän sellaista liian naisellista amerikkalaista bisnestyyliä, eikä siis oikein minua puhuttelevaa.

Mutta kuten jo sanoin, noista kaupoista voi myös tehdä hyviä löytöjä -niitä tommyhilfigereiltä ym. Kuvailin kännykällä yksi kerta ihan huvikseni, mitä turistejakin kiinnostavia löytöjä löysin. Anteeksi taas kerran suttuiset kännykkäkuvat, en vain millään kehtaa kuvata kunnon kameralla tuollaisessa kaupassa. Pidemmittä puheitta:

Marshallsilta Tommy Hilfigerin laukku $34.99, alkuperäinen hinta $88.00

Rossilta Adidaksen treenipaita  $14.99, alkuperäinen hinta $25.00

 Rossilta Calvin Kleinin pusero $27.99, alkuperäinen hinta $69.50 (alkuperäisen hintalapun mukaan)

 Rossilta Converset $29.99, alkuperäinen hinta $55.00

Nordstrom Rackiltä Niken lenkkarit $54.97, alkuperäinen hinta $70.00 (näitä olen kyllä nähnyt halvemmalla Niken omassa outletissa)

Nordstrom Rackilta Niken lenkkarit $54.97, alkuperäinen hinta $110.00 (eli oikeesti hyvä alennus!)

Nordstrom Rackistä Tory Burchin ballerinat $159.90, alkuperäinen hinta $225.20

Eli tämän tarinan opetuksena oli, että seuraavan kerran kun epäluuloisena katselet kyseisiä halpahalleja, astu rohkeasti sisään. Noissa kaupoissa osassa on muuten myös muuta kuin vaatteita myynnissä, mm. sisustuskamaa, kuivaelintarvikkeita ja kauneustuotteita. Ja eikun shoppailemaan tämän loppukevennyksen myötä:

Myymälässä, jossa on kaikki tuotteet alennuksella, pitää olla erikseen vielä alennushylly. Pakko olla siis lähes ilmaista!

P.S. Jos kiinnostaa lukea kalifornialaisesta ja piilaaksolaisesta pukeutumisesta enemmänkin lukekaa tästä blogikollegani osuva analyysi asiasta - niin totta!

P.P.S. Tämä ei ole maksettu mainos, oiskin...

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Point Lobos State Reserve

Tänään vietimme päivän Point Lobos State Reservessä Carmelissa. Meidän piti mennä tuonne jo viime kesäkuussa ollessamme Carmelissa yötä, mutta sade sotki suunnitelmat silloin. Eikä meillä ollut tänäänkään parempi onni, sillä saimme niskaamme sadetta tänäänkin. Itse asiassa luulen, että tuolla aina tihkuttaa vettä, koska tuo on tuollainen niemennokka merellä. Mutta eipä tuo sade kovin paljon haitannut, koska pääsi moikkailemaan näitä kavereita:

Melkoinen joukko kalifornianmerileijonia
Ja kirjohylkeitä.. Selkeesti nuo oikealla olevat emo ja poikaset
Tyytyväisen näköisiä kavereita
Hylje lankuttaa... siltä ainakin näytti
Mitenköhän monta kertaa ollaan ennen tätä oltu tajuamatta että nää meressä pilkistävät päät on merileijonia?
Hylkeiden pool-partyt
Hylje tuijottaa 1
Hylje tuijottaa 2
Nähtiin myös merisaukkoja!

Jos joku vielä kysyy mikä eläin haluaisin olla, niin todellakin hylje, haukotuksine päivineen!
Tuolla tosiaan oli kameran zoomille käyttöä! Noille rannoille, missä oli eläimiä oli nimittäin meneminen kiellettyä.

No oli tuolla myös hienoja maisemia. Samoja, joita on tässä blogissa nähty jo monen monta kertaa. Mutta eipä noihin vain kyllästy. Eikä tuohon meren pauhuun. Nyt olisi myös ollut hyvä aika bongata mereltä harmaavalaita, mutta eipä näkynyt.

Vesi oli tyynissä poukamissa aivan turkoosia
Koska on kevät, oli tietysti paljon myös kauniita kukkia. Kuvattavaa olisi riittänyt, minä en vain ole kukista kovin innostunut.


Ehkpä lähestyvän pääsiäisen takia näimme myös tämän maailman suloisimman (pääsiäis)pupun.


Alueella olisi myös lintubongareille bongattavaa. Näitä tyrskymerimetsoja näkyi paljon, ja jopa surkeat lintutietäjät (me) osasimme tunnistaa ne kartan tuntomerkkien perusteella.


Tuo alue on aika pieni, ja ihan käveltävissä kokonaan ympäri. Me kävelimme kaikki reitit mitkä menivät rantaa pitkin, ja sitten puiston halki keskeltä tehden ympyrän. Aikaa paloi 4 tuntia, ja reitin pituus oli jotain 11 ja 13 kilometrin väliltä (meidän kännykät oli eri mieltä pituudesta). Helppokulkuista maastoa, mutta paaaaaaaaljon portaita, joten porrasvihaajat älkööt vaivautuko. Niin, ja kun pääsimme autolle kävelyn päätteeksi, alkoi paistaa aurinko...

Ainiin, ja vinkiksi voi sanoa, jos haluaa säästää 10 dollarin pääsymaksussa, voi jättää auton porttien ulkopuolelle ja kävellä siitä sisään. Me maksoimme, koska uskomme että rahat menee oikeasti puistojen ylläpitoon. Puistossa pääsee amerikkalaiseen tyyliin siirtymään eri näköalapisteiltä toiselle autolla, mutta se ei kannata koska parkkipaikkoja on vähän kullakin pisteellä, eikä vapaata sellaista välttämättä löydy seuraavalta näköalapisteeltä.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Amerikkalaisia asioita, joita et edes tiennyt tarvitsevasi

Meille kolahtaa tasaisin väliajoin postiluukusta Bed, Bath & Beyondin kuvasto. Vaikka tuo turhanpäiväinen mainosposti ärsyttääkin, tuota kuvastoa selaan mielelläni, koska sieltä löytyy kaikkia mielenkiintoisia, mutta aika älyttömiä tavaroita, joita et edes tiennyt tarvitsevasi.

Itse asiassa on myönnettävä, että olen jopa säilyttänyt muutaman kuvaston ihan vain tätä blogipostausta ajatellen (joo, ei ole elämää...). Mutta vasta tämän viikon kuvastossa ollut tuote sai näppäimistön sauhuamaan (anteeksi suttuiset kännykkäkuvat). Pidemmittä puheitta, saanko esitellä:

Kakan hajun estosuihke a.k.a. Poo-pourri

Vähän jännitti laittaa tuo k-sana blogiin, koska ties millä hakusanoilla tähän blogiin sen jälkeen eksytään... Mutta kyseessä on siis suihke, joka muuttaa vessanpöntön veden pintaa siten, että pinnan alapuoliset hajut eivät pääse läpi. Toisin sanoen kakka ei haise. Vessanraikastimet olivatkin niin old-school jo. Hinta on aika hurja: n. 60 ml pullo kympillä.


Jatketaan kylpyhuoneteemalla. Tarjolla olisi pyyhkeenlämmitin yhdeksälläkympillä. Täällä tuo pyyhkeiden lämmitys on aika kova juttu, joten sinänsä en ihmettele, että tälläinen vempele on olemassa. Mutta tarviiko siihen omaa kallista laitetta, kun kuitenkin joka amerikkalaisessa kodissa on kuivausrumpu?


Pukeutumisen helpottamiseksi pattereilla toimiva pyörivä kravattiteline! Siis oikeasti, onko jonku telineen pyörittäminen niin vaivalloista, että pitää hommata patterikäyttöinen? Telineen sinänsä ymmärrän. Mutta jos tuo ei pyöri ollenkaan ilman pattereita, niin turha kapistus.


Keittiövälineistä löytyy jos jonkinlaista vempelettä helpottamaan arkea. Minua ihmetyttää näissä kaikissa laitteissa se, mihin amerikkalaiset saavat nämä kaikki mahtumaan? Minun kokemuksen mukaan keittiöissä on vain vähän kaappitilaa. Toisaalta monissa kodeissa on ns. pantry (ruokakomero), joka on enemmänkin kokoa huone kuin komero.

Patterikäyttöinen viinipullon automaattiavaaja. Myönnän tämän hieman houkuttelevan, koska olen itsekin huono avaamaan viinipulloja. Tosin olen oppinut viinipullon avaamisen olevan välineurheilua. Oikeilla välineillä viinipullo kuin viinipullo avautuu ilman mitään suuria voimankäyttöjä. Eli ei millään halvalla Ikean korkkiruuvilla ähkien. Mutta taas nuo patterit... Mitä sitten kun ne loppuvat, eikä uusia ole kotona? Jääkö viini avaamatta ja juomatta?


Voileipägrilli, nimensä mukaan aamuvoikkarin tekoon. Erikoisuutena tavallisiin voileipägrilleihin verrattuna tuossa voi keskellä paistaa leipää grillatessa samalla kananmunan. Vempele on suunniteltu niin, että laitteeseen ladotaan ainekset eri tasoihin, ja vetämällä tuon kananmunanpaistoalustan pois lopuksi, lämmin voikkari on valmis. Voileipägrillit on kivoja, mutta ei niin kivoja putsata.


Näppärä jälkkärintekoväline. "Vain 10 sekunnissa terveellistä jälkkäriä". Laitteen ulkonäön perusteella siinä on kivasti kaikkia pikku onkaloita, johon jää käytön jälkeen raaka-ainetta muhimaan ja kasvamaan bakteereita. Eli ärsyttävä tiskattava. Syökö joku niin paljon tuollaisia mousse-jälkkäreitä, että ostaa tälläisen? Hintakin neljäkymppiä eli ei ihan halpa.


Viininilmausväline. Näyttää mielenkiintoiselta. Itse olen vain käyttänyt dekantteria ja ihan käsin pyöritellyt. Kolmekymppiä aika kova hinta, tosin viinihifistelijälle taitaa olla aika pieni hinta viiniharrastuksen kokonaiskustannuksissa, haha.


Ja jotta sitä viiniä ei läikkyisi kallisarvoisille tekstiilipinnoille, voi ostaa tuollaiset viinyylisuojat istuimille. Miten musta tuntuu, että tuollaiset muovisuojat vähän pilaa esimerkiksi tunnelmallista illallista?


Vedenkestävä bluetooth-kaiutin. Täällä näkee todella paljon bluetooth-kaiuttimia mm. haikeilla ja puistoissa. Mutta näköjään sellaisen voi ottaa mukaan myös altaaseen, koska sieltä altaan reunalta se musiikki kuuluisikin niin huonosti... Todella todella toivon ettei kukaan meidän kompleksin asukkaista keksi ottaa tälläistä mukaan meidän poolillemme...


Viimeisenä minun suosikkini: ruohonsiementenampumisväline. Näppärästi istutat nurmikkosi ampumalla sen kohteeseen. Eikä siinä vielä kaikki! Tuo nimittäin samalla värjää istutettavan kohdan vihreäksi, ettei tarvitse jaksaa odotella ruohon kasvamista. Samaa sarjaa tämän älyttömyyden kanssa.


Mitenkäs on lukijat, tulisiko kauppoja näiden vempeleiden kanssa???

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Virkistäytymisvinkki pitkille lentomatkoille

Takaisin kotona Kaliforniassa! Vaikka tämä ei varsinaisesti ole mikään matkailublogi, mutta koska sattuneesta syystä tulee reissattua aika paljon, niin ajattelin jakaa yhden hyväksi havaitun vinkin pitkille (mannertenvälisille) lentomatkoille.

Noilla pitkillä lentomatkoilla itseäni ja ihoani ahdistaa erityisesti matkustamon kuiva ilma. Luin jostain aikoja sitten The Body Shopin Vitamin E Face Mist:istä (TBS:n E-vitamiinisarjan kasvosuihke), jota joku oli käyttänyt pitkällä lennolla. Itse testasin suihketta seuraavalla pitkällä lennolla, ja se on kulkenut käsimatkatavaroiden vakiovarustuksessa siitä asti!

 Kuva täältä

Eilisellä 11 tunnin lennolla suihkuttelin siis tuota suihketta ihan kunnolla kasvoilleni noin tunnin välein, ja kyllä vain virkisti! Suihkuttelin sitä (ihan omalla istumapaikallani) niin, että annoin suihkeen imeytyä iholta itsekseen, enkä pyyhkinyt sitä pois (vaikka vaistomaisesti teki mieli kuivata naama). Imeytymiseen meni ehkä noin minuutti. Tuota käyttämällä voit olla varma, että muut matkustajat katsovat kummissaan touhujasi, mutta ilmaista viihdettä muille matkustajille, haha! Siihen en osaa sanoa, kosteuttaako tuo oikeasti ihoa minkä verran, vai onko vaikutus pikemminkin sellainen psykologinen kävin peseytymässä -efekti. Tuon kasvosuihkeen koko on muuten näppärästi 100 ml, joten sen saa turvatarkastuksestakin läpi. Tuoksu on sellainen hennon ruusuinen, tuoksuu samalta kuin kaikki E-vitamiinisarjan tuotteet, niistä joko tykkää tai sitten ei...

Kuivuuden ehkäisemiseksi kannattaa myös juoda lentokoneessa runsaasti vettä. Minulla oli eilen (ja on yleensä) tyhjä iso juomapullo (reilun litran kokoinen) mukana, jonka täytän turvatarkastuksen jälkeen lentokentän vesipisteessä. Toki vettä voi myös ostaa, mutta lentokentillä tuppaa olemaan aika kallista (Helsinki-Vantaalla puolen litran vesipullo maksoi 3,40e, mitä hittoa). Lentokoneessa sitten myös juon vettä aina kun sitä tarjoillaan, ja pyrin välttämään kuivattavia kahvia ja alkoholia kokonaan. Pyrin myös juomaan lentoa edeltävänä päivänä runsaasti vettä, mutta se aina unohtuu.

Tuon kasvosuihkeen ja vesipullon lisäksi käsimatkatavaroissa kulkee aina myös pieni putilo perusrasvaa. Varmasti joku yövoiteen tyyppinen rasvainen voide on tässä paras. Sillä sitten rasvailen käsiäni vähän väliä ja tarvittaessa myös kasvojani. Ja ehdottomasti ei meikkiä pitkille lennoille! Huulirasva on myös aivan ehdoton. Käsimatkatavaroissa kulkee lisäksi pikkudödö, minikokoiset hammasharja ja -tahna sekä atopialäiskiini lääkevoidetta just in case. Ja ei-kosmetiikkatuotteista korvatulpat, silmämaski, särkylääkettä ja melatoniinia. Näillä pärjää. Niin unohtamatta tietenkään villasukkia!

Mitkäs ovat lukijoiden parhaat virkistäytymisvinkit pitkille lentomatkoille?


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Havaintoja Helsingistä

Terveisiä VR:ltä. Olen matkalla vanhempieni luo, ja koska junassahan netti toimii kuin unelma (eli pätkii koko ajan) ajattelin käyttää ajan hyödyksi ja raportoida tuoreimmat havaintoni Helsingistä, jossa vietin muutaman päivän.

Ensinnäkin: Aurinko! Toimme auringon mukanamme Kaliforniasta, sillä tällä viikolla on paistanut aurinko taivaan täydeltä useampanakin päivänä. Siten Helsinki on kyllä todellakin näyttänyt parhaat puolensa. Auringonpaiste on myös auttanut jet lagin selättämisessä, vaikka viikolla on tullut useampanakin aamuna herättyä kello 4:35. Mystistä kyllä, aina tuo sama aika.



Muuten tuntuu, että sopeutuminen Helsinkiin tapahtui erittäin helposti. Meni päivä, ja tuntui että ikinä ei ole poissa ollutkaan. Mitään kulttuurishokkia ei tullut (näiden havaintojen lisäksi). Ehkä tuohon vaikutti se, että tämä viikko Suomessa oli minullekin kovin arkinen, koska tein useimpana päivänä töitä. Ja tietysti sekin vaikuttaa, että tässä koko ajan asennoituu Suomeen paluuseen. Joten varmasti kannattaakin pyrkiä siihen, että Suomeen paluun yhteyteen on järjestänyt paljon arkista tekemisiä, niin kotiinpaluu ei tunnu niin erilaiselta.

Tähän väliin pitää muuten hehkuttaa: Ensi heinäkuussa valmistuu kehärata ja se tarkoittaa sitä, että siitä alkaen lentoasemalta Helsingin keskustaan pääsee junalla puolessa tunnissa. Ja juna kulkee 10 minuutin välein. Hyvä homma. Sen sijaan Länsimetro ei tunnu valmistuvan ikinä. Maan päällä ei tunnu tapahtuvan mitään, mutta toivottavsti maan alla tapahtuu, ja metro saadaan joskus valmiiksi.

Mutta nyt nämä jorinat pois, ja niihin havaintoihin:

  • Ei kannata puhua suomeksi muista ihmisistä. Muut ymmärtävät suomea. To-del-la noloa.
  • Hiljaisuus. Pidimme majaa hotellissa Länsiväylän varrella. Huoneeseen ei kuulunut liikenteestä yhtään mitään. Muista huoneista ei kuulunut yhtään mitään. Piti ikkunan ääressä oikein kuunnella, että kuuluu liikenteen melu. Amerikassa olisi todellakin pitänyt olla korvatulpat.
  • Huoneessa oli myös riittävän lämmin mutta ei liian kuuma, eikä ilmastoinnille tai lämmitykselle ollut mitään tarvetta. Suomalainen rakennustekniikka = <3.
  • Suomalainen ruoka on niin hyvää. Mahtavaa, että hotellin aamupalalla oli tuoreita vihanneksia, Amerikassa kun hintaan kuuluvilta aamupaloilta on turha etsiä mitään vihreää (paitsi vihreät murot). Mutta on se suomalainen ruoka, ja etenkin leipä, suolaista! Minulla on ollut jano koko viikon. Niin ja se hotelliaamupalakin alkoi tökkiä parin päivän jälkeen, haha.
Aamupala ja Hesari :)

Yosassa oli myös osuva sarjakuva... allekirjoitan.
  • Ihmiset törmäilevät. Amerikassa kun on tottunut siihen, että metrinkin päästä pitää ohittaa sanomalla excuse me, tuntuu suomalainen tönimällä ohittaminen tosi töykeältä. Varsinkin kun väkisin mennään jostain ahtaasta paikasta läpi sanomatta mitään. Helpommin selviäisi pyytämällä tilaa.
  • Ihmiset jonottavat aivan toisissaan kiinni. Ei ole kiva, kun asioi tiskillä ja seuraava seisoo siinä ihan selän takana kuuntelemassa. Amerikassa jonotetaan (kuvitellun tai oikean) viivan takana ja tiskille mennään vasta sitten kun pyydetään.
  • Hissimatka seiskakerroksesta pohjakerrokseen on tosi pitkä ja kiusallinen, jos seisoo tuntemattoman kanssa hississä tuijotellen kengänkärkiä. No, tottumuskysymyksiä.
  • Ruokakauppoihin on tullut itsepalvelukassat. Hyvä homma, voidaan jatkaa Suomeen muuton myötä itsepalvelukassoilla asioimista, vaikka Suomessa tuskin tarvii kassalla montaa sanaa vaihtaa muutenkaan kassahenkilön kanssa, “Terve ja kiitos” riittää ja sekään ei ole välttämätön.
  • Itsepalvelu on myös ottanut askeleen eteenpäin myös pikaruokaloissa, sillä introverttien suomalaisten iloksi Hesburgerissa oli tälläisiä itsepalvelutilausautomaatteja. Ymmärrän tietty mikä idea näissä on, onhan se kassapalvelu tuollaisissa paikoissa se pullonkaula, mutta silti…
  • Asiakaspalvelu oli oikein hyvää. Paljon kyllä vaikutti siihen se, millä mielellä itse menin palveltavaksi. Kun olin itse hymyilevä ja puheleva, sain takaisin hymyilevää ja puhelevaa palvelua. Yhtään ei tullut sellaista, että "hittoako siinä hymyilet ja juttelet mulle”. Valokuvausliikeessä saimme ystäväni kanssa myyjän jopa nauramaan ja vitsailemaan, kun itse heitimme vähän läppää. Kannattaa testata!
  • Ihan mihin vuodenaikaan tahansa Helsingissä majoittuu hotellissa, aina siellä on japanilaisia tai korealaisia (tai muita aasialaisia) turisteja. Jotka valokuvaavat aamupalaa, ja pistävät kaikkea yksittäispakatuista hunajapusseista kokonaisiin leipiin laukkuihinsa. Noloa.

Siinä tärkeimmät. Tuli myös havainnoitua, että on minulla/meillä vaan niin mukavat ystävät ja perheet, ja mielenkiintoiset työt. Tieto helpottaa Suomeen paluuta ajatellessa. Mutta on se vaan nyt vielä ihanaa palata takaisin kotiin Kalifornian lämpöön. Sinne on jo ikävä!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Viikko Havaijilla eli megapitkä matkapäiväkirja...

 Maanantai


Lensimme suoralla lennolla San Josesta Havaijin Kauaʻille. Onneksi emme ole lentopelkoisia, sillä lennolla oli aika paljon turbulenssia, viiden tunnin lennosta noin kolme tuntia. Tarjoilu viivästyikin turbulenssin takia, ja ehkäpä siitä syystä (tai sitten muuten vain) saimme lennolla ilmaiset mai tai:t. Olisi kyllä toimineet paremmin ennen turbulenssia, haha!

Varsinainen määränpäämme oli Big Island, joten pitkän lennon jälkeen lensimme vielä kaksi lyhyttä noin puolen tunnin lentoa saarelta toiselle ennen laskeutumista Big Islandin Kailua-Konaan. Menimme vuokraamaan autoa, ja siellä selvisi, että olimme näppärästi tehneet autovuokrauksen väärälle kuukaudelle. Autovuokraamossa oli kuitenkin tosi mukava virkailija, joka puolestamme hoiti varauksen muutoksen veloituksetta. Meille oli alunperin tulossa perusauto, mutta Timo puhui meille alennuksella upgraden avoautoon, joten pääsimme verestämään muistoja avoautolla ajamisesta. Kävimme heittämässä kamat läheiseen hotelliin ja kiirehdimme rantabulevardille katsomaan auringonlaskua, saaren länsirannalla kun olimme. Rantabulevardilta löytyikin kiva ulkoilmaravintola ja söimme dinnerin auringon laskua ihmetellessä, ei ollenkaan huono alku lomalle! Kalifornian ja Havaijin aikaero on 2 tuntia, eli ei kovin paljon, mutta kuitenkin niin paljon, että menimme nukkumaan jo ennen yhdeksää...


Tiistai
 
Hotellimme sijaitsi aivan meren rannassa, joten saimme nukkua meren rauhoittavassa kohinassa. Olimme varanneet aamulle neljän tunnin snorklausretken. Lähtö oli aamukahdeksalta ja me pojotimme satamassa täsmällisinä suomalaisina jo puoli kahdeksalta... Onneksi niin, koska ohjeet lähtöpaikasta oli vähintään epäselvät. Löysimme kuitenkin valkoisen pakun, ja saimme allekirjoitettavaksi Amerikassa niin kovin tutuksi tulleen waiverin, jolla osoitimme olevamme retkellä täysin omalla vastuulla, ja vakuutimme että emme olleet raskaana tai selkävaivaisia. Lähdön piti olla tosiaan kahdeksalta, mutta matkaan pääsimme vasta lähemmäs puoli yhdeksää, rennolla havaijilaismeiningillä kun mentiin. Vene oli sellainen kumiveneen näköinen, mutta kuitenkin vähän sellaisen vakaamman oloinen alus. Kovaa se kyllä kulki ja sai pitää kunnolla kiinni! Kapteenimme Bill ja oppaamme Jasmine oli ihan huipputyyppejä, juttua tuli asiasta ja asian vierestä. Matkalla näimme delfiinejä (oli muistaakseni jotain spinnereitä?), joten pysähdyimme ihmettelemään niitä ja etenkin niiden upeita hyppyjä! Näimme merellä myös muutaman ryhävalaan! Tai oikeastaan ryhävalaan vesisuihkun, koska kovin lähelle valaita ei saa mennä, ja kapteenimme oli todella tarkka tästä asiasta. Mutta olipas mahtava nähdä valaita luonnollisissa olosuhteissa.  

Delfiinit on niin vikkeliä hypyissään, että kamera ei ehtinyt ikuistaa kuin tuon loppuplätsin...

Tämän lähemmäs valasta ei saa mennä

Ajoimme ensin Place of Refuge:elle, joka sijaitsi Honaunau Bay:llä. Se oli ensimmäinen snorkauspaikkamme. Me emme olleet koskaan aiemmin snorklanneet, joten oli jännittävää päästä katsomaan meren pinnan alle. Fiilis olikin aika uskomaton, kun ensimmäisen kerran pisti päänsä pinnan alle, sieltä nimittäin avautui ihan kokonaan uusi maailma koralliriutan muodossa. Myös 3D-hahmotus hämärtyi jotenkin pinnan alla, tuntui että olisi ollut todellisuutta kauempana pohjasta. Snorkkelin käyttö oli helppoa, joskin aluksi oli vähän epäuskoinen olo, että sen kanssa voi vapaasti hengittää pinnan alla. Oli siistiä nähdä luonnollisissa olosuhteissa samoja kaloja, joita on viimeksi nähnyt akvaariossa. Kapteenimme ja oppaamme piti hyvin huolta siitä, ettei mennyt liian lähelle korallia, käytännössä huutelivat nimeltä jos meni liian lähelle rantaa. Otin kuvia pinnan alta pokkarikameralla, jossa vedenpitävä suoja. Kuvat onnistuivat ihan hyvin, vaikka värit kuvissa onkin laimeammat kuin todellisuudessa. Ja kalat ovat aika vikkeliä kuvattavia, joten todellisuudessa kaloja oli paljon enemmäin kuin kuvissa.

 
En todellisuudessa ollut näin lähellä korallia (kiellettyä), kuva otettu zoomilla...
Pinnan tuntumassa uiskenteli tällaisia mustia kaloja
Auringonsäteet vedessä
Meidän "kumiveneemme"
Kävimme retkellä myös toisessa snorklauspaikassa, Captain Cook -monumentilla, joka sijaitsee Kealakekua Bay:llä. Minulta meni vähän ohi näiden molempien nähtävyyksien tausta ja historia, kun keskityin enemmän snorklaukseen. Eka snorklauspaikka oli hienompi kuin tämä toinen, osittain siksikin kun tuolla toisella paikalla oli mielestäni liian paljon snorklaajia. Kävimme retkellä myös tutkimassa laavaluolia veneestä käsin. 
 
Laavaluola

Reissu kesti yhteensä neljä tuntia, ja olimme aika zippejä päästessämme takaisin maihin. Valitettavasti meillä oli kuitenkin varattu seuraava hotelli saaren toiselta puolelta Hilosta, joten ei auttanut kuin käydä lounastamassa ja jatkaa matkaa. Ajoimme saaren ympäri kulkevaa Hawaiʻi Belt Roadia pitkin pohjoisen kautta itään. Saaren itä- ja länsipuoli eroavat suuresti: länsipuoli on kuivempaa suhteellisen paljasta laavakenttää, itäpuoli rehevää sademetsää. Maiseman vaihtelun näki hyvin ajamalla saaren läpi. Ajoimme pohjoisen kautta käyden samalla Waipiʻo Valley -nimisessä paikassa, joka on havajilaisten pyhä paikka. Ylhäältä näköalatasanteelta on upeat maisemat alas laaksoon ja merelle. Alas laaksoon ei olisi ollut pitkä matka kävellä katsomaan maisemia tarkemmin, mutta valitettavasti satoi, joten jätimme kävelyn väliin. 


Jatkoimme ajamista Hiloon, jossa majoitumme merenrannan tuntumassa hotellissa. Kävimme syömässä hotelliamme vastapäätä sijaitsevassa ravintolassa nimeltä Ponds, jota voimme lämpimästi suositella: söin siellä elämäni parhaimman eggplant parmesan:in (tomaattikastikkeella ja parmesaanilla kuorrutettua munakoisoa) ja Timo maukasta ahi tuna -salaattia (havajilaisttain tuo pintamaustettu tonnikala valmistetaan paistamalla sitä vain hieman pinnalta, jolloin suurin osa jää raa'aksi ja maukkaaksi). Päivän aktiviteettien jälkeen nukahdimme yhdeksän maissa, taas!
Tuon ravintolan kulman ikkunapöytää voi suositella :)


Keskiviikko
Keskiviikko oli reissumme vapaapäivä. Olimme varanneet reissuun yhden vapaapäivän, jolloin teemme ihan mitä huvittaa. Hilon läheisyydestä löytyi paljon nähtävää ja olin muutamia vaihtoehtoja miettinyt etukäteen. Kävimme aamulla ensimmäiseksi katsomassa havajilaista sademetsää ja siellä sijaitsevaa vesiputousta nimeltä ‘Akaka Falls. Pääsymaksu puistoon oli 5 dollaria autolta tai dollari kävelijältä. Vesiputousta katsomasta löysimme myös kissan, joka hauskasti makoili rotkon reunalla ihan tyytyväisenä. 

Kissalla aika cool hengailupaikka

Vesiputoukselta ajelimme tutkimaan laavaluolia tarkemmin Kaumana Caves -puistoon. Laavalauolissa oli siisteintä se, että niitä pääsi tutkimaan sisältä päin, käytännössä kai menemällä niin syvälle kuin uskalsi (omalla vastuulla). Minä en halunnut mennä kuin siihen asti, että ulosmenoaukko hävisi näkyvistä, Timo kävi otsalampun kanssa vielä vähän syvemmällä. Laavaluolasta näki hyvin, millaista jälkeä laava tekee liikkuessaan ja tuo laavaluolien tutkiminen pimeessä otsalampun kanssa oli yksi siisteimpiä juttuja. Seuraavana päivänä kävelimme isomman valaistun laavaluolan läpi, joka ei ollut enää niin siisti, vaikuttava tosin sekin. 

Paljon tän pidemmälle en halunnut jatkaa...
Laavaluolasta ajoimme Hilon keskustaan syömään lounasta paikkaan nimeltä Aloha Bayfront Cafe. Kyseessä oli luomu- ja lähiruokaan erikoistunut paikka, jossa söin ihan älyttömän hyvää parsakaalisosekeittoa sekä pinaattiin käärittyä kasviswrappiä. Jälkkäriksi otimme paikan omaa jätskiä, minä söin valkosuklaa-macadamiapähkinäjäätelöä, joka oli yllättäen tosi hyvää. Joimme myös havaijilaista 100% Kona-kahvia, joka eroaa muista kahveista siinä mielessä, että siitä puuttuu kokonaan kahvin karvas (jälki)maku. Kahvi oli ihan hyvää, tosin maistui ehkä jotenkin liian vetiselle omaan makuuni. 


Kävimme keskustassa myös pyörimässä farmer's marketilla (tori) sekä vierailimme tsunami-museossa. Hiloon on iskenyt useampikin tsunami, joten museo oli ihan mielenkiintoinen katsaus paikallisiin tsunami-iskuihin. Museosta ajoimme macadamiapähkinätehtaaseen. Tämä oli aika ex tempore -päähänpisto, jonka sain syödessäni aiemmin päivällä kyseisiä pähkinöitä. Tehtaassa pääsi tekemään itseohjatun tehdaskierroksen, sekä maistelemaan tehtaan tuotteita (maustettuja sekä suklaapäällysteisiä pähkinöitä). Tehtaalta ajelimme havaijilaisen KTA-supermarketin kautta hotellille. Kävimme illalla kävelemässä Hilon lahden ympäri ja syömässä thaimaalaisessa ravintolassa.
Meniköhän se nyt ihan nappiin?




Torstai
 
Koko torstain vietimme Hawaiʻi Volcanoes National Parkissa, noin tunnin ajomatkan päässä Hilosta. Kansallispuistossa sijaitsee maailman nuorin ja aktiivisin tulivuori Kīlauea, jossa on jatkunut maapallon tulivuorista pisimpään yhtäjaksoisesti tulivuorenpurkaus. Sen itäisen osan Puʻu ʻŌʻō -aukosta purkaus on jatkunut vuodesta 1983 asti sekä sen Halemaʻumaʻu kraatterista purkaus on jatkunut vuodesta 2008 asti. Luonnonpuiston pääsee amerikkalaiseen tapaan kätevästi tutkimaan autolla Crater Rim Drivea pitkin (joka osittain tosin suljettu). Me kävimme katsomassa steam ventejä, vapaasti suomennettuja höyryaukkoja, josta tulee vesihöyryä kuumasta maasta (duh!). Kävimme katsomassa Halemaʻumaʻu kraatteria monelta näköalapisteeltä, joista Jaggar-museon näköalapiste on kraatteria lähimpänä. Päivällä näköalatasanteelle tosin näkyy vain tulivuoresta nouseva savu/höyry, mutta paikalle kannattaa ehdottomasti tulla myös illalla/yöllä, jolloin näkee sulan laavan "hehkun". 

Maan rakosista nousevaa vesihöyryä
Halemaʻumaʻu kraatteri päivällä

Museon jälkeen teimme neljän mailin haikin läheiseen Kīlauea Iki -kraatteriin, jossa tapahtui tulivuorenpurkaus vuonna 1959. Haikki kulki kraatterin reunaa, sekä sen läpi. Ostamalla parin dollarin hintaisen opaslehtisen reitin lähtöpaikalta saimme haikista paljon enemmän irti kun vain kävelemällä sen läpi. En mene nyt haikin yksityiskohtiin, mutta siinä sai hyvin käsityksen mitä purkauksessa oli vuonna 1959 tapahtunut, ja miten purkaus näkyy yhä tämä päivänä (maaperä yhä kuumaa, juuri mitään ei kasva vieläkään laavan päällä jne). Tunsi siis olonsa taas hyvin pieneksi luonnonvoimien äärellä. 

Haikkireitti meni ensin kraatterin reunaa ja sitten keskeltä läpi (tuo valkoinen "viiva")
Jänniä halkeamia laavassa
Höyryä maan uumenista
En tiedä mitä tän kasvin alalehdille on tapahtunut...
Hitaasti laavan raoista puskee uutta kasvustoa

Haikin jälkeen kävimme hinta-laatusuhteeltaan hyvässä ravintolassa Volcano Housessa syömässä myöhäisen lounaan. Tuolta ravintolasta on näkymä Halemaʻumaʻu kraatterille joten se on yksi vaihtoehto lukuisille eri näköalapaikoille. Lounaan jälkeen ajoimme Chain of Craters roadia pitkin tulivuorelta alas merenrantaan. Reitiltä näki hyvin, miten eri aikoihin tapahtuneiden tulivuorenpurkauksien jälkeen laava on valunut eri ilmansuuntiin. Meitä lähinnä ihmetytti laavan valtava määrä! Merenrannassa sijaitsee Hōlei Sea Arch, paikka jossa mereen valuva laava ja kovat aallot ovat muodostaneet mereen "kaaren". Tälläkin hetkellä jossain päin aluetta sulaa laavaa valuu metsässä kohti merta, mutta sitä ei turvallisuussyistä pääse autolla katsomaan (helikopterilennolla ehkä näkisi?). 

Kaikki tuo harmaa/musta on laavaa...
Tässä vaiheessa päivää ei yhtään väsyttänyt...
Laava muodostanut jänniä kuvioita pintaan
Hōlei Sea Arch

Ajelun jälkeen palasimme kansallispuiston visitor centerille, josta kävimme kävellen katsomassa läheiset rikkikentät (sulphur banks, en tiedä mitä ihmettä nämä olisi suomeksi), jossa maasta puskee läpi rikkikaasuja. Haju oli sen mukainen.



Ainut mahdolllisuus nähdä sulaa laavaa tuona päivänä oli Halemaʻumaʻu kraatteri Jaggar-museon näköalatasanteelta hämärällä/pimeällä, joten sinne palasimme viimeiseksi ennen kotiinlähtöä. Kannattikin palata, sillä sulan laavan hehku pimeällä olo erittäin upea (vrt. päiväkuvaan)! Meillä meni kansallispuistossa sen verran myöhään, että kävimme syömässä dinnerin hotellin ravintolassa ennen nukkumaanmenoa. Uni tuli päivän aktiiviteettien jälkeen supernopeasti. 

Perjantai

Perjantai oli matkustuspäivä, sillä siirryimme Big Islandilta Kauaʻi-saarelle. Itse saarten väliset lennot kestivät alle tunnin yhteensä, mutta kyllähän noissa lentokentille siirtymisessä, turvatarkastuksessa ym. palaa aina aikaa. Kailua-Konassa oli itse asiassa yksi siisteimmistä terminaaleista, sillä terminaali ja odotusalue lennolle sijaitsi kokonaan ulkona! Lensimme Kauaʻille tehden koneenvaihdon Maui-saarella. Lisäjännitystä jälkimmäiseen lentoon toi se, että meille oli myyty lennot ilman paikkoja, meillä oli ns. Seat request -liput, jotka pystyi vaihtamaan oikeisiin paikkoihin vasta Mauilla lähtöportilla. Vaihtoaika oli vain 35 minuuttia, joten jännitimme miten ehdimme. Hyvin ehdimme, sillä nuo terminaalit on pieniä ja jatkolennot yleensä lähtee viereiseltä portilta, ellei jopa samalla koneella (näin kävi meille kun lensimme ekana päivänä Kauaʻilta Big Islandille Oʻahun saaren kautta, meidän ei edes tarvinut nousta koneesta pois, vaikka lennon numero vaihtui). Tässä paikka-arvonnassa meille kävi tosi hyvin, koska saimme ilmaiseksi pykälää kalliimman matkustusluokan liput isommalla jalkatilalla.  

Kauaʻilla suuntasimme ensimmäiseksi autovuokraamoon, jossa tällä kertaa oli tyytyminen tavalliseen autoon. Ajoimme hotellille saaren pohjoispäähän Hanalei Bay -alueelle. Ensimmäisten ajokilometrien aikana selvisi aika hyvin mihin olimme tulleet: kaikkialla ympärillä oli todella rehevää ja vihreää (ihan kuin Havaijin mainoskuvissa) ja kaikkialla näkyi kukkoja ja kanoja! Emme olleet aiemmin lukeneet mistään villikukkojen ja -kanojen valtauksesta saarella, joten se tuli yllätyksenä. 


Hotellimme oli jonkinlainen resort-mesta, tosin aika kuollut sellainen, koska missään ei näkynyt ketään. Resortissa meillä oli oma pieni kämppä, jossa ei kuitenkaan valitettavasti ollut omaa keittiötä. Huvittavinta koko mestassa oli se, että siellä työntekijät ajelivat golf-kärryillään, vähän kuin kotona asuntokompleksissamme. Meillekin tarjottiin kyytiä golf-kärryllä kämppämme, mutta kieltäydyimme tästä hurjasta parin sadan metrin matkasta. Kävimme illalla syömässä läheisessä italialaisessa ravintolassa, ja söimmekin niin täyttävän alkupalan (grillatut kasvisvartaat ja avokadodippiä), että käytännössä emme jaksaneet syödä pääruoaksi tilaamiamme pizzoja juuri ollenkaan. Onneksi huoneessamme oli jääkaappi, joten otimme loput pizzoista mukaan. Valitettavasti huoneessamme ei ollut mikroa, joten söimme seuraavat päivät kylmää pizzaa (resortissa olisi ollut loungessa mikro, mutta loungen käyttö olisi maksanut pöyristyttävät 25 dollaria päivässä, joten söimme mielummin kylmää pizzaa). 


Lauantai

Lauantaina heräsimme kukonlaulun aikaan, kirjaimellisesti. Nämä edellisenä päivänä hämmästyttäneet kukot herättivät siinä kuuden maissa aamulla. Itseäni tuo ei haitannut, sillä koko viikon olin herännyt kuuden aikoihin aamulla (johtuen luultavasti aikaerosta). Mutta siinä odotellessa Timon heräämistä tämä sivistymätön kaupunkilaiskasvatti mietti elämää suurempia kysymyksiä kuten "miksi kukko kiekuu" ja "miksi kukko kiekuu aamuisin". Onneksi google auttaa tietämätöntä. Luin myös mielenkiintoisis urbaaneja legendoja siitä, miten nämä villikukot ja -kanat ovat levittäytyneet saarelle.

Aamu valkeni hyvinkin sateisena, mikä ei ole ollenkaan poikkeustilanne Kauaʻilla tähän aikaan vuodesta. Meidän päivän ohjelmassa oli haikki Nā Pali Coast state parkissa, ja pienen arpomisen jälkeen päätimme toteuttaa sen sateesta huolimatta, koska tuota haikkia odotin ehkä eniten koko reissulta.  Emmekä joutuneet todellakaan pettymään! Tuolla luonnonpuistossa menee yhteensä 11 mailin (18 km) pituinen Kalalau trail, joka on yksi upeimmista haikeista -ja yksi vaarallisimmista sellaisista. Me menimme reitin lyhyimmän etapin, joka on se turvallisin (ylläpidetyin), mutta tarjosi meille ihan riittävästi jännitystä. Reitti kulki vuoristossa kivikkoista ja todella mutaista reittiä, nousua korkeussuunnassa on vain noin 200 metriä, mutta kivikot ja muta tuo siihen omat haasteensa. Reitillä piti myös ylittää muutama kovin runsas vesiputous. Kengät ja vaatteet kastuivat läpimäriksi jo ensimetreillä, mutta se ei oikeastaan haitannut yhtään, koska ilma oli lämmin. Maisemat merelle olivat aivan sanoinkuvaamattoman upeat! Näkyvyys sateella ja sumuisalla säällä oli kohtalainen, ja maisemat olisivat varmasti olleet vieläkin upeammat aurinkoisella säällä, vaikka upeat ne oli noinkin. 

Reitillä näkyi varmaan kaikki mahdolliset varoituskyltit...
Ekalta mäennyppylältä oli tälläiset maisemat, ei paha!
Ihana sademetsä
Ja mutaa, mutaa ja vielä enemmän mutaa
Mutta saipahan leikkiä kuraleikkejä pitkästä aikaa...


Haikin jännittävin kohta oli joen ylitys kahlaamalla sen läpi. Vettä joessa oli lähes lantioon asti. Paikalla oli varotuskyltit, jossa kerrottiin usean joen ylittäjän kuolleen virran viedessä, mutta me päättelimme varoittelun olevan taas amerikkalalaista ylivarovaisuutta. Ei, vaan oikeasti näimme omin silmin miten vaivattomasti moni muu joen ylitti ihan turvallisesti, ja olihan turvaksi pistetty jostain bambusta kyhätty "kaide" joen yli. Joen ylitys ei lopulta ollutkaan mikään big deal, mutta hurjalta se silti tuntui, sillä virtaus oli kova. Olennaista oli laittaa jalat pohjan kivikkoon kivien väliin tukevasti, jolloin ei päässyt horjahtamaan tai liukastumaan. Joen toisella puolella oli ns. The Secret Beach (Hanakāpīʻai Beach), joka oli kivikkoinen todella aallokkoinen ranta (jossa uiminen on ko. syistä kielletty). Rannalla oli pari suloista kissanpentua! Söimme eväät rannalla ja lähdimme takaisin päin. Tuosta rannalta olisi voinut jatkaa rannikkoa pitkin seuraavat 9 mailia tai sitten sisämaahan vesiputouksille parin mailin matkan. Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä vesiputouksille asti, mutta jouduimme jättämään sen väliin sääolosuhteiden takia, vesisateen takia kivikko ja muta oli tosi liukasta ja aika vaikeakulkuista. Kiitos hyvien haikkikenkiemme tuo reitti oli kuitenkin ihan tehtävissä. Hakkki meni ehdottomasti kaikkien aikojen top 3:seen ja voimme suositella lämpimästi sitä ihan jokaiselle vähänkään urheilleelle, reitti on vaativa mutta kivan jännittävä! Noissa maisemissa on muuten kuvattu Jurassic Park -leffa...

Joen ylityskohta
The Secret Beach
Biitsillä oli pari supersöpöä kissanpentua
Vesiesteen ylitys
Mutainen reissu, mutta kyllä kannatti!
 
Haikilta ajoimme hotellille syömään lounasta (kylmää pizzaa, mutta oli jo aika nälkäkin, joten maistui!) ja ottamaan ansaitut päikkärit (jopa minä, joka ei ikinä nukahda päivisin, sain unta). Illalla ajoimme Hanalein keskustaan syömään dinneriä. Menimme paikkaan nimeltä Tahiti Nui, joka osoittautui ihan loistovalinnaksi, koska ravintola tarjosi tosi havajilaista tunnelmaa. Satuimme ravintolaan samaan aikaan kuin siellä oli perinteisiin havajilaisasuihin pukeutuneiden naisten jokin kokoontuminen, joten saimme vierestä seurata/kuulla millainen meteli syntyy noin 30 nousuhumalaisesta keski-ikäisestä naisesta, haha! Vaikka ravintolassa palvelu oli hieman tympeää, ruoka ja etenkin juomat oli todella hyviä, voimme suositella! Jälkkäriksi haimme keskustan kojusta herkut havaijilaisittain, eli shave ice:t. Jäähilettä makusiirapilla, mutta parempaa kuin kuvittelisi. Vähän kuin keltaista lunta söisi, haha! Söimme nuo vesisateessa, joten ei ehkä ihan ollut täydellinen makuelämys. Tuolla Hanaleissa ei ollut kauheasti nähtävää pimeällä (ei katuvaloja sielläkään) joten vietimme loppuillan hotellihuoneessa katsoen Tappajahai 2:sta, loistoleffa! Huoneessamme oli muuten niin kosteaa, ettei haikilla kastuneet vaatteet ja kengät kuivineet yhtään yön aikana, ja itse asiassa sain ne kuivaksi vasta kotona Kaliforniassa...
Shave Ice makuina guava ja ananas


Sunnuntai

Sunnuntaina jätimme Kauaʻin pohjoisrannan taaksemme ja palasimme etelään. Päivän ohjelmassa oli Waimea Canyon state park, joka on ns. Tyynen valtameren Grand Canyon. Muistuttaa siis jonkin verran Granad Canyonia, mutta Isolla Kanjonilla vierailleena voimme sanoa, ettei vedä vertoja sille. Mutta upeat punaiset ja vihreät värit tuolla Waimea Canyonilla kyllä on! Tuo kanjoni sijaitsee saaren itä- ja koillisosissa, ja käytännössä sen ajaa läpi ajamalla noin 20 mailia Waimea Canyon Driveä. 



Waimea Canyonin jälkeen sama tie jatkuu Kōkeʻe State Parkin puolella, myös se kannattaa ajaa läpi niin pitkälle kuin tietä pääsee.  Tiellä on useita näköalapaikkoja. Näköalapaikoilta lähtee myös haikkireittejä, mutta haikit olivat meidän aikatauluun hieman liian pitkiä kanjoniin alas ja takaisin -haikkeja (ja meillä oli ne haikkivarusteet yhä märkiä, joten siksikään ei). Kōkeʻe State Parkin puolella tien viimeiseltä näköalapaikalta piti näkyä edellisen päivän haikkireitille, mutta vesisateen ja sumun takia ei näkynyt yhtään mitään! 

Joskus näinkin; näköalapaikalta ei näy yhtään mitään
Kyltin mukaan maailman vetisimpiä paikkoja, ei oo vaikea uskoa...

Ajelimme kanjonilta takaisin alas Waimean pikkukaupunkiin, ja sattumalta löysimme pääkadulta ruokakojun Island Taco (kai sitä ravintolaksikin voi sanoa), jossa söimme ehkä viikon parhaimmat ateriat, tacosalaatit ahi tunalla (Timo) ja tofulla (minä). Suosittelemme lämpimästi syömään tuolla ja ajamaan vaikka vähän kauempaakin tuonne syömään! Minua vaivasi tuossa vaiheessa inhottava päänsärky, kun en ollut pariin päivään juonut kahvia (pitäisi kyllä lopettaa kahvin juonti kokonaan niin pääsisi päänsäryistäkin). Metsästimme kahvia kaupungista turhaan, koska tarjolla oli vain jääkahvia. Kun sitten lähdimme etsimään kahvia, päädyimme juomaan sitä itse kahvitehtaalle! Olimme menomatkalla huomanneet kyltin Kauaʻi Coffee Companyn tehtaasta tienvarressa lähellä Waimeata, ja suunnistimme sinne. Kahvilan lisäksi tehtaalla pääsi tekemään itseopastetun kierroksen pienoiskokoon rakennetussa tehtaassa, näkemään kahvin viljelyä ja katsomaan kahvin valmistuksesta kertovan videon. Tehtaalla sai tietysti myös testata tehtaan noin 15 eri kahvimakua! Maut olivat havaijilaiseen tyyliin mm. kookosta ja macadamia-pähkinää. Tuo tehdas oli ihan huippupaikka, onneksi sattumalta "eksyttiin" sinne. Ostimme kotiin tuliaisiksi todella hyviä suklaapäällysteisiä kahvipapuja (tai siis suklaapäällysteisiä peaberryjä, nää oli jotain erityisiä kahvipapuja tms). 

Kahvimakuja havaijilaisittain: kookosta ja toffeeta
Paikassa oli myös hauskaa kahvihuumoria

Tehtaalta ajelimme Kapaʻan kaupunkiin jossa meille oli varattu vika yö Courtyard by Marriott:sta. Tuo oli reissun ainut ketjuhotelli, mutta myös koko reissun paras hotelli. Olemme itse asiassa aiemminkin olleet erittäin tyytyväisiä tuohon Marriott-hotelliketjun Courtyard-versioon. Tuolla tuntui myös saavan rahoilleen parhaiten vastinetta, koska siellä oli kaikki resort-mukavuudet sekä mm. ilmaiset mai tai:t, haha! Kävimmekin porealtaassa lillumassa koko rahan edestä!



Maanantai

Maanantaina koitti kotiinlähtö. Päätimme viimeisen päivän kunniaksi syödä hotellin buffet-aamiaisen (kylmä pizza -trauma), myös koska meillä oli siinä aamulla hyvin aikaa ennen lentoa. Buffet-aamiainen oli amerikkalaiseksi aamiaiseksi ihan hyvä. Parasta oli tuoreet hedelmät, joita tulikin syötyä kohtuu paljon. Tuo Kauaʻi ei muuten ole ehkä lintukammoisen paikka. Siinä aamupalapöydässä (ulkona) linnut kesyinä hyökkäili siihen malliin pöytään, että meinasi ahdistaa. 

Nuo vasemman alakulman papaijat...!!!

Aamupalan jälkeen kävimme käppäilemässä rannalla ja törmäsimme tähän söpöliiniin:

Hylkeen liikkeitä oli hauska seurata, tää oli tällänen "voi ei!"


Reppana oli jotenkin ajautunut tuolle turistirannalle. Onneksi se oli eristetty mahdollisesti liian lähelle menevistä tyhmistä turisteista. Kyseessä oli uhanalainen havaijilainen monk seal (havaijinhylje).

Check-outin jälkeen kävimme vielä pyörimässä Kapaʻan keskustassa ja syömässä reissun vikat shave ice:t, jotka tosin tällä kertaa toimivat vähän paremmin, kun oli oikeasti kuuma ilma. Ja sitten lentokentälle ja kotiin! Lentomatka meni lasten itkua kuunnellessa... hehe. Lentoemäntä kuulutti lennolla olevan erityisen paljon vauvoja/pieniä lapsia, ja jotenkin kummasti me istuttiin niiden keskellä... No ei se itku kauheasti haitannut, olin niin keskittynyt tämän kirjoittamiseen/kirjan lukemiseen. San Josen lentokentällä alettiin etsiä kotiavaimia, ja pieni paniikki melkein iski (minulle) kun niitä ei meinannut löytyä mistään (liian onnistunut loma vissiin). Ihan jo siksikin, koska ei ollut mitään hajua miten päästäisiin keskellä yötä sisään suljettuun asuinkompleksiin tai asuntoon ja onko esim. safety patrolilla mahdollista päästää meitä edes sisään (epäilen että ei). Mutta onneksi miettimällä tarkasti viikon tapahtumia taaksepäin keksin lopulta, minne olin avaimet laittanut.



Lopetan tämän kirjoituksen kovin Havaijilla kovin tutuiksi tulleisiin sanoihin ja päälle virtuaalisesti se yksi käsimerkki (Havaijilla käyneet tietävät). Eli:

 ALOHA ja MAHALO! :)