Yosemite National Park

Meillä on ollut viimeiset kaksi viikkoa täällä Campbellin residenssissä hulinaa, sillä saimme Suomesta peräti kahdet vieraat! Nyt kun viimeisimmät vieraat on saateltu takasin Suomen koneeseen, on aika purkaa kokemus- ja kuvasaldoa tänne blogiinkin, sillä kaikkea huippumahtavaa on taas tullut koettua!

Meidän "Missä Amerikassa on ehdottomasti käytävä" -listan kärkipäässä on jo alusta asti ollut kansallispuisto Yosemite. Emme kuitenkaan lähteneet käymään siellä talvikautena, koska silloin autoon on varattava lumiketjut, ja koska Porschen luotettavuus viime talvena oli vähän niin ja näin. Nyt kesäkauden koittaessa huolestuneina googlailimme majoitusvaihtoehtoja, jotka puistossa myivät eioota koko kesälle. Onneksi fiksut vieraamme keksivät, että voimme majottautua puiston ulkopuolella lyhyen ajomatkan päässä sijaitsevassa Oakhurstin kaupungissa. Tuosta kaupungista ei ole kovin paljon kerrottavaa, muuta kuin että sen näppärä sijainti tekee siitä suositeltavan yöpymispaikan.

Matkaan lähdimme perjantaina aamukuudelta. Päätimme nimenomaan ajoittaa vierailumme arkipäivään, sillä google kertoi puiston olevan viikonloppuisin turistien lisäksi myös paikallisten suosiossa, eli melkoisen täynnä ihmisiä. Taktiikka osoittautui oikeaksi, sillä kun pääsimme puiston porteille kymmenen maissa, oli jonossa vain alle kymmenen autoa (Yelpin mukaan viikonloppuisin sisään on joutunut jonottamaan kaksikin tuntia). Autokohtaisella kahdenkympin sisäänpääsymaksulla puistoon pääsee viikon ajan rajattomasti, vaikka valitettavasti jonottamaan taitaa silti joutua joka kerran.

Kohti Yosemitea!

Sain noiden kahden viikon aikana lisänimen "matkanjärjestäjä", koska olin etukäteen suunnitellut vieraiden päänmenoksi kaikenlaista. Suunnittelu olikin paikallaan, sillä meillä oli käytettävänä Yosemitessa noin puolitoista päivää, joten kaikkea ei ehdittäisi näkemään millään. Suunnitelma tehtiin tämän artikkelin pohjalta sekä lukemalla Yelpistä muiden vinkkejä ja kokemuksia.

Yosemite on valtavan iso puisto, mutta suosituimmat "turistikohteet" sijoittuvat Yosemite Valleyn eli laakson ympärille. Puistossa liikutaan laakson ulkopuolella autolla, ja autolla pääsee sekä näköalapaikoille että haikkireittien alkupisteelle. Ajatus kansallispuistossa autoilusta tuntui aluksi jotenkin järjenvastaiselta, koska jotenkin suomalaisittain on tottunut toisenlaiseen. Mutta täytyy myöntää näin jälkikäteen, että tuossa autolla ajossa oli järkeä, koska muuten ei puistoa olisi millään nähnyt noin kattavasti tuossa ajassa. Taktiikkamme olikin, että ensin käymme autolla katsomassa kohteet kaukaa, ja sitten jätämme auton laaksoon parkkiin ja jatkamme julkisilla ja jalkaisin kohteisiin.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Tunnel View. Näköalatasanteelta näki laakson ja sitä ympäröivät vuoret. Jos jo ajomatkalla sai tuntua, millaisissa maisemissa sitä ollaan, oli viimeistään tässä kohtaa maisemat aivan päräyttäviä.

Tunnel View -näköalapaikalta

Näköalapaikalla oli myös näitä informatiivisia tauluja...

Näimme Yosemitessä valtavan paljon lähes kesyjä oravia. Tää oli hauska, kun istuskeli näköalapaikalla ihailemassa maisemia

Tunnel View'stä matka jatkui Glacier Pointiin. Tänne oli noin tunnin ajomatka mutkittelevaa pikkutietä. Ironista kyllä, mutta missään muualla Kaliforniassa eivät tiet ole olleet niin hyvässä kunnossa kuin Yosemitessä! Juuri ennen Glacier Pointia pysähdyimme Washburn Point -nimiselle näköalapaikalle. Sieltä näkymät oli lähes samat kuin Glacierissa, mutta paikassa oli vähemmän väkeä: suosittelemmekin katsomaan maisemat Washburnista, mikäli Glacierissa ei ole enää vapaita parkkipaikkoja. Toki Glacierissa on mm. vessat ja kahvila, jos sellaisille on tarvetta...

Half Dome

Infotaulusta pystyi tarkastamaan kuka on kuka

Lunta Kaliforniassa!

Sekä Washburnista että Glacierista näki vuorenhuiput edestäpäin. Kameran zoomilla (tai kiikareilla, jos sellaiset olisi ollut mukana) pystyi näkemään muutaman vuoren huipulla lunta. Näimme myös laaksoon laskevan vesiputouksen. Aikamme sitä tuijotellessa näimme jotakin liikettä vesiputouksen huipulla. Liike paljastui ihmisiksi, ja jotain vitsailimme siinä, että olisipa siistiä päästä itsekin käymään tuolla. No, vähänpä tuossa vaiheessa tiedettiin, mitä päivä tuo tullessaan...

Glacierista ajoimme takaisin laaksoon, ja juuri ennen laaksoa pysähdyimme katsomaan Bridalveil Fallseja, eli suomenettuna morsiushuntuvesiputouksia. Putousten nimi tulee muodosta, jolla vesi/vesihöyry laskeutuu kallionkielekkeeltä alas tuulen ja pinnanmuotojen vaikutuksesta. Kuvat ei tee näillekään maisemille oikeutta...

Bridalveil Fall

Putousten jälkeen ajoimme laaksoon ja parkkeerasimme auton yhdelle lukuisista parkkialueista. Yosemite Valleyn alueella kulkee ilmainen shuttle-bussi, jolla pääsee eri nähtävyyksille, ravintoloihin ja majoituspaikkoihin. Bussi osoittautui ihan näppäräksi kulkuvälineeksi. Niin uusavutonta homma ei kuitenkaan ollut, että bussilla pääsisi suoraan nähtävyyksille, vaan pysäkeiltä oli noin kilometrin kävelymatka kohteisiin. Toisaalta pysäkinvälejä pystyi myös kävelemään tai vuokraamaan sitä varten pyörän, joten liikkuminen oli tehty helpoksi.

Laaksoa

Kävelyreitin varrelta

Alueella oli useita varoitustekstejä karhujen varalta. Mitään ruokaa ei saanut jättää pimeällä autoon, koska...

... saattaa käydä näin!

Skippasimme ajanpuutteen vuoksi kaikki Yosemitestä kertovat näyttelyt ym. ja otimme bussin Mirror Lakelle vievälle pysäkille. Mirror-järvi osoittautui pienoiseksi pettymykseksi. Voi olla että tämän lähes olemattoman järven mitäänsanomattomuus johtui Kalifornian kuivuudesta tai sitten meistä... Mutta hyvä niin, nimittäin tässä vaiheessa kello oli noin viisi iltapäivällä, ja meille jäi vielä aikaa yhteen kohteeseen ennen pimeän tuloa. Katsoimme kartasta, että lähellä on Vernal Fall -vesiputous, jonne päätimme lähteä kävelemään.

Mirror Lake

Tässä huvittava teksti... etsi kuvasta jyrkkä mäki... ei ole.

Meitä vastassa olikin kyltti, jossa oli tarjolla eripituisia haikkeja. Laskimme jäljellä olevan ajan mukaan, että aika riittäisi hyvin kävellä Vernal-vesiputouksia ihailemaan, mahdollisesti voimien mukaan myös vesiputousten "päälle" kiipeämiseen. Tuo 2,4 kilometrin kävely ei ole mikään paha nakki, mutta kun korkeuseroa alku- ja loppupisteen välillä on aika tasan 300 metriä, niin onhan siinä kapuamista, vielä kun lämpötila on jotain 25 ja 30 asteen välissä. Varsinkin aivan lopussa vesiputousten päälle kiivetessä hiki virtasi, mutta maisemat oli aivan upeat. Vieraamme laskivat, että aivan lopussa oli noin 700 kiviporrasta kiivettävänä...

Haikkivaihtoehtoja.. valitsimme toisiksi ylimmän

Määränpää eli tuo ylätasanne häämöttää jo...

Mutta sitä ennen pari porrasta...

eli noin 700...

Huipulla oli tietysti huippufiilis! Ja oikeasti vasta tuonne kiivettäessä tajuttiin (tai minä tajusin) että kyseessä on juurikin se sama tasanne, mikä nähtiin sieltä Glacierista. Oli aika huikea fiilis, kun tajusi, että ollaan matkalla sinne samaan pisteeseen, jonka näki aamulla sieltä kaukaa korkeuksista...

Perillä!

Tuo polku olisi vielä jatkunut Nevada Fallseille, mutta ajanpuutteen ja tässä vaiheessa jo vähäisten eväiden takia se jäi nyt valloittamatta.. Joten reippailimme takaisin alas ja otimme bussin parkkipaikalle. Parkkipaikalta ajoimme hotelliin, jossa ei tarvinnut paljon unta houkutella tälläisen mahtavan superpäivän jälkeen...

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen suuntasimme takaisin Yosemiteen, tällä kertaa eteläisestä portista. Suunnitelmanamme oli käydä katsomassa puiston eteläisimmässä osassa oleva sequoia-puita kasvava Mariposa Grove. Vaikka olimme heti aamusta liikkellä, parkkipaikalla olevien autojen määrästä pystyimme päättelemään, miten suosittu Yosemite on viikonloppuisin. Samalla olimme tyytyväisiä siitä, että olimme käyneet katsomassa suosituimmat kohteet jo edellisenä päivänä...

Puiden poikamies

Sori tyypit, jouduitte mun kuvaan. Suosittu poseerauspaikka siis.

Mariposa Grovessa kasvaa sequoia-superpuita. Meillä täällä pohjois-Kaliforniassa kasvaa vain näitä toisia superpuita, punapuita, joten oli kiva nähdä näitä sequoia-puitakin. Ja olihan ne isoja ja vaikuttavia! Mutta itse puisto oli ehkä vähän liian turistirysä omaan makuumme, ja lähinnä isot ihmismassat ärsyttivät täällä. Ja se, että kaikki siistit isot puut oli aidattu, koska...

Puita on kiva halata!

Porukkamme taisi olla vielä edellisestä superpäivästä hieman uupunut, mutta tuollainen parin mailin kävely toimi hyvin palauttavana lenkkinä ennen kotimatkaa.

Yosemitestä jäi sellainen fiilis, että tuli kattavasti nähtyä kaikkea, mutta silti jäi nähtävää seuraavaan kertaan. Koska matka tuonne ei ole tuon pidempi (noin neljä tuntia) tulemme aivan varmasti vierailemaan puistossa vielä uudestaan!

Kiitos matkaseuralaisillemme A&A:lle loistavasta seurasta!


P.S. Olemme vältelleet Yosemitesta puhumista paikallisten kanssa, koska emme yksinkertaisesti osaa lausua sanaa oikein! Se ei tosiaankaan lausuta niin kuin kuvittelisi, vai lausuisitko sinä sen näin?

Asuntomurheita

Viime päivinä olemme murehtineet asuntotilannettamme. Koska kaikki lukijat eivät ole ehkä ihan perillä tästä nykyisestä kuviosta, niin tässä pieni kertaus:

Muutimme nykyiseen asuntoomme viime vuoden lokakuussa. Teimme silloin 8 kuukauden vuokrasopimuksen, koska se oli edullisin tarjoilla olevista vaihtoehdoista. Myös sen takia, että tarkalleen ottaen Timon ulkomaankomennus on 1+1 vuotta, eli oli pieni epävarmuus siitä, jatkuuko komennus vuoden jälkeen. Vuokranantajamme on iso maanlaajuinen yritys, ja asumme ns. suljetussa asuntokompleksissa, jossa on noin sata asuntoa. Tälläinen asumismuoto onkin hyvin yleistä ainakin täällä Piilaaksossa. Myös omakotitalon voi vuokrata yksityiseltä, mutta koska meillä ei ole lapsia tai lemmikkieläimiä, emme edes harkinneet sitä. Tykkäsimme tästä asuntokompeksistamme niin paljon, että uusimme vuokrasopimuksen sen ensimmäisen 8 kk:den jälkeen ja teimme uuden 12 kk:den vuokrasopimuksen. Tuolloin toukokuussa käytiin neuvotteluja vuokrankorotuksista, sillä hyvin yleistä täällä on, että vuokria korotetaan sopimuksen uusimisen yhteydessä tuntuvastikin. Itse asiassa se on se syy, miksi vuokrasopimukset tehdään määräaikaisiksi ja maksimissaan vuodeksi, jotta heillä on mahdollisuus korottaa vuokraa silloista markkinatilannetta vastaavaksi. Bisnes on bisnestä. No me saimme neuvoteltua hieman maltillisemman vuokrankorotuksen (alkuperäinen korotus olisi ollut 200 dollaria kuussa), ja opimme sen, että aina kannattaa yrittää tinkiä! Tosin vahvana argumenttina silloin toimi se, että tässä kompeksissa on 10 tyhjää kolmiota, ja ystävällisesti uhkailimme yhdennellätoista tyhjällä kolmiolla. Yritimme jo silloin toukokuussa saada tehtyä 16 kk:den sopimuksen suoraan, koska komennuksestamme oli silloin jäljellä vain 16 kk. Ihan senkin takia, että vuokra kasvaa sen mukaan mitä lyhyemmän vuokrasopimuksen teet: käytännössä siis ensi kesän 4 kk:den vuokrasopimuksen tekeminen on todella kallista, kuukauden vuokra olisi silloin noin tuplat nykyisestä! Mutta silloin sanottiin, että ehdoton maksimiaika on 12 kk, mutta pyydettiin palaamaan asiaan nyt kesällä, jos silloin pystyttäisiin tehdä uusi 12 kk:den sopimus.

Nyt kun palasimme asiaan, meille valkeni, että meille oli annettu tyhjä lupaus. Mitään uutta sopimusta ei ole mahdollista tehdä. Itse asiassa argumentti, mitä vuokraustoimistossa käytettiin, oli ettei se ole teknisesti mahdollista tehdä uutta sopimusta, nettijärjestelmä ei siis anna tehdä uutta sopimusta jos nykyinen on voimassa. Voitte vain kuvitella, miten tuollaiseen tekniseen seikkaan vetoaminen ärsyttää! Todellisuushan on, että he eivät halua nyt tehdä sitä uutta sopimusta, koska haluavat nostaa vuokraa ensi vuonna, ja ennen kaikkea haluavat, että me teemme sen 4 kk:den megakalliin sopimuksen. Ainut toinen mahdollisuus olisi, että nyt purkaisimme sopimuksen, ja maksaisimme sopimuksenpurkamissakon (vastaa yhden kuukauden vuokraa), ja tekisimme sitten uuden vuokrasopimuksen. Mutta ilmeisesti silloinkin joutuisimme asua 7 vrk muualla, ennen kuin uuden sopimuksen luominen olisi mahdollista. Ei ole siis vaihtoehto. Yritimme kovasti selittää, että uusi sopimus olisi kaikille win-win-tilanne, sillä hekin saisivat pitkäaikaisen vuokralaisen sitoutettua, varsinkin kun edelleen tässä kompeksissa on ne kymmenen kolmiota tyhjänä... Mutta ei. Yksinkertaisesti ei. Kyllähän he vuokraustoimistossa puhuivat myös ns. reilun pelin säännöistä, joita ne noudattavat, ja onhan se toki ihan reilua, ettei yhden vuokralaisen kanssa rikota sääntöjä. Mutta ehkä tässä nyt eniten ärsyttää tuo aikaisemmin annettu tyhjä lupaus sekä se, että vuokraustoimiston vastaavasta managerista oikein huokuu sellainen fiilis, ettei häntä kiinnosta ns. outside the box -ajattelu. Se kyllä täällä on tullut vastaan niin monessa muussakin, mennään tietyn kaavan ja byrokratian mukaan, eikä ketään yksittäistä työntekijää kiinnosta selvittää, olisiko jotain vaihtoehtosia ratkaisuja, vaikka näennäisesti ollaan niin olevinaan vuokralaisen asialla.

Käytännössä olemme siis tilanteessa, että olemme ensi kesänä asunnottomia, ja mietimmekin nyt ratkaisua asumiselle. Ratkaisumalleja on useita, ja niistä pitäisi valita paras. Koska komennuksemme näillä näkymin kestää silloin enää 4 kk, muuttaminen uuteen asuntokompeksiin on varmasti kallein vaihtoehto, koska lyhyet vuokrasopimukset ovat kalleimpia, ja koska muuttokustannuksiakin tuosta tulee ihan kiitettävästi. Todennäköisempää onkin tällä hetkellä, että pistämme toukokuussa tavaramme Suomeen menevään konttiin ja olemme täällä vielä sen noin kahdeksan viikkoa, mitä kontti seilaa merellä. Sen ajan asumme jossain kalustetussa asunnossa/ air bnb:ssä / muussa edullisessa majoituksessa, eli vietämme aina niin ihanaa matkalaukkuelämää! Tosin sitä tuli tehtyä ensimmäiset 8 viikkoa täällä, ja siitäkin selvittiin kivuttomasti. Emme nimittäin ole kovin valmiita joustamaan siitä, että emme saisi ensi kesää viettää täällä tälläisen typerän asuntokuvion takia... Emme ole myöskään tehneet minkäänlaisia päätöksiä sen suhteen, mikäli haluammekin jäädä tänne pidemmäksi aikaa, jos siis saataisiin uusittua viisumimme (ilman sitähän tänne ei tietenkään ole mitään asia jäädä). Sehän tietty ratkaisisi koko tämän kuvion, mutta ei ole vain meidän intresseistä kiinni. No aika näyttää, kuinka tämä ratkeaa...

Kuivuuden kiusaama Kalifornia - Piilaakson ratkaisumalli

Tiedettiin kyllä asuvamme start-up:ien keskiössä, mutta toisinaan nämä uudet innovaatiot jaksaa ihmetyttää.

Pari päivää sitten törmäsin uutispätkään, joka esitteli losgatoslaisen Green Canary -yrityksen, joka on nyt saanu tulta alleen tämän Kalifornian jatkuvan kuivuuden myötä. Kyseinen yritys nimittäin estää vedenkulutusta tarjoamalla nurmikon maalauspalveluita! Voi kyllä..

Ennen ja jälkeen. On se (luonnottoman) vihreä.

Kuvat täältä

Ensimmäinen reaktioni oli nauru, mutta sitten menin tutkimaan nettisivuilta lisätietoa. Nimittäin vaikka tässä se vedensäästö on hyvä juttu, niin ei tässä voi olla ajattelematta, että ollaanko taas menty ojasta allikkoon tämän kanssa.

Nettisivu lupaa maalin olevan 100 % myrkytöntä sekä lapsi- ja lemmikkieläinystävällistä. Silti se samalla lupaa, ettei maalin lisäämisen jälkeen tarvitse käyttää lannotteita, rikkaruohokarkotteita tai hyönteismyrkkyjä. Se myös lupaa vähentää esimerkiksi peurojen tepastelun pihalla (!!!). Eikä siinä vielä kaikki: se toimii myös palonestoaineena sekä lupaa estää eroosiota ja vähentää ruohon leikkaus- ja muuta kunnossapitotarvetta. Tietenkään yritys ei paljasta nettisivullaan, mitä kyseinen maali sisältää, mutta kuulostaa kyllä aika epäilyttävältä, että se voi lunastaa kaikki nuo lupaukset olematta jonkin sortin myrkky.

Todennäköisesti kyse onkin maalista, joka antaa jonkinlaisen mekaanisen suojan, ja jämäyttää ruohon paikalleen, niin että siitä ei pääse mikään kasvamaan läpi tai toisaalta sen läpi ei pääse esimerkiksi auringonvalo. Tätä myös puoltaa selitys usein kysytyissä kysymyksissä (hah, amerikkalaisten yritysten sivuilla on aina nämä) siitä, miten värjätystä ruohosta pääsee eroon halutessaan. Vastauksen mukaan ruoho pitää leikata pois ja istuttaa uudelleen. Ja siinähän ei olekaan sitten hommaa.. Kun yritys lupaa värjäyksen kestävän 6 kk, ajautuu helposti kierteeseen, että näitä värjäyksiä tulee ottaa puolen vuoden välein. Mutta huolestuttavinta tuossa on se, miten tuollaisella on vaara tappaa samalla koko maaperän ekosysteemi, jos tuo toimii kuten oletan.

Uutispätkässä reportteri oli kysynyt Kalifornian vedensäästöjaostolta mielipidettä asiaan. Jaosto ei ollut "ehtinyt tutustua tarkemmin", joten ei antanut kommenttia. Yrityksen sivulla yhteistyöpartnereina mainitaan muutama ympäristönsuojelujärjestö. Niin, onhan tämä vähän kiistanalaista, onko hyvä vai huono juttu.

Ymmärrän kyllä tällaisen nurmikonmaalaustarpeen siinä mielessä, että amerikkalaisille nurmikon vihreys on eräänlainen statussymboli, josta pidetään varmasti kiinni viimeiseen asti. Suomalaisen on vaikea käsittää, millaiset kastelusysteemit täällä on pihoilla, ja kuinka intohimoisesti kasteluun suhtaudutaan. Eikä ne muuten rajoitu vain asuinalueelle: viime viikonloppuna nähtiin moottoritien reunustalla sadettajat päällä! Siis mitä järkeä..

Ainakin itselle tulee lähinnä negatiivinen mielikuva vihreistä pihanurmista, kun kyseessä on kuitenkin koko alueen laajuinen vakava kuivuusongelma, jonka estämiseen ihan jokaisen on osallistuttava. Kun noista nurmikoista ei voi ulospäin tietää, onko ne kasteltuja vai kenties maalattuja...

R.I.P. Porsche Boxster

Meillä ei ole enää Porschea, niisk!

Ei vaan oikeasti helpotus. Tänne blogin puolelle ei ole tullut kirjoitettua kaikista käänteistä Porschen kanssa, mutta tuo kävi meille pidemmän päälle liian kalliiksi, joten oli vain hyvä saada se myytyä pois.

No, eipä se tullut yllätyksenä, että vanha auto käy kalliksi. Joten ilman aikaisempaa auton omistamistakin tiedettiin, että autoa todennäköisesti joutuu käyttämään korjaamolla kerran jos toisenkin. Mutta kun korjauksia joutuu puolessa vuodessa tekemään noin auton ostohinnan verran, alkaa olla fiksumpaa myydä auto pois, oli se sitten miten kiva tahansa. Osa ilmeentyneistä vioista oli Porschen tyyppivikoja, osa ihan sairaan huonoa tuuria. Ilmaöljyerottimen suodattimen vaihtoa, laturin vaihtoa, bensapumpun vaihtoa ja bensapumpun irronneen letkun kiinnitystä...muun muassa. Sekä kymmeniä tunteja googlen parissa ja korjaajien autojargonia kuunnellen. Kaksi kertaa olemme joutuneet hinauttamaan auton korjaamolle, muilla kerroilla on korjaamolle päästy onneksi ihan omin voimin.

Noiden useiden korjaamokäyntienkään jälkeen emme voineet enää oikein luottaa Porscheen. Etenkään täällä, missä kaikki siisteimmät haikkimaastot on syrjässä vuorilla pitkän ajomatkan päässä. Autoperheeseemme liittyikin huhtikuussa vuoden vanha Audi A4. Hetken aikaa meillä siis oli pihassa kaksi autoa. Ja jos joku olisi minulle vuosi sitten sanonut, että meillä on ensi kesänä kaksi autoa, olisin nauraa räkättänyt päälle. Mutta puolustukseksi voin sanoa, että jos tutustuu amerikkalaiseen infrastruktuuriin, alkaa auton omistaminen kiinnostaa, oli se miten turhanpäiväistä tahansa.

Viimeinen niitti minulle tuli Porschen kanssa, kun se toukokuussa hajosi ajaessani sitä. Vaikka tilanteesta selvittiinkin säikähdyksellä (ei onneksi hajonut minnekään moottoritielle!!!), ja auto tuli korjauksella kuntoon, en kokemuksesta traumatisoituneena enää suostunut ajamaan sillä metriäkään. Joten auto jäi meillä joksikin aikaa pihalle käyttämättömänä.

Aloimme myymään sitä kyllä heti, mutta pian ilmeni, ettei meillä ole myynnissä tarvittavaa omistussuhteen osoittavaa ns. title-paperia. Meidän olisi pitänyt saada se auton oston yhteydessä hallinnoivalta viranomaiselta eli DMV:ltä, mutta emme sitä koskaan saaneet, emmekä kyseistä paperia osanneet kaivatakaan ennen kuin vasta nyt. Kyseinen paperi kun ilmeisesti eroaa kuitenkin rekisteriotteesta, vaikka sama informaatio molemmissa taitaa kuitenkin olla. Paperin voi kyllä saada jälkikäteenkin, mutta se tarkoittaa tuskaisia jonotustunteja aina niin ihanassa DMV:n konttorissa sekä käsittämätöntä 6-8 viikon käsittelyaikaa.

Joten siirryimme plan B:hen, eli myimme auton autodiilerille, joka voi itse hommata tuon title:n. Autokaupalle myynnissä oli myös se etu, että se vapauttaa meidät 90 päivän vastuusta myynnin jälkeen, joka olisi olemassa yksityiselle henkilölle myynnin jälkeen. Autodiilerille myyntiä puolsi myös se seikka, ettei myynnin yhteydessä myytävän auton tarvinnut läpäistä päästö- eli SMOG -testiä, mitä meidän Porschemme ei jatkuvien suodatinongelmien takia olisi todennäköisesti läpäissyt ilman korjauksia. Miinuksena tietysti se, ettei autodiilerit maksa autosta niin hyvin kuin yksityiset.

Sopivia ostajaehdokkaita löytyikin heti, sillä kesä on avoautojen myynnin kulta-aikaa. Kävimme viime viikolla arvioituttamassa autoa San Franciscon lähellä sijaitsevassa liikkeessä. Arvio kesti ehkä vartin: työntekijä tsekkasi auton ulkoisesti ja käynnisti sen sekä kävi sen jälkeen tietokoneella katsomassa senhetkisen markkinatilanteen. Hinta-arvioksi tuli ihan kelvollinen summa, ainakin yli puolet sen ostohinnasta, mikä oli tietysti ihan positiivista... Timo kuitenkin kävi vielä seuraavana päivänä näyttämässä autoa tuossa lähellä autodiilerillä ja sillä kertaa arviointi oli paljon perusteellisempi: he kävivät mekaanikon kanssa ajamassa autolla, jonka jälkeen mekaanikko tutki sitä noin puolen tunnin ajan. Tuomio oli, että siihen pitäisi tehdä yhdeksän tonnin (!!!) edestä remppaa, ja ostohinta noin kaksi tonnia vähemmän kuin edellispäivän arvio.

Tuomiosta hieman järkyttyneenä lähdimmekin heti seuraavana päivänä myymään autoa ensimmäiselle autodiilerille (ostotarjous kun oli voimassa vain 3 vrk). Papereita allekirjoittaessa yritimme vielä vaivihkaa tiedustella, että olemmehan vapautettuja vastuusta, vaikka Porsche hajoaisi lopullisesti seuravan kerran sitä käynnistettäessä. Tässä kun on vielä se juju, että vaikka nimet on paperissa, niin rahoja autosta emme saa ennen kuin autodiileri on hommannut sen title-paperin, eli noin 6 viikon päästä. Mutta kyllä, todellakin olemme vapaita vastuusta tässäkin tilanteessa. Nyt vain toivomme että shekki (kyllä!) kolahtaa 6 viikon päästä postiluukusta...

Tietenkin on hieman huono omatunto siitä, että myi jollekin seuraavalle hajoamisherkän auton riesaksi. Sillä vaikka nuo diilerit tietävät mitä korjauksia autoon olisi tehtävä, heidän ei ole mitään velvollisuuksia niitä tehdä ennen myyntiä. Käytetyt autot myydäänkin täällä "as is"-statuksella eli siinä kunnossa kun ovat. Jos Suomessa auto myydään sellaisenaan, voi luottaa, että se on läpäissyt katsastuksen ainakin vuosi sitten. Täällä kun mitään tuollaisia vuosittaisia katsastuksia ei ole, voi myynnissä olla jos jonkinlaista räppänää. Täytyy siis itse osata tutkia autoa riittävän hyvin, jotta uskaltaa ostaa sen. Meillä tuota taitoa ei vuosi sitten ollut, eikä kyllä ymmärrystäkään, ettei täällä autoja katsastella. Toki lieventävänä asianhaarana voidaan sanoa, että amerikkalaiset vaihtavat autoaan usein, eikä markkinoilla todennäköisesti liiku niin paljon noin vanhaa autokalustoa. Ja tuollainen Porschen kaltainen auto todennäköisesti päätyy seuraavalle kivaksi kesäautoksi, joten sen kunnolla ei olekaan ehkä niin väliä. Mutta olkaamme varoittava esimerkki tuleville.

Ja montaa kokemusta rikkaampi. Olisimme jääneet paitsi monesta amerikkalaisesta (auto)kulttuurisesta kokemuksesta ilman Porschea ja sitä seurannutta Audin ostoa. Välillä on ollut noiden korjaajien kanssa kyllä suoraan sanoen kusetuksen maku suussa, kun sama vika toistuu kuukauden välein. Salaliittoteorioita on myös hiottu etenkin minun päässäni :).  Että vaikka loppupeleissä hyvä maku jäikin suuhun, olemme silti helpottuneita, jos enää ei tarvitse olla yhteydessä kyseisiin korjaajiin.

Ikävä on silti Porschea, sillä oli NIIN hyvä ajaa! Ja edelleenkin, kuka muu voi sanoa suorittaneensa ajokokeen Porschella, haha!!

4th of July

Eilen koimme täällä olomme yhden virstanpylvään, nimittäin itsenäisyyspäivän amerikkalaisittain. Päivällä oli tarjolla mm. paraateja ja konsertteja ympäri Piilaaksoa, ja illalla moni kaupunki järjesti ilotulituksen. Täällä ammutaan ilotulitusraketteja nimenomaan itsenäisyyspäivänä (eikä uutena vuotena), joten myös illan ilotulitus on yksi päivän kohokohdista. Tuo ilotulitus hieman ihmetytti jo etukäteen maastopalovaaran vuoksi, sillä Kalifornia kärsii edelleen todella pahasta kuivuudesta...

Päivällä mennessämme kuntosalille huomasimme, että asuntokompleksimme uima-altaalla oli kunnon bileet käynnissä. Amerikkalaiset juhlivatkin tuota päivää ulkona grillaillen ja hengaillen. Huomioitavaa oli myös se, että suurimmalla osalla oli jotain Amerikan lippu -aiheista päällä ja muutenkin kaikkea Amerikka-aiheista koristelukrääsää oli kaikkialla.

Me juhlimme päivää menemällä illalla kavereidemme luo San Josen keskustaan. Keskusta oli aivan täynnä juhlijoista! Lapsia ja aikuisia istui pikniköimässä puistossa hyvällä meiningillä. Kaverimme asuvat kerrostalon 12. kerroksessa ja siten meillä olikin aivan paraatipaikka katsoa ilotulituksia auringonlaskun jälkeen. Ilotulituksen järjesti Rotary Club 100-vuotisjuhlansa kunniaksi yhdessä San Josen kaupungin kanssa. San Josessa ei ole viime vuosina järjestetty ilotulitusta ollenkaan, joten tämä varmasti lisäsi katsojien määrää keskustassa. Tämän postauksen kuvat ovat kyseisestä ilotulituksista. Ensimmäisistä kuvista näkee hieman mittakaavaa, minkä kokoisista ilotulituksista on kyse, kun vertaa viereiseen kerrostaloon.

Ilotulitus oli erittäin näyttävä! Nähtiin muutamia sellaisia ilotulitteita, mitä ei olla koskaan Suomessa nähty. Ei sillä, että mitään Suomen uudenvuoden ilotulitusta voisikaan verrata näihin ilotulituksiin. Ilotulitus nimittäin kesti 30 minuuttia (!!!) ja rahaa ammuttiin kirjaimellisesti taivaan tuuliin varmasti lähemmäs satoja tonneja...

Meillä oli kavereidemme kesken hyvät keskustelut siitä, miten suomalainen ja amerikkalainen itsenäisyyspäivän vietot eroavat toisistaan. Amerikkalaista itsenäisyyspäivän viettoa kuvaa ilonpito, suomalaista tietynlainen vakavuus ja hartaus. Syy ehkä löytyy historiasta: amerikkalaiset ovat julistautuneet itsenäiseksi ilman sodankäyntiä, suomalaiset taistelleet itsenäisyydestään verisesti. Suomalaisille itsenäisyys on sankarillista, ja sitä on syytäkin juhlia arvokkaasti. Silti, seuratessa amerikkalaista iloa eilen ei voi olla miettimättä, etteikö suomalaiseen itsenäisyyspäivän viettoon sopisi hieman enemmän myös iloa. Ehkäpä vähemmän itsenäisyyspäivän vastaanoton toisten ihmisten juhlimisen katsomista, enemmän omaa juhlimista perheen ja ystävien kesken?