Kuva-arvoitus

Mitä on allaolevassa kuvassa?

Meidän juoksulenkki.

Sen jälkeen kun täällä käännettiin kelloja talviaikaan, on pimeä tullut jo viimeistään puoli kuuden maissa illalla. Käytännössä se on tehnyt meidän arjen yhteisistä juoksulenkeistä mahdottomia, ainakin jos halutaan valoisalla selvitä koko lenkki. Eikä siinä juoksemisessa pimeällä mitään, sitähän on harrastettu Suomessa jo olosuhteiden pakosta vuosia, mutta kun täällä ei ole lenkkipoluilla minkäänlaista valaistusta, ei siis missään katulamppuja! Juoksepa siinä sitten ihan pimeällä...

Viime vuonna taidettiin ratkaista tämä pimein ajanjakso siten, että ei yksikertaisesti käyty juoksemassa kuin viikonloppuisin valoisan aikaan. Mutta koska meille tänä vuonna on tullut sellainen hyvä 3-4 lenkin viikkorutiini muun urheilun lisäksi, ei olla haluttu tinkiä tästä. Joten niinpä yksi päivä vain lähdettiin lenkille pimeästä huolimatta, ja päätettiin hoitaa valaistus itse taskulampulla (okei, parilla ekalla kerralla meillä oli kännykän taskulamppu lamppuna, mutta nyt myöhemmin ihan oikea taskulamppu). Ja se toimii!

Eikä muuten olla ainoita taskulampun kanssa juoksijoita! Noin yleensä tuolla lenkkipolulla on käynyt kato kuntoilijoissa kellonkäännön jälkeen, mutta edelleen siellä muutamat sinnikkäät juoksevat, ja juurikin itse valaisten polun. Täällä Kaliforniassahan laki vaatii, että polkupyörissä pitää olla toimivat etu- ja takavalot, ja kokemustemme perusteella tämä kyllä toteutuu ihan 99 %:sesti, eli muut polulla pyöräilijät eivät ole ongelma. Mutta jos ei itse halua jäädä pyöräilijän alle, tai haluaa viestittää muille lenkkeilijöille, että täältä tullaan, niin joku taskulamppu ja heijastinviritelmä on hyvä olla. Ja onneksi löysin kaapinperältä Suomesta tuodun heijastimen, koska täkäläisissä urheiluvaatteissa ne eivät ole vakiovarusteena... Polulla lenkkeilee myös sinnikkäästi muutama yksilö, joiden mielestä kaikki itsensä valaisu on yliarvostettua. On muuten pelottavaa, kun pimeydestä tulee yhtäkkiä tyyppi, jota et näe tai kuule metriä aiemmin. Tekisi mieli sanoa näille jotain, vaikka oikeastihan tässä pitäisi olla vihainen tälle kaupungille/maalle. Miksi täällä ei ole katulamppuja???

Ollaan muutaman kerran nähty lenkkeilijöitä otsalampun kanssa, ja nyt mietitään olisiko miten noloa hommata itsellemmekin sellaiset. Olisi nimittäin aika kätevää, kun ei tarvisi sitä taskulamppuakaan kannella käsissä. Otsalampusta tulee vaan sellainen metsä- ja suunnistusfiilis (en ole tosin ikinä suunnistanut peruskoulun jälkeen), ja lähinnä naurattaa ajatus, että juostaisiin tuolla keskellä kaupunkia otsalamput päässä, vielä kun ollaan koko ajan about mailin päässä kotoa (juostaan parin kilsan lenkkiä). No, kylähullu mikä kylähullu!

Thanksgiving lähestyy

Tällä viikolla vietetään amerikkalaisen vuoden kohokohtaa Thanksgivingiä eli Kiitospäivää. Olen ymmärtänyt, että kiitospäivä on jouluakin suurempi juhla, ja päätellen kaikesta ympäröivästä hypetyksestä näin onkin.

Jotain tämän Thanksgivingin tärkeydestä verrattuna jouluun kertoo se, että Timo sai työnantajaltaan "kiitospäivälahjan", mutta tuskin tulee saamaan mitään joululahjaa (ainakaan viime vuonna ei saanut). Tuo kyseinen lahja on lahjakortti ruokakauppaan, joka kelpaa oikein mainiosti, onhan ruoalla ja kiitospäivän aterialla erityinen merkitys kyseisen juhlan vietossa (ja onpahan ainakin käytännönläheinen lahja).

Thanksgivingiä seuraa Black Friday, joka on perinteisesti vuoden merkittävin kauppapäivä, ja joulusesongin avaus (vaikka joulusesonki on kyllä jo alkanut oikeasti monta viikkoa sitten...). Päivästä on tehnyt erikoisen se, että liikkeet ovat auenneet jo keskiyöllä, ja käytännössä ne siten ovat olleet yhtäjaksoisesti auki lähes vuorokauden ajan. Shoppailusta innostuneet ovat voineet mennä jonottamaan kaupan oville jo monta tuntia ovien avautumista ennen erikoistarjousten perässä.

Viime vuosina kuitenkin aukioloaikoja on aikaistettu niin, että kaupat ovat avanneet ovensa jo torstain puolella. Tänä vuonna kaupat aukaisevat ovensa aikaisemmin kuin koskaan, sillä ovet aukeavat jo klo 17 tai 18. Eli siis juuri siihen parhaaseen aikaan, kun minusta se kuuluisa kiitospäivän päivällinen voitaisiin syödä! Täytyy myöntää, että hieman paheksuin, kun luin ensimmäisen kerran näistä aikaistetuista aukioloista. Tai no, reaktioni oli suoraan sanoen pikemminkin että "eikö h****tti tässä maassa voida yhtä päivää vuodessa pitää kauppoja kiinni!"Mutta toisaalta, vuoden verran tätä kulttuuria havainnoinneena voi myös ymmärtää, nimittäin amerikkalaiset näyttävät nimenomaan nauttivan shoppailusta. Se on yhdessäoloa, sillä kauppakeskuksiin lähdetään koko perheen voimin viettämään aikaa. Ja no, vaikka itse en arvostakaan kyseistä ajanviettotapaa, mikä minä olen arvostelemaan muita, shoppailkoot jos haluavat myös kiitospäivänä.

Mutta hermostuin vasta kun luin uutisia itärannikolta. Siellä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa ostoskeskuksessa on menty niin pitkälle, että ostoskeskus uhkailee liikkeitä sakoilla, mikäli eivät aukaise oviaan jo aikaisin kiitospäivänä!  Varmaan kauppojen auki pitäminen ei ole ongelma isoille tavarataloille kuten Macy's tai Target, mutta entäpä sitten pienet putiikit, joilla ei ole oikeasti varaa tuollaiseen mahdolliseen sakkoon? Aika ikävää, että yrittäjällä ei tuossa tilanteessa oikein ole vaihtoehtoa. Toisaalta maassa, jossa on vapaat aukioloajat, ei välttämättä tuollaista nähdä niin negatiivisena kehityksenä. Mutta sääliksi käy heitä, jotka töihin joutuvat pakon sanelemina, vain jotta ihmiset saavat shoppailla...

Kohti joulua: Joulutortut amerikkalaiseen malliin

Voisiko helpompaa jouluherkkua olla kuin joulutortut? Marmeladipurkki ja voitaikinalevypaketti kaupasta, ja muutamalla veitsenvedolla ja taikinankäännöllä syntyy ah-ihanan-rasvaisia-ja-epäterveellisiä herkkuja!

Vaan mitä tekee ulkosuomalainen, kun kaupasta ei löydykään luumumarmeladia (tai edes luumuhilloa) ja kaupan voitaikinakin on ihan väärän muotoista? Tietenkin keittää marmeladit itse ja käyttää luovuutta torttujen muotoiluun (koska ei se näkö vaan se maku...)!

No, ihan noin tarmokkaasti en tarttunut toimeen. Ensin kiersin kaikki relevantit kaupat luumumarmeladin toivossa ja pitkään pidin koneella auki välilehteä Amazonissa myytävästä luumumarmeladista. Päätin kuitenkin lopulta keittää marmeladit itse kuivatuista luumuista, koska eihän marmeladin keitto voi niin vaikeaa olla.

Marmeladista tulikin ihan todella hyvää! Tekeminen oli tosi helppoa, joskin aikaa vievää. Laitan reseptin nyt tähänkin, jos vaikka jotakin kiinnostaa.  Ja anteeksi karseat kännykkäkuvat, yritin ottaa havainnollistavia kuvia leivonnan yhteydessä...

Luumumarmeladi 

1 pauna kuivattuja kivettömiä luumuja (455 g)

1 pauna sokeria (400 g) tai vähemmän oman maun mukaan

4 kuppia (cups) vettä (9,6 dl)

1,5 ruokalusikallista sitruunamehua (20 ml)

Huuhdo kuivatut luumut ja jätä ne likoamaan runsaaseen veteen yön yli.

Seuraavana päivänä huuhdo turvonneet luumut. Laita luumut sekä 4 kuppia vettä kattilaan ja keitä niitä keskilämmöllä 15-20 minuuttia. Soseuta luumut keiton jälkeen sauvasekoittimella.

Lisää sokeri ja sitruunamehu, ja jatka keittämistä keskilämmöllä 20-25 minuuttia, kunnes sose saostuu hilloksi. Hillo jähmettyy marmeladimaiseksi jäähtyessään. Kaada hillo kuumana steriloituihin hillopurkkeihin ja sulje huolellisesti. Suomessa tähän muuten varmaan kannattaisi käyttää hillosokeria, mutta täältä en sellaista löytänyt...

Muistin ottaa kuvan, kun puolet oli jo käytetty...

Itse tein tuosta määrästä vain puolet, ja siitä tuli yksi hillopurkillinen.

Marmeladin jäähtyessä otin voitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön. Yllätys olikin aikamoinen, kun avasin paketit ja sieltä paljastuikin kaksi isoa voitaikinalevyä. Olin nimenomaan ostanut paketin jossa lukee sheets (levyjä), ja ajatellut tuotteen olevan samanlainen kuin Suomessa, eli useampi valmiiksi oikean kokoinen levy. Taikina oli ottanut iskua jo paketissaan ja sitä ei saanut oikein nätisti aukaistua sulana, joten lopputulos, sulanut taikinalevy,  oli aika ruma.

Ja ihan väärän kokoinen, sillä siitä olisi saanut joko 6 megaisoa joulutorttua tai sitten 9 tosi pientä joulutorttua. Onneksi levyä pystyi aika hyvin kaulimaan, vaikka kaulimalla taikinasta tulikin tosi ohutta ja vaikeammin käsiteltävää. Enkä todellakaan mittaillut viivoittimella, että joulutortuista tulee samankokoisia, vaan leikkasin luovasti taikinalevyn osiin ihan silmämääräisesti. Oikeasti tässä kohtaa loppui kärsivällisyys näpertämiseen, ei se ole niin justiinsa...

Paistoin ekaa pellillistä jonkun suomalaisen ohjeen mukaan 225 asteeessa (n. 435 F) 15 minuuttia, ja siinä ajassa joulutortut melkein kärtsäsivät! Johtui todennäköisesti siitä, että olin kaulinut taikinan ohuemmaksi, enkä ottanut sitä huomioon paistoajassa. Toista pellillistä paistoin vain vähän reilu 10 minuuttia.

Lopputulos näyttää tältä:

Näitä sitten Ikeasta ostetun glögin ja piparien kanssa tänään!

Voisiko paketilla olla täydellisempää ajoitusta!

Eilen kirjoittelin kylmästä säästä ja villasukista. Illalla menin lenkin jälkeen katsomaan postin (katsomme postilaatikon noin kolmen päivän välein, koska postilaatikolle on joku 100 metriä matkaa ja koska siellä ei ikinä ole mitään muuta kuin mainoksia), ja voitte kuvitella, miten riemastuin, kun siellä olikin iso ylläripaketti Suomesta!

Paketista löytyi villasukat ja salmiakkia. Voisiko täydellisempää ajoitusta olla näiden kelien kanssa! Villasukat olivat vielä täysin sopivat ja sellaista ohuempaa lankaa, joten menevät kenkien kanssa hyvät. Ja tuo kalakuvio on niin söpö!

Kiitos siis vielä tätäkin kautta Hilla, olet niin taitava!

Kylmä!

Törmäsin eilen Twitteriä selatessani (kyllä, luen kaikki uutiseni Twitterin kautta, muuten sitä en käytä) tähän pysäyttävään kuvaan:

Kuva täältä

Kuvassa tämänhetkiset (eiliset) lämpötilat koko Yhdysvalloissa. Ja huomatkaa, että lämpötilat on Fahrenheiteina, eli esimerkiksi -6 F eli ole -6 celcius-astetta, vaan noin -21 celcius-astetta. Ja koska 32 F on nolla astetta celciusta, näätte kartasta, että aika moni alue tällä hetkellä alle sen eli niin sanotusti pakkasen puolella. Yhdysvaltoja peittää siis 95 %:sesti tälläinen kylmä vyöhyke.

Myös lähes kaikissa ulkosuomalaisten blogeissa, jota seuraan, on viime päivinä ollut mainintaa näistä yllätyskylmistä keleistä. Mikä on tietysti mielenkiintoista, koska kaikki olemme kuitenkin kärsineet oikeasti kylmästä Suomen talvesta, ja nyt päivittelemme kylmyyttä täällä. Mutta kaikki taitaa olla suhteellista, eikä monissa paikoissa ole totuttu tälläisiin lämpötiloihin.

Karttaa katsomalla näkee että me piilaaksolaiset olemme onnekkaassa 5 prosentin joukossa, joka ei kärsi tuosta kylmyydestä. No, kylmä täällä silti on. Lämpötila painuu öisin alle 10 asteeseen, vaikkakin päivisin se taas nousee jopa yli 20 asteeseen. Miksi se tuntuu sitten niin kylmältä, johtuu siitä, että näitä taloja ei ole eristetty pitämään kylmä ulkopuolella. Toisin sanoen sisällä on kylmä, mutta ulkona ei ole ainakaan niin kylmä, ettei kerrospukeutumisella pärjäisi.

Tämä meidän puutalomme oikein imee kylmää ilmaa ulkoa yön aikana (myös yksikerroksisten ikkunoiden läpi) ja käytännössä aamulla kämppä on aivan älyttömän kylmä! Meidän makuuhuoneessa kun on vielä kolme ikkunaakin! Menee pitkälle iltapäivään, ennen kuin ulkoilma ja auringonpaiste (jos aurinko paistaa) lämmittää taas kämpän ja se onneksi sitten riittää iltaan asti.

Tietysti meillä on myös lämmitysjärjestelmä, vieläpä aika moderni sellainen, sillä jokaisessa huoneessa on ilmalämpöpumppu. Lisäksi keittiössä on ruokapöydän vieressä seinässä kiinni oleva kaasupatteri. Valitettavasti tuo ilmalämpöpumppu on tehokkaampi viilentämään kuin lämmittämään, vaikka sillä kyllä ajan kanssa saa kämpän ihan lämpimäksi. Mutta sen puskema kuuma kuiva ilma tekee niin pahaa atooppiselle iholleni, että en yksinkertaisesti pysty pitämään sitä yöllä päällä.

Ratkaisuksi tähän ostimme jo viime talvena Ikeasta lämpimimmät untuvapeitot, jotka oli siellä myynnissä. Sillä että teholämmitämme makuuhuonetta iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja että hautaudumme untuvapeittojen alle nukkumaan, pärjäämme yön. Aamulla sitten lämmintä nuttua päälle ja kuumaa juomaa. Keittiön patteri päälle aamupalan ajaksi ja aamupäivät koneella (niin kuin ne minulla pääsääntöisesti kuluu) patterin vieressä. Iltapäivällä voi sitten siirtyä muihin huoneisiin (ja lähteä ulos). Teetä kuluu litrakaupalla, samoin keittoruoat ovat suosiossa tällä hetkellä. Aivan paras konsti näihin kylmiin sisälämpötiloihin ovat kuitenkin nämä:

Villasukkia tuli otettua useampi pari Suomesta mukaan, ja kieltämättä ne on olleet paras asia, mitä tuli otettua mukaan, koska täkäläisistä "lämpösukista" ei ole mihinkään. Talvitakkia en ottanut mukaan Suomesta, mutta sille ei ole ollut oikeasti tarvettakaan, tuulenpitävällä takilla pärjää.

No miksi sitten tämä tuntuu niin kylmältä? Varmaan siksi, että kylmään ei ikinä totu, ja siksi että kylmä yllättää lämpimiin keleihin tottuneen, varsinkin kun rakennuksia ei ole rakennettu kylmää talvea ajatellen. Ja itse asiassa en edes muistanut, että täällä Kaliforniassakin tulee näin kylmä talvisin. Olihan viime talvenakin öitä, jolloin mentiin alle nollan asteen, mutta ei mitään muistikuvaa, että se olisi tuntunut tältä. Muistan vaan lähinnä sen liikennekaaoksen, kun teillä oli mustaa jäätä ja sattui paljon peltikolareita (uutisten mukaan). Mutta ehkä on ihan hyvä, että olen unohtanut, sillä mielikuvissani viime talvi oli syksyinen mutta aurinkoinen. Viime talvena oli loistavat haikki/pyöräilykelit, koska ei ollut liian kuuma. Toivottavasti tämäkin talvi on sellainen näistä tämänhetkisistä keleistä huolimatta.

P.S. En edes aloita siitä, miten luksusta joku kylppärin lattialämmitys olisi... tai ylipäänsä kylppärin lämmitys ;)

Kuukauden Peanut Butter -haaste!

Alotin eilen kuukauden mittaisen peanut butter-  eli maapähkinävoihaasteen. Lukuisista yrityksistä huolimatta en nimittäin ole oppinut tykkäämään tästä amerikkalaisten lähes kansallisruoan maineessa olevasta "herkusta". Maapähkinävoita kun löytyy mm. leivonnaisista, jäätelöistä, välipalapatukoista ja suklaamakeisista, joita olisi toisinaan hauska syödä, varsinkin kun nämä ovat monesti jotain juhlapäiviin liittyviä kausiherkkuja (aina jännää kun kauppaan tulee jotain uutta!). Olenkin sietänyt tähän asti peanut butterin makuisia proteiinipatukoita, mutta silloinkin syönyt ne haikilla/pyörälenkillä energiantarpeeseen, jolloin varmaan pienet kivetkin menisi alas!

Tällä lähdettiin eilen liikkeelle. Pahaa!

Tämä maapähkinävoi-inhotus on aika mielenkiintoinen sinänsä, koska pelkkiä maapähkinöitä tai suolapähkinöitä popsin ihan ongelmitta. Mutta tuo levite ei mene millään alas, ehkäpä kyse on suutuntumasta? Nimittäin minulla oli aiemmin kookoksen kanssa aivan sama juttu. Varsinainen inhokkisuklaapatukkani on edelleen Bounty, ja pitkään mielsinkin kaiken kookoksen kookoshiutaleisiin. Näiden hiutaleiden suutuntuma kun on mielestäni se inhottavin juttu. Sitten löysin kookosöljyn ja kookosmaidon, jotka ovat siitä lähtien olleet päivittäisessä käytössä. Opin myös tykkäämään kookoksen hajusta, ja nykyään suosikkihiushoitoaineeni sisältää kookosta (ainakin tuoksua). Joten siksi olen luottavainen, että voin oppia tykkäämään maapähkinävoista kun kokeilen sitä riittävän monta kertaa, ja ennen kaikkea oikeassa yhteydessä.

Toisaalta on hyvä pohtia, miksi minun edes pitäisi oppia tykkäämään maapähkinävoista? Kyseessähän on varsinainen kaloripommi, joka ei varsinaisesti tee hyvää kenellekään. No, itse en ole ikinä paljon kaloreita tuijotellut, ja tiedän itse asiassa kärsiväni hieman energiavajeesta etenkin urheilupäivinä (eli lähes joka päivä, hehe), joten maapähkinävoi voisi olla tervetullut välipala ruokavaliooni oikein käytettynä. Kasvissyöjänä olen myös tosi kiitollinen sen ihan hyvästä proteiinisisällöstä, ja muutenkin ruokavaliooni kuuluu olennaisesti pähkinät, joten miksi ei maapähkinävoikin. Mutta valitsin kyllä ihan tietoisesti kaupasta kuitenkin sen version, missä ei ole ollenkaan lisättyä sokeria, eli hieman terveellisemmän version. Sisältää siis vain maapähkinöitä ja vähän suolaa. Näitä epäterveellisiä versioita kun riittää, myös niitä joissa on maapähkinää vain nimeksi, ja suurin osa on muuta rasvan lähdettä sekä sokeria.

Kirjoitin tästä kokeilustani eilen myös facebookiin, ja sain kommentiksi hyviä vinkkejä, mihin maapähkinävoita kannattaa yhdistää. Aionkin ehdottomasti kokeilla vinkeistä jäiset banaanit mössönä maapähkinävoin kanssa -kombinaatiota sekä periamerikkalaista tapaa paahtoleivän päällä mansikka/vadelmahillon kanssa. Tuo paahtoleipäkombinaatio on juuri se mitä en voi ymmärtää, mutta tietysti sitä pitää kokeilla (jos vain löytää jostain siedettävän makuista paahtoleipää). Aion myös sinnikkäästi kokeilla Reese's:in peanut butter cupsejä, jotka aiheuttavat tällä hetkellä lähinnä yökkimistä, samoin peanut butter -jätskiä. Ja olen saanut aiemmin kaveriltani vinkin maistaa maapähkinävoita banana breadin kanssa, joten sitäkin pitää vihdoin kokeilla!

Eilen kuitenkin aloitin kokeilun ylemmässä kuvassa näkyvällä kombinaatiolla: kuivahkon korpun/vehnänäkkileivän päällä levitteenä. Oli aivan hirveää! Vedän vaikka mielummin suoraan purkista, kun tuollaisen korpun päällä! Olenkin googlaillut hieman reseptejä peanut butteriin liittyen, mutta en ole oikein löytänyt mieluisia, ehkäpä siksi kun jotenkin muutenkin amerikkalaiset makumieltymykset tuntuvat niin vierailta. Mutta tulipa googlailemalla vastaan tämä makukombo, joka menee kyllä itselläni jo ihan sinne pelkokerroin-osastolle, nimittäin varsiselleri ja maapähkinävoi yhdistettynä:

Kuva täältä

Jos ikinä haluatte kiduttaa minua, niin se luultavasti onnistuu tuolla kombinaatiolla!

Nyt kysyisinkin teiltä lukijoilta hyviä reseptejä, mihin yhdistää maapähkinävoi. Millä kanssa itse syötte maapähkinävoita? Etenkin sellaiset järkevät välipalavinkit olisivat erittäin tervetulleita, toki leivonnaisetkin käyvät mainiosti...

Sierra Azulissa

Tänään meillä meni aamulla aikaa mm. Suomen skype-puheluun, joten olimme vasta keskipäivän tienoilla valmiita lähtemään viikonlopun haikille. Koska täällä pimeä tulee nyt jo niin aikaisin, pitää vähän tarkemmin harkita mihin asti viitsii lähteä haikkailemaan. Tänään valintamme olikin tuo meistä lähin luonnonpuisto, jonne meiltä ajaa noin vartissa. Kyseessä on Sierra Azulin vuoristo, ja sen Kennedy-Limekilnin alue. Tuo alue on meidän suosikki pyöräilymaastoa, mutta olemme myös siellä aiemmin käyneet haikkaamassakin, tosin silloin lähteneet kiipeämmän toiselta puolelta vuoristoa.

Nappasin lähtiessä mukaan Timon (vanhan) pokkarikameran, koska järkkäristämme oli akku vähissä. Kun on tottunut järkkärillä ottamaan kuvia, näkee näistä pokkarin kuvista vain sen miten huonoja ne ovat (tai sitten kuvaajassa on vika). Mutta silläkin uhalla julkaisen muutaman kuvista. Minusta on kiva kantaa haikeilla kameraa mukana ja ottaa kuvia, koska silloin tulee pidettyä väkisinkin taukoja ja etenkin koska silloin tulee juotua vettä tarpeeksi (kuvaustauko = juomatauko). Tänään kyllä olin salaa aika tyytyväinen, kun kantamani kamera oli ihan superkevyt!

Tutut maisemat Lexingtonin tekojärvelle, tuota monesti pyöräillään ympäri

Näitä tälläisiä "kuorittuja" puita näkee täällä, mikähän näillä on hätänä?

Nousua, nousua... tästä ei valitettavasti näe miten jyrkkää oli todellisuudessa

Lähtiessämme haikille lämpöasteita oli noin 17 celsiusta, joten se aiheutti myös pientä problematiikkaa pukeutumisen suhteen. Mikään kylmähän tuo ei ole, mutta kun on tottunut haikeilla sellaiseen 30:een asteeseen, piti vähän miettiä, miten paljon laittaa päälle. Lähdinkin perinteisesti urheilucapreissa, mutta yläosaksi laitoin pitkähihaisen urheilupaidan. Yhdistelmä toimi hyvin, sillä se ei ollut liian kuuma vuoristoon noustessa. Mutta alastullessa tuli kylmä (viileä tuuli), aivan ennenkuulumatonta! Mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut blogissa, meillä pessimisteillä on aina takit mukana, joten kerrankin tuli nekin tarpeeseen. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä sanoa, että olin jo jättämässä oman takkini autoon, mutta koska Timo lupasi sen kantaa repussaan, niin sekin tuli onneksi mukaan. Mutta tosiaan, tuon syksyn/talvikauden alkamisen huomaa alhaisempina lämpötiloina, tuolla vuoristossa oli myös paikotellen märkää ja mutaista, joten siellä on ilmeisesti satanut viime päivinä. Sadekausi se kait tässä pikku hiljaa alkaa, ainakin ihan lupaavalta vaikuttaa, koska viime kuukauden aikana on minun laskujeni mukaan satanut kolmesti.

Itse haikki oli siis ylösnousua vuoristoon ja sieltä alas. Korkeussuunnassa nousua n. 350 metriä. Kunnon alavartalon treeni. Maisemat oli vanhaa tuttua, ja mitä korkeammalle mentiin, sitä selkeämmin horisontissa näkyi Piilaakso. Alkaa kyllä olemaan tuo Piilaakso aikalailla nähty joka suunnasta! Mutta näitäkin maisemia tulee vielä ikävä...

Siellähän se, sama vanha lähiö...!

Vihdoinkin alamäki. Horisontissa näkyy aika "hauska" haikkireitti vielä korkeamman vuoren yli...

Alastullessa vastaan tuli tälläinen louhos (heillä oli radio jäänyt päälle, kaamea meteli!)

Google osasi kertoa, että täällä ilmeisesti louhitaan murskattua hiekkakiveä (aika boring...)

Haikki oli 9 kilometriä ja meidän rauhallisella tahdilla siihen meni kaksi tuntia. Täytyy kyllä suositella tuota Sierra Azulia, (jos haluaa treenimielessä haikata, eikä maisemilla ole niin väliä) vaikkei kovin monelle lukijalleni olekaan kovin relevantti vinkki.

Paluuportilla oli tälläinen kahvimuki odottamassa, ehkä park rangerin muki???

Oli sen verran hyvä treeni, että hyvällä omallatunnolla voi illalla juoda pari lasia tätä (ja syödä vähän juustoja):

Viini valittu taas kerran pelkästään hienon etiketin perusteella! Voipa samalla testata tuon näönkin...

Amerikan ihanuuksia: Method-pesuaineet

Tuntuu siltä, että blogin kautta saa vähän turhankin negatiivisen kuvan meidän olostamme täältä, koska postaukset pohtivat täkäläistä elämänmenoa turhankin kriittisesti. Totuus kuitenkin on, että vaakakuppi kääntyy edelleen Amerikassa olon puolelle ja viihdymme täällä yhä mainiosti. Siksi päätin aloittaa tälläisen juttusarjan Amerikan ihanuuksista, jotta nekin tulisi dokumentoitua.

Ekana kunnian saa Method-pesuaineet. Tiedän, että näitä saa nykyisin myös Suomesta, mutta en tiedä miten laaja valikoima niitä on saatavilla. Täällä valikoima kattaa käsitiskiaineet, pyykinpesuaineet, ilmanraikastimet, suihkugeelit, käsisaippuat ja yleispuhdistusaineet.

Tässä meidän käyttämämme (vasemmalta oikealle): käsitiskiaine,  pyykinpesuaine, käsisaippua ja yleispuhdistusaine.

En ollut kyseisiin tuotteisiin tutustunut ennen tänne muuttoa, ja täälläkin valitsin ne alun perin värin perusteella. Ne erottuivat edukseen ei-amerikkalaisen näköisinä pienehköinä ja värikkäinä pakkauksina (verrattuna vaikkapa niihin gallonan bleach-kannuihin), ja niitä myydään usein lähikaupassamme tarjoushintaan. Tietysti kiinnosti myös kokeilla kasvipohjaista/luonnollista pesuainetta, koska olin vähän skeptinen sen suhteen, riittäisikö niissä puhdistusteho.

Olenkin jo aiemmin täällä kirjoittanut ongelmista mm. pyykinpesun kanssa, koska eri pesuainevaihtoehtoilla pyykistä ei ole tullut puhdasta tai se on ollut liian voimakkaan tuoksuista omaan makuuni. Siksi pyykinpesuainetta on tullut vaihdettua useamman kerran, mutta nyt olen päätynyt tähän Methodin versioon pysyvästi. Kyseinen sininen puteli maksoi kaupassa noin 14 dollaria, ja meinasi kyllä ensijärkytyksellä jäädä kauppaan, hintahan on noin kolminkertainen markkinajohtajaan verrattuna ja puteli noin pienikin! Mutta onneksi kuitenkin ostin sen, sillä kotona huomasin, että kyseessähän on tiiviste, joka riittää 50 koneelliseen, koska annostusohje on 4 pumppausta pumppupullosta/koneellinen. Ja tuo määrä on tosiaan riittänyt, jopa urheiluvaatteiden pesuun! Niin ja täällä tosiaan pyykinpesukoneet on megaisoja, joten yhteen koneelliseen mahtuu paljon (käytännössä viikon pyykit kerrallaan).

Vasta vähän aikaa sitten tutkin nettisivuilta tarkemmin chicagolaisen Methodin "missiota".  Raaka-aineet ovat tosiaan kasvipohjaisia, myrkyttömiä, niissä ei käytetä ollenkaan tavanomaisia puhdistusyhdisteitä kuten fosfaatteja tai valkaisuaineita, osa käytetyistä raaka-aineista on lisäksi biohajoavia, ja käytetyt hajusteetkin ovat luontojohdannaisia... Putelien sisällysluettelo onkin aikamoista kemiaa, josta en kauheasti ymmärrä. Mutta täytyy sanoa, että näiden valmistaja on nero, sillä pesutulos on aivan riittävä ja nuo tuoksut on aivan maailman parhaita. Tuo oranssi tiskiaine tuoksuu klementtiinille, sininen pyykinpesuaine raikkaalle ilmalle (eli puhtaalle?), käsisaippua merimineraaleille (eli mun mielestä ei oikein miltään, mutta siitä jää sellainen mieto puhdas tuoksu käsiin) ja yleispuhdistusaine limelle. Mutta parasta tietysti noissa on se, että ne toimivat käyttötarkoituksessaan.

Lisäksi kyseinen yritys taas käyttää tehtaassaan tuuli- ja aurinkoenergiaa. Ja osa puhdistusaineista on pakattu uudelleenkäytettyyn muoviin, joka on kerätty merestä mm. Hawaijilta. Tuota muovijätettä kun tuolla meressä riittää... Kuulostaa jopa vähän liian hyvältä ollakseen totta! Mutta kuten jo sanottu, tuotteet toimivat ja mielellään maksan vähän ylimääräistä tuosta em. muustakin!

Stanford Universityn kampuskierroksella

Tykkäsimme taannoisella USA:n itärannikon reissulla niin paljon MIT:n kampuskierroksesta, että päätimme eilen lauantaina tehdä sellaisen ihan täällä kotihoodeilla, tuossa vähän pohjoisempana kun sijaitsee kuuluisa Stanfordin yliopisto. Tämä ei ollut ensimmäinen kertamme Stanfordissa, mutta ensimmäinen "ohjattu" kierros. Lisäksi minun mieleeni oli jäänyt tältä haikilta nähty kellotorni, joka jälkikäteen paljastui Hooverin torniksi. Joten siellä piti päästä käymään!

Hoover Tower

Aloitimme Hooverin tornilla. Se on 87 metriä korkea ja sen ylätasanteelle pääsee katselemaan maisemia. Sisäänpääsymaksu on hurjat 2 dollaria henkilöltä. Me olimme lauantaina iltapäivällä liikenteessä, joten jouduimme jonottamaan hissiä reilun vartin, muuten en usko paikan olevan yleisöryntäys. Sinänsä tornissa ei ole muuta nähtävää kuin maisemat, mutta hauskasti muusta "lähiöstä" erottuu keltapunaiset yliopistorakennukset. Seinillä oli myös valokuvia joka ilmansuuntiin, ja näihin valokuviin oli merkitty maisemassa näkyvät rakennukset. Oli siellä myös Nokian konttori mainittu, joten nyt sekin on sitten nähty (ei vaan olen sen kyllä ihan oikeastikin nähnyt!).

Onneksi seinillä oleviin maisemakuviin oli nimetty maisemassa näkyvät rakennukset!

Kuvassa näkyvä vihreä ovaalin muotoinen ruohokenttä eli "The Oval" :)

Tornista oli tietysti kiva bongailla kaikkea muutakin: tässä ehkä häät?

Tornin kellot oli vähän rempassa, mutta hienot

Tornin jälkeen lähdimme kiertueen alkupisteelle eli Stanfordin yliopiston visitor centerille. Yliopisto tarjoaa päivittäin kaksi ilmaista kiertuetta kiinnostuneille klo 11 am sekä 3:15 pm, josta jälkimmäiselle me siis osallistuimme, yhdessä noin kahdenkymmenen muun kiinnostuneen kanssa :). Oppaamme oli toista vuotta opiskeleva tyttö. Parastahan noissa kiertueissa on kuulla todellisen opiskelijan kokemuksia, toki tälläkin tytöllä oli aika sellainen perusamerikkalainen "kaikki on niin awesomea (upeaa)" -mantra päällä. Mutta niin innokkaasti tyttö puhui itse opiskelusta, että pari rakennusta jäi esittelemättä kiertueen aikana. Mutta käytännössä kiersimme kampuksen merkittäviä paikkoja: kävelimme Hooverin tornin sekä ison puistoalueen nimeltään "Oval" ohi, tekniikan kampuksen ohi, sekä ison pääaukion läpi. Näimme myös vaikuttavan Memorial Churchin. Opas kertoi myös paljon yliopiston historiasta, mutta tässä se pähkinäkuoressa: Yliopiston perusti Stanfordin pariskunta muistoksi kuolleelle pojalleen vuonna 1885. Jo alusta alkaen yliopisto perustettiin tasa-arvoisille periaatteille mitä tulee mm. sukupuoleen, kansalaisuuteen tai uskontoon. Yksi perustajien periaatteista oli tehdä yliopistosta lukukausimaksuton, mutta se periaate kaatui jo vuonna 1920. Vielä nykyäänkin nuo periaatteet pitävät paikkansa (ei tietysti ihmekään, sehän olisi muuten syrjintää!), mutta oppaan mukaan myös hakuprosessissa ei valitsijat näe hakijan taloudellista tilannetta  (tai tuentarvetta) tehdessään valintoja, tiedä sitten pitääkö paikkansa. Yksi "todiste" tuosta tasa-arvosta jo perustamisaikana on tuon Memorial Churchin julkisivun kuva, siinä nimittäin on kuvattuna yhtä monta naista ja miestä, ei ollut mikään itsestäänselvyys tuona aikana...

Näillä teillä ei saanut ajaa autot (ainakaan tuolloin)

Näkymä Oval:lta keskusaukiolle ja takana olevalle Memorial Churchille

The Oval

Tää Memorial Church oli oikeasti vaikuttava...

Varsinkin kun läheltä näki, että se oli tehty mosaiikista!

Jännintä tuolla kampusalueella oli, että siellä näki enemmän pyöriä kun autoja. Itse asiassa kampusalueen tiet olivat suljettu autoliikenteeltä sellaisilla nostettavilla ja laskettavilla pylväillä, en tiedä onko ne arkisin alhaalla vai ylhäällä. Mutta pyörillä opiskelijat tuntuvat liikkuvan, eikä ihmekään, koska välimatkaa rakennusten välillä riittää! Oppaamme oli kotoisin New Yorkin Manhattanilta ja kehui kovasti Stanfordin julkista liikennettä (siellä ilmeisesti kulkee omat shuttle-bussit) sekä koko pohjois-Kalifornian alueella kulkevaa Caltrainiä. Täytyy sanoa että ensimmäinen jonka kuulee kehuvan Caltrainiä, itsekin pidän sitä hitaana ja epäkäytännöllisenä junana (olen sillä muutaman kerran mennyt lentokentälle ja San Franciscoon).

Kyllähän sitä kelpaa palmujen katveessa opiskella!

Niin ja jos et tiennyt missä yritys nimeltä HP on perustettu, niin nyt tiedät: nimittäin Stanfordin yliopistossa. Herroilla Hewlett ja Packard on siellä myös nimetyt rakennukset. Samoin Google on perustettu Stanfordissa, kuten myös Yahoo! ja Nike (tuon vikan minulle kyllä kertoi Wikipedia).

Mr. Packardin rakennus

Mr. Hewlettin rakennus

Kierros kesti noin 70 minuuttia, ja voimme sitä kyllä lämpimästi suositella kenelle vain! Oli taas ihan älyttömän mielenkiintoista kuulla opiskelusta täällä. Ei voi kun miettiä miten erilaista opiskelu on Suomeen verrattuna. Siis itse opiskelusta en tiedä, mutta vaikka se, että täällä näiden on pakko osallistua opiskelujen ulkopuolisiin aktiviteetteihin, ja asua eka vuosi "dormissa" eli asuntolassa, jossa joudut jakamaan huoneen toisen ekan vuoden opiskelijan kanssa (jota et tietenkään saa valita itse, vaan jonka tapaat ensimmäisen kerran muuttopäivänä). Suomalainen vain kysyisi, onko pakko ;). En siis sano, että tulisipa kyseinen systeemi Suomeen, en missään nimessä! Mutta aikamoisia eroja, eikä vähiten tämä sää! Tuo opaskin oli ihan pähkinöinä Kalifornian säästä, joten ilmeisesti ihan amerikkalaistenkin keskuudessa Kalifornian sää on vertaansa vailla...

Auringon laskiessa oli vielä pakko napata kuva Hooverin tornista

Sekä kuvatodiste siitä että täälläkin on syksy!

Kierroksen jälkeen menimme vielä nopeasti pyörähtämään viereisellä Stanfordin ostoskeskuksessa. Harmiksi oli ehtinyt vaan jo tulla pimeä (täällä tulee talviaikaan siirtymisen myötä pimeä jo puoli kuuden maissa, aivan liian aikaisin!), sillä menimme pyörähtämään tuonne juuri siksi, että saisin otettua valokuvia, kun kerrankin jaksoin järkkäriä kantaa mukana. Kyseinen ostari kun on ihan heittämällä alueen kaunein! Täällä kun moni mall on järkyttävän näköinen betonimöhkäle, jossa ei ole ulospäin edes näyteikkunoita, mikään muu kun kyltti ei siis kerro sen olevan ostospaikka. Tuo Stanfordin ostari on joukko rakennuksia, joissa näyteikkunat, ja mikä parasta, myös ulkopuoli on sisustettu kasvein ja puutarhakaulustein. Aivan älyttömän viihtyisä ostari. Liikkeet taas ovat pääasiassa luksusliikkeitä ja tavisliikkeitä, eivät siis outletejä. Siksipä tuolla en juuri shoppaile, kun halvemmallakin löytyy samat jutut. Täällä tuo joulumyynti tosin alkaa olla jo käynnissä, ja liikkeessä näytti olevan kyllä ihan hyviä tarjouksia.

Kyseisessä ostoskeskuksessa sijaitsee myös Marimekon liike! Tuo on itse asiassa ainut ei-oman-alan työpaikka, jonne olen hakenut töihin! No, ilmeisesti sinne ei pääse ihan vain olemalla suomalainen, haha! Itse asiassa ostarilla on muutakin Marimekkoa, sillä useimmat pihalla olevista puutarhakalusteista oli päällystetty Unikolla. Olenkohan keski-ikäistymässä kun tuo musta unikko alkaa näyttämään vuosi vuodelta paremmalta? Vai onko tämä vain tätä kotimaan ylpeyttä maailmalla???

Ostarilla on myös megaisot Applen ja American Girlin liikkeet. Tuosta Applen liikkeestä oli pakko ottaa kuva, koska se nyt vaan on niin hieno "lasikupu". Tuo American Girl -liike taas on melkoinen: myynnissä on melkoinen määrä eri tyttönukkeja, joilla on nimet ja taustatarinat. Näiden ohella tietysti myydään tytöille kaikenlaista oheiskrääsää ja toimintaa. Vaikka olen ihan vilpittömän kiinnostunut konseptista, en silti tajua, miksi myydä nukkeja valmiilla spekseillä, eikös nukella leikkimisen pointti ole, että saa itse keksiä nimen ja tarinan. Tämä siis tälläinen humoristinen kommentti, eipä minulla oikeasti ole mitään konseptia vastaan!

Applen liike

Yksi American Girlin nukkevaihtoehdoista

Tietysti esillä oli jo paljon joulukoristeita! Mitähän tuo on joskus kuukauden päästä?

Joulupukin lumottu (punapuu)metsä

Niin amerikkalaista, niin amerikkalaista...!

Kotiin ajelimme Palo Alton ja Mountain View'n kautta megapitkää El Camino Real -tietä pitkin. Oli hämmentävää nähdä tuolla Palo Altossa niin paljon hotelleja, niitä on varmasti enemmän kuin San Josen keskustassa tai missään muualla Piilaaksossa. Kertoo kyllä ketkä täällä yöpyvät, nimittäin bisnesmatkustajat. Samoin kiinnitin huomiota bensan hintaan. Täällä kun bensan hinta antaa osviittaa siitä miten hyvällä (ja siten kalliilla) alueella ollaan. Tuolla bensa oli 20-30 senttiä kalliimpaa gallonalta kuin mitä meillä kotona Campbellissä, ja meillä se on vielä aika kallista bensaa! Autoliikkeetkin oli vähän erikoisempia, mm. McLaren ja Tesla (tosin näiden välissä oli Volvon liike!).

Sellaista maakuntamatkailua tällä kertaa!