#ReilutBlogit-kampanja

Emmi haastoi minut miettimään kestävää ja eettistä matkailua ja sen merkitystä elämässäni. Ajankohta on hyvä tälle pohdinnalle, koska ylihuomenna lennämme Havaijille. Tämä kampanja sai alkunsa Tjäreborgin julkaistua kuvan oppaastaan huumatun tiikerin kainalossa. Keskustelu lähti leviämään ja syntyi ReilutBlogit-kampanja. Lisää voitte lukea esimerkiksi http://tarinoitamaailmalta.com/kestava-matkailu-kenen-vastuu/ (alla oleva kuva lainattu ko. blogista)

Kampanjaohjeet ovat seuraavat:

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.

2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.

3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

1. Kestävillä ja eettisillä valinnoilla on aika kokonaisvaltainen rooli elämässäni. Olen ollut pian 17 vuotta kasvissyöjä, yli puolet elämästäni. Syön tosin toisinaan kalaa, helpottaakseni sukulaisten ruokatarjoiluja ja voidakseni syödä Timon kanssa samaa ruokaa. Syyt 14-vuotiaana kasvissyöjäksi ryhtymiselle oli hyvinkin eettiset, mutta nykyään kasvissyönti on elämäntapa, ja lihansyöntiä ei millään lailla kaipaa. Kulutan myös mahdollisimman vähän: vaatteeni mahtuisivat helposti kahteen jätesäkkiin ja minulla on yhä käytössä vaatteita 10 vuoden takaa. Vatvon pari kuukautta, onko ekologisesti kestämätöntä ostaa uudet lenkkarit kun vanhat eivät ole vielä aivan puhkikuluneet. Olen mestari käyttämään jääkaapista jämät pois, koska en halua heittää mitään ruokaa roskiin. Itse asiassa minulle on tässä elämän myötä kertynyt käyttön aika monta kikkakolmosta esimerkiksi siitä miten saa shampoopullosta käytettyä ihan jämätkin, ja olenkin vakavasti harkinnut perustavani jonkun ekovinkkiblogin (en ole kuitenkaan jaksanut tehdä sitä). Shoppailen lähinnä nettikirppareilla/huutiksessa (Suomessa), enkä tiedä mitään niin siistiä, kun sen että puolen vuoden etsimisen jälkeen hakuvahti ilmoittaa viimein, että pitkään haaveilemat verhot löytyvät käytettyinä. 

Ei myöskään ole mitenkään sattumaa että olemme asettautuneet täällä autoilun luvatussa maassa asumaan paikkaan, jossa pääsen kävellen ruokakauppaan, kirjastoon, postiin, lääkäriin, liikuntaharrastuksiin ja mikä tärkeintä - lähijunaan. Henkilökohtaisessa kauhuskenaariossani meidän pitäisi omistaa kaksi autoa, ja siksi en voisi Suomessa kuvitella asuvani paikassa, missä ei ole toimivaa julkista liikennettä.  Olen koulutukseltani FM ympäristötieteistä. Olen vähän liiankin tietoinen maapallon ympäristösuojelullisesta tilasta ja olen sairastunut monien ympäristönsuojelijoiden tavoin vähän sellaiseen maailmantuskaan, haha. Olen myös aika huumorista elävä ihminen ja vitsailen juuri näistä minun kuukausien lenkkarimietinnöistä, enkä pahoita mieltäni, jos muut tekee samoin, tiedostan hyvin oman ironisuuteni.

Olen siis enemmän ympäristön- ja luonnonsuojelija kuin eläintensuojelija. Mutta koska nämä kulkevat niin käsi kädessä, käyköön tämä ympäristönsuojelu tähän teemaksi. Suurin syntini on rakas harrastukseni matkustelu. Matkusteluun liittyy lentäminen, joka ovat pahimpia ympäristöpäästöjen lähteitä. Tänä Amerikan puolitoistavuotisena olen lentänyt ehkäpä jopa enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana. Ainut lohtu, millä olen pystynyt perustelemaan toimintaani on se, että elän muuten niin vähän kuluttaen, ja Suomeen palattua nämä matkat väkisinkin vähenevät. Luulen että tämä oma maailmantuskani on ohjannut matkakohdevalintojani ja olen säästynyt pahimmilta eettisiltä rikoksilta mitä tulee eläinten kohteluun. Luulen, että syy miksi esimerkiksi Thaimaa ei kiinnosta matkakohteena liittyy siihen, että näen siellä vain esimerkiksi turistien pilalle tallaamat koralliriutat tai juuri nämä turistien viihdyttämiseksi huumatut tiikerit, enkä osaisi Thaimaan lomalla siksi täysin rentoutua. Luultavasti en viihtynyt Las Vegasissa siksi, että en pysty unohtamaan sitä, että se on rakennettu aavikolle tuhlaten luonnonvaroja ihmisen viihdyttämisen tähden. Samasta syystä esimerkiksi Dubai ei kiinnosta. En siis osaa oikein lomailla näistä periaatteistani, vaikka välillä se todellakin tulisi tarpeeseen. 

2. Olen viimeisen vuoden aikana vieraillut kahdessa eläintarhassa ja yhdessä akvaariossa. Näitä ennen olen luultavasti käynyt eläintarhassa viimeksi lapsena. Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä miten kyseisissä eläintarhoissa on panostettu eläinten viihdyttämiseen (virikkeisiin) ja hyvinvointiin siten, ettei häkkejä tarvitse ollenkaan. Olen kirjoittanut Oaklandin eläintarhasta tässä. Olen myös käynyt Monterey Bay Aquariumissa tuossa parin tunnin ajomatkan päässä (josta nämä tämän postauksen kuvatkin ovat). Kyseinen akvaario on monesti äänestetty Amerikan parhaaksi akvaarioksi, myös eettisimmin toimivaksi. Valtavan isot tilat merenelävillä siellä olikin. Itselläni ainoastaan pingviinien kohdalla tuli vähän surku, tässä kuvassa pingviini yrittää räpiköidä lasin läpi:

Tuo Monterey Bay Aquariumilla on monia suojeluohjelmia, jotka ulottuu akvaarion ulkopuolelle. Yksi noista on Seafood Watch, jonka tarkoitus on kertoa kuluttajille mitä kalalajeja on kestävää syödä opaslehtisen avulla. Minulla on tuo opaslehtinen sekä myös applikaatio puhelimessani (ilmainen sovelluskaupassa), ja se kertoo kalalajien lisäksi myös mitkä ravintolat ovat ok. Tuosta on ollut oikeasti hyötyä, sillä eräässä sushipaikassa tarjottiin yellowfin tunaa, joka on siellä "avoid"-listalla, joten jätimme tilaamatta. Vinkkinä muille Amerikan ulkosuomalaisille, että opaslehtisen voi ladata osavaltion mukaan täältä.

Seafood Watch -applikaatio (ilmainen)

Delfinaarioihin tai SeaWorld-teemapuistoihin en menisi. Ei tarvitse edes alan koulutusta tajutakseen, että ison älykkään ja sosiaalisen eläimen telkäminen häkkiin vain ihmisen viihdyttämisen tähden ei ole oikein. Jos vielä epäilette, katsokaa Blackfish-dokumenttielokuva (löytyy ainakin USA:n Netflixistä, Suomesta en tiedä). Noita valaita ja delfiinejä ei ole mitenkään mahdoton nähdä maailman merillä, joten en siksikään ihan ymmärrä noissa puistoissa käyntiä...

3. Haastan mukaan kolme Amerikan ulkosuomalaista, joiden tiedän matkustavan paljonkin. Haaste lähtee Pohjois-Karoliinaan Leenalle, Chicagoon Katjalle sekä tuohon kymmenen mailin päähän Hannalle. Tietysti muutkin saavat osallistua hyvän asian puolesta kommenttiboksissa tai omassa blogissaan!

The Food Babe Way -kirjan signeeraustilaisuudessa

Tänään tein jotain, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt, ja joka ei olisi Suomessa edes tullut mieleenikään (Kalifornia muuttaa ihmistä). Kävin nimittäin tapaamassa erästä itseäni inspiroivaa henkilöä hänen kirjansa signeeraustilaisuudessa. Näin aamulla netissä ilmoituksen tästä signeeraustilaisuudesta paikallisessa Costcossa, ja päätin mennä.

Kyseinen henkilö on Vani Hari, joka on pitänyt Food Babe -blogiaan vuodesta 2011 asti. Tämä nainen on saanut tutkimuksillaan suuria muutoksia aikaan USA:n ruokateollisuudesta, yhdestä kerroinkin tässä postauksessani. Kyse oli "joogamattokemikaalista" joka saatiin mediamylläkän voimin poistettua Subway:n sämpylöistä. Vani Hari on pistänyt myös monet muut elintarvikesuuryritykset muuttamaan reseptejään siten, että kemikaalit, jotka ovat muualla maailmassa kiellettyjä elintarvikkeissa, on saatu poistettua. Vani Hari käyttää monesti perusteena sitä faktaa, että samat monikansalliset tuotteet tehdään Euroopassa ilman näitä kyseenalaisia kemikaaleja, ja on ristiriitaista, että niitä USA:ssa yhä käytetään. Voin kertoa tästä oman kokemukseni: Olen Suomessa työskennellyt eräässä nimeltämainitsemattomassa amerikkalaisessa elintarvikeyrityksessä, ja Suomessa eräästä raaka-aineesta piti saada todistus raaka-aineen GMO-vapaudesta (koska Suomessa GMO pitää merkitä). Täällä USA:ssa sama elintarvikeyritys käyttää miljoonia (tarkalleen ottaen $ 2 000 500 täällä Kaliforniassa) mm. lobbaukseen, jotta USA:ssa ei mene läpi lakialoite GMO:n pakollisesta merkitsemisestä pakkauksiin. Eikö olekin kieroa? Tuo GMO:n merkitseminen pitäisi saada ehdottomasti pakolliseksi täälläkin, koska kyllähän jokaisella kuluttajalla pitäisi olla oikeus tietää mitä syö, oli sitten GMO:sta mitä mieltä tahansa. Ja mm. tätä asiaa Vani Hari ajaa Food Babe Army:ksi nimetyn kannattajajoukkonsa kanssa.

Itse en ole ihan yhtä kriittinen ruokateollisuutta kohtaan kuin Vani Hari, mutta ihailen kyllä häntä ja pidän hänen blogiaan inspiroivana. Kun Vani ilmoitti julkaisevansa kirjan helmikuun puolivälissä, tein siitä jo ennakkotilauksen ennen joulua. Viime viikolla kirja kolahti postiluukusta, mutta vielä en ole ehtinyt kuin vasta selailla kirjaa. Ja tänään sitten ostin toisen kappaleen samaa kirjaa, haha. No, kun se oli kiva saada nimmareilla varustettuna... Ja tietty päästä samaan kuvaan kirjailijan kanssa.

Signeeraustilaisuudessa pääsin juttelemaan lyhyesti Vanin kanssa. Hän oli juuri niin sympaattinen ja ystävällinen, kuin millaisen kuvan blogin perusteella on saanut. Juttelimme vähän juurikin niistä eroista Euroopan ja USA:n ruokateollisuuden välillä. Ja - tosi yllättävää - Suomesta. Vani on miehensä kanssa käynyt Ruotsissa ja kehui Skandinaviaa. Minulta sai pisteet siitä, että osasi nimetä Skandinavian ja että tiesi Ruotsin ja Suomen olevan naapurimaita.

Sitten vielä ihan asiaan liittymättä: Timon pomo oli täällä käymässä ja toi meille tuliaiseksi Fazerin uutuussuklaita. Voi vitsi mihin kultasuoneen Fazer on iskenyt, tuo uutuusmaku Salty Popcorn in Milk Chocolate eli popparisuklaa on ihan täydellistä, ihan meidän uutta lempparia! Tulee mieleen vähän riisisuklaa, silleen hyvällä tavalla. Jos jotain kehitettävää hakee, niin liian vähän suklaassa on popparisattumia, niitä saisi olla lisää. Myös tuo mustikkajogurttisuklaa on hyvää, mutta sitä tosin olin jo aiemminkin maistanut...

Suklaan tuotekehitykselle terveisiä, että lisää sattumia, kiitos!

Viikonloppu ulkona!

Huh, mikä viikonloppu! Tämä viikonloppu oli kolmipäiväinen, koska tänään vietettiin Presidents' Day:tä. Täällä oli viikonlopun todella hyvät säät, oikeastaan sellaiset ensimmäisen kesäkelit (eka kertaa ulkona ballerinoissa ja hameessa - kesän merkki!), reippaasti yli 20 astetta joka päivä.

Hyvät ilmat tarkoittaa tietysti ulkoilua. Saimme tänä viikonloppuna raksittua kolme kohtaa Missä pitää käydä vielä Amerikassa -listalta. Saattaa olla, että meillä on vähän suoritusvaihde päällä, mutta ei tässä kauheasti enää ole aikaakaan tuhlattavaksi. Kaikki kohteet oli kyllä kokemisen arvoisia. Täytyy sanoa, että erittäin iso ikävä tulee Kalifornian luontoa: haikkaamista vuorilla tai veden äärellä.

Ihan sattumalta jälkikäteen tajuttiin miten nämä meidän viikonlopun kohteet sijoittuvat hauskasti linjaan. Ensin oltiin "keskellä" San Franciscon lahdella ja sitten seuraavina päivinä lahden länsi- ja itäpuolella vuoristossa. Tuli siis aika hyvä kokonaiskuva alueesta viimeistään nyt.

Palo Alto Baylands

Lauantaina suuntasimme Palo Altoon kävelemään San Franciscon lahden marskimaalle (lietemaata). Tuo paikka on suosittu lintubongauspaikka, ja paljon oli porukkaa kiikareiden kanssa. Me ei linnuista tunnistettu kuin perus sorsat, lokit, kanadanhanhet sekä haikaran (jotka olen täällä oppinut tunnistamaan) ja ehkä pelikaaneja. Lisäksi google osasi kertoa että näimme lintuja, joiden laji on suomeksi räikkäluhtakana.

Meille ei selvinnyt mitä virkaa nämä pylväät toimittivat

Kahden päivän päästä tästä haikattiin tuolla vastarannan vuoristossa

Alueen vieressä on Palo Alton lentokenttä, joten näimme pienkoneiden laskeutumisia.

Koska täällä viikko sitten satoi koko viikonlopun, oli maa ihan tosi vihreä. Ihanat värit.

White Egret, eli ehkäpä suomeksi valkohaikara

Tuolla kävelimme reilun 11 kilometrin lenkin. Lenkin loppuosa menee 101-motarin vieressä (kävely- ja pyörätie) mutta muuten reitti oli oikein viihtyisä.

Piilaakso auringonlaskun aikaan Skyline Bulevardilta

Sunnuntaina ajelimme auringonlaskun aikaan vuoristoon katselemaan maisemia. Meiltä tuonne on noin 40 minuutin matka, ja suurin osa ajasta menee kiemuraista vuoristotietä ajaessa. Skyline Bulevardilta lähtee todella monta haikkireittiä todella moneen eri puistoon. Minulta meni aika pitkään hahmottaa, miten kaikki puistot San Franciscon lahden länsipuolella on yhteydessä toisiinsa, ja juurikin tuon Skyline Blvd:n kautta pääsee niistä moneen. Mutta tuolla voi tosiaan vain ajella katsomassa maisemia, kuten me eilen.

Auringonlasku olikin oikein hieno. Odottelimme aina pimeään asti toiveissa nähdä Piilaakson valot, mutta se osoittautui pieneksi pettymykseksi, sillä se tiheimmän asutuksen alue South Bay (missä mekin asutaan) jäi tuolla vähän vuorten taakse piiloon. Mutta näkyi valoja jonkin verran.

Panoramakuva koko alueesta, keskellä vesialue San Franciscon lahti

Kuva San Franciscon suuntaan

Kuva South Bayn suuntaan. Tuonne vastapäätä jollekin noista nyppylöistä haikattiin seuraavana päivänä

Vähän jäi harmittamaan se ettei tuolta näkynyt paremmin South Bay:n valot. Itse asiassa takastulomatkalla nähtiin näköalapaikka mistä ne  valot näkyvät paremmin, mutta tajuttiin paikka liian myöhään ohi ajaessa. Tuolla vuoristotiellä kun ei ihan helposti ja turvallisesti tee U-käännöstä, varsinkaan pimeällä. Päästiin myös ehkä ekaa kertaa ajamaan pitkillä ajovaloilla! Ja huomattiin, että muut autoilijat ei osaa käyttää pitkiä ajovaloja, tai sitten jos osasivat, eivät osanneet laittaa niitä pois päältä kohdattaessa. Toisaalta tästä ei tainnut olla mitään sääntöä autokoulukirjassa, joten taitaa vain Suomessa olla sääntö, että pitkät otettava pois päältä kohdattaessa...

Mission Peak 2520 ft

Maanantaina valloitimme Mission Peak:in East-Bayllä Fremontissa. Meiltä tuonne ei aja kuin 20-30 minuuttia, joten se oli yllättävän lähellä (naureskelimmekin kun muistelimme, että pre-visitillä heinäkuussa 2013 kävimme moikkaamassa Timon kollegan perhettä Fremontissa, ja se silloin tuntui tooosi pitkältä matkalta... on vissiin tullut perspektiiviä matkojen pituuksiin täällä asuessa). Mission Peakin luonnonpuisto on yksi suosituimmista haikkipuistoista täällä, onhan se lähellä San Josea, ja tuollainen helposti lähestyttävä haikki hienoilla maisemilla. Porukkaa oli tuolla ihan tosi paljon liikenteessä. "Pullonkaula" tuolla on parkkipaikat, ja mekin löysimme parkkipaikan vasta noin kilometrin päästä tienvarresta, joten tuli tuohon vähän lisälenkkiä... Vuoren juurelta on tasan viisi kilometria huipulle, nousua on 650 metriä korkeussuunnassa. Huippu on 2520 feetissä, joka on vajaa 770 metriä. Oli itse asiassa pettymys kun muutti tuon korkeuden metreiksi, luulin olleeni korkeammalla, haha! Mutta tietty saa olla ylpeä tuosta kapuamisesta joka tapauksessa, olihan tuo korkeimpia huiputuksia mitä ollaan täällä tehty. Haikki huipulle on luokiteltu "vaikeaksi" (difficult). Olen sinänsä samaa mieltä, vaikka vaikein osuus on kyllä ehdottomasti viimeiset 30 minsaa ihan jo maastonkin puolesta, koska maasto muuttuu silloin kiviseksi.

Huolimatta tuosta "vaikeusluokituksesta" haikkaamassa oli niin vanhuksia kuin lapsia... Täällä pistää silmään etenkin teinit, jotka on kaveriporukalla haikkaamassa, en ihan heti näe Suomessa. Tosin täällä ihan kaikki harrastavat haikkausta (en ole tavannut vielä yhtään ihmistä, joka ei), joten ei se ole ihmekään. Piristystä reitille toi lehmät ja oravat. Ja täälläkin oli ihanan vihreää.

Lähtö. Tuolla ylimmällä nyppylällä on maali.

Pikku hiljaa lähemmäs...

Jo aika korkealla...

Myös huippu lähestyy

Lopussa polku jyrkkeni

Huippu näkyy jo

Viimeinen etappi ennen...

Huipulla! Mission Peak 2517 ft

Huipulta

Panoramakuva huipulta

Ilmeisesti kirkkaana päivänä voi nähdä itään Sierra Nevadan vuoristoon asti... mutta tänään en usko että näkyi.

Tuolla huipulla on tuollainen "toteemipaalu" (alla kuvassa), jonka kanssa voi ottaa kuvan siten, että taustalla näkyy aika hienot maisemat. Tuolle paalulle pitää vain jonottaa... eikä jono ollut ihan lyhyt. Tuo paalu tunnetaan myös lempinimellä Instagram-paalu, ja just katsoin, että hashtagillä #missionpeak on postattu tuolta vajaat 100 000 kuvaa, että suosittua puuhaa on. Me tyydyttiin katsomaan vain vierestä muiden touhua, ei jaksanut jonotella...

 

Alastulo sujui aika paljon kivuttomammin kuin ylösmeno, vaikka oikeastaan pahemmin polviin kävi juurikin tuo alasmeneminen. Plussaa tietysti siitä, että maisemat oli koko ajan silmien edessä.

Ammuuu! Nää piti meteliä, mutta eivät välittäneet ihmisistä

Lehmillä oli myös omat pool-partyt

Ihmettelin näitä tosi korkealle rinteeseen kiivenneitä, eikö alempaa olisi löytynyt ruohoa???

Myös näitä oravia oli paljon, nää piti jännää piipitystä...

Satuimme huipulle aivan loistavaan aikaan, koska näimme kun pari tälläistä riippuliitäjää lähti huipulta alas. Täytyy nostaa hattua näille kavereille, koska he tosiaan kävellen tuo nuo kamat ylös...

Aikaa tuolla reissulla kului aika tasan kolme tuntia tosi rauhallisella vauhdilla. Matkaa tuli noin 12 kilometria, kun se auto oli parkissa vähän kaukana...

Näillä eväillä uuteen viikkoon..!