perjantai 6. helmikuuta 2015

Kalifornian juomavedestä

Vaihdoin äsken vesikannuumme suodattimen, ja samalla tajusin, että en olekaan blogissa esitellyt tätä yhtä arkemme olennaisinta osaa.

Brita-vesisuodatinkannut

Hanavettä voi täällä juoda, sen mikrobiologinen laatu on hyvä, mutta se maistuu aika voimakkaasti kloorille. Se on vähän kuin laimennettua uimahallin vettä joisi, ei siis kovin hyvää. Tuon veden pahanmakuisuuden vuoksi täällä melko yleisesti ihmiset ostavat pullovettä. Pullovesi on suhteellisen halpaa, ja sitä saa ostettua isoissa pakkauskoissa. Meille riitti ensimmäisen täällä oloviikon jälkeen veden kantaminen kaupasta, joten hankimme vedensuodatuskannun. Kannu muistaakseni maksoi 30 dollaria ja siihen pitää suodatin vaihtaa meillä 2-3 kk välein. Yksi suodatin maksaa n. 5 dollaria, mikäli ostaa suodattimia tukkupakkauksessa. Meillä on myös toinen pienempi suodatuskannu, joka hommattiin alunperin vieraita varten.

Suodatin ei puhdista vettä mikrobiologisesti, vaan vaikuttaa ainoastaan makuun poistamalla siitä mm. klooria. Suodattimia on tarjolla eri merkkisiä, ja ne lupaavat poistaa eri määrän kemiallisia aineita. Meidän kannumme on Brita-merkkinen. Suodattimien lisäksi on tarjolla mm. hanaan kiinnitettäviä suodattimia, mutta meidän 23-sivuisessa vuokrasopimuksessa muistaakseni kiellettiin se(kin). Olen myös kateellisena nähnyt kavereiden asunnossa jääkaapin seinässä olevan vesihanan, johon vaihdetaan suodatin vuokraajan piikkiin, olisipa meilläkin...

Älykäs kannu kertoo itse milloin suodatin pitää vaihtaa...

Amerikkalaiset ostavat vuosittain 50 miljardia vesipulloa. Koska (muovin)kierrätys on täällä mitä on, vain 23 % muovista päätyy kierrätettäväksi. En tietenkään halua moralisoida pulloveden ostajia, koska en itsekään mitään muovitonta elämää elää (ja vesipullojakin ostan kaupasta esim. matkoilla), mutta törmäsin erääseen aika mielenkiintoiseen faktaan vesipulloista: jopa 50 % myydystä pullovedestä on ihan tavallista pullotettua puhdistettua hanavettä! Kuluttajia johdetaan tässä harhaan, koska useimmat kuvittelevat pulloveden olevan hanavettä puhtaampaa tai esim. lähteestä peräisin. Todellisuudessa ihmiset ostavat kaupasta samaa hanavettä kuin mitä kotihanasta tulisi, ja maksavat tästä käytännössä tuplahinnan. Tästä syntyi vajaa kymmenen vuotta sitten kohu USA:ssa, jonka seurauksena nykyään tavallista hanavettä pullottavat alkoivat ilmoittamaan sen pakkausmerkinnöissä. Mutta harva lukee niitä pakkauksen pikkupränttejä... Noita hanavettä pullottavia brändejä on mm. Pepsin Aquafina, Coca-Cola Companyn Dasani sekä Nestlen Pure Life, eli juurikin nämä isoimmat brändit. Kannattaa siis vilkaista pullon kyljestä onko se "spring water" vai vain "purified". (Oli muuten aika hauska, kun kirjoitin tämän tekstin ja menin autoomme, ja löysin sieltä yllätyksekseni vanhan pullon, joka oli juurikin tätä "purified"-vettä...)

"Purified" eli kaupasta ostettua hanavettä...

Hanaveden puolesta puhuu myös se, että hanavesi on tutkitumpaa kuin pullovesi. Hanavedestä pitää ottaa mikrobiologisia näytteitä tutkittavaksi useita kertoja päivässä, kun pullovedestä näytteitä lain mukaan tarvitsee ottaa vain viikottain. Tulokset hanaveden näytteistä ovat kaikille avoimia, pulloveden näytteiden tuloksia ei tarvitse raportoida kuluttajille.

Tietysti olisi parasta, jos hanavettä voisi juoda suoraan hanasta. Vaikka suomalainen hanavesi on parasta maailmasta, olisi aika tekopyhää valittaa tästä asiasta, onhan tuo täkäläinen hanavesi kuitenkin juotavaa. Mutta saanen silti sanoa, että on tuo suodattaminen aika ärsyttävää. Se on hidasta, ja vesi on aina silloin loppu, kun sitä kipeimmin tarvitsisi (kesällä juoksulenkiltä tullessa läkähtyneenä tai aamukahvia keittäessä). Sinänsä siihen, että veden ottaa jääkaapista kannusta, on jo täysin tottunut. Ja positiivisena puolena on se, että vesi on aina jääkaappikylmää.

Tähän kohtaan on hyvä sanoa muutama sana myös juomapulloista. Täällä Kaliforniassa nimittäin on älyttömän suosittuja Lifefactoryn lasiset juomapullot, onhan kyseinen firma Kaliforniasta. Itsekin hommasin meille tuollaiset pullot jossain vaiheessa, jotta joisimme enemmän vettä. Tykkään noissa pulloissa siitä, että niissä ei maistu mikään muu kuin vesi, sillä monesta muovisesta pullosta, etenkin halvasta sellaisesta, tarttuu makua veteen. Miinuksena tietysti se, ettei tota esimerkiksi haikeilla jaksa kantaa mukana, koska lasi painaa enemmän kuin muovi.

Lifefactoryn lasipullo silikonisella kuorella

Itse en ole kovin hysteerinen muovista liukenevista aineista, kuten bisfenoli-A:sta, koska ainakin Suomessa pakkausmateriaalit ovat hyvin säädeltyjä ja niistä löytyy tarvittavat pakkausmerkinnät. Mutta esimerkiksi vanhan virvoitusjuomapullon käyttäminen uudelleen vesipullona ei ole kovin järkevää. Virvoitusjuomat pakataan PET-muoviin, joka on sinänsä alunperin turvallista muovia, mutta joka käytössä helposti haurastuu esimerkiksi lämpötilan vaikutuksesta tai muuten nirhaantuu käytössä, jolloin muovin pinta rikkoutuu helpostikin. PET-muoviin siirryttiin virvoitusjuomissa vasta alle 10 vuotta sitten, joten tämä on suhteellisen tuore asia. Juomapulloksi kaikein "inertein" ja turvallisin materiaali on lasipullo tai ruostumattomasta teräksestä valmistettu pullo, mutta kyseiset pullot eivät ole käytössä ehkä ne kaikista käytännöllisimmät tai kevyimmät. Muovipulloista turvallisin liukenevia kemikaaleja ajatellen on kirkas kova muovipullo. Huonoin vaihtoehto pehmeä "samea" muovi. Nämä ainakin meillä oli kaappiin kertyneitä ilmaisia mainospulloja...

Oho, menipäs paasaukseksi. Ottakaa huumorilla, pistän taas foliohatun päästäni kaappiin :)

8 kommenttia:

  1. Olipa loistava postaus! Me juodaan kotona juurikin samanlaista Brita-kannusta suodatettua vettä, mutta ostetaan kyllä pullovettäkin, jota otetaan mukaan, jos tarvitsee useita vesipulloja (ei omisteta muita toimivia juomapulloja tällä hetkellä). En ole pahemmin miettinyt, mitä vettä sieltä halvasta pullosta tulee - Costcosta taitaapi tulla juuri tuota "purified"-mallia. Me mitattiin joskus niitä veden arvoja sellaisen tikun kanssa ja pulloveden ja itse suodatetun veden arvot oli lähes samanlaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on kans pitäny ostaa noita tikkuja, mutta se on unohtunut. Mutta mielenkiintoisia noi sun tikkujen tulokset, antaa vähän viitettä, että samaa vettä molemmissa :) Me ollaan ostettu milloin mitäkin pullovettä, mutta ehkä nyt sitten vähän sitäkin miettii, mistä viitsii maksaa...

      Poista
  2. Meidän lähes eka ostos täällä oli toi vedensuodatin. Kun perheessä on viisi henkeä, sitä pullovettä saisi ostaa aikalailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en ees tullut ajatelleeksi että suuremmassa perheessä tota vettä saisi ostaa koko ajan ja paljon. Jokos teillä on Costcon kortti hommattu? Jos on, niin onko kätevä ostospaikka suuremmalle perheelle? (Meillä kahdella kun ehtii Costcon tuoretuotteet useimmiten valitettavasti pilaantua, kun pakkaukset on isoja, eikä esim. vihanneksia voi pakastaa)

      Poista
  3. Hankittiin just Costcon kortti. Meidän perheelle ne pakkauskoot on ihan ok kokoisia, paitsi ne riisi- ja jauhosäkit on aika valtavia meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mihinköhän kaappiin ne säkit edes saa mahtumaan, kun on niin isoja :)

      Poista
  4. Näitä kannuja olenkin nähnyt. Meillä aikoinaan oli myös yksi, ihan täällä Suomessa. Nyt olemme miettineet oikein kunnon vedensuodatinta. Saa nähdä, kotiutuuko meille semmoinen kesän aikana.

    VastaaPoista
  5. Nuo vesikannut varmasti ovatkin käteviä. Täytyisi meillekin näitä hankkia, tai vaihtoehtoisesti oikein kunnon vedensuodatin. Huomaan eron nimittäin myös suihkuvedessä. Tämä ongelma on meillä täällä aivan Suomessa, asumme suuressa kaupungissa ja vesi on todella erilaista verrattuna siihen, mitä se oli aikoinaan maalla asuessa. https://jalovesi.fi/vedensuodatuslaitteet/

    VastaaPoista