keskiviikko 20. toukokuuta 2015

10 mailia pohjoiseen - mikä muutos!

Muutimme aika tasan 10 mailia pohjoisemmaksi North San Josen alueelle Campbellistä. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien huomasin merkittäviä eroja edelliseen:

1. Ensinnäkin, kaikki tämä tila ja autioisuus! Campbellissä elettiin kuin sillit purkissa (vai miten se meni), rakennuskanta oli vanhaa ja tiivistä. Mutta täällä riittää lääniä, ja uutta asuntokompleksia pukkaa, tuosta kävelymatkan päästä löytyy ainakin kaksi rakenteilla olevaa kompleksia. Muuten tätä autioisuutta saattaa selittää se, että asumme Ciscon kampuksen keskellä, ja näillä kymmenillä (oikeasti) Ciscon rakennuksilla on jokaisella iso parkkipaikka, mikä tuo avaruuden tuntua. Päätä sekoittaa myös tämä meidän kompleksi joka on iso ja kovin sokkeloinen.

2. Missään ei ketään! Viikonloppuna exploroimme näitä lähihoodeja kävellen. Näimme puolentoista tunnin aikana valehtelematta noin 10 ihmistä. Ehkä ihmiset sitten käyvät näillä hoodeilla vain töissä. Myöskään autoja ei näkynyt juuri yhtään. Missä kaikki on?

3. Niistä näkemästä 10 ihmisestä noin 7 oli intialaista. Tämä on uusi juttu, Campbellin kompleksissa asui vain yksi intialaisperhe (tai ainakin mies, perheestä en tiedä, kun näin aina hänet yksin), ja suurin osa asukkkaista oli arviomme mukaan amerikkalaisia. Myös muita aasialaisia näkyy asuvan tässä kompleksissa, ne puuttuivat Campbellistä.

4. Kaikki tervehtivät. Campbellissä vain muutama tervehti, suurin osa käänsi katseen pois. Ajattelimme sen johtuvan jostain "kotirauhasta" tai siitä että amerikkalaiset haluavat olla joskus smalltalkaamisestakin "lomalla". Täällä tosin tuo tervehtimisaktiivisuus saattaa johtua siitä, että meillä on hissi. Hissiin olisi outoa mennä tervehtimättä. Hissi on myös loistava paikka small-talkille.

5. Mitkä lenkkeily/pyöräily/julkisen liikenteen mahdollisuudet! Nyt ihan harmittaa, että pyörä on jo matkalla Suomeen. Tosin noita samoja mestoja on jo käyty pyörällä. Täällä myös näkee ihmisten ajavan jalkakäytävällä pyörällä, eikä kukaan valita (ehkä ei valita, koska kukaan ei kävele jalkakäytävillä, katso kohta 2). Läheltä menee kaksi trailiä Guadalupe River Trail sekä Coyote Creek Trail, molempiin matkaa meiltä reilu maili jalkakäytävää pitkin. Ja niitä trailejä pitkin pääsee pitkälle! Tietysti samoilla mestoilla voi myös lenkkeillä. Vain useat liikennevalot matkalla treilille vähän häiritsevät. Meidän kompleksin edessä on  ratikkajunan (VTA) pysäkki ja korttelin päässä toinen pysäkki, jossa risteää kaksi linjaa, joten käytännössä tästä pääsee junalla moneen suuntaan (jos vain on aikaa, juna ei ole kaikista nopein). Timo kokeili jo työmatkaa junalla: ovelta ovelle puolessa tunnissa, ei paha. Autolla säästää aikaa marginaalisesti.

6. Ihmiset käyttävät julkisia/pyöräilevät. Perjantai-iltapäivänä tänne saapuessamme tuo lähipysäkki oli täyteen ammuttu intialaisista koodareista (anteeksi yleistykseni). Toissapäivänä iltalenkillä vastaan tuli pyörällä usea intialainen, tietysti flip-flopeissaan, vaikka tällä hetkellä lämpötilat huitelevat 17 asteessa ja on ihan Suomen kesäkelit siis. Liikennettä on myös maltillisesti, joten tiellä kyllä uskaltaa ajaa pyörällä, toisin kuin Campbellissä piti olla aika varovainen.

7. Piilaakson pöhinä. Täällä tuntee olevansa enemmän piilaaksolainen kuin Campbellissä, joka kyllä maantieteellisesti kuuluu Piilaaksoon. Tällä alueella on vain enemmän näitä IT-firmoja. Jo mainitun Ciscon lisäksi lähistöltä löytyy mm. eBay, Broadcom ja Altera. Tämä näkyy myös mm. kadunnimissä. Lähistöltä löytyy mm. Component Drive.

Heti ekana päivänä bongattiin alueelle sopiva rekisterikilpi!

Oikeastaan mitään negatiivista en edes keksi. No, ehkä se että kauppa on ei-kävelymatkan päässä. Eikä kävelymatkan päässä ole ravintoloita (kuten Campbellissä). Meille tuli postissa vahingossa lasku tämän kämpän vuokrasta, ja siitä selvisi, että tämä on jopa halvempi kuin meidän Campbellin kämppä. Tosin Timolle kun havainnostani kerroin, Timo muistutti, että Campbellissä meillä oli kahden makuuhuoneen kämppä, tämä on yhden makuuhuoneen, joten tämä on kalliimpi. Mutta silti, miksiköhän me ei muutettu alunperin tänne?

3 kommenttia:

  1. Höh, kirjotin pitkän kommentin ja sit painoin "julkaise" ja sit se tietenkin katosi. Yleensä aina kopioin tekstin varmuuden vuoksi ennen lähettämistä (koska Blogger), mut nyt tietenkään en tehnyt niin. Voi huoh... No mutta, uusi yritys:

    Tää North San Jose on tosiaan intialaisten mekka! Tuntuu, ettei täällä muita asukaan. Oon kuullut, että tää alue on pitkälti vain työssäkäyntialuetta, ja sen takia täällä varmaan on viikonloppuisin niin hiljaista ja autiota. Ja hyvä niin. Ootteko muuten käynyt vielä siellä Coyote Traililla? Siellä ei koskaan päivisin ole ketään - paitsi niitä kodittomia siellä pusikoissa. Iltasin ehkä voi olla, mutta mä en pahemmin käy siellä sillon. Mä niin kahdehdin sitä trailia, joka teillä oli siellä edellisen kämpän vieressä. Siellähän oli kauheesti väkeä keskellä päivääkin, ei tullut yksinäinen olo. Coyte on aika kälynen, mutta onneksi siellä saa hyvin tehtyä sellaisen loopin.

    Teillä on kyllä todella hyvä VTA-sijainti. Meiltähän on se noin 2km matkaa pysäkille, joten en kutsuis julkisen mahdollisuuksia kauhean käteviksi (tai sitten oon vain laiska, haha). Oot muuten nyt parin päivän sisällä jo kolmas, joka kehuu tän alueen pyöräilymahdollisuuksia. Mun tarvii selvästi heittää ennakkoluulot roskiin (mä oon nähnyt täällä vain sellaisia sporttisia pyöräilijöitä, jossain tossa 8-kaistasen tien reunassa?!) ja hankkia se pyörä.

    Harmi, ettette ehdi asua täällä nyt kauempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto, mihinköhän Blogger hävittää kaikki viestit? :(

      Mun arvio intialaisten määrästä taisi osua siis oikeaan! Täällä on varmaan siis myös hyviä intialaisia ravintoloita? Onko suosituksia?

      Joo, oltiin siellä Coyote:lla just ilta-aikaan, 7-8 pm ja ihmeteltiin ku vastaan tuli vaan yks juoksija ja yks hiipparin näköinen :) Tietty myös spotattiin se kodittomien keskittymä sieltä metsästä. Joo, se vanhan kämpän trail oli ihan yliveto, mutta siinäkin ärsytti se tunku viikonloppuisin, etenkin pyöräillessä. Me tehtiin just sellanen looppi meiltä Coyotelle ja takas Montagueta ja niitä pienempiä teitä, ja siitä tuli n. 9 kilsaa. Tonne toiseen suuntaan Guadalupea etelään sinne punaselle sillalle asti ja siitä N 1st streetiä takaisin kotiin tulee sellainen n. 6 km:n kiva looppi, joten on lenkkimaastoa mistä valita. Ja sit tietysti Alviso jne.

      Joo, ehdottomasti hommaat sen pyörän! Mä en lähtis Montaguelle pyöräilemään (oliks tää se 8-kaistatie?), mutta pystyyhän sen kiertämään noita pienempiä teitä pitkin. 1st Street, Tasman (osittain) ja Zanker tässä lähellä on mun havaintojen mukaan ihan pyöräturvallisia, ja sit tietysti noi Trailit vie pitkälle! Mä en harrastanut hirveesti hyötypyöräilyä koska en saanut aikaiseksi hommata kunnon lukkoa pyörään (tarjolla oli vaan sellaisia hankalia, painavia ketjuja pyöräkaupassa), se vähän harmittaa näin jälkikäteen. Siinä pyörän kantamisessa kämpälle portaita pitkin ja kämpän läpi parvekkeelle oli oma vaivansa, mutta kyllä se kannatti :)

      Suosituksista puheenollen, sain eilen vinkin käydä tossa Don Edwards San Francisco Bay National Wildlife Refuge:lla, vähän samantyylinen paikka ku Alviso. Pitäiskö mennä yhdessä joku päivä ruskettumaan? (Siis sitten kun vähän lämpimämpää taas...)

      Ja on tosiaan harmi, että meidän olo jää täällä aika lyhyeksi... :/

      Poista
    2. Joo, mennään ruskettumaan! Alkaa rusketus taas haalistua, kun on niin huonot ilmat... ;)

      Poista