perjantai 8. toukokuuta 2015

Muuttokuulumisia.. taas kerran + neulottu kesätoppi

Haha, eipä tänne taaskaan kuulu muuta kuin näitä muuttojuttuja. Meillä vaihtui muuttofirma vielä kerran, ja tänään aamulla meillä kävi kyseisen muuttifirman edustaja tekemässä taas kerran tilantarpeen arvioinnin (kolmas kerta toden sanoo...). Edellisiin arviointeihin verrattuna meillä olikin vähän vähemmän huonekaluja, joten se toivottavasti vaikuttaa positiivisesti hinta-arvioon. Sain nimittäin vihdoinkin laitettua ilmoituksen myytävistä huonekaluista facebookiin. Pistin myyntiin aika halvoilla hinnoilla, ja kaikki menikin kaupaksi alle tunnissa! Ja tällä viikolla ihmiset sitten ovat hakeneet noita kamoja pois, joten kämpässä on ihanan väljää nyt. Vielä toinen satsi myytävää löytyy, mm. lamppuja ja keittiölaitteita, joita sitten pistän myyntiin kun pääsemme väliaikaiskämppään ensi viikolla.

Yks ilta oli tälläinen ihana auringonlasku!
Tuo muuttofirman edustaja puhui jostain lomakkeesta, joka meidän pitäisi täyttää täällä päässä. Mikään muu muuttofirma ei ole kyseisestä lomakkeesta puhunut, joten vähän epäilyttää pitääkö sellainen täyttää. Täällä ollessa kun on oppinut suhtautumaan kriittisesti siihen mitä joku yksittäinen ihminen sanoo, ja kannattaa aina pyytää myös toinen mielipide asiasta. Mutta onhan tässä vielä viikko aikaa selvitellä...

Eilen täällä muuten satoi! Se on mainitsemisen arvoista, koska viimeisimmästä sateesta on jo aikaa, ja kaikki vesisade on enemmän kuin tervetullutta tähän kuivuusongelmaan. Kalifornian kuvernööri vähän aikaa sitten sääti ensimmäiset osavaltionlaajuiset määräykset veden säästämiseksi. Täällä meillä se ei ole näkynyt missään, mitään vedenkäyttörajoituksia ei ole vielä näkynyt. Mutta olen kyllä huomannut ravintoloissa, että enää vesilaseja ei tuoda automaattisesti pöytään, se on hyvä juttu! Mutta siis, koska eilen satoi, niin pitihän niistä sadepisaroista ottaa kuva! Sekä sateen jälkeisestä sateenkaaresta...


Ja etanasta. Koska Amerikassa kaikki on niin isoa ja mahtavaa, oli tää etanakin todella iso! Ja koska etana näytti sarvet, niin tänään oli jo pouta, haha!


Muuttoa varten olen yrittänyt käydä läpi kaappeja, mutta koska olen luonteeltani peruslaiska ja ns. viimehetken ihminen, niin luulen että saan tässäkin asiassa parhaat tehot ensi viikolla pari päivää ennen h-hetkeä. Mutta kyllä sitä rojua on ehtinyt tässä vajaassa kahdessakin vuodessa kaappeihin kertyä! Veikkaan että tämä muutto menee silti vähän paremmin putkeen kuin muutto tänne päin. Tänne päin muuttaessa meillä ei ollut aikaa kauheesti käydä läpi kaappeja (keskityttiin isompien tavaroiden poismyymiseen), ja hämmästys olikin aika suuri kun täällä päässä muuttolaatikoista löytyi mm. pari roskapussia! Ei siis onneksi mitään haisevia pilaatuvia roskia, mutta roskia, joiden vieminen roskalaatikkoon oli jäännyt vähän vaiheeseen... Oli siis aika kalliita roskia, haha!

No mitäpä olen sitten tehnyt jos en kuumeisesti järjestellyt paikkoja? No, sitä samaa kuin aina, mutta tässä yksi aikasyöpöistäni:


Tein tälläisen kesätopin. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja opetella kuvioneulontaa. No eihän se lopulta ollut kovin vaikeaa. Mutta keskittymistä tuo (ainakin minulta) vaati. Ja kun tuohon neulomiseen jäi koukkuun (taas kerran), niin tuli neulottua silmät ristissä myöhään yöhön...

Mallista ei tullut nyt ihan sellainen kuin olin kuvitellut, mutta kivasti menee kesällä bikinien kanssa. Täällä kaikki neulomisvälineet ja langat on halpoja (etenkin kun helposti saa etukuponkeja lankakauppaan), niin on tullut varastoja täydennettyä. Voikin alkaa neulomaan seuraavaksi villapaitoja Suomea varten...



Tänään (tai itse asiassa jo ihan kohta) saapuu perhettä tänne meidän iloksemme. He jatkavat tästä sitten muualle Kaliforniaan ensi viikolla, mutta pidennetty viikonloppu nyt siis luvassa mukavassa seurassa, ja huomenna ohjelmassa vihdoin Alcatrazin vierailu!

4 kommenttia:

  1. Oi vau mikä toppi!! Mä just keskiviikkona ihastelin yhdessä vaatekaupassa tollasia toppeja ja aattelin, et aika kalifornialainen tuollainen neulottu tai virkattu (villa)toppi. (Ne oli aika paksuja toppeja ne kaupassa olevat.) En raaskinut ostaa, ku oli aika suolanen hinta topista, vaikka oli supersöpö. Oot siis nyt ihan muodin huipulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vahingossa muodin huipulle :D Tossa mun topissa on just se ongelma, että se on vähän liian "paksu", olisi pitäny tehdä se kevyemmästä langasta, niin ois laskeutunutkin ehkä kauniimmin päällä. Mulla tuli jo hiki sovittaessa tota toppia :D

      Poista
  2. Vautsi oot taitava! Alcatrazista sitten kunnon raportit kiitos :D Mua se kiehtoo jotenkin kamalasti kun koukuttauduin tuossa muutama kuukausi sitten kaikkiin Netflixin murha- ja vankiladokkareihin hah!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Apua, nyt on paineita tehdä kattava raportti :D. Meidän seurueessa huomenna on yksi alle kouluikäinen, joten nähtäväksi jää miten kauan nuorin jaksaa tuolla olla :)

      Poista