tiistai 7. heinäkuuta 2015

Yellowstone

Voi, ihana Yellowstone. Mistähän edes aloittaisi?

Yellowstone täytti kaikki odotukset ja jopa ylitti ne. Vaikka kansallispuistoista edelleen ykköspaikkaa pitää Yosemite (siellä saavutettujen asioiden vuoksi), on Yellowstone se, mitä suosittelemme kaikille.

Yellowstone on aika laaja kattaus villieläimiä, vulkaanisesta toiminnasta kertovia nähtävyyksiä sekä upeita haikkimaisemia. Puisto itsessään on valtavan iso, ja jaettu viiteen osaan. Me olimme tuolla neljä yötä, ja ehdimme nähdä hyvin kaikki mitä halusimme. Olimme kerrankin onnistuneet varaamaan majoituksen puiston sisältä, jolloin aikaa ei mennyt niin paljon siirtymisiin (vaikka puisto oli iso, ja liikkumiseen meni ihan tuhottomasti aikaa, mutta kerron siitä myöhemmin). Olimme mökkimajoituksessa, symppiksissä cabineissä, jossa ei ollut edes telkkaria. Koko puiston alueella ei ollut verkkoa tai edes puhelinkenttää, joten piti keksiä muutakin tekemistä kun netissä pyöriminen tuntitolkulla, haha. Tuo neljän päivän totaalisen nettipaaston aikana ensimmäinen ilta oli paha, mutta sitten unohti koko netin olemassaolon. Ja sitten kun sinne nettiin lopulta pääsi, niin eihän siellä mitään tärkeää ollut tapahtunut... Eli nettipaasto ei haitannut yhtään, tosin olisi ollut kiva, jos puhelin olisi edes kuulunut tai tekstiviestit kulkeneet. (Ja netittömyydestä huolestuneille tiedoksi, että nettiaikaa on kyllä ostettavissa, mutta se toimii vain tietyissä pisteissä ja tiettyyn aikaan, ja on hinnaltaan jotain $5/tunti, eli kallista).

Meidän mielestämme Yellowstonen parasta antia oli ehdottomasti villieläimet. Niitä ei voinut olla näkemättä, jos vähänkin ajeli alueella eri paikkoihin. Me näimme biisoneita, karhuja, hirviä, peuroja, hanka-antilooppeja, vuohia sekä pienemmistä murmeleita, piiskujäniksiä, maaoravia...





Aktiivisimmillaan nämä isoimmat eläimet ovat auringonlaskun tai auringonnousun aikaan, ja yleinen ohjelmanumero tuntuukin olevan autolla ajo ympäriinsä siinä iltakasin maissa eläimiä bongaillen. Loistava paikka eläimien bongailulle on Hayden Valley, joka sijaitsee Lake Villagen ja Canyon Villagen välillä. Tuolla niityllä on sadoittain biisoneja, ja he huvittavat autoliikennettä hyppimällä tien yli, niin että varmasti saa kuvan tien ylittävästä biisonista.



Tuolla tiellä helppo tapa bongata eläimiä on myös seurata muita: Jos tienlaidassa on pysäköitynä pari autoa ja ihmiset seisovat kameroiden kanssa, on lähistöllä joku kiinnostava eläin. Tökeröimmät eivät edes pysäköi autoaan, vaan heittävät hätävilkut päälle keskellä tietä ja nousevat autosta ulos kuvaamaan. Jos ranger sattuu paikalle, saa tupenrapinat tientukkimisesta, mutta muuten tuollaiseen käytökseen tunnutaan suhtautuvan ymmärtävästi. Eli vinkki Yellowstoneen aikoville: ei kannata lähteä ajatuksella, että on kiire. Aikaa palaa hitaaseen köröttelyyn jonossa. Nopeusrajoitus koko puiston alueella on max. 45 mph, ja usein pienempikin, joten liikkuminen on hidasta. Jos mielii nähdä susia tai kojootteja, kannattaa pysähtyä iltahämärässä Hayden Valleyn eräälle levähdysalueelle. Levähdysalueen tunnistaa siitä, että siellä pojottaa alkuillasta asti amerikkalaiset retkituoleineen ja kaukoputkineen varaamassa parhaat paikat. Mekin käytiin siellä yksi ilta, mutta eihän me olisi mitään hämärässä nähty ilman kaukoputkea tai kiikareita, joten jäi susi näkemättä.

Siisteintä oli nähdä karhu ja biisoni. Eläimiä ei saa lähestyä, ja nyrkkisääntö onkin, että jos eläin reagoi jotenkin sinuun, olet liian lähellä. Joten näimme karhun auton ikkunasta, mikä tietysti muutenkin oli ihan kiva, että oli autossa turvassa. Tuolla puistossa kovasti kaupattiin bear sprey:tä eli karhusuihketta, joka on jonkinlainen "pippurisumute" karhuja vastaan. Tuollainen suihke oli ihan uusi tuttavuus, koska esimerkiksi Yosemitessä, jossa on myös karhuja, ei tuollaisesta suihkeesta puhuttu mitään. Näin noita bear spray -pulloja todella monella. Niitä pystyi jopa vuokraamaan, joten varmasti hommaamisen helppouskin oli saanut ihmiset hommaamaan suihkeen. Me ei vuokrattu tai ostettu suihketta, ja ehkä vähän jännitti pidemmällä haikilla tuleeko karhu kulman takaa. No eipä tullut. Noin muuten tuolla annettiin ohjeistus, että pitää pitää polulla meteliä ja karhun kohdatessa perääntyä (kääntämättä selkää karhulle). Jos karhu hyökkää, niin tekeytyä kuoliaaksi maahan siten, että suojaa niskan ja mahan. Kaliforniasta tuttua ohjetta "fight back, don't give up" ei näkynyt.

Karhuemo poikasineen. 
Biisonit ovat muuten melkoisen isoja jössiköitä. Tai ainakin urokset ovat. Silti tuntuu, että niitä vähiten kiinnostaa ihmiset. Biisonit parkkeeravat ihan mihin lystäävät ja usein se on ihan keskellä tietä tai jotain majoitusaluetta. Ensimmäisenä aamuna aamupalalta tullessa näimme sellaisen muina miehinä (tai biisoneina) keskellä parkkialuetta. Nuo biisonit ovat myös ihan superhyviä olemaan täysin paikallaan (en tiedä nukkuvatko pää pystyssä vai mitä), joten ainakin kahdesti säikähdin, kun tajusin että lähellä oleva tumma kasa olikin biisoni! Ihmettelimme Timon kanssa jo tuonne ajaessa, kun biisoneja ei näkynyt missään muualla kuin puiston alueella. Kun tämä tuli puheeksi seuraavassa kohteessa Glacierissa puiston vapaaehtoistyöntekijän kanssa hän kertoi, että puiston ulkopuolelle menevät biisonit tapetaan! Syy on siinä, että biisonit levittävät tauteja, jotka ovat kotieläimille vaarallisia/tuhoisia. Selitys kuulostaa uskottavalta, koska tuo Wyoming (ja muutenkin) on yhtä ranchiä ranchin perään, joten biisoneille ei taida olla vapaata tilaa olla. Se on kyllä vähän surullista. No, mutta ainakin tuolla niitä on sadoittain.

Biisoni parkkipaikalla yksi aamu


Teimme myös kivan haikin ylös Mt. Washburnin huipulle. Haikilla oli pituutta 6.4 mailia (n. 10.3 km) ja korkeusnousua sillä oli 1400 ft (n. 426 metriä).  Meillä meni reippaalla tahdilla haikissa kolmisen tuntia + tauko huipulla. Huipulta oli hienot maisemat koko puistoon. Tosin hieman pilvinen keli oli, joten kovin kauas ei nähnyt. Huipulla on metsäpalovartijan torni, josta voi bongailla maisemia. Ja eläimiä. Niin ja nettiaddikteille tiedoksi, että huipulla on kenttää! Tai ainakin at&t:llä oli, T-Mobilesta ei yllättäen ollut mihinkään.

Kohde näkyvissä!


Kuvassa Grand Canyon of Yellowstone




Ihana kili!


Kävimme tietysti myös katsomassa kuumia lähteitä, geysirejä ja "kaasuaukkoja", jotka kaikki kertovat tuon alueen tuliperäisyydestä. Mammoth Hot Springs oli Timon suosikki. Minusta tuolla alueella lähinnä haisi pahalle (rikkikaasuille), mutta joo, olihan ne hienoja.

Mammoth Hot Springseiltä 

Yellowstonen vetonaula on Old Faithful, geysir, joka purkautuu noin tunnin kahden välein. Tätä porukka pakkautuu katsomaan ennustettuina purkausaikoina, paikalla on oikea kisakatsomo. Mielenkiintoista tuossa Old Faithfulissa on se, ettei se edes ole hienoin ja massiivisin purkaus (tämän on tosin puoliksi omaa tulkintaa) vaan se on noussut vetonaulaksi koska sen purkaus on ennustettavin (purkaus ei kuitenkaan ole edes säännöllisin). Old Faithful on hieno ja näkemisen arvoinen, mutta ehdottomasti kannattaa kiertää myös katsomassa muita geysirejä ja kuumia lähteitä Old Faithfulin ja Norrisin alueiden välillä. Meidän suosikki geysireistä oli ehdottomasti Grotto Geysir Upper Geyser Basinissä, tuolla geysirillä oli kunnon show-meininki, se purskutti vettä joka suuntaan ja välillä päästeli savuja. Tuosta kuului jopa uskomaton meteli. Kuumat lähteet olivat myös todella upeita niiden bakteeriaktiivisuuden aiheuttamien värien takia. Oli upeita täysin turkooseja järviä sekä järviä jossa oli kivasti lähes kaikki sateenkaaren värit. Valitettavasti näiden nimiä ei enää muista. Mutta hienoja kuumia lähteitä löytyy tuolta alueelta miltä noita geysirejäkin, sekä alueelta nimeltä West Thumb Geyser Basin.

Old Faithfulin kisakatsomo 









Grotto Geyser 
Näissä kansallispuistoissa on ihan loistavat opastaulut!

Yellowstonessa on myös kanjoni nimeltä The Grand Canyon of Yellowstone. Kanjoninissa virtaava vesi on aivan hämmästyttävän turkoosia! Kanjoni itsessään on punertavankeltaista, koska siinä on paljon raudan oksideja. Kanjoni itsessään on syntynyt (muistaakseni) tulivuorenpurkauksen aiheuttaman vajoaman seurauksena, joten se eroaa suuresti muista eroosion aiheuttamista kanjoneista. Satuimme paikalle, kun oli alkamassa Ranger Talk aiheesta kanjonin synty, ja pääsimme siten kuuntelemaan tiivistetyn vartin mittaisen luennon aiheesta. Suosittelemme siis kuuntelemaan aina jos mahdollista tuollaisen rangerin miniluennon, niin välttyy museokierrokselta. Parhaiten kanjonin näkee näköalapisteeltä nimeltä Artist Point, tuon virtaavan veden ja vesiputoukset näkee parhaiten pisteeltä Brink of Upper/Lower Falls.




Puiston alueella kaikki ravintolat ym. ruokapaikat omistaa sama yritys, joten niissä on kovin samanlaiset ruokalistat. Ruoka on kuitenkin hyvää (tai sitten on vaan niin nälkä kaikista aktiviteeteista, että ruoka maistuu). Old Faithfull Inn:in ravintola on selkeästi heidän lippulaivansa, jossa on astetta fiinimpi meninki ja parempi ruokalista. Tai siis luulimme että on fiinimpi meininki, mutta porukka oli siellä lenkkareissa, joten ei vissiin sitten kuitenkaan. Ruoka oli kuitenkin ihan superhyvää! Ravintolaan on tehtävä pöytävaraus vähintään pari päivää ennen, jos haluaa sieltä saada ruokaa. Mutta se kannattaa.

Yellowstonessa on iso järvi nimeltään, yllätys yllätys, Yellowstone Lake. Tuolla järvellä ei ole kovin paljon tekemistä, koska siellä ei tietääkseni saa harrastaa mitään vesiurheilulajeja. Mutta mikäli hienot maisemat kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa maisemat ylhäältä näköalapisteeltä nimeltä Lake Butte Overlook



Yellowstonesta voisi kirjoittaa vielä lisääkin, mutta tässä tärkeimmät. Ihan loistava paikka!

8 kommenttia:

  1. Onpa upean näköinen paikka, ei voi taas muuta sanoa. Nimimerkillä kateellinen. Toivotaaan, että mekin joskus päästään tonne asti. :)

    Eikös se "fight back, don't give up" -ohje koske vain kohtaamisia mountain lioneiden (puumien?) kanssa...? En oo koskaan nähnyt, et karhun kanssa suositeltaisiin samoin. Yleensä se on just se "leiki kuollutta" -ohje niin kuin Suomessakin. Tosin mä kyllä sanoisin, että taistelussa elämästä ja kuolemasta "älä anna periksi" -ohjetta kannattaa aina noudattaa. ;) Voi silti olla, että karhun kanssa tulisi luovutus aika nopeasti. :D Ehkä ne puumat on vaan niin nössöjä... haha.

    Ihana, että teidän reissu on ollut näin onnistunut ja mahtava! Ja kohta nähdään vielä! :)

    Ps. Mekin oltiin just PCH:n varrella paikassa, jossa oli toimimaton netti (sitä sentään oli tarjolla, se ei vaan toiminut), eikä telkkaria. Olin tosi ihmeissäni tv:n puuttumisesta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelin nähneeni Yosemitessa tota ohjetta karhujenkin kanssa, mutta voin olla hyvin väärässäkin :). Muistan ajatelleeni miten ristiriitainen ohje suomalaiseen verrattuna.. Ainakin tosiaan niitä puumia vastaan pitää tapella vastaan.

      Joo, on ollut ihan huippureissu! Ollaan täällä Portlandissa jo tulossa sinne päin, nähdään ylihuomenna :)

      Poista
  2. Tosi hienon näköistä! Pitää varmaan alkaa suunnitella roadtrippiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Voin itse asiassa suositella kaikkia käymiämme kohteita, mutta erityisesti Yellowstonea :)

      Poista
  3. WAU WAU WAU! Texasin maisemat kalpenee!

    Heh, niin perus Jenkkimeininkia, etta luonnonpuistossa kierrellaan autolla :D Mutta tuolla kai ne valimatkat on niin pitkia, ettei ilman autoa nakisi mitaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, joo tuolla ei olisi päässyt mihinkään ilman autoa, kun välimatkat oli helposti tunninkin eri paikkojen välillä... Mutta joo, onhan tuo aika hauskaa, että autoilla körötellään jonossa ihmettelemässä luontoa :D.

      Poista
  4. Ihan mielettömät maisemat kyllä ollut Yellowstonissa ja muutenkin koko teidän matkalla :) ja kiva kuulla teidän Suomeen paluustakin! :) Meillä on vielä 8kk aikaa olla täällä ja nyt jo alkaa iskemään pikkuinen paniikki, että pitääkö täältä oikeasti lähteä takaisin Suomeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, maisemat oli mielettömät. Mä en edes tällä hetkellä kestä katsoa noita reissukuvia, ettei iskisi järjetön haikeus :) Nauttikaa viimeisistä 8 kuukaudesta ja matkustelkaa mahdollisimman paljon siellä suunnalla, siinä mun vinkit loppuajallenne! Sopivasti tulette sitten Suomeen kesän kynnyksellä, hyvä ajoitus :)

      Poista