keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Amerikan erikoisuuksia

Uutislähetykset. Uutislähetykset ovat täällä tunnin mittaisia paikallisuutislähetyksiä. Niitä tulee useimmilta ns. pääkanavilta (NBC jne.) useita kertoja illassa. Tämän tunnin aikana kerrataan mm. sää useamman kerran. Uutisankkurit ja uutistoimittajat ovat brändänneet itsensä ja uutispätkät päättyvätkin aina lauseeseen "Minä olen XX kanavalta YY". Kaikista suurin ihmetys tässä on kuitenkin se, että uutistoimittajien on AINA mentävä tekemään se raportti uutispaikalta. Toisinaan se on ihan järkevää, mutta sitten kun kyseessä on joku pimeä metsä, jossa ei ole mitään nähtävää, on se ehkä vähän huvittavaa. Toinen huvittava asia on se, että naapureita tai silminnäkijöitä on AINA haastateltava uutisen tiimoilta. Useimmiten kun näillä ei ole mitään lisäinformaatiota asiasta, niin haastattelu on ihan yhtä tyhjän kanssa. Uutiset ovat täällä suhteellisen viihdyttäviä, mutta toisaalta todella raakoja. Itse asiassa ei edes tietäisi asuvansa niin vaarallisella seudulla, ellei katsoisi uutisia, sillä uutisissa käydään läpi kaikki päivän merkittävät rikokset. Tästä syystä meiltä jää kympin uutiset aina katsomatta, koska uni ei ihan heti niiden jälkeen tulisi. Täällä rikoksentekijöitä ei suojella, joten ruutuun ilmestyy heti nimi ja kasvokuva, useimmiten vielä sellainen kammottava pidätyskuva. Ja nämä tapahtuneet rikokset ovat valitettavan usein niitä hullu hullu maailma -tyyppisiä, joille joskus ennen Suomessa asuessa pudisteli päätään ja mietti, ettei voi olla totta. Uutiset ovat tosiaan paikallisiin asioihin keskittyviä ja muun USA:n ja muun maailman uutisia käsitellään hyvin lyhyesti, jos ollenkaan. Toki maailman uutisia näyttää esimerkiksi CNN-kanava, mutta meidän peruskanavapakettiin (n. 40 kanavaa) sellainen ei kuulu. Esimerkiksi Ukrainan kriisiä seurattiin keväällä uutislähetyksissä erittäin vähän. Pääuutiseksi voi päätyä mikä vaan, ja useimmiten se onkin ollut jokin meidän mielestämme hieman erikoinen asia, kuten se, että sadetta on luvassa (no, täällä on toki niin kuivaa, että onhan se merkittävä uutinen) tai kun paikallinen joukkue on voittanut jonkun pelin. Noin ylipäänsä tunnin uutislähetys on aivan liian pitkä (toki se katkaistaan mainoksilla noin joka 10 minuutti), joten uutisia kannattaa suosiolla seurata vain netistä.
Meidän kylältä kerrotaan harvemmin ikäviä uutisia, mutta onneksi jossain asiassa ollaan uutisiin päästy

Vuokrakämpät. Vuokrauksesta olenkin jo kertonut, mutta itse vuokrakämpistä en juurikaan. Nimittäin täällä asunnoissa ei tyypillisesti ole eteistä ollenkaan. Ulko-ovesta tullaan sisään suoraan olohuoneeseen, ja monesti siinä kynnyksen edessä on vain pieni lattialaatta, ja muu asunto on kylppäriä myöten kokonaan kokolattiamaton peitossa (!!!). Kylmemmillä ilmoilla olen monesti miettinyt mihin ihmiset heittävät ulkotakkinsa ja kenkänsä sisään tullessaan. No, ainakin tuo kenkäongelma ratkeaa sillä, että täällä harrastetaan sisällä kengissä kävelyä. Täytyy sanoa, että mun sydän on muutaman kerran itkenyt verta, kun asennus- tai huoltomies on tepastellut meille sisään kengät jalassa meidän kokolattiamatolla edes viitsimättä pyyhkäistä niitä kynnysmattoon ennen sisääntuloa. Käsittämätön tapa! Muita erikoisuuksia kämpissä on mm. se, ettei makuu- ja olohuoneissa ole ollenkaan paikkaa kattolampuille vaan täällä harrastetaan jalkalamppuja. Meillä onkin joku kymmenen jalkalamppua hommattuna, mutta silti huoneissa melko hämärää, ja se on ärsyttävää. Vuokrakämppiin (ainakaan meillä) ei kuulu verhotankoja, vaan ne pitää vuokralaisen asennuttaa itse. Ongelmana kuitenkin on se, että verhotankojen sijaan monesti on kuitenkin ikkunoihin asennettu jonkinlainen pimennysverhoratkaisu, joka käytännössä estää sen, ettei verhotankoja pysty asentamaan (ellei luovu pimennysverhoista, mitä en suosittele näillä lämpöasteilla). Moni tuttu täällä vuokraa omakotitaloa, ja niissä vuokraan kuuluu pihan hoito ja uima-altaan putsaus viikoittain. Hieno juttu, että tuollaisia töitä ulkoistetaan, mutta en tiedä miten itse suhtautuisin jos meidän pihallamme yhtäkkiä olisikin joku vieras ruohonleikkurin kanssa, nämä työt kun voi tulla suorittamaan kuka vaan ja mihin kellonaikaan tahansa. Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan:

Yömelu. Amerikkalaiset ovat selkeästi immuuneja yömelulle, siihen tulokseen olemme tulleet viime kuukausina. Nimittäin tuossa muutama kuukausi sitten aloimme öisin heräilemään lehtipuhallinta muistuttavaan ääneen joka yö. Meidän makuuhuoneen ikkunasta ei näkynyt melun lähdettä, mutta koska äänieristys on mitä on, tuo ääni kuului yllättävän läheltä. Nyt muutaman kuukauden jälkeen olemme saaneet selville että melunlähde on kuin onkin lehtipuhallin, ja se tulee tuota viereistä lähijuna-aseman putsaavan henkilön lehtipuhaltimesta. Tässä voisi kyseenalaistaa, miksi ihmeessä jotain lehtiä pitää joka päivä päivä pitää ylipäätään puhaltaa, mutta enemmän ihmetyttää, miksi se pitää tehdä yöllä tai aamulla tosi aikaisin??? Grande finale tähän yömeluun koettiin tossa noin kuukausi sitten, kun yksi yö heräsimme klo 2:40 aivan järkyttävään meluun, ja kun katsoimme ulos näimme kaksi lähijunaliikennefirman työntekijää raivaussahojen kanssa. He olivat trimaamassa junaradan viereisiä puita, keskellä yötä! Ja tästä ei tietenkään tullut mitään etukäteisvaroitusta... Naapureiden puheiden sekä tän meidän asuntokompleksin Yelp-arvosteluiden perusteella kukaan ei kuitenkaan valita tästä melusta, vaan täällä valitetaan mm. parkkipaikkojen vähyydestä (hah, niitä ei olekaan kuin noin kolmesataa..) tai korkeista vuokrista. Jotenkin huvittavaa, että meidän makuuhuoneen ikkunan alta menee junarata, mutta siitä on kaikista vähiten häiriötä. Sen sijaan em. yömelun lähteet häiritsevät sekä tasainen moottoritien humina, joka kuuluu koko ajan taustalla. Noista lehtipuhaltimista on vielä kerrottava hauska juttu. Täällä RAKASTETAAN lehtipuhaltimia.

Niin paljon, että niitä käytetään huvittavissakin yhteyksissä. Nimittäin joku aika sitten pyörälenkillä ajelimme hiekkatietä ja näimme tyypin lehtipuhaltimen kanssa putsaamassa aiemmin loppuneen juoksutapahtuman jälkiä, tarkemmin ottaen puhaltamassa pois hiekkaan jonkinlaisella maalilla piirrettyä maaliviivaa. No eihän siitä tullut lehtipuhaltimella mitään muuta kuin se kuin se että hiekka pöllysi, mutta viiva ei lähtenyt mihinkään. Teki mieli neuvoa hakemaan joku harava tai lapio millä olisi lähtenyt ehkä hieman helpommin.. hullun hommaa.

Mustikat. Se on sääli, ettei suomalaisissa metsissä kasvavan metsämustikan englanninkielinen käännös bilberry ole yleistynyt käyttöön, vaan sekä metsämustikasta että pensasmustikasta käytetään sanaa blueberry. Olisimme nimittäin säästyneet monelta harmilta, kun olemme olleet ostavinamme täältä villimustikoita ja saaneetkin pensasmustikoita. Paketti kun saattaa olla aika harhaanjohtava.  Ei siinä mitään, tätä nykyä pakastepensasmustikatkin menevät aamupuuron seassa, mutta eihän niistä samaa fiilistä ole kuin metsämustikoissa. Metsämustikoitakin täältä onneksi saa pahimpaan hätään, mutta hinta on noin kolminkertainen pensasmustikoihin nähden, se on niin väärin!
Meidän pakastimen mustikkavalikoimaa. Paketin kuvista on ihan mahdoton sanoa, onko pensas- vai metsämustikkaa...

2 kommenttia:

  1. Taidamme elää ihan eri Amerikassa uutisjuttunne perusteella, sillä minun mielestäni missään muualla maailmassa ei ole niin kattavia ja laajoja uutislähetyksiä kuin täällä. Tottahan PAIKALLISuutiset kertovat PAIKALLISISTA tapahtumista ja ilmiöistä, ja paikallinen uutislähetys kattaa aika laajan katselijakunnan, eli esim. meidänkin paikallisuutisalueella asuu n. 7 milj. ihmistä. Täällä rikoksista uutisoiminen ei ole mitenkää tabu, vaan katsotaan aiheelliseksi uutisoida nekin muiden tavanomaisten paikallisuutisten lisäksi.

    Oletteko ajatelleet kuinka pitkät ne uutiset sitten olisivat, jos samalla uutisoitaisiin koko maata koskevat asiat sekä kaikki ulkomaan tapahtumat, ei siis tunti riittäisi :).

    Tänäänkin uutisissa on ollut kattavia uutislähetyksiä Syyriasta, Irakista, Afganistanista. On ollut sisäpolitiikka koskevia uutisia ja samoin ulkopolitiikka. Ukrainan tilanteesta oli (ja on mikäli uutta tapahtuu) uutisia ja raportteja kyllästumiseen asti. Tällä laajalla uutistarjonnalla tulee vaativankin uutisfriikin uutisjano tyydytetyksi :). Niin, ja kanavia on satoja, joiden joukkoon mahtuu uutisia ja uutiskanavia, esim. CNN, MSNBC, Al Jazeera America, BBC News jne.

    Terveisin, uutisfriikki

    Suomalaiset uutiset ovat aivan surkeita, eikä niistä katsoja juurikaan mitään TIETOA saa. Vakavailmeinen henkilö luettelee uutisotsikot, ja siinä se. Samat uutiset toistuvat aamusta iltaan. Aivan järkyttävää katsottavaa uutisfriikille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille siis tuli yllätyksenä se, että kaikki ns. pääkanavien uutiset ovat aina paikallisiutisia. Totta on tuo, että täällä on kyllä maailman parhaat UUTISKANAVAT, meillä ei vain sellaiset näy. Minun mielestä tunnin uutislähetykseen mahtuisi hyvinkin koko USA:n uutisia ja ulkonaan uutisia, jos poistaisi ne sellaiset tyyliin jotain koirapuistoa käsittelevät, hyvin marginaalista joukkoa koskettavat uutiset. Esimerkiksi Ukrainan kriisistä emme olisi näiden paikallisuutisten perusteella tienneet tuon taivaallista, ja se on minun mielestäni huolestuttavaa. Rikoksista toki saa uutisoida, mutta samaan aikaan on niin ristiriitaista, että tv-ohjelmista poistetaan kirosanat, mutta sitten kerrotaan näitä kamalia uutisia ja näytetään toisinaan hurjia kuviakin, ihan alkuillastakin. Ja niin kuin jo tekstissä mainitsinkin, meillä ei näy mikään mainitsemistasi uutiskanavista, eikä ole tarkoituskaan sellaisesta maksaa, koska en jaksa odottaa uutislähetyksiä vaan luen ne mielummin tuoreeltaan netistä, esim. Twitteristä. Ja tosiaan, minä(kään) en pidä Suomen uutislähetyksiä parempina kuin nämä, mutta niissä sentään uutiskirjo on hieman monipuolisempi. Hienoa kuulla, että jossain toisaalla Amerikassa on parempia uutislähetyksiä, kiitos kommentistasi!

      Poista