keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Asuntomurheita

Viime päivinä olemme murehtineet asuntotilannettamme. Koska kaikki lukijat eivät ole ehkä ihan perillä tästä nykyisestä kuviosta, niin tässä pieni kertaus:

Muutimme nykyiseen asuntoomme viime vuoden lokakuussa. Teimme silloin 8 kuukauden vuokrasopimuksen, koska se oli edullisin tarjoilla olevista vaihtoehdoista. Myös sen takia, että tarkalleen ottaen Timon ulkomaankomennus on 1+1 vuotta, eli oli pieni epävarmuus siitä, jatkuuko komennus vuoden jälkeen. Vuokranantajamme on iso maanlaajuinen yritys, ja asumme ns. suljetussa asuntokompleksissa, jossa on noin sata asuntoa. Tälläinen asumismuoto onkin hyvin yleistä ainakin täällä Piilaaksossa. Myös omakotitalon voi vuokrata yksityiseltä, mutta koska meillä ei ole lapsia tai lemmikkieläimiä, emme edes harkinneet sitä. Tykkäsimme tästä asuntokompeksistamme niin paljon, että uusimme vuokrasopimuksen sen ensimmäisen 8 kk:den jälkeen ja teimme uuden 12 kk:den vuokrasopimuksen. Tuolloin toukokuussa käytiin neuvotteluja vuokrankorotuksista, sillä hyvin yleistä täällä on, että vuokria korotetaan sopimuksen uusimisen yhteydessä tuntuvastikin. Itse asiassa se on se syy, miksi vuokrasopimukset tehdään määräaikaisiksi ja maksimissaan vuodeksi, jotta heillä on mahdollisuus korottaa vuokraa silloista markkinatilannetta vastaavaksi. Bisnes on bisnestä. No me saimme neuvoteltua hieman maltillisemman vuokrankorotuksen (alkuperäinen korotus olisi ollut 200 dollaria kuussa), ja opimme sen, että aina kannattaa yrittää tinkiä! Tosin vahvana argumenttina silloin toimi se, että tässä kompeksissa on 10 tyhjää kolmiota, ja ystävällisesti uhkailimme yhdennellätoista tyhjällä kolmiolla. Yritimme jo silloin toukokuussa saada tehtyä 16 kk:den sopimuksen suoraan, koska komennuksestamme oli silloin jäljellä vain 16 kk. Ihan senkin takia, että vuokra kasvaa sen mukaan mitä lyhyemmän vuokrasopimuksen teet: käytännössä siis ensi kesän 4 kk:den vuokrasopimuksen tekeminen on todella kallista, kuukauden vuokra olisi silloin noin tuplat nykyisestä! Mutta silloin sanottiin, että ehdoton maksimiaika on 12 kk, mutta pyydettiin palaamaan asiaan nyt kesällä, jos silloin pystyttäisiin tehdä uusi 12 kk:den sopimus.

Nyt kun palasimme asiaan, meille valkeni, että meille oli annettu tyhjä lupaus. Mitään uutta sopimusta ei ole mahdollista tehdä. Itse asiassa argumentti, mitä vuokraustoimistossa käytettiin, oli ettei se ole teknisesti mahdollista tehdä uutta sopimusta, nettijärjestelmä ei siis anna tehdä uutta sopimusta jos nykyinen on voimassa. Voitte vain kuvitella, miten tuollaiseen tekniseen seikkaan vetoaminen ärsyttää! Todellisuushan on, että he eivät halua nyt tehdä sitä uutta sopimusta, koska haluavat nostaa vuokraa ensi vuonna, ja ennen kaikkea haluavat, että me teemme sen 4 kk:den megakalliin sopimuksen. Ainut toinen mahdollisuus olisi, että nyt purkaisimme sopimuksen, ja maksaisimme sopimuksenpurkamissakon (vastaa yhden kuukauden vuokraa), ja tekisimme sitten uuden vuokrasopimuksen. Mutta ilmeisesti silloinkin joutuisimme asua 7 vrk muualla, ennen kuin uuden sopimuksen luominen olisi mahdollista. Ei ole siis vaihtoehto. Yritimme kovasti selittää, että uusi sopimus olisi kaikille win-win-tilanne, sillä hekin saisivat pitkäaikaisen vuokralaisen sitoutettua, varsinkin kun edelleen tässä kompeksissa on ne kymmenen kolmiota tyhjänä... Mutta ei. Yksinkertaisesti ei. Kyllähän he vuokraustoimistossa puhuivat myös ns. reilun pelin säännöistä, joita ne noudattavat, ja onhan se toki ihan reilua, ettei yhden vuokralaisen kanssa rikota sääntöjä. Mutta ehkä tässä nyt eniten ärsyttää tuo aikaisemmin annettu tyhjä lupaus sekä se, että vuokraustoimiston vastaavasta managerista oikein huokuu sellainen fiilis, ettei häntä kiinnosta ns. outside the box -ajattelu. Se kyllä täällä on tullut vastaan niin monessa muussakin, mennään tietyn kaavan ja byrokratian mukaan, eikä ketään yksittäistä työntekijää kiinnosta selvittää, olisiko jotain vaihtoehtosia ratkaisuja, vaikka näennäisesti ollaan niin olevinaan vuokralaisen asialla.

Käytännössä olemme siis tilanteessa, että olemme ensi kesänä asunnottomia, ja mietimmekin nyt ratkaisua asumiselle. Ratkaisumalleja on useita, ja niistä pitäisi valita paras. Koska komennuksemme näillä näkymin kestää silloin enää 4 kk, muuttaminen uuteen asuntokompeksiin on varmasti kallein vaihtoehto, koska lyhyet vuokrasopimukset ovat kalleimpia, ja koska muuttokustannuksiakin tuosta tulee ihan kiitettävästi. Todennäköisempää onkin tällä hetkellä, että pistämme toukokuussa tavaramme Suomeen menevään konttiin ja olemme täällä vielä sen noin kahdeksan viikkoa, mitä kontti seilaa merellä. Sen ajan asumme jossain kalustetussa asunnossa/ air bnb:ssä / muussa edullisessa majoituksessa, eli vietämme aina niin ihanaa matkalaukkuelämää! Tosin sitä tuli tehtyä ensimmäiset 8 viikkoa täällä, ja siitäkin selvittiin kivuttomasti. Emme nimittäin ole kovin valmiita joustamaan siitä, että emme saisi ensi kesää viettää täällä tälläisen typerän asuntokuvion takia... Emme ole myöskään tehneet minkäänlaisia päätöksiä sen suhteen, mikäli haluammekin jäädä tänne pidemmäksi aikaa, jos siis saataisiin uusittua viisumimme (ilman sitähän tänne ei tietenkään ole mitään asia jäädä). Sehän tietty ratkaisisi koko tämän kuvion, mutta ei ole vain meidän intresseistä kiinni. No aika näyttää, kuinka tämä ratkeaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti