perjantai 30. tammikuuta 2015

Amerikkalaisesta uutisvirrasta poimittua

Päätin kerätä tähän koosteen viikon uutisista, tuttuun tyyliin tietysti niistä kaikista päivänpolttavimmista tärkeistä aiheista:

  • Suklaajätti Hershey's sai tehtyä Let's Buy British Imports:in kanssa sopimuksen siitä että Briteissä valmistettua Cadbury-suklaata ja muutamaa muuta tuotemerkkiä ei enää saa maahantuoda USA:aan. Hershey'sillä on jo tähän mennessä ollut oikeus valmistaa USA:ssa Cadburyn suklaata - asia joka selvisi minulle ihan omakohtaisen kokemuksen kautta. Tänne muuttamisen jälkeen etsin hyvää suklaata, ja sitä Hershey's ei todellakaan ollut. Olinkin aika innoissani, kun löysin kaupan hyllystä tuttua Cadburyä. Mutta kun maistoin sitä, ei se maistunutkaan yhtään hyvältä. Pakettia tutkimalla syykin selvisi: suklaa oli Hershey'sin USA:ssa valmistaa. Sinänsä siinä, että elintarvikevalmistaja ostaa oikeudet tehdä jotain brändituotetta omassa maassaan eri reseptillä ei ole mitään uutta. Noissa Cadburyn maitosuklaan Britti- ja USA -versioissa on se perustavanlaatuinen ero, että Brittiversion runsain ainesosa on maito, kun jenkkiversiossa se on sokeri, Brittiversiossa on myös korkeampi rasvapitoisuus. Tästä voitte päätellä kumpi vastaa aidompaa maitosuklaata. MUTTA toivon todellakin, että tuo tehty sopimus toimii molempiin suuntiin, eikä minun ikinä Eurooppaan paluunmuuton jälkeen tarvi kärsiä Hershey'sin pahasta suklaasta!

 Kuva täältä

  • Pikaruokavalmistaja Kentucky Fried Chicken eli tuttavallisemmin KFC lanseerasi Filippiineillä tuotteen nimellä Double-Down Dog, eli hodarin, jossa sämpylän virkaa toimittaa upporasvapaistettu kanapihvi. Tälleen kasvissyöjänä on helppo huudella että hyi hitto, mutta mites te lihaa syövät lukijat, joko kuola valuu suupielistä?? 

Kuva täältä

  • Lääkealan valvova viranomainen FDA on hyväksynyt tässä kuussa uudentyyppisen laitteen liikalihavuuden hoitoon. Kyseinen laite säätelee mahan ja aivojen väistä hermorataa ja siten mm. kylläisyyden tunnetta. Mahalaukkuun asennetaan elekrtrodeja, joille annetaan laitteella sähköimpulsseja. Tälleen maallikkona ajatus mahaan annettavista sähköshokeista kuulostaa aika hurjalta. Varsinkin kun tämä tehdään kotioloissa itse (laite on näppärästi uudelleenladattava). Laitetta ei kuitenkaan kuka tahansa saa, vaan vaatimuksena on täysi-ikäisyys, vähintään yhden (!) valvotun laidutusohjelman läpikäynti, riittävän iso painoindeksi sekä se, että kärsii jostain muusta liikalihavuuden aiheuttamasta sairaudesta tai oireesta (esim. korkea verenpaine).

  • FDA:n hyväksymiskierrokselle toukokuussa tulee myös kaksoisleuan poistoon tarkoitettu injektio, nimeltään ATX-101. Kyseinen lääke sisältää jotain happoa (deoxycholic acid), joka "syö" pois rasvan leuan alle injektoituna. Lääkkeen valmistaja vahvistaa, ettei kyseinen happo vahingoita muita kudoksia. Aikamoista... En ole tosiaan tiennyt, että kaksoisleuka on sen luokan ongelma, että siihen kehitetään ihan lääke.

  • Tämä viikko huipentuu viikonloppuna pelattavaan Super Bowl:iin eli jenkkifudiksen kauden finaaliin. Itse pelin lisäksi erittäin suuressa roolissa on mainoskatkojen miljoonia maksavat mainokset sekä väliaikanumero. Olin itse asiassa vähän pettynyt, että nuo mainokset ovat jo etukäteen nähtävissä YouTube:ssa (malttamattomat amerikkalaiset!). Etukäteen eniten pöhinää mainoksista on taitanut herättää pikaruokaketju Carl's Jr:n mainos, jota en aio tähän linkata, koska se on niin mauton (googlatkaa, jos kiinnostaa). Mainoksen aiheena on kuitenkin pikaruokalan lanseeraama all-natural hampurilainen, eli luonnollinen (mutta ei luomu) hampurilainen, mikä amerikkalaisilla standardeilla tarkoittaa sitä, että sen tuottamiseen EI ole käytetty lisättyjä hormoneja, antibiootteja tai steroideja ja nautakin on saanut laiduntaa vapaana. Mainoksessa pyörii isoin tekstein "NO ANTIBIOTICS, NO ADDED HORMONES, NO STEROIDS" niin että tyhmempikin ymmärtää.Tämä luonnollisuuteen pyrkiminen on osa pikku hiljaa tapahtuvaa muutosta USA:n ruokateollisuudessa. Täällä tuo luonnollisuus mielletään kuluttajien mielessä terveellisyytenä, ja sillä onko liha kasvatettu ilman antibiootteja ym. ei välttämättä amerikkalaiselle ole väliä, koska he eivät välttämättä tiedä muunlaisesta lihankasvatuksesta. Huvittavinta mun mielestä on se, että hampurilaisketjun valikoimasta ainoastaan tuo yksi tuote on tuollainen luonnollinen, muut siis säilyvät ennallaan, ja mun mielestä ne suorastaan huutavat sitä, että sisältävät niitä antibiootteja, lisättyjä hormoneja ja steroideja!
Kuva täältä

Super Bowliin liittyen vielä pieni loppukevennys: ruokakauppaamme oli ilmestynyt kaikkea tapahtumaan liittyvää. Konditoriahyllystä bongasimme tälläiset oheistuotteet:

Iso Super Bowl -kakku vain 27 dollarilla, on se hieno!

Seattle Seahawksien kannatuskakku. "Oma" joukkueemme The 49ers ei päässyt finaaliin tänä vuonna, mutta ilmeisesti on kysyntää toisen kaupungin joukkueen kakulle... Toisen finaalijoukkueen kannustuskakkua ei muuten ollut...

Cupcakesejä, jossa päällä amerikkalainen jalkapallo. Nää on ihan söpöjä!




8 kommenttia:

  1. Mä oon ihan pihalla noista Super Bowlin mainoksista. Oli pakko googlettaa toi Carl´s Jr. Ei jösses! Noita löyty tubesta parikin, onko osa jotain sensuroituja/kiellettyjä... :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä onko sensuroimattomia versioita, mun mielestä joka tapauksessa se mainos on mauton :). Mä katselin jonkin verran Super Bowlin mainoksia YouTubesta ja kovin oli samanlaisia kuin viime vuonna eikä seassa ollut kuin pari hauskaa. Näkyykö siellä Kanadassa Super Bowl telkkarista? Ei sillä, etteikö sieltä löytyis mielekkäämpääkin tekemistä kun telkkarin tuijottelu ;)

      Poista
    2. Kyllä se näkyi joo. Ei katsottu, paitsi ravintolassa vähän sivusilmällä. :D

      Poista
    3. Joo, ei mekään katsottu, kun viimevuotinen riitti kokemuksena. Ens vuonnahan Super Bowl pelataan Levi's Stadiumilla, että ehkä teille silloin mielenkiintoista seurata senkin takia :)

      Poista
  2. Vinkkinä, että jos et oo maistanut "Herseys Symphonya" sellaista beessiä tosi rumassa 70-luvun pakkauksessa olevaa suklaata (levyn maku taitaa olla joku milk chocolate with almonds and toffee) niin se on oikeasti ihan syötävää! Vähän Marabou-maista! yllätyin tosi positiivisesti kun sain maistiaisen kaverilta! Olen itse ostanut sitä pariin otteeseen pahimmissa suklaahimoissani! Noita Herseys Symphoneja on pelkkä maitosuklaakin. Sitä en ole maistanut kun on niin pahat traumat normi-herseysta. Yök!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa mitä? Tällä sun kommentilla oli täydellinen ajoitus, olin juuri matkalla ruokakauppaan, kun luin sen. Joten kaupassa marssin ekana karkkihyllylle, etsin tota suklaata (en ollut aiemmin huomannut tuollaista levyä) ja ostin kokeeksi. Nyt kotona maistoin - ja tosiaan on parempaa ku normi-Hershey's ja toi levy tulee varmasti syötyä loppuunkin! Ei vedä vertoja tietty oikeesti hyvälle suklaalle, mutta poisti vähän mun Hershey's-traumoja :) kiitos Emmi!

      Poista
    2. No hyvä :) ei ois mullakaan tullut mieleenkään ostaa tuota, koska a)Hersey's-sankin jo aiheutti puistatusta b)pakkaus oli niin ruma ja mitäänsanomaton. Onneksi sain maistiaisen kaverilta tosiaan :)

      Poista
    3. No tosiaankin, paketti on kaikkea muuta kuin houkutteleva ja brändi epämieluisa, joten olisi jäänyt multakin ostamatta ilman tätä vinkkiä. Mitähän kaikkea muuta hyvää oon kaupasta missannut ennakkoluulojeni takia? :)

      Poista