torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi San Franciscossa

Vuosi sitten uutenavuotena, Suomesta paluun jälkeisessä kaameassa jet-lagissa katsoimme telkkarista San Franciscon ilotulituksia. Täällä ei uutenavuotena ole ilotulituksia joka kaupungissa, eikä käsittääkseni yksityishenkilöt edes saa ampua raketteja tms. Vuosi sitten katsoin noita Friscon ilotulituksia puolinukuksissa ja sanoin, että tuonne mennään paikan päälle ensi vuonna.

Joten otimme uuden vuoden vastaan Friscossa. Lähdimme Friscoon jo iltapäivällä tarkoituksena kierrellä kaupungissa, käydä syömässä ja sitten puolilta öin katsastaa nuo ilotulitukset. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, paitsi että kaikki kaupat sulkeutuivatkin jo iltaseitsemältä! Aika ennenkuulumatonta, koska täällä ei ole ikinä mikään kiinni vaikka olisi joku "pyhäpäivä". Mutta nyt oli, ja jouduttiin sitten keksimään jotain muuta, ja lopulta pyörittiin kaupungilla vain katselemassa ihmisiä (hauskaa tosin sekin).

Ilaksi olin varannut meille pöydän eräästä välimerellisestä ravintolasta. Tein pöytävarauksen vasta tiistaina, ja silloin aika moni ravintola myi "ei-oota", sen verran suosittu ravintolapäivä uudenvuodenaatto on. Mutta onneksi saimme pöydän tuosta The Fly Trap -ravintolasta, siellä kun oli kiinnostava menu. Yllätys olikin suuri, kun eilen olikin sitten joku erikoismenu uuden vuoden kunniaksi, ruokalista oli pääruokien osalta supistettu neljään vaihtoehtoon, josta yllättäen vain yksi oli minulle sopiva... Hintojakin oli nostettu normaalista 20-30 dollarista 40-50 dollariin per pääruoka... Olisi pitänyt ehkä osata arvata tuo, olihan viime ystävänpäivänäkin ravintolassa tuollainen "erikoismenu". Tietystihän tuo on yksinkertaisempaa ravintolan osalta kun on supistettu menu, jos on paljon enemmän asiakkaita. Mutta ehkä nyt muistaa tuon seuraavan kerran kun on joku tollainen erityispäivä, ettei tule yllätyksiä. Onneksi ruoka oli kuitenkin tosi hyvää!

Vuoden vikat minuutit!

Ilotulitukset ammuttiin mereltä sataman The Ferry Buildingin ja The Bay Bridgen välistä. Tuo alue oli aivan käsittämättömän täynnä ihmisiä kun saavuimme paikalle. Olisi pitänyt tulla paikan päälle varmaan kaksi tuntia ennen, jos olisi halunnut hyville paikoille! Yritimme ensin paremmille paikoille, netistä kun löytyi aika hyvät speksit siitä mistä ilotulitukset näkyy parhaiten. Rupesi kuitenkin vähän ahdistamaan se tungos, joten suosiolla menimme sivummalle, missä vielä oli väljää. Syy väljyydelle selvisi, kun ilotulitus alkoi - ilotulitukset jäivät osittain erään rakennuksen taakse. Mutta kyllähän tuostakin näkyi, eikä loppupeleissä edes harmittanut vähän huonompi näkyvyys.

Kokeilin ekaa kertaa ikinä BULB-valokuvausta. Noista kuvista voi olla montaa mieltä onko ne hienoja, minusta ihan jännittävän erilaisia. Vielä kun saisi jalustalla otettua niin tulisi parempia, tuonne tungokseen oli ihan turha jalustaa pystyttää.


Minulla on muuten pieni ongelma tässä valokuvauksen kanssa. Olen nimittäin koko tämän Amerikassa asumisen aikana ollut kaikissa tapahtumissa kameran takana. Kivaahan se tietysti on, ja ihan oma valintani, mutta tajuan vain usein jälkikäteen, että monesti en ehdi ollenkaan nauttia itse tapahtumasta kun vain valokuvaan sitä. Eilen tuo ilotulitus kesti vartin, ja minä nautin siitä ilman kameran kanssa kuvaamista ehkä pari minuuttia! Olin niin keskittynyt, että en ehtinyt edes uudesta vuodesta iloita amerikkalaisten mukana (sitä huutoa ja iloa kun riitti). Jotenkin on koko ajan sellainen olo, että kaikki tämä täällä on niin ainutkertaista, että pitää olla koko ajan tallentamassa sitä valokuviin. Eikä sillä, voin hyvin myös antaa Timon ottaa valokuvia, ja itse nauttia maisemista jne., mutta kuitenkin otan kuvat mieluiten itse (valokuvaus on tosi koukuttavaa). Lopputulos on, että meillä on viime vuodesta varmaan kymmeniä tuhansia valokuvia..! Ehkä vähän vähempikin riittäisi, ja joskus voisi vain luottaa muistikuviin muistojen säilyttämiseksi. En vaan tiedä miten maltan olla kuvaamatta...?


Ilotulitus oli hieno (siltä osin kun nähtiin), mutta hienompi oli kyllä San Josessa viime 4th of July:nä. Ilotulitukseen kuului netin mukaan musiikkikin, mutta me kuultiin vaan jotain pop-musiikkia. Epäilen että se ei ollut sitä oikeaa musaa, koska viime vuonna telkkarista kuului jotain klassista. Tuolla paikan päällä oli tosi iloinen ja hyvä tunnelma. Tuon tungoksen takia en kyllä menisi uudestaan, vaan katsoisin jatkossa kotisohvalta.

Mielenkiintoista oli tietysti sitten kun tää valtava ihmismassa purkaantui paikalta ilotulituksen jälkeen. Poliisi oli ohjaamassa autoliikennettä, mutta olisi kyllä tarvittu ohjaamaan myös kävelyliikennettä, sen verran sekasortoista meininki paikoitellen oli. Me kävelimme ilotulitusalueelta noin puolitoista kilsaa Fisherman's Wharfille, missä olimme hotellissa yötä. Saimme melkein ilmaisen hotelliyön vuoden 2014 loppuvuoden reissuista, jeejee! Oli ihan kiva mennä hotelliin, kun katsoi sitä paikallaan pitkään jumittunutta autoliikennettä. Olen nimittäin nykyään niin huono valvomaan, joululomalla ehkä yhtenä iltana jaksoin valvoa yli puolenyön...

Jenkkihymy!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se pop-musiikki oli sitä ohjelmaan kuulunutta musiikkia, valitettavasti. Nimimerkillä lähes yhden kaiuttimen vieressä ollut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa kamala kuulla, mun illuusiot hienosta show'sta murtu! :D. Hei, oispa ollu kiva treffata tuolla, jos oisin tiennyt että tekin olette tuolla :) Tosin siinä tungoksessa ois voinu olla vähän haastava löytää toisemme :D

      Poista
    2. Me treffattiin yhtä mun kaveria, joka oli käymässä täällä. Muutoin olisin kyllä viestittänyt sulle. :)

      Poista
    3. Joo, en muista oliko sun kanssa edes puhetta meidän uv-suunnitelmista ennen teidän Suomen reissua. Hyvin oltais voitu olla samoilla mestoilla tietämättä toisistamme :)

      Poista