Vuoden viimeinen

Vuosi 2014 on lopuillaan, ja aika tehdä pieni yhteenveto. Tämä vuosi on ollut tähänastisen elämämme erikoisin, mutta monella tapaa kaikista antoisin. Loppuvuonna 2013 tänne muuttaessa kaikki oli uutta ja jännittävää, mutta tänä vuonna elämä on tasaantunut eikä jokainen kulttuuriero jaksa enää ihmetyttää niin paljon. Voisi sanoa, että elämä on arkipäiväistynyt. Niinhän se menee, että asui missä päin maailmaa tahansa, sama arki rakentuu sinnekin. Ja vielä kun asuu tälläisessä länsimaassa, Suomen arki oli todella helppoa siirtää tänne.

Maaliskuussa Singaporessa naureskelin tän tyypin jutuille...

Yksi tapa ajatella tätä vuotta on että tämä oli ensimmäinen vuosi sitten teini-iän, jolloin en tehnyt töitä. Käytännössä se ei ole ihan totta, sillä olen tässä loppuvuonna tehnyt vähän töitä, tosin kotoa käsin, joten tänä vuonna en ole käynyt töissä. Minun työntekoa arvostavalle luonteelle teki ehkä ihan hyvääkin, että siinä työluvan saamisessa kesti se käsittämättömät 7 kk. Piti pakon sanelemana nähdä itsensä muutenkin kuin työn kautta, siellähän sitä vietetään yleensä noin puolet päivän valveillaoloajasta. Minulta on monesti kysytty, kuinka saan aikani kulumaan. Ihan absurdi kysymys, koska tietenkin tosi hyvin. Johtuen ehkä tästä täällä olon väliaikaisuudesta ja täällä olon ulkomaankomennus-luonteesta, työttömyys ei ole ahdistanut yhtään. Muut asiat elämässä työn ulkopuolelta ovat korostuneet, niistä harrastuksista on tullut se työ (ilman rahapalkkaa tosin). Korostunut myös se, miten tärkeää on, että työn ulkopuolella on asioita joita nauttii tehdä. Toki tässä auttaa myös luonne, että ei pitkästy helposti, eikä kaipaa koko ajan vaihtelua, ja itselläni on juuri sellainen luonne. Jos työttömyys ei ole ahdistanut, niin työnhaku on ahdistanut sitäkin enemmän. Vajaan vuoden kotonaolon jälkeen halusin tosi paljon töihin syksyllä, enkä osanut arvatakaan, miten hankalaa se tulisi olemaan, kaikkiallahan sanotaan, että täällä pääsee helposti töihin. Oma kokemukseni on vähän erilainen. Minulla on ollut kaksi työhaastattelua, mutta kumpaakaan työtä en saanut. Syytä ei sanota ihan suoraan, mutta todennäköisesti se on täällä olon väliaikaisuus. Parempi tietysti niin, ettei työhön pääsy jää kiinni kielitaidosta tai koulutuksesta, se voisi olla aika masentavaa. Mutta se, että sanotaan että vain green cardilla pääsee töihin, on kyllä jo aikamoisen syrjivää. Ja nämä näiden tyhjät lupaukset "soitetaan sulle ensi viikolla" -tyyliin (eikä ikinä kuulu enää mitään) on kanssa ihan vihonviimeisiä, miksi niin pitää sanoa??? Onneksi olen työnhakupalvelusta löytänyt vertaistukea muilta ulkomaalaisilta täällä, en ole tilanteeni kanssa yksin. Saatan nyt kärjistää asioita, koska olen sen verran ärsyyntynyt tilanteesta. Olenkin pitänyt pientä joulutaukoa työnhausta, ja jatkan toivottavasti paremmalla asenteella ensi vuonna (negatiivisella asenteella kun tässä hommassa ei pääse kovin pitkälle). Mutta tämä vuosi on todistanut sen, että ei minusta kotirouvaksi ole pidemmän päälle, vaikka täällä se on ollut tosi ok.

Elokuussa ihmettelin Grand Canyonin äärellä

Mitäpä olen sitten vuoden aikana tehnyt, jos en töitä? Harrastanut urheilua yhteensä 210 kertaa ja yhteensä 255 tuntia. Tiedän noin tarkat luvut koska minulla on ollut jo vuosia tapana kirjata ne HeiaHeia-ohjelmalla. Olin itsekin hämmentynyt, kun viikonloppuna kävin katsomassa luvut. Nimittäin vuonna 2013 luvut olivat 108 kertaa ja 94 tuntia, vaikka silloinkin pidin itseäni suhteellisen liikunnallisena ihmisenä. Liikuntakertojen määrä lähes tuplaantunut, ja tuntimäärät ylikin. Uusina "lajeina" haikkaus, pyöräily ja kuntosali, vanhoina juoksu, kävely ja jooga. Liikuntamäärät eivät ole ihan sattumaa, koska tänne muuttamisen jälkeen päätin pitää huolen, että liikuntaa tulee vähintään se neljä kertaa viikossa. Valtaosa harrastamani liikunta on kuitenkin kohtuu raskasta hikiliikuntaa, joten yli neljä kertaa viikossa voisi olla kehon palautumista ajatellen huonoakin tekevää. Vaikka vuoteen mahtuu muutamia sairasteluviikkoja ja toisaalta viikkoja, jolloin liikuntaa on tullut harrastettua ihan joka päivä, niin mahtavaa, että tuo keskiarvo on kuitenkin neljä kertaa viikossa. Neljä kertaa viikossa ei nimittäin ole paljon, eikä ollenkaan mahdoton tehtävä vaikka töissä kävisikin, tämä inspiraationa jos joku lukija miettii liikunnan aloittamista. Tajusin myös vähän aikaa sitten että säännöllisestä liikunnasta on ollut todellista terveydellistä hyötyä, minua pitkään vaivannut aamuinen selän jäykkyys ja kipu on kokonaan poissa, kiitos todennäköisesti säännöllisen kuntosalilla käymisen.

Syyskuussa syötiin mehujäätä Central Parkissa New Yorkissa

Vuosi 2014 jääköön historiaan vuotena, jolloin olen tehnyt eniten ruokaa ikinä. Syy ihan siinä, että kummallakaan meistä ei ole työpaikkaruokalaa/työpaikkaravintolaa, missä käydä, joten käytännössä teen kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Toki useimmiten se on sama ruoka molemmilla kerroilla, sentään niin suuruudenhullu en ole. Ulkona syömme suhteellisen harvoin, ehkä kahden viikon välein tai harvemmin, ihan siitä syystä, että sellaisia ravintoloita, jossa olisi minulle mieluista lämmintä kasvisruokaa pääruokana on valitettavan vähän. Eikä missään pikaruokapaikassa taida olla kasvisvaihtoehtoa, joten eipä nekään houkuttele. Vaikka tietysti paras juttu tässä kotiruoassa on se, että ollaan varmasti syöty tänä vuonna terveellisemmin kuin ikinä, niin parasta on tietysti myös se, että olen taas pitkän ajan jälkeen innostunut ruoanlaitosta ja uusien reseptien kokeilemisesta. Vaikka yhä vihaan sitä ainaista vihannesten pilkkomista, siitä ei pääse mihinkään...

Olen löytänyt tänä vuonna myös yhden lapsuuden ja nuoruuden harrastuksen uudelleen, nimittäin lukemisen. Lapsena taisin valehtelematta lukea koko lähikirjaston lasten ja nuorten osaston läpi (mm. yli 80 Neiti Etsivää, haha), ja aikuisenakin on aina ollut joku kirja yöpöydällä. Mutta vasta tänä vuonna olen tehnyt lukemisesta rutiinin, sillä luen joka ilta tunnin ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi tietysti riittävän hyvän kirjan ollessa kyseessä myös päivisin olen jatkanut lukemista. Valitettavasti en ole luettuja kirjoja yhtä tarkasti kirjannut muistiin kuin liikuntakertoja, mutta muistini mukaan olen lukenut tänä vuonna 35 kirjaa. Se on noin 30 enemmän kuin aiempina vuosina! Täällä kirjat on paljon halvempia sekä ihan fyysisinä kirjoina kuin myös e-kirjoina. Ja valikoimaa riittää, kirjakauppa onkin suosikkipaikkojani täällä! Meillä on myös täällä suomalaisten kesken kirjakerho, jossa vaihdellaan suomalaista / suomeksi käännettyä kirjallisuutta (sitä kun täällä helposti tulee ikävä, kaunista suomen kieltä). Tuolla kirjakerhossa on pääasiassa tarjolla dekkareita, joista en kovin paljon innostu. Mutta olen yllättänyt itseni lukemalla niitäkin, mm. ihan vähän aikaa sitten luin kahdeksanosaisen Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan reilussa kuukaudessa, koska niihin kirjoihin jäi koukkuun (vaikka dekkareista en kyllä vieläkään tykkää). Olen myös lukenut alani kirjallisuutta jonkin verran, se kun kummasti alkaa kiinnostamaan kun sitä ei ole enää opiskeluiden takia pakko lukea. Positiivisena ongelmana tässä kirja-asiassa on se, että on aivan liian paljon hyviä kirjoja, minullakin noin kymmenen kirjaa odottamassa lukemista (ja lisää löytyy jatkuvasti).

Marraskuussa Seattlessa oltiin ihan jäässä (fyysisesti)

Tästä kirjoituksesta saa kuvan että olemme olleet vain kotona harrastuksiemme parissa, hehe. Se ei kyllä ihan pidä paikkaansa, olemmehan tehneet tänä vuonna neljä ulkomaanmatkaa (Kalifornian ulkopuolista) ja vielä useimpia pikkureissuja Kalifornian sisällä. Olemme yrittäneet saada irti mahdollisimman paljon paikallisesta kulttuurista, tapahtumista ja ihmisistä. Täällä saa paikallisista helposti sellaisia "hyvänpäiväntuttuja", mutta amerikkalaisiin on vaikeampi tutustua pintaa syvemmältä. Tuosta asiasta minulla on luonnoksissa tulossa postaus, joten siitä lisää myöhemmin. Onneksi olen kuitenkin ainakin yhden amerikkalaisen ystävän saanut, jonka kanssa yhteydenpito varmasti säilyy myös Suomeen palaamisen jälkeen. Ja kiva on myös se, että täältä on löytynyt samanhenkisiä ja samassa tilanteessa olevia suomalaisia, joiden kanssa jakaa kokemuksia.

Vaikka tämä on ollut huikea vuosi, niin silti tuntuu, että emme ole ihan päässeet sisään tähän kalifornialaisuuteen. En tiedä onko se näin expattina edes mahdollista, tai miten se käytännössä tapahtuisi.  Vaikka miellän tämän Kalifornian tällä hetkellä ainoaksi kodiksi mitä meillä on, ei tämä silti ihan sataprosenttisesti tunnu kodilta. Koska vika tuskin on Kaliforniassa, niin vika on todennäköisemmin meissä itsessään. Olkoonkin tuleva vuosi vuosi jona yritämme entistä enemmän päästä sisälle kalifornialaisuuteen, avarakatseisemmin ja myönteisemmin. Uudenvuodenlupauksia en aio tehdä, aion vain jatkaa näitä hyväksi havaittuja harrastuaksiani. Etenkin sitten ensi vuonna kun koittaa Suomeen paluu...

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

P.S. Kirjoitin vuoden kokemuksiani aika lailla omasta näkökulmasta, mutta suurin osa (ruoanlaittoa lukuunottamatta) pätee myös Timoon. Lisäksi Timo on vuoden aikana mm. opetellut soittamaan kitaraa, how cool is that!