Viikko Havaijilla eli megapitkä matkapäiväkirja...

 Maanantai

Lensimme suoralla lennolla San Josesta Havaijin Kauaʻille. Onneksi emme ole lentopelkoisia, sillä lennolla oli aika paljon turbulenssia, viiden tunnin lennosta noin kolme tuntia. Tarjoilu viivästyikin turbulenssin takia, ja ehkäpä siitä syystä (tai sitten muuten vain) saimme lennolla ilmaiset mai tai:t. Olisi kyllä toimineet paremmin ennen turbulenssia, haha!

Varsinainen määränpäämme oli Big Island, joten pitkän lennon jälkeen lensimme vielä kaksi lyhyttä noin puolen tunnin lentoa saarelta toiselle ennen laskeutumista Big Islandin Kailua-Konaan. Menimme vuokraamaan autoa, ja siellä selvisi, että olimme näppärästi tehneet autovuokrauksen väärälle kuukaudelle. Autovuokraamossa oli kuitenkin tosi mukava virkailija, joka puolestamme hoiti varauksen muutoksen veloituksetta. Meille oli alunperin tulossa perusauto, mutta Timo puhui meille alennuksella upgraden avoautoon, joten pääsimme verestämään muistoja avoautolla ajamisesta. Kävimme heittämässä kamat läheiseen hotelliin ja kiirehdimme rantabulevardille katsomaan auringonlaskua, saaren länsirannalla kun olimme. Rantabulevardilta löytyikin kiva ulkoilmaravintola ja söimme dinnerin auringon laskua ihmetellessä, ei ollenkaan huono alku lomalle! Kalifornian ja Havaijin aikaero on 2 tuntia, eli ei kovin paljon, mutta kuitenkin niin paljon, että menimme nukkumaan jo ennen yhdeksää...

Tiistai

 

Hotellimme sijaitsi aivan meren rannassa, joten saimme nukkua meren rauhoittavassa kohinassa. Olimme varanneet aamulle neljän tunnin snorklausretken. Lähtö oli aamukahdeksalta ja me pojotimme satamassa täsmällisinä suomalaisina jo puoli kahdeksalta... Onneksi niin, koska ohjeet lähtöpaikasta oli vähintään epäselvät. Löysimme kuitenkin valkoisen pakun, ja saimme allekirjoitettavaksi Amerikassa niin kovin tutuksi tulleen waiverin, jolla osoitimme olevamme retkellä täysin omalla vastuulla, ja vakuutimme että emme olleet raskaana tai selkävaivaisia. Lähdön piti olla tosiaan kahdeksalta, mutta matkaan pääsimme vasta lähemmäs puoli yhdeksää, rennolla havaijilaismeiningillä kun mentiin. Vene oli sellainen kumiveneen näköinen, mutta kuitenkin vähän sellaisen vakaamman oloinen alus. Kovaa se kyllä kulki ja sai pitää kunnolla kiinni! Kapteenimme Bill ja oppaamme Jasmine oli ihan huipputyyppejä, juttua tuli asiasta ja asian vierestä. Matkalla näimme delfiinejä (oli muistaakseni jotain spinnereitä?), joten pysähdyimme ihmettelemään niitä ja etenkin niiden upeita hyppyjä! Näimme merellä myös muutaman ryhävalaan! Tai oikeastaan ryhävalaan vesisuihkun, koska kovin lähelle valaita ei saa mennä, ja kapteenimme oli todella tarkka tästä asiasta. Mutta olipas mahtava nähdä valaita luonnollisissa olosuhteissa.  

Delfiinit on niin vikkeliä hypyissään, että kamera ei ehtinyt ikuistaa kuin tuon loppuplätsin...

Tämän lähemmäs valasta ei saa mennä

Ajoimme ensin Place of Refuge:elle, joka sijaitsi Honaunau Bay:llä. Se oli ensimmäinen snorkauspaikkamme. Me emme olleet koskaan aiemmin snorklanneet, joten oli jännittävää päästä katsomaan meren pinnan alle. Fiilis olikin aika uskomaton, kun ensimmäisen kerran pisti päänsä pinnan alle, sieltä nimittäin avautui ihan kokonaan uusi maailma koralliriutan muodossa. Myös 3D-hahmotus hämärtyi jotenkin pinnan alla, tuntui että olisi ollut todellisuutta kauempana pohjasta. Snorkkelin käyttö oli helppoa, joskin aluksi oli vähän epäuskoinen olo, että sen kanssa voi vapaasti hengittää pinnan alla. Oli siistiä nähdä luonnollisissa olosuhteissa samoja kaloja, joita on viimeksi nähnyt akvaariossa. Kapteenimme ja oppaamme piti hyvin huolta siitä, ettei mennyt liian lähelle korallia, käytännössä huutelivat nimeltä jos meni liian lähelle rantaa. Otin kuvia pinnan alta pokkarikameralla, jossa vedenpitävä suoja. Kuvat onnistuivat ihan hyvin, vaikka värit kuvissa onkin laimeammat kuin todellisuudessa. Ja kalat ovat aika vikkeliä kuvattavia, joten todellisuudessa kaloja oli paljon enemmäin kuin kuvissa.

 

En todellisuudessa ollut näin lähellä korallia (kiellettyä), kuva otettu zoomilla...

Pinnan tuntumassa uiskenteli tällaisia mustia kaloja

Auringonsäteet vedessä

Meidän "kumiveneemme"

Kävimme retkellä myös toisessa snorklauspaikassa, Captain Cook -monumentilla, joka sijaitsee Kealakekua Bay:llä. Minulta meni vähän ohi näiden molempien nähtävyyksien tausta ja historia, kun keskityin enemmän snorklaukseen. Eka snorklauspaikka oli hienompi kuin tämä toinen, osittain siksikin kun tuolla toisella paikalla oli mielestäni liian paljon snorklaajia. Kävimme retkellä myös tutkimassa laavaluolia veneestä käsin. 
 

Laavaluola

Reissu kesti yhteensä neljä tuntia, ja olimme aika zippejä päästessämme takaisin maihin. Valitettavasti meillä oli kuitenkin varattu seuraava hotelli saaren toiselta puolelta Hilosta, joten ei auttanut kuin käydä lounastamassa ja jatkaa matkaa. Ajoimme saaren ympäri kulkevaa Hawaiʻi Belt Roadia pitkin pohjoisen kautta itään. Saaren itä- ja länsipuoli eroavat suuresti: länsipuoli on kuivempaa suhteellisen paljasta laavakenttää, itäpuoli rehevää sademetsää. Maiseman vaihtelun näki hyvin ajamalla saaren läpi. Ajoimme pohjoisen kautta käyden samalla Waipiʻo Valley -nimisessä paikassa, joka on havajilaisten pyhä paikka. Ylhäältä näköalatasanteelta on upeat maisemat alas laaksoon ja merelle. Alas laaksoon ei olisi ollut pitkä matka kävellä katsomaan maisemia tarkemmin, mutta valitettavasti satoi, joten jätimme kävelyn väliin. 

Jatkoimme ajamista Hiloon, jossa majoitumme merenrannan tuntumassa hotellissa. Kävimme syömässä hotelliamme vastapäätä sijaitsevassa ravintolassa nimeltä Ponds, jota voimme lämpimästi suositella: söin siellä elämäni parhaimman eggplant parmesan:in (tomaattikastikkeella ja parmesaanilla kuorrutettua munakoisoa) ja Timo maukasta ahi tuna -salaattia (havajilaisttain tuo pintamaustettu tonnikala valmistetaan paistamalla sitä vain hieman pinnalta, jolloin suurin osa jää raa'aksi ja maukkaaksi). Päivän aktiviteettien jälkeen nukahdimme yhdeksän maissa, taas!

Tuon ravintolan kulman ikkunapöytää voi suositella :)

Keskiviikko

Keskiviikko oli reissumme vapaapäivä. Olimme varanneet reissuun yhden vapaapäivän, jolloin teemme ihan mitä huvittaa. Hilon läheisyydestä löytyi paljon nähtävää ja olin muutamia vaihtoehtoja miettinyt etukäteen. Kävimme aamulla ensimmäiseksi katsomassa havajilaista sademetsää ja siellä sijaitsevaa vesiputousta nimeltä ‘Akaka Falls. Pääsymaksu puistoon oli 5 dollaria autolta tai dollari kävelijältä. Vesiputousta katsomasta löysimme myös kissan, joka hauskasti makoili rotkon reunalla ihan tyytyväisenä. 

Kissalla aika cool hengailupaikka

Vesiputoukselta ajelimme tutkimaan laavaluolia tarkemmin Kaumana Caves -puistoon. Laavalauolissa oli siisteintä se, että niitä pääsi tutkimaan sisältä päin, käytännössä kai menemällä niin syvälle kuin uskalsi (omalla vastuulla). Minä en halunnut mennä kuin siihen asti, että ulosmenoaukko hävisi näkyvistä, Timo kävi otsalampun kanssa vielä vähän syvemmällä. Laavaluolasta näki hyvin, millaista jälkeä laava tekee liikkuessaan ja tuo laavaluolien tutkiminen pimeessä otsalampun kanssa oli yksi siisteimpiä juttuja. Seuraavana päivänä kävelimme isomman valaistun laavaluolan läpi, joka ei ollut enää niin siisti, vaikuttava tosin sekin. 

Paljon tän pidemmälle en halunnut jatkaa...

Laavaluolasta ajoimme Hilon keskustaan syömään lounasta paikkaan nimeltä Aloha Bayfront Cafe. Kyseessä oli luomu- ja lähiruokaan erikoistunut paikka, jossa söin ihan älyttömän hyvää parsakaalisosekeittoa sekä pinaattiin käärittyä kasviswrappiä. Jälkkäriksi otimme paikan omaa jätskiä, minä söin valkosuklaa-macadamiapähkinäjäätelöä, joka oli yllättäen tosi hyvää. Joimme myös havaijilaista 100% Kona-kahvia, joka eroaa muista kahveista siinä mielessä, että siitä puuttuu kokonaan kahvin karvas (jälki)maku. Kahvi oli ihan hyvää, tosin maistui ehkä jotenkin liian vetiselle omaan makuuni. 

Kävimme keskustassa myös pyörimässä farmer's marketilla (tori) sekä vierailimme tsunami-museossa. Hiloon on iskenyt useampikin tsunami, joten museo oli ihan mielenkiintoinen katsaus paikallisiin tsunami-iskuihin. Museosta ajoimme macadamiapähkinätehtaaseen. Tämä oli aika ex tempore -päähänpisto, jonka sain syödessäni aiemmin päivällä kyseisiä pähkinöitä. Tehtaassa pääsi tekemään itseohjatun tehdaskierroksen, sekä maistelemaan tehtaan tuotteita (maustettuja sekä suklaapäällysteisiä pähkinöitä). Tehtaalta ajelimme havaijilaisen KTA-supermarketin kautta hotellille. Kävimme illalla kävelemässä Hilon lahden ympäri ja syömässä thaimaalaisessa ravintolassa.

Meniköhän se nyt ihan nappiin?

Torstai

 

Koko torstain vietimme Hawaiʻi Volcanoes National Parkissa, noin tunnin ajomatkan päässä Hilosta. Kansallispuistossa sijaitsee maailman nuorin ja aktiivisin tulivuori Kīlauea, jossa on jatkunut maapallon tulivuorista pisimpään yhtäjaksoisesti tulivuorenpurkaus. Sen itäisen osan Puʻu ʻŌʻō -aukosta purkaus on jatkunut vuodesta 1983 asti sekä sen Halemaʻumaʻu kraatterista purkaus on jatkunut vuodesta 2008 asti. Luonnonpuiston pääsee amerikkalaiseen tapaan kätevästi tutkimaan autolla Crater Rim Drivea pitkin (joka osittain tosin suljettu). Me kävimme katsomassa steam ventejä, vapaasti suomennettuja höyryaukkoja, josta tulee vesihöyryä kuumasta maasta (duh!). Kävimme katsomassa Halemaʻumaʻu kraatteria monelta näköalapisteeltä, joista Jaggar-museon näköalapiste on kraatteria lähimpänä. Päivällä näköalatasanteelle tosin näkyy vain tulivuoresta nouseva savu/höyry, mutta paikalle kannattaa ehdottomasti tulla myös illalla/yöllä, jolloin näkee sulan laavan "hehkun". 

Maan rakosista nousevaa vesihöyryä

Halemaʻumaʻu kraatteri päivällä

Museon jälkeen teimme neljän mailin haikin läheiseen Kīlauea Iki -kraatteriin, jossa tapahtui tulivuorenpurkaus vuonna 1959. Haikki kulki kraatterin reunaa, sekä sen läpi. Ostamalla parin dollarin hintaisen opaslehtisen reitin lähtöpaikalta saimme haikista paljon enemmän irti kun vain kävelemällä sen läpi. En mene nyt haikin yksityiskohtiin, mutta siinä sai hyvin käsityksen mitä purkauksessa oli vuonna 1959 tapahtunut, ja miten purkaus näkyy yhä tämä päivänä (maaperä yhä kuumaa, juuri mitään ei kasva vieläkään laavan päällä jne). Tunsi siis olonsa taas hyvin pieneksi luonnonvoimien äärellä. 

Haikkireitti meni ensin kraatterin reunaa ja sitten keskeltä läpi (tuo valkoinen "viiva")

Jänniä halkeamia laavassa

Höyryä maan uumenista

En tiedä mitä tän kasvin alalehdille on tapahtunut...

Hitaasti laavan raoista puskee uutta kasvustoa

Haikin jälkeen kävimme hinta-laatusuhteeltaan hyvässä ravintolassa Volcano Housessa syömässä myöhäisen lounaan. Tuolta ravintolasta on näkymä Halemaʻumaʻu kraatterille joten se on yksi vaihtoehto lukuisille eri näköalapaikoille. Lounaan jälkeen ajoimme Chain of Craters roadia pitkin tulivuorelta alas merenrantaan. Reitiltä näki hyvin, miten eri aikoihin tapahtuneiden tulivuorenpurkauksien jälkeen laava on valunut eri ilmansuuntiin. Meitä lähinnä ihmetytti laavan valtava määrä! Merenrannassa sijaitsee Hōlei Sea Arch, paikka jossa mereen valuva laava ja kovat aallot ovat muodostaneet mereen "kaaren". Tälläkin hetkellä jossain päin aluetta sulaa laavaa valuu metsässä kohti merta, mutta sitä ei turvallisuussyistä pääse autolla katsomaan (helikopterilennolla ehkä näkisi?). 

Kaikki tuo harmaa/musta on laavaa...

Tässä vaiheessa päivää ei yhtään väsyttänyt...

Laava muodostanut jänniä kuvioita pintaan

Hōlei Sea Arch

Ajelun jälkeen palasimme kansallispuiston visitor centerille, josta kävimme kävellen katsomassa läheiset rikkikentät (sulphur banks, en tiedä mitä ihmettä nämä olisi suomeksi), jossa maasta puskee läpi rikkikaasuja. Haju oli sen mukainen.

Ainut mahdolllisuus nähdä sulaa laavaa tuona päivänä oli Halemaʻumaʻu kraatteri Jaggar-museon näköalatasanteelta hämärällä/pimeällä, joten sinne palasimme viimeiseksi ennen kotiinlähtöä. Kannattikin palata, sillä sulan laavan hehku pimeällä olo erittäin upea (vrt. päiväkuvaan)! Meillä meni kansallispuistossa sen verran myöhään, että kävimme syömässä dinnerin hotellin ravintolassa ennen nukkumaanmenoa. Uni tuli päivän aktiiviteettien jälkeen supernopeasti. 

Perjantai

Perjantai oli matkustuspäivä, sillä siirryimme Big Islandilta Kauaʻi-saarelle. Itse saarten väliset lennot kestivät alle tunnin yhteensä, mutta kyllähän noissa lentokentille siirtymisessä, turvatarkastuksessa ym. palaa aina aikaa. Kailua-Konassa oli itse asiassa yksi siisteimmistä terminaaleista, sillä terminaali ja odotusalue lennolle sijaitsi kokonaan ulkona! Lensimme Kauaʻille tehden koneenvaihdon Maui-saarella. Lisäjännitystä jälkimmäiseen lentoon toi se, että meille oli myyty lennot ilman paikkoja, meillä oli ns. Seat request -liput, jotka pystyi vaihtamaan oikeisiin paikkoihin vasta Mauilla lähtöportilla. Vaihtoaika oli vain 35 minuuttia, joten jännitimme miten ehdimme. Hyvin ehdimme, sillä nuo terminaalit on pieniä ja jatkolennot yleensä lähtee viereiseltä portilta, ellei jopa samalla koneella (näin kävi meille kun lensimme ekana päivänä Kauaʻilta Big Islandille Oʻahun saaren kautta, meidän ei edes tarvinut nousta koneesta pois, vaikka lennon numero vaihtui). Tässä paikka-arvonnassa meille kävi tosi hyvin, koska saimme ilmaiseksi pykälää kalliimman matkustusluokan liput isommalla jalkatilalla.  

Kauaʻilla suuntasimme ensimmäiseksi autovuokraamoon, jossa tällä kertaa oli tyytyminen tavalliseen autoon. Ajoimme hotellille saaren pohjoispäähän Hanalei Bay -alueelle. Ensimmäisten ajokilometrien aikana selvisi aika hyvin mihin olimme tulleet: kaikkialla ympärillä oli todella rehevää ja vihreää (ihan kuin Havaijin mainoskuvissa) ja kaikkialla näkyi kukkoja ja kanoja! Emme olleet aiemmin lukeneet mistään villikukkojen ja -kanojen valtauksesta saarella, joten se tuli yllätyksenä. 

Hotellimme oli jonkinlainen resort-mesta, tosin aika kuollut sellainen, koska missään ei näkynyt ketään. Resortissa meillä oli oma pieni kämppä, jossa ei kuitenkaan valitettavasti ollut omaa keittiötä. Huvittavinta koko mestassa oli se, että siellä työntekijät ajelivat golf-kärryillään, vähän kuin kotona asuntokompleksissamme. Meillekin tarjottiin kyytiä golf-kärryllä kämppämme, mutta kieltäydyimme tästä hurjasta parin sadan metrin matkasta. Kävimme illalla syömässä läheisessä italialaisessa ravintolassa, ja söimmekin niin täyttävän alkupalan (grillatut kasvisvartaat ja avokadodippiä), että käytännössä emme jaksaneet syödä pääruoaksi tilaamiamme pizzoja juuri ollenkaan. Onneksi huoneessamme oli jääkaappi, joten otimme loput pizzoista mukaan. Valitettavasti huoneessamme ei ollut mikroa, joten söimme seuraavat päivät kylmää pizzaa (resortissa olisi ollut loungessa mikro, mutta loungen käyttö olisi maksanut pöyristyttävät 25 dollaria päivässä, joten söimme mielummin kylmää pizzaa). 

Lauantai

Lauantaina heräsimme kukonlaulun aikaan, kirjaimellisesti. Nämä edellisenä päivänä hämmästyttäneet kukot herättivät siinä kuuden maissa aamulla. Itseäni tuo ei haitannut, sillä koko viikon olin herännyt kuuden aikoihin aamulla (johtuen luultavasti aikaerosta). Mutta siinä odotellessa Timon heräämistä tämä sivistymätön kaupunkilaiskasvatti mietti elämää suurempia kysymyksiä kuten "miksi kukko kiekuu" ja "miksi kukko kiekuu aamuisin". Onneksi google auttaa tietämätöntä. Luin myös mielenkiintoisis urbaaneja legendoja siitä, miten nämä villikukot ja -kanat ovat levittäytyneet saarelle.

Aamu valkeni hyvinkin sateisena, mikä ei ole ollenkaan poikkeustilanne Kauaʻilla tähän aikaan vuodesta. Meidän päivän ohjelmassa oli haikki Nā Pali Coast state parkissa, ja pienen arpomisen jälkeen päätimme toteuttaa sen sateesta huolimatta, koska tuota haikkia odotin ehkä eniten koko reissulta.  Emmekä joutuneet todellakaan pettymään! Tuolla luonnonpuistossa menee yhteensä 11 mailin (18 km) pituinen Kalalau trail, joka on yksi upeimmista haikeista -ja yksi vaarallisimmista sellaisista. Me menimme reitin lyhyimmän etapin, joka on se turvallisin (ylläpidetyin), mutta tarjosi meille ihan riittävästi jännitystä. Reitti kulki vuoristossa kivikkoista ja todella mutaista reittiä, nousua korkeussuunnassa on vain noin 200 metriä, mutta kivikot ja muta tuo siihen omat haasteensa. Reitillä piti myös ylittää muutama kovin runsas vesiputous. Kengät ja vaatteet kastuivat läpimäriksi jo ensimetreillä, mutta se ei oikeastaan haitannut yhtään, koska ilma oli lämmin. Maisemat merelle olivat aivan sanoinkuvaamattoman upeat! Näkyvyys sateella ja sumuisalla säällä oli kohtalainen, ja maisemat olisivat varmasti olleet vieläkin upeammat aurinkoisella säällä, vaikka upeat ne oli noinkin. 

Reitillä näkyi varmaan kaikki mahdolliset varoituskyltit...

Ekalta mäennyppylältä oli tälläiset maisemat, ei paha!

Ihana sademetsä

Ja mutaa, mutaa ja vielä enemmän mutaa

Mutta saipahan leikkiä kuraleikkejä pitkästä aikaa...

Haikin jännittävin kohta oli joen ylitys kahlaamalla sen läpi. Vettä joessa oli lähes lantioon asti. Paikalla oli varotuskyltit, jossa kerrottiin usean joen ylittäjän kuolleen virran viedessä, mutta me päättelimme varoittelun olevan taas amerikkalalaista ylivarovaisuutta. Ei, vaan oikeasti näimme omin silmin miten vaivattomasti moni muu joen ylitti ihan turvallisesti, ja olihan turvaksi pistetty jostain bambusta kyhätty "kaide" joen yli. Joen ylitys ei lopulta ollutkaan mikään big deal, mutta hurjalta se silti tuntui, sillä virtaus oli kova. Olennaista oli laittaa jalat pohjan kivikkoon kivien väliin tukevasti, jolloin ei päässyt horjahtamaan tai liukastumaan. Joen toisella puolella oli ns. The Secret Beach (Hanakāpīʻai Beach), joka oli kivikkoinen todella aallokkoinen ranta (jossa uiminen on ko. syistä kielletty). Rannalla oli pari suloista kissanpentua! Söimme eväät rannalla ja lähdimme takaisin päin. Tuosta rannalta olisi voinut jatkaa rannikkoa pitkin seuraavat 9 mailia tai sitten sisämaahan vesiputouksille parin mailin matkan. Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä vesiputouksille asti, mutta jouduimme jättämään sen väliin sääolosuhteiden takia, vesisateen takia kivikko ja muta oli tosi liukasta ja aika vaikeakulkuista. Kiitos hyvien haikkikenkiemme tuo reitti oli kuitenkin ihan tehtävissä. Hakkki meni ehdottomasti kaikkien aikojen top 3:seen ja voimme suositella lämpimästi sitä ihan jokaiselle vähänkään urheilleelle, reitti on vaativa mutta kivan jännittävä! Noissa maisemissa on muuten kuvattu Jurassic Park -leffa...

Joen ylityskohta

The Secret Beach

Biitsillä oli pari supersöpöä kissanpentua

Vesiesteen ylitys

Mutainen reissu, mutta kyllä kannatti!

 
Haikilta ajoimme hotellille syömään lounasta (kylmää pizzaa, mutta oli jo aika nälkäkin, joten maistui!) ja ottamaan ansaitut päikkärit (jopa minä, joka ei ikinä nukahda päivisin, sain unta). Illalla ajoimme Hanalein keskustaan syömään dinneriä. Menimme paikkaan nimeltä Tahiti Nui, joka osoittautui ihan loistovalinnaksi, koska ravintola tarjosi tosi havajilaista tunnelmaa. Satuimme ravintolaan samaan aikaan kuin siellä oli perinteisiin havajilaisasuihin pukeutuneiden naisten jokin kokoontuminen, joten saimme vierestä seurata/kuulla millainen meteli syntyy noin 30 nousuhumalaisesta keski-ikäisestä naisesta, haha! Vaikka ravintolassa palvelu oli hieman tympeää, ruoka ja etenkin juomat oli todella hyviä, voimme suositella! Jälkkäriksi haimme keskustan kojusta herkut havaijilaisittain, eli shave ice:t. Jäähilettä makusiirapilla, mutta parempaa kuin kuvittelisi. Vähän kuin keltaista lunta söisi, haha! Söimme nuo vesisateessa, joten ei ehkä ihan ollut täydellinen makuelämys. Tuolla Hanaleissa ei ollut kauheasti nähtävää pimeällä (ei katuvaloja sielläkään) joten vietimme loppuillan hotellihuoneessa katsoen Tappajahai 2:sta, loistoleffa! Huoneessamme oli muuten niin kosteaa, ettei haikilla kastuneet vaatteet ja kengät kuivineet yhtään yön aikana, ja itse asiassa sain ne kuivaksi vasta kotona Kaliforniassa...

Shave Ice makuina guava ja ananas

Sunnuntai

Sunnuntaina jätimme Kauaʻin pohjoisrannan taaksemme ja palasimme etelään. Päivän ohjelmassa oli Waimea Canyon state park, joka on ns. Tyynen valtameren Grand Canyon. Muistuttaa siis jonkin verran Granad Canyonia, mutta Isolla Kanjonilla vierailleena voimme sanoa, ettei vedä vertoja sille. Mutta upeat punaiset ja vihreät värit tuolla Waimea Canyonilla kyllä on! Tuo kanjoni sijaitsee saaren itä- ja koillisosissa, ja käytännössä sen ajaa läpi ajamalla noin 20 mailia Waimea Canyon Driveä. 

Waimea Canyonin jälkeen sama tie jatkuu Kōkeʻe State Parkin puolella, myös se kannattaa ajaa läpi niin pitkälle kuin tietä pääsee.  Tiellä on useita näköalapaikkoja. Näköalapaikoilta lähtee myös haikkireittejä, mutta haikit olivat meidän aikatauluun hieman liian pitkiä kanjoniin alas ja takaisin -haikkeja (ja meillä oli ne haikkivarusteet yhä märkiä, joten siksikään ei). Kōkeʻe State Parkin puolella tien viimeiseltä näköalapaikalta piti näkyä edellisen päivän haikkireitille, mutta vesisateen ja sumun takia ei näkynyt yhtään mitään! 

Joskus näinkin; näköalapaikalta ei näy yhtään mitään

Kyltin mukaan maailman vetisimpiä paikkoja, ei oo vaikea uskoa...

Ajelimme kanjonilta takaisin alas Waimean pikkukaupunkiin, ja sattumalta löysimme pääkadulta ruokakojun Island Taco (kai sitä ravintolaksikin voi sanoa), jossa söimme ehkä viikon parhaimmat ateriat, tacosalaatit ahi tunalla (Timo) ja tofulla (minä). Suosittelemme lämpimästi syömään tuolla ja ajamaan vaikka vähän kauempaakin tuonne syömään! Minua vaivasi tuossa vaiheessa inhottava päänsärky, kun en ollut pariin päivään juonut kahvia (pitäisi kyllä lopettaa kahvin juonti kokonaan niin pääsisi päänsäryistäkin). Metsästimme kahvia kaupungista turhaan, koska tarjolla oli vain jääkahvia. Kun sitten lähdimme etsimään kahvia, päädyimme juomaan sitä itse kahvitehtaalle! Olimme menomatkalla huomanneet kyltin Kauaʻi Coffee Companyn tehtaasta tienvarressa lähellä Waimeata, ja suunnistimme sinne. Kahvilan lisäksi tehtaalla pääsi tekemään itseopastetun kierroksen pienoiskokoon rakennetussa tehtaassa, näkemään kahvin viljelyä ja katsomaan kahvin valmistuksesta kertovan videon. Tehtaalla sai tietysti myös testata tehtaan noin 15 eri kahvimakua! Maut olivat havaijilaiseen tyyliin mm. kookosta ja macadamia-pähkinää. Tuo tehdas oli ihan huippupaikka, onneksi sattumalta "eksyttiin" sinne. Ostimme kotiin tuliaisiksi todella hyviä suklaapäällysteisiä kahvipapuja (tai siis suklaapäällysteisiä peaberryjä, nää oli jotain erityisiä kahvipapuja tms). 

Kahvimakuja havaijilaisittain: kookosta ja toffeeta

Paikassa oli myös hauskaa kahvihuumoria

Tehtaalta ajelimme Kapaʻan kaupunkiin jossa meille oli varattu vika yö Courtyard by Marriott:sta. Tuo oli reissun ainut ketjuhotelli, mutta myös koko reissun paras hotelli. Olemme itse asiassa aiemminkin olleet erittäin tyytyväisiä tuohon Marriott-hotelliketjun Courtyard-versioon. Tuolla tuntui myös saavan rahoilleen parhaiten vastinetta, koska siellä oli kaikki resort-mukavuudet sekä mm. ilmaiset mai tai:t, haha! Kävimmekin porealtaassa lillumassa koko rahan edestä!

Maanantai

Maanantaina koitti kotiinlähtö. Päätimme viimeisen päivän kunniaksi syödä hotellin buffet-aamiaisen (kylmä pizza -trauma), myös koska meillä oli siinä aamulla hyvin aikaa ennen lentoa. Buffet-aamiainen oli amerikkalaiseksi aamiaiseksi ihan hyvä. Parasta oli tuoreet hedelmät, joita tulikin syötyä kohtuu paljon. Tuo Kauaʻi ei muuten ole ehkä lintukammoisen paikka. Siinä aamupalapöydässä (ulkona) linnut kesyinä hyökkäili siihen malliin pöytään, että meinasi ahdistaa. 

Nuo vasemman alakulman papaijat...!!!

Aamupalan jälkeen kävimme käppäilemässä rannalla ja törmäsimme tähän söpöliiniin:

Hylkeen liikkeitä oli hauska seurata, tää oli tällänen "voi ei!"

Reppana oli jotenkin ajautunut tuolle turistirannalle. Onneksi se oli eristetty mahdollisesti liian lähelle menevistä tyhmistä turisteista. Kyseessä oli uhanalainen havaijilainen monk seal (havaijinhylje).

Check-outin jälkeen kävimme vielä pyörimässä Kapaʻan keskustassa ja syömässä reissun vikat shave ice:t, jotka tosin tällä kertaa toimivat vähän paremmin, kun oli oikeasti kuuma ilma. Ja sitten lentokentälle ja kotiin! Lentomatka meni lasten itkua kuunnellessa... hehe. Lentoemäntä kuulutti lennolla olevan erityisen paljon vauvoja/pieniä lapsia, ja jotenkin kummasti me istuttiin niiden keskellä... No ei se itku kauheasti haitannut, olin niin keskittynyt tämän kirjoittamiseen/kirjan lukemiseen. San Josen lentokentällä alettiin etsiä kotiavaimia, ja pieni paniikki melkein iski (minulle) kun niitä ei meinannut löytyä mistään (liian onnistunut loma vissiin). Ihan jo siksikin, koska ei ollut mitään hajua miten päästäisiin keskellä yötä sisään suljettuun asuinkompleksiin tai asuntoon ja onko esim. safety patrolilla mahdollista päästää meitä edes sisään (epäilen että ei). Mutta onneksi miettimällä tarkasti viikon tapahtumia taaksepäin keksin lopulta, minne olin avaimet laittanut.

Lopetan tämän kirjoituksen kovin Havaijilla kovin tutuiksi tulleisiin sanoihin ja päälle virtuaalisesti se yksi käsimerkki (Havaijilla käyneet tietävät). Eli:

 ALOHA ja MAHALO! :)