tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kalifornian kuivuus - missä mennään nyt

Viikonlopun Hesarin otsikoita selatessa osui silmäni otsikkoon "Vettä riittää enää vuodeksi - Kaliforniassa vettä säästetään vessassa, suihkussa ja pihalla" (juttu täällä). Jutussa kalifornialaistunut suomalainen kertoo kuinka veden säästämiseksi ei enää vedä vessaa "ykköshädän" jälkeen, kerää hukkaveden suihkusta pihan kasteluun, on vaihtanut kastelua vaativat kukat kuivuutta kestäviin jne. Jutussa myös haastatellaan tekonurmiyrittäjää sekä entistä maatalousyrittäjää, jonka mielestä ilmastonmuutos on huuhaata ja pitää näitä nykyisiä vesirajoituksia vain luonnonsuojelijoiden miellyttämisenä.

Nuo uudet vesirajoitukset, mistä jutussakin puhutaan, on viime kuussa kuvernööri Jerry Brownin määräämät, joiden tavoitteena on 25 % vedensäästö koko osavaltiossa. Kukin kaupunki vielä säätelee omat rajoituksensa, ja esimerkiksi San Josessa, missä me tällä hetkellä asumme, kehoitetaan säästämään 30 % vettä. Itse asiassa nyt on ilmeisesti ensi viikon alusta tulossa voimaan täällä San Jose Water Company:n asiakkaille tiukat rajat vedenkäytölle, ja vieläkin tiukemmat maksut, mikäli ylittää allokoidun vesimäärän. En tiedä tuleeko tuo tuollaisenaan voimaan, ainakin se on valtavasti saanut vastustusta.

Minusta on jännä lukea juttuja siitä, miten ihmiset ovat ottaneet vedensäästötapoja käyttöön. Juuri tuo Hesarin jutussakin mainittu vedenkeruu suihkusta on täällä monella (suomalaisella) käytössä, samoin monet ovat hommanneet oikean nurmen tilalle tekonurmen. Meillä Campbellin kämpässä lämmintä vettä sai suihkussa odotella tovin jos toisenkin ja olisimme varmasti keräneet tämän hukkaveden talteen, jos meillä olisi ollut piha, mitä tuolla vedellä kastella. Mahtavaa, että ihmiset säästävät vapaaehtoisesti vettä, ja varmasti kallistunut veden hinta siinä pakottaakin. Mutta kylläpä vaan ärsyttää kun käytännössä näkee räikeää vedentuhlausta:

Tehokasta jalkakäytävän kastelua
Olen täällä uudella asuinalueella nähnyt tälläisiä kastelujärjestelmiä, jotka on asennettu ihan miten sattuu, eli vesi valuu jalkakäytävälle, eikä sinne nurmikolle. Olin itse asiassa sellaisessa käsityksessä, ettei tämän kuivuuden takia saa enää edes kastella nurmikoita, mutta olin väärässä. Googlailemalla selvisi, että kastelu on San Josen alueella edelleen sallittua tietyin ehdoin. Parittomien numeroiden osoitteet saavat kastella yöaikaan maanantaisin ja torstaisin, parillisten numeroiden osoitteet tiistaisin ja perjataisin. Voi siis olla, että nämä näkemäni kastelut olivat ihan sääntöjen mukaisia, tuntuu vain hurjalta, että nämä saa kastelujärjestelmät saa olla päällä läpi yön kahdesti viikossa.

Olen myös nähnyt täällä uudella asuinalueella tälläisiä kylttejä:

Kasteltu kierrätetyllä vedellä

Kastelussa käytetään kierrätettyä vettä. Tässä säännöstellyssä yökastelemisessa on nimittäin yksi iso poikkeus: Kierrätetyllä vedellä (sekä jo edellä mainitulla suihkusta tai kylpyammeesta kerätyllä hukkavedellä) saa kastella milloin vain. Yritin vähän googlailla, miten helposti kastelujärjestelmän muuttaa tuollaiseksi kierrätetyn veden järjestelmäksi. Ainakin vesi pitää vetää eri putkista ja putkistot ja sen osat on merkattava eri värillä (olisiko ollut violetti) eroittamaan juomavedestä. Olisikin jännä tietää, onko nämä kastelujärjestelmät muutettu nyt tälläisiksi kierrätetyn veden järjestelmiksi. Luulisi olevan aika iso homma, ja että muutostyö olisi saanut enemmän huomioita. Ehkäpä nuo on sitten alunperinkin ollut tuollaista kierrätettyä vettä, hyvä niin. Tai sitten vaan pistetty tuollainen kyltti.

Mutta mikä tässä eniten ihmetyttää, ja miksi tämän edes kirjoitin, on se, ettei meille ole tähän mennessä tullut kotiin yhtäkään lappua siitä, mitä meidän pitäisi tehdä veden säästämiseksi. Yksi yleismaailmainen lappu tuli San Jose Water Companyltä joskus vuosi sitten, mutta ei mitään ohjeistusta asuntokompleksilta. Tuntuu jotenkin hurjalta, että vettä saa tuhlata miten sattuu, eikä siitä joudu vastuuseen (meillä kiinteä vesimaksu, joka ei ole kertaakaan noussut tänä aikana). Yritin googlailla tähänkin syytä. Selvisi ainakin se, ettei tulevat vedenkäyttörajoitukset tule koskemaan ollenkaan yrityksiä ja asuntokomplekseja! Syy on siinä, että kaikesta asukkaiden käyttämästä vedestä peräti 50 prosenttia menee talossa asuvien nurmikoiden kasteluun! Siis huhhuh, no eipä ihmekään että nurmikot pysyy vihreänä. Toivottavasti kuitenkin omakotitaloissa asuville on tullut kunnon ohjeet vesiyhtiön kautta.

Yksi murheenkryyni on myös maatalous. Kalifornia on USA:n suurimpia maanviljelystuotteiden tuottajia, ja tämä vie jopa 80 % kaikesta Kalifornian vedestä. Vesi otetaan suurimmaksi osin eri lähteestä kuin asuinalueella, sillä Sacramento-San Joaquimin jokisuisto "huolehtii" suureksi osin maatalouden kasteluvaateesta. Vedenkäyttömääriä on maataloudessakin leikattu, mutta ei niin paljon kuin asukkailta. Ja mikä on erikoisinta, on olemassa jokin (typerä) säädös, jonka takia maatalouteen tarkoitettua vettä ei edes saa kuljettaa asuinalueille käytettäväksi!

Kuten jo kerroin, "vedensäästötalkoot" ei näe pakoitettuna elämässämme mitenkään (toki vapaaehtoisesti säästämme vettä). Tai no, kyllä se yhdellä tavalla näkyy. Ravintoloissa ei enää saa automaattisesti pöytään vesilaseja, vaan ne pitää pyytää erikseen. Ja tämä listataan tuolla San Josen virallisilla sivuilla juurikin yhtenä vedensäästökeinona ravintoloille - niin kuin näillä vesilasillisilla olisi jotain oikeata käytännön merkitystä...


8 kommenttia:

  1. Meille on tullut vedensäästöohjeet ja tieto siitä paljonko saadaan käyttää vettä. Eikä yöllä saa kastella kastelujärjestelmällä kuin korkeintaan 15 minuuttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä! Hyvä kuulla, että joillekin on tullut jotain oikeita konkreettisia ohjeita, kun me ollaan näissä apartmentseissa päästy kuin koira veräjästä! Tuolla sivustolla tosiaan ei anneta mitään aikaa, minkä verran kastelujärjestelmä saa olla päällä, eli sen perusteella vaikka koko yön. Toi 15 min kuulostaa paremmalta :) Asutte varmaan omakotitalossa?

      Poista
    2. Asutaan omakotitalossa. Ohjeissa luki myös että jos sataa, niin seuraavan 48 tunnin aikana ei saa kastella vaan se kastelukerta pitää skipata.

      Poista
    3. Asutaan omakotitalossa. Ohjeissa luki myös että jos sataa, niin seuraavan 48 tunnin aikana ei saa kastella vaan se kastelukerta pitää skipata.

      Poista
    4. Joo, toi ohje oli kans siellä sivustolla :) Hauska kun eilen satoi, niin iltalenkillä oli silti sprinklerit päällä... että ei välttis toimi toi sääntö, jos on ajastetut sprinklerit ja ymmärrettävää onkin ettei niitä voi muutella joka sateen jälkeen...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mun käsittääkseni toi, että nurmikon kasteluvettä valuu tolleen jalkakäytävälle, on laitonta ja siitä saisi sakon. Ei muuta kuin ilmiantamaan! :D Mä näin myös vastaavaa ihan näillä hoodseilla eli tää North San Jose on selkeesti kriminaalien mekka. ;)

    Meille tuli joitakin viikkoja sitten asunto-kompleksilta ohjeistukset siihen, miten vettä pitää nyt säästää, vaikka asutaankin kompleksissa, joita vesikiintiöt eivät (ainakaan vielä) koske. Ne on just niitä typeriä "pese vain täysiä koneellisia, älä anna hanan juosta" -tyyppisiä ohjeita. Huoh. Ja pihan nurmikko on just revitty pois ja tilalle asennetaan nyt tekonurmea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä huomasin tuolla sivustolla sähköpostiosoitteen, mihin voi ilmiantaa väärinkäyttäjät. Pitääpä ilmoittaa, jos tässä vielä ehtii. Ihan jo sen takia, että huomioiko kukaan tollaista sähköpostitse tehtyä ilmoitusta.

      Ja hyvä jos teille on tullut jotain konkreettisia ohjeita, vaikka nuo täydet koneelliset ym. on ihan perusjuttuja! Me ei tosiaan olla mitään ohjeita saatu, ja on jotenkin jännä lukea lehdistä ja uutisista millaisia säästömääräyksiä jo on, kun itseä ei ne ole vielä mitenkään koskeneet.

      Poista