maanantai 16. maaliskuuta 2015

Virkistäytymisvinkki pitkille lentomatkoille

Takaisin kotona Kaliforniassa! Vaikka tämä ei varsinaisesti ole mikään matkailublogi, mutta koska sattuneesta syystä tulee reissattua aika paljon, niin ajattelin jakaa yhden hyväksi havaitun vinkin pitkille (mannertenvälisille) lentomatkoille.

Noilla pitkillä lentomatkoilla itseäni ja ihoani ahdistaa erityisesti matkustamon kuiva ilma. Luin jostain aikoja sitten The Body Shopin Vitamin E Face Mist:istä (TBS:n E-vitamiinisarjan kasvosuihke), jota joku oli käyttänyt pitkällä lennolla. Itse testasin suihketta seuraavalla pitkällä lennolla, ja se on kulkenut käsimatkatavaroiden vakiovarustuksessa siitä asti!

 Kuva täältä

Eilisellä 11 tunnin lennolla suihkuttelin siis tuota suihketta ihan kunnolla kasvoilleni noin tunnin välein, ja kyllä vain virkisti! Suihkuttelin sitä (ihan omalla istumapaikallani) niin, että annoin suihkeen imeytyä iholta itsekseen, enkä pyyhkinyt sitä pois (vaikka vaistomaisesti teki mieli kuivata naama). Imeytymiseen meni ehkä noin minuutti. Tuota käyttämällä voit olla varma, että muut matkustajat katsovat kummissaan touhujasi, mutta ilmaista viihdettä muille matkustajille, haha! Siihen en osaa sanoa, kosteuttaako tuo oikeasti ihoa minkä verran, vai onko vaikutus pikemminkin sellainen psykologinen kävin peseytymässä -efekti. Tuon kasvosuihkeen koko on muuten näppärästi 100 ml, joten sen saa turvatarkastuksestakin läpi. Tuoksu on sellainen hennon ruusuinen, tuoksuu samalta kuin kaikki E-vitamiinisarjan tuotteet, niistä joko tykkää tai sitten ei...

Kuivuuden ehkäisemiseksi kannattaa myös juoda lentokoneessa runsaasti vettä. Minulla oli eilen (ja on yleensä) tyhjä iso juomapullo (reilun litran kokoinen) mukana, jonka täytän turvatarkastuksen jälkeen lentokentän vesipisteessä. Toki vettä voi myös ostaa, mutta lentokentillä tuppaa olemaan aika kallista (Helsinki-Vantaalla puolen litran vesipullo maksoi 3,40e, mitä hittoa). Lentokoneessa sitten myös juon vettä aina kun sitä tarjoillaan, ja pyrin välttämään kuivattavia kahvia ja alkoholia kokonaan. Pyrin myös juomaan lentoa edeltävänä päivänä runsaasti vettä, mutta se aina unohtuu.

Tuon kasvosuihkeen ja vesipullon lisäksi käsimatkatavaroissa kulkee aina myös pieni putilo perusrasvaa. Varmasti joku yövoiteen tyyppinen rasvainen voide on tässä paras. Sillä sitten rasvailen käsiäni vähän väliä ja tarvittaessa myös kasvojani. Ja ehdottomasti ei meikkiä pitkille lennoille! Huulirasva on myös aivan ehdoton. Käsimatkatavaroissa kulkee lisäksi pikkudödö, minikokoiset hammasharja ja -tahna sekä atopialäiskiini lääkevoidetta just in case. Ja ei-kosmetiikkatuotteista korvatulpat, silmämaski, särkylääkettä ja melatoniinia. Näillä pärjää. Niin unohtamatta tietenkään villasukkia!

Mitkäs ovat lukijoiden parhaat virkistäytymisvinkit pitkille lentomatkoille?


10 kommenttia:

  1. Helsinki-Vantaan Stockalla on halvin vesi. Jotain reilun euron pullo. Ihan vaan vinkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä ihmettä, Helsinki-Vantaalla Stocka, miten tää on mennyt multa aivan ohi?? :D. No joo, eilen aamulla klo 5-6 ei ollut auki kuin muutama kioski ja kahvila ykkösterminaalissa, joten ei olisi auttanut tuo vinkki, mutta hyvä tietää...

      Poista
  2. Siellä on Stockan herkku, joka myy ruuan lisäksi jotain tuliaiskrääsää ja sitä halpaa vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää. Tuolta sais varmaan hyviä eväitäkin lentokoneeseen :)

      Poista
  3. Mun vakiojuttu on kantaa villasukkia mukana ja laitan ne koneessa heti jalkaan. Lentamiseen liittyen mulla on yksi iso ongelma - en nimittain tykkaa liikkua koneessa. Tiedan, etta liikkuminen on tarkeaa varsinkin pitkilla lennoilla - mutta oma liikkuminen on maksimi yksi vessareissu per Atlantin ylitys ! Yritan huolehtia, etta mukana on tarpeeksi lukemista ja yritan rentoutua mahdollisimman hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat kulkee myös mukana ja koko reissu pilalla, jos unohtuvat kotiin! Mäkään en muuten tykkää liikkua koneessa, paikallanikin istun aina turvavöissä - ja ihmettelen muita jotka nukkuvat ilman turvavyötä (!!!) ja muutenkin hilluvat käytävillä koko matkan ajan. Vessareissuja yksi tai kaksi per Atlantin ylitys siis :)

      Poista
  4. Villasukat on kyllä vakio! Oon aina ihan jäässä koneessa, niin pitkähihasia täytyy olla päällä enemmän kun yks. Itehän oon varmaan kuiva kun korppu, kun jää veden juonti aika nollaan. En tykkää rampata vessassa koko aikaa, varsinkaan jos pitää vierustovereita pyytää nousemaan. Se alkoholi tosin kyllä maistuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä on, että välillä koneessa on arktisen kylmää ja toisinaan ihan hemmetin kuuma?? Eli joo, mullakin aina villasukkien lisäksi myös joku huppari tms. mukana. Ja joo, vessareissujen määrä kyllä aika hyvin määräytyy sen mukaan istuuko käytäväpaikalla vai ei (tai millanen tyyppi istuu käytäväpaikalla) :D.

      Poista
    2. Mulla ei oo ikinä koneessa kuuma, mutta toisaalta mä nyt palelen aina joka paikassa! Nytkin 70F ja villasukat jalassa, miettien josko jaksais hakea lisää vaatetta päälle... :D

      Poista
    3. Mulla on kyllä koneessa toisinaan kuuma. Ja muuallakin, esim. täällä meidän kämpässä on kesällä tosi kuuma, koska eristys on mitä on... Musta on jotenkin hassua ajatella että Vegasissa on joskus kylmä, ku ite ollut siellä pahimmalla helteellä..

      Poista