Fed Up!

Jos jotakin tässä maassa rakastan, on sananvapautta. Koska siitä syntyy keskustelua, ja koska tähän isoon maahan mahtuu yhtä paljon mielipiteitä kuin porukkaakin, löydät todennäköisesti kirjan tai dokumentin aiheesta, tai vähintään asialle omistautuneen blogin.

Katsoimme vähän aikaa sitten toukokuussa julkaistun dokumentin nimeltä Fed Up. Dokumentissa kritisoidaan sekä USA:n viranomaisia että elintarviketuottajia siitä, että kaupassa myytävät elintarvikkeet ovat sokerilla kyllästettyjä, samaan aikaan kun kansakunnan lapset ovat entistä lihavempia ja sairaampia. Dokumentin viesti on, että 80 prosentissa kaupassa myytävästä 60 000 myyntiartikkelista sisältää lisättyä sokeria, herätkää vanhemmat! Ja hurja lukuhan tuo on, samoin se, että vielä 1980-luvulla kakkostyypin diabetes oli lapsilla tuntematon käsite, tänä päivänä tapauksia on jo 50 000.

Koska kyse on amerikkalaisesta dokumentista, seurataan siinä myös neljää tavallisen ihmisen nyyhkytarinaa. Tarinoissa on neljä perhettä, joissa ylilihava lapsi. Vanhemmat tiedostavat lapsensa lihavuuden, ja koittavat tehdä parhaansa. Silti keinot ovat vähän kyseenalaisia. Eräskin vanhemmista syöttää lapselleen muroja, omien sanojensa mukaan koska ne "sisältävät täysjyvää ja kuitua", tekevät siis hyvää lapselle. Mutta samalla vanhempi on aivan tietämätön siitä, miten paljon lisättyä sokeria muroissa on, ja sitähän muroissa riittää. Yksi lapsista on menossa 13-vuotiaana lihavuusleikkaukseen, koska hänen lääkärinsä suosittelee sitä hoitokeinoksi. Kaikkein raflaavin kohta dokumentissa on se, kun mennään pääkallopaikalle, eli koulujen ruokalaan. Ja mitäs siellä onkaan ruokana? Osasin jo etukäteen odottaa, että varmasti tarjolla on pikaruokaa, mutta hämmästyin siitä, että tarjolla oli pizzaa alkuperäisissä pizzalaatikoissaan, sillä kyseiset firmat sponsoroivat pizzat koululle. Näin lapsi oppii jo nuorena olemaan brändiuskollinen! Dokumentin mukaan kouluissa on kyllä tarjolla terveellinen ruokavaihtoehto, mutta se ei mene kaupaksi. Eipä tietysti ihmekään, kun on ne pizzalaatikot siinä tiskissä. Dokumentissa myös paljastetaan vastaus myyttiin, luokitellaanko pizza amerikkalaisessa koulujärjestelmässä vihannekseksi sen sisältämän tomaattikastikkeen takia...!

Tietenkin sopivia yksilöitä ja tapauksia valitsemalla saadaan vaikka miten shokeeraavaa materiaalia, joten sinänsä nuo esimerkkitapaukset eivät vielä riitä vakuuttamaan ongelmasta. Onneksi dokumentissa pureudutaan myös faktoihin ja haastatellaan asiantuntijoita lääkäreistä politikkoihin ja aina Bill Clintoniin asti. Ja näytetään lopussa pitkä lista henkilöistä, jotka eivät suostuneet haastateltaviksi dokumenttia varten. Listassa on mukana elintarvikeyhtiöiden edustajia, terveydenhuollon ammattilaisia ja tutkijoita, lobbareita, kongressiedustajia, jopa itse Michelle Obama, joka saa dokumentissa runtua hänen Let's Move -kampanjastaan (kampanjassa oli aluksi tavoitteena lasten liikunnan lisääminen että terveellisimpien ruokavaihtoehtojen tarjoaminen, mutta myöhemmin tuo ruokapuoli putosi kampanjasta kun elintarvikeyhtiöt tarjoutuivat rahoittamaan kampanjaa). Dokumentti valoittaa historiallisia tapahtumia, jotka ovat johtaneet tähän pisteeseen. Yksi näistä tapahtui 1970-luvulla, jolloin alettiin herätä sokerin ja rasvan terveysvaikutuksille, ja vaadittiin näiden poistoa elintarvikkeista. Tästä kauhistuneena elintarviketuottajat saivat lobbauksella aikaan sen, että kongressissa vietiin läpi ehdotus siitä, että sen sijaan, että suositeltaisiin syömään vähemmän, suositeltiinkin syömään vähärasvaisimpia tuotteita. Syntyi light-ruoka-buumi, jonka varmaan kaikki Suomestakin muistaa. Kauppojen hyllyille alkoi ilmestyä kaikista tuotteista vähärasvaisia versioita. Ja koska se vähärasvaisuuden aiheuttama mauttomuus piti kompensoida jollakin, tuotteisiin lisättiin keinomakeuttajia ja sokerijohdannaisia. Eli lopputuloksena ei saatu yhtään sen terveellisempiä tuotteita. Ja koska kaikki se tuotteista poistettu rasva piti saada hyötykäyttöön, alkoi USDA (U.S. Department of Agriculture, eli täkäläinen "maatalousministeriö") buustaamaan juustoteollisuutta oikein kunnolla. Ja juustohan ei tunnetusti ole kovin terveellistä, ainakaan siinä mittakaavassa, miten sitä täällä tarjoillaan esimerkiksi ravintola-annoksissa. Näin ollen USDA:lla on viranomaisena kahdet kasvot: se toisaalta säätelee amerikkalaisten ruokavaliosuosituksia, toisaalta sen tehtävänä on promota maataloustuottajia, ristiriitaista, eikö? Peruina noilta ajoilta on myös se fakta, että edelleenkään ei elintarvikikepakkausten ravintosisältötaulukossa ole sokerin kohdalla päivittäissuositusprosenttia eli %DV:tä (daily value %). Tässä esimerkki: Olen aivan addiktoitunut näihin York-suklaapatukoihin. Nämä on vähän kuin After Eightit, paitsi että se suklaamössö on puolet paksumpaa näissä, nam! En kuvittele näitä millään tapaa terveelliseksi, vaikka toisaalta tuo 39 gramman pakkauskoko antaa kyllä jo mielikuvan, ettei kyse ole kun pikku suklaapatukasta (eihän sellainen kauhean paha voi olla...!). Lisäksi pakkauksessa on teksti "70 % less fat than the average of the leading chocolate brands" eli tuote sisältää 70 % vähemmän rasvaa kuin keskimäärin muut suklaabrändit. Palataan tuohon tekstiin myöhemmin, mutta tässä pakkaus ja sen ravintosisältötaulukko:

Kuten huomaatte, kyseisessä taulukossa ei sokerin kohdalla anneta %DV-arvoa, eli prosenttiosuutta 2000:n kalorin suositusruokavaliossa. Virallinen selitys sille, miksi sitä ei anneta, on että ei voida yksiselitteisesti sanoa tutkimusten perusteella, mikä olisi sokerin päivittäinen saantisuositus. Todellisuudessa sitä ei kuitenkaan taideta haluta noihin pakkausmerkintöihin, koska kyseiset prosentit olisivat huikean korkeita ja vähentäisivät ostohalukkuutta. Ja kuitenkin täkäläinen sydänliitto on pystynyt määrittämään tämän kyseisen sokerin saantisuosituksen, ja se on 6-9 teelusikallista sokeria eli 24-36 grammaa sokeria per päivä. Joten noiden suositusten perusteella saan tuosta suklaapatukastani käytännössä koko päivän sokerintarpeeni. Ei kyllä tullut minulle yllätyksenä, mutta palataan nyt siihen kääreen "70 % vähemmän rasvaa.." -tekstiin. Siinä kiteytyy juuri se mihin sillä 70-luvun lobbauksella haluttiin, puhutaan vähärasvaisuudesta, mutta ei kerrota totuutta sokerista. Toki tuo on huono esimerkki siinä mielessä, että tuote sisältää itsessään käytännössä vain sokeria, ja se ei voi olla kenellekään epäselvää. Mutta yhtä selvä tilanne ei ole monen muun elintarvikkeen kohdalla, esimerkkinä vaikka juuri ne murot.

Ja onpahan muuten USA:n viranomaiset ihan tässä lähihistoriassa tyrmänneet WHO:n ravintosuosituksetkin, hämmentävää! Tällä hetkellä täällä on erityisesti keskustelussa virvoitusjuomat, ja kuinka niiden kulutusta saataisiin vähennettyä etenkin lasten keskuudessa. Virvoitusjuomateollisuus on jo tullut vastaan sen verran, että pienentävät pakkauskokojaan, mutta eihän se oikein ongelmaa poista, varsinkaan kun julkaistaan näitä tutkimuksia missä ei nähdä yhteyttä virvoitusjuomien suurkulutuksen ja liikalihavuuden välillä... ei tietenkään nähdä, koska näitä tutkimuksia rahoittavat, ketkäs muutkaan kuin juomajätit!

Fiilis tuon dokumentin katsomisen jälkeen oli lähinnä surkuhupaisa. Oma luottoni USA:n viranomaisiin on ottanut jo monta iskua ihan omien kokemusteni perusteella, eikä kyseinen dokumentti ainakaan vahvistanut luottoani. Ja noista USA:n elintarviketuottajista olenkin jo jauhanut täällä, että ihan ei samanlaista tuotanto ole kuin Suomessa. Vaikka en ihan purematta niele kaikkia dokumentin väitteitä, olen kyllä dokumentin kanssa liikuttavan yhtä mieltä siitä että tartteis tehdä jotakin.

Ja on tehtykin, nimittäin heti dokumentin ilmestymisen jälkeen, elintarviketuottajien etujärjestö FMA osti verkko-osoitteen fedupfacts piste com, jossa kumoaa näitä dokumentissa esitettyjä väitteitä. Itsekin ajauduin sivulle kuten varmaan kaikki muutkin eli googlaamalla muutamat dokumentissa esitetyt faktat (koska enhän minä enää mitään lukuja muistanut reilu kuukausi dokumentin näkemisen jälkeen). Aika nerokas veto, täytyy myöntää. Mutta hyvä veto myös koska olen sitä mieltä, että mitä enemmän tästä syntyy keskustelua, puolesta ja vastaan, sitä todennäköisemmin se myös ennemmin tai myöhemmin päätyy myös USA:n kongressin käsiteltäväksi, eli saadaan jonkinlaista muutosta aikaan. Ainakin toivon niin!