Lauantaisten pyöräharmien jälkeen teki hyvää päästä kunnolla haikkailemaan sunnuntaina. Ja tietenkin vuorille! Valitsimme kohteeksemme Monte Bello Open Space Preserve -luonnonpuiston ja sen vuoren, Black Mountainin, huipun. Tuo alue on Santa Cruzin vuoristoa ja kyseinen vuorenhuippu on yksi vuoriston korkeimmista, noin 850 metriä korkea.
Kyseisessä luonnonpuistossa oli tarjolla vaikka mitä eri reittejä, mutta me halusimme ehdottomasti tehdä ns. loopin eli kierroksen, joten valitsimme reitiksemme
tämän. Reittivalinta onnistui aivan täydellisesti, sillä vuorelle noustiin puiston puoleista polkua (aluksi pari kilometriä metsässä suojassa paahtavalta auringolta!) ja tultiin alas Piilaakson puoleista polkua. Ylöspäin mentäessä juuri ennen vuorenhuippua noustiin korkeussuunnassa noin 500 metriä 3 kilometrin matkalla, joten se toimi hyvänä treeninä; matkalla alas sai taas keskittyä enemmän Piilaaksoon päin olevien maisemien katseluun.
Taivas oli eilen täysin pilvetön, eli olosuhteet olivat valokuvaukselle optimaaliset. Tuo turkoosinsininen taivas yhdistettynä vaaleankeltaiseen kuivuneeseen niittyyn, punakeltaiseen hiekkaan sekä vihreään kuusimetsään on kyllä aina vain ihan mykistävän upea!
 |
| Tässä kuvassa ei ole mitään kuvakulmakikkailua, nousu oli todellakin näin jyrkkä loppuvaiheessa! |
 |
| Huippu näkyy jo! |
 |
| Huipulla! |
 |
| Täällä näkee usein huipulla tälläisiä kiviröykkiöitä, osaisiko joku selittää miten nämä on päätyneet tänne? |
 |
| Tässä bloggaaja ei yritä peitellä identiteettiään vaan tulipunaisia kasvojaan tiukan nousun jälkeen! |
Mitä sieltä huipulta sitten näkyi? Toiselle puolelle vuorta eli...
 |
| Tietenkin Piilaakso! |
 |
| Jos tarkasti katsoo, näkyy keskellä Piilaaksoa korkeiden talojen alue... |
 |
| Se on San Josen kaupunki, muuten koko alue on yhtä matalaa lähiötä... |
Alaspäin mentäessä näki myös San Franciscon lahdelle ja Piilaakson pohjoisempiin osiin. Lahden vesi näytti tuolta katsottuna kirkkaan siniseltä, vaikka todellisuudessa se ei ihan sitä ole.
 |
| Mietittiin mikä tuo torni on, ja tänään ihan sattumalta tuli netissä vastaan vastaus: Stanfordin yliopiston Hoover-torni |
 |
| Tuo vihreä ruoho polun vieressä herätti ihmetystä rutikuivassa ympäristössä |
 |
| Palattiin samoihin maisemiin kuin lähtiessä |
Juuri ennen autolle paluuta tavattiin nämä pari peuraa. Hämmentävää kyllä, nämä eivät lähteneet karkuun, vaan antoivat valokuvata ja jatkoivat syömistään.
Haikki oli yhteensä 12,3 kilometria pitkä ja meillä meni siihen taukoineen 3 tuntia aikaa. Aivan täydellinen sunnuntain reippailu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti