perjantai 6. syyskuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti...

Eli aika kertoa taustoja Amerikkaan muutostamme. (Tämä postaus sisältää myös toivottavasti hyödyllistä informaatiota Amerikkaan aikoville. Tarvittavista lomakkeista ja todistuksista tulee vielä oma postauksensa.)

Kaikki on näin jälkikäteen ajateltuna tapahtunut todella nopeasti, koko prosessi ajatuksesta käytäntöön noin puolessa vuodessa. Viimeinen kuukausi oli varsinaisesti sitä aikaa, kun meidän panostamme muuttoon tarvittiin, sillä sitä ennen suurimman työn tekivät Timon työpaikka ja viisumijuristit.

San Franscisossa heinäkuussa 2013

Emme olleet koskaan aiemmin harkinneet ulkomaille muuttoa, mutta tiesimme, että sopivan tilaisuuden tullessa olemme valmiita lähtemään. Seurustelumme alkuaikoina Timo matkusteli silloisen työnsä kautta USA:han lähes kuukausittain ja jo silloin kävi selväksi, että Timolle varmasti löytyisi töitä ulkomailtakin. Häämatkallamme New Yorkissa kesällä 2012 ei ollut aavistustakaan, että olisimme vuoden päästä muuttamassa maahan, vaikka jo tuon reissun jälkeen tiesimme, että haluamme tulla USA:han käymään vielä uudemman kerran!

Loppuvuodesta 2012 Timo sai LinkedIn:n kautta viestin erään merkittävän kalifornialaisen IT-firman headhunterilta. Timoa pyydettiin puhelimitse käytävään työhaastatteluun. Vastaus oli varma miksipä ei. Haastatteluja käytiin loppuvuoden 2012 ja alkuvuoden aikana 2013, yhteensä 3 kertaa. Ennen viimeistä haastattelua Timo otti puheeksi haastattelun työpaikallaan. Yllättäen vastauksena tähän oli se, että nykyinen työpaikka teki alustavan vastatarjouksen: paikka nykyisen firman Kalifornian toimistolta voisi hyvinkin järjesttyä, mikäli Timoa kiinnostaisi. Pikaisen yhteisen mietinnän jälkeen päätimme katsoa, millaisen tarjouksen firma pystyisi antamaan.

Alcatraz San Franciscon edustalla

Tämä selvittelyvaihe kesti 2-3 kuukautta, ja sinä aikana emme oikeastaan kauheasti miettineet tulevaa mahdollista lähtöä. Emme myöskään kertoneet suunnitelmistamme kovin monelle. Meille oli aivan selvää, että mikäli riittävän hyvä tarjous tulee, olemme lähdössä. Vaikka siinä vaiheessa näytti siltä, että joutuisin olemaan koko Timon ulkomaankomennuksen ajan kotirouvana, koin silti, että lähteminen kannattaa kokemuksen ja kielitaidon kartuttamisen takia. Toki koin hyvän työpaikkani jättämisen ikävänä, mutta elämässä pitää joskus tehdä rohkeita ratkaisuja.

Tarjouksen saamisen jälkeen laskimme, onko lähteminen taloudellisesti mahdollista. Tiesimme että emme tulisi rikastumaan Kaliforniassa, mutta halusimme kuitenkin varmistua, että meillä olisi ihan kohtuullinen elintaso ja mikä tärkeintä, meillä olisi varaa myös matkustella Kaliforniassa asuessamme. Kun laskelmien mukaan se näytti mahdolliselta, Timo näytti vihreätä valoa sopimukselle. Elettiin toukokuuta, ja sopimukseen kirjattiin että lähtisimme syyskuun alussa (alunperin sopimuksessa luki, että lähtisimme lokakuun alussa, mutta se korjattiin kuukautta aikaisemmaksi.)

Golden Gate Bridge sumun keskellä


Tässä vaiheessa eniten mietitytti kaksi asiaa: 1) viisumien saaminen syyskuun alkuun mennessä ja 2) nykyisen omistusasunnon myyminen kolmen kuukauden aikana. Viisumien saamisen aikatauluun emme juurikaan voineet vaikuttaa, koska viisumihakemuksen laativat Timon työpaikan palkkaamat viisumijuristit San Fransciscossa ja sen käsittely viranomaisilla veisi oman aikansa. Sen sijaan asunnomme laitoimme heti myyntiin. Harkitsimme myös asunnon vuokralle laittamista, mutta hylkäsimme ajatuksen, koska emme halunneet joutua huolehtimaan asunnosta Kaliforniasta käsin tai rasittaa asialla läheisiämme. Asuntomme laitettiin myyntiin eri kiinteistövälitysfirmojen kilpailuttamisen jälkeen. Myymisen hoiti Huoneistokeskus, jolta saimme tosi hyviä neuvoja myymiseen, ensiasunnon myyjiä kun olimme. Arvioitu myyntihintakin oli sellaista mitä halusimme. Saimme varoituksen, että kesällä myyminen voi olla haasteellista, kun ihmiset eivät ole kaupungissa, mutta kiinteistövälittäjä vakuutti jo ensimmäisessä tapaamisessa, että asunto myydään jo kesäkuussa Asunnolle löytyikin jo muutama potentiaalinen ostaja ennen kun ilmoitus ehti edes nettiin! Ensimmäisellä näytöllä saimme kaksi tarjousta, joista toinen oli lähes liian hyvä ollakseen totta. Ostaja oli valmis maksamaan asunnosta reilusti yli pyyntihinnan ja vielä valmis antamaan meidän asua asunnossa syyskuun alkuun asti. Tartuimme tietysti tarjoukseen, ja oikeastaan siinä vaiheessa todellisuus iski ensimmäistä kertaa: olemme syyskuun alussa asunnottomia ja matkalla Kaliforniaan.

Viisumiprosessia hoiti juristit Amerikassa yhdessä Timon ja Timon esimehen kanssa. Timolta tarvittiin hakemukseen mm. CV ja Timon piti täyttää lomakkeita, mm. non-immigrant visa -kysely. Tehtävänä oli perustella viranomaisille se, miksi Timon osaaminen on jotakin niin erityistä että hänelle tulee myöntää L1B-viisumi. Käytännössä piti kertoa esimerkiksi se, millaisia esityksiä Timo on pitänyt konferensseissa, ja selittää monin sanankääntein mitä Timon työnkuvaan kuului. Hakemuspaketista tuli reilusti yli 200 sivun mittainen ja oli valmis viranomaisille lähetettäväksi heinäkuussa.

Plaza de Cesar Chavez San Josen Downtownissa

Heinäkuussa teimme myös sopimukseen sisältyvän ns. pre-visitin San Franciscoon ja San Joseen. Tämän postauksen kuvat ovat juurikin tältä pre-visitiltä. Sen aikana oli tarkoitus tutustua tuleviin kotiseutuihimme. Viikon aikana Timo oli töissä San Josen toimistolla, ja iltaisin kävimme ajelemassa seuduilla lähinnä sopivaa asuinaluetta etsien. Viikko oli erittäin hyödyllinen ja siitä sai hyvän kuvan, mihin oli muuttamassa.

Amerikan viranomaiset hyväksyivät hakemuksen elokuussa. Hyväksynnän jälkeen saimme varata ajan USA:n konsulaattiin viisumihaastattelua varten. Viisumihaastattelua varten piti netissä täyttää pitkähkö lomake DS-160, jossa kysyttiin mm. missä maissa oli käynyt viimeisen viiden vuoden aikana, ja oletko ollut osallisena kansanmurhaan. Viisumia varten piti myös käydä valokuvausliikkeessä ottamassa erityiset 2'' x 2'' valokuvat. Meitä varoteltiin että haastatteluaikaa ei saisi kun vasta viikkojen päähän, mutta onneksemme saimme ajat jo seuraavalle viikolle. Kaikista eniten aikaa meni tässä sen selvittämiseen, miten pystymme varaamaan yhteisen ajan haastatteluun, kun varaussivusto ei antanut tähän mahdollisuutta. Googlekaan (eikä Vauva-lehden keskustelupalstat) ei auttanut tässä asiassa, ja teimme jopa sen haastattelua varten täytettävän lomakkeen uudelleen ns. perhelomakkeena. Siltikään emme saaneet varattua yhteistä aikaa. Lopulta päätimme varata molemmille omat ajat 5 minuutin välein, ja toivoa että pääsemme sisälle yhtä aikaa. Tämä osoittutui oikeaksi taktiikaksi, sillä Timo, jonka aika oli ensimmäisenä, kysyi konsulaatissa tiskille päästessään voiko pyytää minut mukaansa, ja se onnistui kyllä. Itse konsulaattikäynti oli mielenkiintoinen, konsulaatti kun sijaitsi Kaisaniemenkadulla ja sinne mentiin turvatarkastuksen läpi, jolloin puhelin piti sulkea ja laukku jättää narikkaan. Tilat olivat ahtaat, ja mikä oli huvittavinta, odotushuone sijaitsi asiointitiskien vieressä ja kaikki puhe kuului odotushuoneeseen. Ennen meitä tiskillä asioi eräs nainen, joka oli ilmeisesti työskennellyt jo USA:ssa ilman asianmukaista työlupaa ja joutui siksi melkoiseen kuulusteluun. Se tietysti nosti omaa jännitystä, kun ei osannut arvioida millaiseen kuulusteluun joutuisi. Meidän haastattelu oli kuitenkin erittäin lyhyt.  Timolta kysyttiin hänen työstään muutama peruskysymys, ja minä vastasin ainostaan kysymykseen, kuinka kauan ollaan oltu naimisissa.  Konsulaatissa oli kolme asiointitiskiä, mutta me jouduimme asioimaan vain kahdessa: toiseen jätettiin passit ja mukana tuodut dokumentit ja toisessa oli haastattelu. Passit jätettiin etukäteen maksetun kirjatutun kirjekuoren kanssa konsulaattiin, ja ne luvattiin lähettää meille viikossa postissa. Viisumit lähetettiinkin meille jo seuraavana päivänä.

Niin kovin tyypillinen maisema San Josessa

Konsulaattivierailun jälkeen alkoi varsinainen muuttotohina. Viimeiset tavarat piti saada myytyä, mm. pesukone, jota emme voineet ottaa mukaan. Väkisin myynti oli hieman stressaavaa, mutta saimme kun saimmekin kaiken tarvittavan myyntiin, ja loput myymättömät tavarat sain vielä kälyni huomiin kirpputorille vietäväksi. Aikaa myös vei Timon diplomityö ja kypsyysnäyte, jotka olivat saatava kirjoitettua ennen lähtöä. Pitkiä iltoja ja öitä Timo naputteli koneella, mutta sai kun saikin molemmat valmiiksi määräajassa. DI-paperit tulee oletettavasti ennen joulua.

Onneksi kuitenkin viimeisinä viikkoina jäi myös aikaa tavata ystäviämme ja perhettämme viimeistä kertaa ennen lähtöä. Muutto tapahtui elokuun viimeisenä perjantaina, jolloin oli myös minun viimeinen työpäiväni. Muutto hoidettiin niin, että Niemen muuttopalvelu pakkasi kaikki tavaramme, ja toimittivat ne merikonttiin, joka seilaa Atlantin yli perässämme 50 päivässä. Oli hassu tunne aamulla lähteä kodista, jossa oli kaikki vielä paikallaan, ja tulla iltapäivällä kotiin, joka oli matkalaukkujamme lukuunottamatta täysin tyhjä. Tässä vaiheessa alkoi todella jännittää lähtö.

San Jose Downtownista

Lentokoneeseen hyppäsimme kaksi päivää muuton jälkeen 1. syyskuuta. Lentokoneeseen astuessamme olimme helpottuneita, että olimme saaneet muuton hoidettua ja asunnon luovutettua uudelle omistajalleen. Molemmat meistä oli kuitenkin ollut Suomessa loppuun asti töissä ja ns. kiinni Suomen arjessa, että emme olleet kovin paljon ehtineet miettiä, millainen uusi arki meitä odottaisi Amerikassa. Mutta sehän tässä alkaa pikku hiljaa kirkastua..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti