New York, New York

New Yorkiin saavuimme varhaisin perjantai-aamuna, ja vietimme kaupungissa viikonlopun. Olimme reilut kaksi vuotta sitten häämatkalla New Yorkissa, jolloin kävimme aika lailla kaikki nähtävyydet läpi. Tällä kertaa tarkoituksena olikin muutaman silloin väliin jääneen nähtävyyden katsominen sekä rentoilu yhdessä lempikaupungeistamme.

Olimme yötä Hilton Milleniumissa Financial Districtillä. Yritimme sinne päästessämme saada huoneen jo aikaisemmin, mutta koska he olisivat veloittaneet siitä meidän mielestämme kohtuuttomasti, jätimme vain laukut säilytykseen ja päätimme sinnitellä hereillä. Hotellissa palvelu oli muutenkin aika töykeätä, hämmästelimme tätä, koska muistikuvamme oli jotain ihan muuta. Ihan hotellin kulmilta löytyi aivan loistava perinteinen diner (kuppilan nimi taisi olla mielikuvituksellisesti "Diner"), jossa söimme aamupalan. Aamupalasta saimme uutta virtaa ja suuntasimme hotellia vastapäätä olevalle Ground Zerolle ja 9/11-muistomerkille. Meitä hämmensi se, että luimme muistomerkin olleen jo auki viime New Yorkin vierailulla. Me nimittäin silloin yritimme löytää muistomerkin, mutta jouduimme luovuttamaan, kun sitä ei löytynyt. Toki kuvaavaa on, että silloin koko tuo alue oli yhtä rakennustelinettä ja opastekylttejä oli tosi vähän. Vaikka aluetta rakennetaan yhä, on tuo muistomerkki ja 9/11-museo sekä Freedom Tower olleet jo pitkään valmis. Muistomerkki oli hieno, mutta jotenkin tosi synkkä ja masentava. Koska meillä oli yhä monta tuntia hotellin check-in:iin, päätimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen mennä 9/11-museoon.

Freedom Tower

9/11-muistomerkki

Raunioista säilytetty tukipalkki jossa pelastustyöntekijöiden puumerkit

Onneksi menimme, sillä museo oli vaikuttava. Toki amerikkalaiseen tyyliin aika dramaattinen, mutta kuitenkin yllätyimme siitä, ettei se ollut yliampuva. Museo sijaitsee Ground Zerolla maan alla, ja siellä on kokoelma kaksoistornien raunioiden osia selityksineen, videopätkiä, uhrien tarinoita... Museon mielenkiintoisin osa oli "muistonäyttely", joka oli muusta museosta hieman erillään omassa tilassaan. Täällä ei saanut valokuvata, eikä sinne toivottu tuotavan lapsia sen raakuuden vuoksi (silti näyttely oli täynnä lapsia). Tämä näyttely kertoi syyskuun 11:nnen tapahtumat valokuvien, videopätkien, ääninauhojen sekä rauniosta löytyneiden jäännösten avulla. Mielenkiintoisinta minun mielestä oli aikajana, joka kertoi minuuttien tarkkuudella päivän tapahtumat ilmasta ja maasta käsin. Hämmentävintä oli aitojen ääninauhojen käyttö, kuultavana oli mm. puheluita kaapatun koneen lentoemännälle, uhrien puhelimeen jätettyjä vastaajaviestejä, palomiesten kertomuksia heidän työstään tuona päivänä. Rankkaa kuunneltavaa. Näytteillä oli myös paljon raunioista löydettyä uhrien henkilökohtaista irtaimistoa; tässä kohtaa kyllä mietin oliko ihan tarpeellista laittaa ne kaikki esille, kun esillä oli mm. uhrien taksikuitteja tai kotiavaimia. Tuossa näyttelyssä oli ehkä vähän liikaa kaikkea, ja koska se oli tilallisesti museon pienin osa, oli se myös tosi ahdas, ja käytännössä joutui jonottamaan koko ajan, jotta pääsi lukemaan (liian pienellä kirjoitettuja) tekstejä. Museo avasi tosi hyvin sitä, miten amerikkalaiset kokevat nuo terroristi-iskut. Toki koska itsekin muistaa elävästi nuo tapahtumat, oli se erityisen vaikuttava. Tunnelma museossa oli tosi surumielinen, ja näin monta avoimesti itkevää ihmistä. Museossa olisi ollut vielä tila, missä olisi ollut kaikkien uhrien nimet ja kasvokuvat, mutta itselleni tuo osa oli liikaa sitä Amerikan meininkiä, joten jätin väliin.

Illalla kävimme syömässä ystävän suosituksesta pizzeriassa nimeltä Don Antonio by Starita
(309 W 50th St, New York). Vaikka pöytää ja palvelua joutui hieman odottelemaan, oli pizza (ja alkupalana syöty tomaatti-mozzarellasalaatti) odottamisen arvoinen. Ekstrabonusta siitä, että siellä oli oma lista gluteiinittomista pizzoista ihan samaan hintaan.

Seuraavina kahtena päivinä kävimme High Linella, hengailimme Central Parkissa sekä kävimme katsomassa sekä stand-up -keikan että Broadway-musikaalin. Tuo High Line on trendikkäällä Meatpacking Districtillä sijaitseva, vanhalle rautatiekiskoille rakennettu kävelytie, joka sijaitsee kattotasossa ja on ainakin kilometrin pitkä. Tarkoitettu kävelyyn, maisemien katsomiseen, yleiseen hengailuun ja syömiseen. Se on tyylikkäästi rakennettu (ihastelin mm. noita koivuja!) ja söin siellä maailman parhaan appelsiinisuklaajätskin (maistui Fazerinalle, mutta sata kertaa paremmalle).

Central Parkissa oli tarkoituksenamme kävellä sen pohjoispäädystä etelään päin, koska viime kerralla jäi kokonaan pohjoispää katsomatta. Central Park oli yhä vaikuttava ja hämmentävä, miten niin pienellä saarella/niemimaalla kuin Manhattan voi olla noin iso puisto... Kävelimme katsomaan myös Alice in Wonderland -patsaan. Tuolla patsaalla joutui aika pitkään odottamaan, että sai kuvan pelkästä patsaasta ilman kuvaan tunkevaa turistia. Täällä jotenkin huomattavan paljon ihmiset haluavat kuvaan jonkun nähtävyyden kanssa, ja ovat ihan valmiita kiipeämään esim. juuri tuollekin patsaalle. Oma lukunsa on myös nämä selfieiden ottajat, esimerkiksi 9/11-museossa se näytti jotenkin aika koomiselle.

Kilppareita!

Alice in Wonderland

Tämä liikennemerkki aiheutti aika paljon hämmennystä, onko keskellä Cental Parkia tuollainen ns. Carpool-autokaista???

Sekä stand-up-keikalle että musikaaliin ostin liput etukäteen netistä. Tietysti niitä olisi voinut myös jonottaa paikan päällä, mutta meillä ei ollut siihen aikaa. Musikaaliliput maksoivat vähän reilu 100 dollaria kappaleelta. Onhan se aika suolainen hinta, mutta toisaalta kyseessä on Broadway-musikaali. Menimme katsomaan Leijonakuningasta, ja käsittääkseni se on niin suosittu, että siihen ei edes ikinä saa samana päivänä ostettua mitään alennuslippuja. Ja no, olihan se hieno esitys, ja etenkin lavasteet olivat aivan upeat! Hauskaa sinänsä, että olin samalla viikolla ennen lähtöä käynnyt katsomassa San Josessa vierailevan Wicked-musikaalin, joka oli myös Broadway-tuotantoa, joten tuolle viikolle tuli tupla-annos musikaalia. Harmiksemme meidän paikat eivät tainneet olla ihan parhaat (vaikka netin arvioiden mukaan piti olla hyvät), sillä emme kuulleet/ymmärtäneet kaikkia vuorosanoja. Ja mikä musikaali muka tuo Leijonakuningas on, eihän siinä ollut kuin reilut kymmenen laulua, kun Wickedissä oli yli 20, haha.

Tuo stand-up maksoi 20 dollaria henkilöltä. New Yorkissa on useita hyviä stand-up-klubeja, me valitsimme niistä Comedy Cellarin ja sen toimipisteen Village Underground. Paikkoja on rajoitettu määrä, joten suosittelen tuota etukäteen paikkojen varaamista. Tuohon lippuun sisältyy myös vaade kahden ruoka- tai juomalistan tuotteen ostamisesta per henkilö. Meille kävi niin, että ehdimme ensimmäiset juomat juomaan vasta show:n loppumetreillä ja tarjoilija toi pöytään toiset vähän puoliväkisin. Mutta tuo on noilla kaikilla klubeilla sama käytäntö, joten siihen kannattaa varautua, juomien hinnat kun ei ole mitkään edullisimmat, ja niihin tulee tarjoilijan tippi päälle. Itse show:sta sen verran, että kun ovella meiltä kysyttiin, haluammeko eturiviin, olisi varmaan kannattanut kieltäytyä. Koska esiintyjäthän heittävät vitsiä juurikin eturivin henkilöistä. Kun kerroimme olevamme Suomesta kotoisin, tuli kuultua monta spontaania Suomi-vitsiä (esiintyjillä kun tuskin on harjoiteltuna yhtään Suomi-vitsiä). Esiintyjiä oli viisi, ja koko setti kesti noin tunnin. Oma suosikkini esiintyjistä oli tämä nainen.

Ruokapuolesta vielä sen verran, että tällä kertaa jonotimme Madison Square Parkissa sijaitsevaan Shake Shack -ulkoilmaravintolaan. Paikka on supersuosittu, ja viime reissulla jätimme sen väliin juurikin älyttömien jonojen takia. Nyt amerikkalaiseen jonottamiseen tottuneena ei tuo 45 minuutin jonotus tuntunut missään. Tilasimme hampparit, ranut, pirtelön ja limonaadin. Ihan hyvää oli, vaikka kyllä Kalifornia vie voiton tässä hampurilaisasiassa.

Jonoa...

Suosikkirakennukseni New Yorkista: Flatiron Building

Ja massa-Starbucksiin kyllästyneille tiedoksi hyvä kahvila nimeltään Joe. Useita toimipisteitä Manhattanilla, me kävimme osoitteessa 405 West 23rd street, New York.

Säät ei suosineet reissuamme, vaan vettä taisi sataa useammankin kerran. Eipä kyllä haitannut yhtään. Jaksoi yhä vain huvittaa tämä amerikkalaisten ylireagointi sääilmiöihin: ukkosen tullessa kännykkä alkoi piippaamaan näitä tulva-varoitusviestejä. Ja kyseessä oli oikeasti vain ukkoskuuro. Toki ymmärsimme tässä tilanteessa kiirehtiä teatteriin paljon aiemmin, koska kuulemma kovalla vesisateella ensimmäisenä alkaa metro myöhästellä/peruuntua, kun vesi virtaa metrotunneleihin.

Kivan New York -viikonlopun jälkeen haimme auton lentokentän vuokraamosta ja ajoimme Connecticutin osavaltion läpi Massachusettesiin, siitä seuraavassa postauksessa.