Philadelphiassa ja Atlantin rannalla

Bostonista lähtiessämme meillä oli edessä reissun pisin automatka Philadelphiaan. Matka oli noin reilut 300 mailia ja 5 tuntia pitkä. Yllätykseksemme navigaattori ohjasi ajamaan lähes Manhattanin kautta New Yorkin ohi, ja mietimme, että se ei voi olla nopein vaihtoehto. Tuo reitti menikin hyvin läheltä Manhattania sellaista alikulkutunnelia pitkin, ja koska tuolla seudulla on varmasti aina ruuhka, matkamme taisikin kestää pikemminkin seitsemän tuntia...

Hotellimme Philadelphiassa sijaitsi aivan keskustassa, ja tuon Manhattanin hitaan ohiajon takia  jouduimmekin ajamaan sinne pahimpaan ruuhka-aikaan. Tiet itärannikolla ovat kapeammat kuin länsirannikolla, joten aikamoista suikkailua se ajaminen tuolla keskustassa oli. Samalla kaistalla oli myös paljon pyöräilijöitä. Opimme myös nopeasti, että aivan kuten Bostonissakin, täällä ihmiset kävelevät tien yli juuri silloin kuin haluavat liikennevaloista välittämättä. Itse asiassa tuolla Philadelphiassa ei edes ollut kävelijöille liikennevaloja useimmissa risteyksissä, vaikka oltiin ihan keskustassa.

Päästyämme hotellille heitimme tavarat huoneeseen ja lähdimme saman tien katsomaan kaupunkia, meillä kun ei siihen ollut aikaa kuin se ilta ja seuraava aamu. Timo halusi maistaa Philly's Cheesesteak:ia, joten menimme ensimmäiseen pubiin, joka sellaista mainosti tarjoavan (matkaoppaassa kyllä luki, että joka ikinen ravintola sitä tarjoaa, mutta eipä kyllä tarjonnut, tai sitten se oli niin itsestäänselvää, ettei sitä oltu viitsitty ruokalistaan painaa).

Ruokatankkauksen jälkeen kävelimme Independence National Historic Parkiin. Tuo oli sellainen isohko L-kirjaimen muotoinen puistoalue, missä itsenäistymiseen liittyviä museoita ja rakennuksia. Koska olimme liikenteessä taaskin klo 17 jälkeen, oli kaikki museot jo kiinni. Mutta olipa sinne silti rakennettu paljon info-tauluja ja muuta nähtävää ulkotiloihinkin. Tuossa puistossa sijaitsee myös Liberty Bell, jota on ensimmäisen kerran soitettu itsenäisyysjulistuksen yhteydessä, ja joka on siis itsenäisyyden symboli. Emme päässeet tuota kelloa katsomaan kuin ulkoa lasin läpi, mutta lueskelimme sen vaiheista ulkona olevasta kyltistä, ja naureskelimme vähän sille, miten huonosti kello oli alunperin valmistettu. Kello kun on toistuvasti hajonnut ja tätä nykyä soittokelvoton. Puistossa sijaitsee tietysti myös Independence Hall, paikka jossa sovittiin itsenäisyysjulistuksesta 4.7.1776. Kävimme myös katsomassa puiston laidalla sijaitsevan Benjamin Franklinin haudan. Yllätykseksemme hautausmaalle ei päässyt, ja sinne oli itse asiassa ihan pääsymaksukin! Naureskeltiin tolle kojulle ovensuussa, siitä varmaan voi ostaa snäksit mukaan hautausmaakierrokselle...

Liberty Bellin näki tuohon kellonaikaan vain lasin takaa ja sivulta

Independence National Historic Park

Puistossa kerrottiin myös mm. orjuutuksen historiasta

Independence Hall

Benjamin Franklinin haudalle olisi ollut sisäänpääsy...

Mutta sen taisi kyllä nähdä aidan toiseltakin puolelta ihan yhtä hyvin

Naureskeltiin tälle hautausmaan portin "snäksikojulle"

Independence National Historic Park toisesta päästä kuvattuna

Halusin vielä ehtiä katsastamaan läheisen Society Hill -asuinalueen, vaikka tässä vaiheessa olikin jo aika pimeää. Tuolla asuntoalueella on sellaisia punatiilisiä kolmikerroksisia rivitaloasuntoja monta katua peräkkäin (näistä ei kuvat onnistuneet valonpuutteen takia, joten kuvitelkaa). Näissä on tietysti koristeelliset portaat sisäänkäynnille ja muutenkin tosi kauniit kukkaistutukset jne. Luultavasti alueella ei ihan köyhintä väkeä asu, nimittäin eräässä asunnossa nähtiin mm. valtava kristallikattokruunu... Keskustassa oli myös iso yliopistosairaala, ja sen pihalla tällainen tosi hieno taideteos. Yrititimme etsiä teokselle jotain nimeä. Nimittäin ainut mitä tuosta ymmärsin, oli että siinä luki ylinpänä pätkä DNA:n emäsjärjestystä, muuta tekstiä en sitten ymmärtänytkään. Joten kyllähän se jäi vähän vaivaamaan, mikä tuo olisi ollut, mutta eipä selvinnyt näin jälkikäteenkään googlailemalla...

Seuraavana aamuna meillä oli vielä hetki aikaa kierrellä kaupungissa. Yritin mm. kuvata kaupungitalon, mutta koska se on oikeasti yhden korttelin kokoinen, olisin tarvinnut melkein laajakuvalinssiä. Philadelphia oli kyllä mukavanoloinen miljoonakaupunki, ja ainakin tosi hiljainen ja rauhallinen, ainakin noin arkisin.

Philadelphiasta meillä oli vain lyhyt parin tunnin ajomatka Washington, DC:hin Delawaren ja Marylandin osavaltioiden kautta. Koska meillä oli aika monta tuntia ennen seuraavan hotellin check-iniä, teimme ihan ex tempore suunnitelmanmuutoksen, ja päätimme ajaa DC:hin Atlantin rannan kautta. Nopeasti googlailin, mikä noista Atlantin lukuisista rannoista kannattaa valita, ja päädyttiin lähimpänä DC:tä olevaan, eli Rehoboth Beachiin ja siellä sijaitseva state parkiin. Onneksi päätettiin mennä tuota kiertotietä, sillä nähtiin hieman enemmän Delawarea. Delaware kun on yksi niitä USA:n osavaltioita, joissa ei joudu maksamaan sales tax:iä ollenkaan, eli hinnat ovat alhaisemmat ainakin teoriassa. Tuolla näkyikin mm. valtavia outlet-kyliä, jotka varmaankin houkuttelivat asiakkaita kauempaakin tuolla verottomuudella, muuten on jotenkin vaikea uskoa, että pelkistä paikallisista riittäisi asiakkaita, koska koko Delawaressa asuu alle miljoona ihmistä. Lienekö nuo halvat hinnat, mutta talot olivat myös tosi hulppeita ja pihat isoja.

Tuollakin rantatie oli 1-tie!

Esimerkki hulppeasta talosta ja iiiisosta pihasta

Se meidän state park osoittautuikin olevan enemmän sisämaassa päin, joten emme menneetkään sitten sinne, kun halusimme nimenomaan merenrannalle. Onneksi löysimme siitä tienvierestä parkkipaikan, mistä pääsi rantaan. Parkkimaksu olisi ollut 8 dollaria, mutta ystävällinen työntekijä päästi meidät ilmaiseksi, kun sanoimme olevamme rannalla vain hetken! No, se meri oli tietysti ihan samanlainen kuin muuallakin, mutta oli siistiä käydä Atlantin rannalla, kun asutaan täällä mantereen toisella puolella Tyynen Valtameren rannalla. Ja sekin, että Atlantin toisella rannalla on Eurooppa! Vesi oli myös yllättävän lämmintä, lämpimämpää kuin Tyynessä Valtameressä

Tuon rannikkopysähdyksen jälkeen meillä oli reilun kahden tunnin matka ajettavana Marylandin osavaltion kautta. Matka meni ihan ongelmitta aina DC:hin asti. Siellä jouduttiinkin aika monesti ajamaan ympyrää ennen kuin päästiin hotellille. Tuo DC:n katujen nimeämisjärjestelmä on nimittäin vähintäänkin erikoinen, mutta siitä ensi kerralla lisää...

Osavaltioiden rajalla. Ei kysytty viisumia ;)