perjantai 7. marraskuuta 2014

Lenssurokotus?

Viime kuussa alkaneen influenssa-kauden tunnistaa täällä siitä, että joka puolella tyrkytetään ilmaista lenssurokotetta. Pharmacy:t mainostavat täällä mm. antavansa rahaa hyväntekeväisyyteen jokaisesta annetusta rokotteesta ja tarjoaahan tuo meidän lähikaupan apteekkikin 10 % alennuksen ostoksista rokotuksen ottajille.
10 % alennus rokoitteen ottajille!
Rokotus on ilmainen tietääkseni kaikilla sairasvakuutuksilla. Oletettavasti niiden takana liikkuu kuitenkin iso bisnes. Vuosittain lenssurokotteen ottaakin 31 miljoonaa amerikkalaista.

Itse olen aina vältellyt influenssarokotetta, ihan tietoisesti, mutta myös laiskuuttani, koska en jaksaisi lähteä terveyskeskukseen sitä jonottamaan. Sikapiikkikin jäi ottamatta tuosta syystä, koska en jaksanut jonottaa sen massahysterian aikana. Jos olisin jossakin riskiryhmässä, tai työni sitä vaatisi, voisin sen ottaa. Mutta noin muuten en lähtisi lenssurokotekierteeseen, sehän kun pitää uusia joka vuosi, koska edellisen vuoden suoja häviää ja virus muuntuu vuoden aikana. Ja koska Suomessa sitä ei minulle ole kukaan terveydenhuollon ammattilainen suositellut otettavaksi.

Viime viikolla jouduin kuitenkin täällä lääkärissä käydessäni perustelemaan valintaani. Lääkäri kysyi käyntini lopuksi olenko jo ottanut flu shot:in ja halunko mennä sen ottamaan saman tien alakertaan, jossa oli tälläinen rokotustapahtuma käynnissä. Kun siinä jotain yritin selittää, lääkäri aika tiukkaankin sävyyn sanoi, että hän kyllä suosittelee sitä minulle, ja sanoi vielä senkin, että sivuvaikutukset ovat niin mitättömiä, että ehdottomasti kannattaa ottaa. No, sain siinä jotain sen suuntaista sanottua, että kotimaassani sitä minulle ei ole suositeltu, enkä siksi ajatellut sitä ottaa. Mutta lupauduin kuitekin harkitsemaan asiaa, eli lupasin lääkärille, että hän saa lähettää minulle sähköisen potilasjärjestelmän kautta materiaalia asiasta luettavaksi. Olin kyllä utelias näkemään tuon (propaganda)materiaalin, joten siksikin.

No, materiaalissa ei ollut mitään uutta. Mutta siinä kyllä selkeästi sanottiin, että sitä suositellaan vain riskiryhmille. Toki samalla sanottiin, että ei siitä haittaakaan ole muille. Jotenkin vain olen yhä hämmentynyt siitä, että lääkärini sitä nimenomaan suositteli minulle. Yritin vähän googlailla asiaa, enkä oikeastaan löytänyt mitään mielenkiintoista paitsi, että CDC (centers for disease control and prevention) eli vastaava tartuntatautiviranomainen suosittelee flu shot:ia kaikille yli 6 kuukauden ikäisille ihmisille. Ja nimenomaan siksi, että ottamalla rokotteen estät levittämästä tautia muille, eli se ei pääse leviämään. Ehkäpä se suositus sitten tulee sieltä. Materiaalista löytyi myös mielenkiintoinen juttu. Täällä nimittäin voi lenssurokotteen ottaa piikin sijasta nenäsumutteena! En tiedä onko Suomessa mahdollista, mutta varmasti piikkikammoisille hyvä juttu!

Lenssurokote nenäsumutteena tähän tapaan
Kuva täältä

Itselläni jää todennäköisesti kuitenkin näistä houkuttelevista tarjouksista huolimatta lenssurokotus ottamatta. Eilen nauratti uutisissa juttu San Pablon kaupungista, jossa lenssurokotuksen voi ottaa autokaistalta! Toki jutussa on hyviäkin pointteja, mm. se että vanhuksen on ehkä mukavampaa ja turvallisempaa jonottaa rokotusta autossa, kun joutua jonottamaan sitä esim. odotusaulassa. Mutta silti...

No onhan se kivempi jonottaa autossa ja mässyttää karkkia ;)
 Kuva täältä

Onkohan Amerikassa mitään, mitä ei saisi autokaistalta?

10 kommenttia:

  1. Vai että rokotus autokaistalta. Eikös rokotuksen jälkeen osaa ihmisistä ala heikottaa ja pyörryttää... Hyvä ajaa autoa heti siitä piikiltä suoraan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, ja eikös monilla tule heti se käsivarsikin kipeeksi.. Mutta eihän näihin automaattivaihteisiin tartte kun yhden käden ;) ei se vissiin oo niin justiisa täällä :D

      Poista
  2. Kaikkea sitä... Ikinä en ole lentsurokotetta ottanut, enkä vapaaehtosesti sitä ota. Yleensäkkin välttelen kaikkia uusia lääkkeitä ja rokotuksia just sen takia, että kun ne monesti tulee markkinoille liian aikaisin tai liian vähän testattuina ja niiden kaikkia sivuvaikutuksia ei vielä tiietä ja ne pelottaa mua. Ja joo, oon siinä mielessä vähän "hippi", etten mielelläni mitään turhia kemikaaleja omaan kroppaani laita. Toki on pitänyt kaikenmaailman rokotuksia ja sun muita ottaa matkustelun ja asumisen takia (Kiinaankin piti ottaa ties mitä rokotuksia, että siellä saa pitempään olla), mutta ne on ollut semmosia, jotka on ollu olemassa jo kymmeniä vuosia, niin ne ei pelota niin paljoa. Antibioottejakaan en suostu syömään ku pakon edessä (ja 3 antibioottikuuria oon elämässäni syöny) ja ONNEKSI löysin lääkärin, joka on mun kanssa samalla linjalla! Sen luo meen aina kun kaipaan helpotusta flunssaan (en halua antibiootteja, vaan jotain tujua tykyttiä, joka avaa tukkosen nenän ja lopettaa yskimisen).

    Mutta pidä linjasi äläkä ota tuommosia humpuukirokotuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja ajatuksia myös mulla, turhaan en lääkkeitä syö ja onneksi viimeisestä antibioottikuuristakin on jo ainakin neljä vuotta. Perusrokotukset tietysti otan, koska en halua olla kuolemansairas, mutta tollaiset kausilenssurokotukset on musta vain turhia perusterveelle ihmiselle. Täällä on hieman erilainen rokotusohjelma kuin Suomessa, ja lääkkeitäkin nuo lääkärit aika innosti kauppaavat.. mutta onneksi olen välttynyt kaikilta säännöllisesti otettavilta lääkkeiltä tähänastisen elämäni aikana *koputtaa puuta* :)

      Poista
  3. Tähän on nyt pakko kommentoida että influenssa, jota vastaan tuota rokotetta jaetaan ei ole mikään perusflunssa vaan ihan kunnon vakava tauti, joka voi olla riskiryhmille myös hengenvaarallinen. Toki perusterve ihminen harvoin saa influenssasta mitään vakavia jälkitauteja mutta ei se mahdotonta ole. Mä muutin mieleni noiden influenssarokotusten suhteen kun kerran aikuisiällä sairastin kunnon influenssan jälkitauteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten kirjoituksessa mainitsinkin, en vähättele rokotteen ottamista riskiryhmillä. Itse en perusterveenä ei-riskiryhmään kuuluvana sitä ole ottanut, koska sen joutuu uusimaan vuosittain. Otan siis tietoisen riskin. Mutta esimerkiksi vesirokkorokotteen olen ottanut aikuisiällä, koska en vesirokkoa lapsena sairastanut, mutta tuossa rokotteessa suoja (lähes) elinikäinen. Mutta jutun pointti ei tosiaan ollut tämä jokaisen henkilökohtainen valinta, vaan tuon rokotusbisneksen ihmettely sekä tuo autokaistarokottaminen. :)

      Poista
  4. Autokaistarokottamista minäkään en ymmärrä.

    Mäkin olen ihan perusterve enkä kuulu mihinkään riskiryhmiin mutta se influenssa oli silti aika kamala tauti.

    Ja tähän vielä todettakoon että en itsekään ole tänä vuonna influenssarokotetta ottanut. Pitäisi varmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jos tänne asti maltat oottaa niin saat rokotuksen ilmaiseksi ja höystettynä hyvillä tarjouksilla ;)

      Poista
  5. Tuo rokotus on tosiaan sisallytetty mielestani kaikkiin taalla oleviin vakuutuksiin - ja joskus se on tullut otettua ja joskus ei. Olen tainnut kuulla, etta jotkut tyonantajat ovat tiukempia tuosta kuin toiset - mutta ihan hyva, etta se on vapaaehtoinen. Itse olen epaileva sen suhteen, kuinka tehokakkaita ne ovat. Nuo flunssa tyypit saadaan selville aika myohaisessa vaiheessa ja sitten yritetaan saada sopiva coctail aikaiseksi.....joskus onnistuu paremmin kuin toiste. Kai sita itse toivoo, etta ei tulisi kovin paha epidemia ja omilla 'tee/hunaja/inkivaari' sekoituksella parjaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joskus varmasti käykin niin, että virus ehtii muuntua jo rokotteen kehitys/valmistusvaiheessa, eikä enää tehoakaan kovin hyvin. Myös täällä mennään kotikonsteilla ja luonnon omilla antioksidanteilla - mm. raakahunajalla, inkiväärillä ja valkosipulilla - vielä kun kotona tehtyä mustaherukkamehua saisi :)

      Poista