Grand Canyonilla!

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, ehdimme ensimmäisen kerran Grand Canyonille auringonlaskun aikaan.

Grand Canyonissa meille yksi parhaista jutuista oli se hämmennys, mikä tuli kanjonin reunalle mentäessä. Siis tietysti olimme nähneet paljonkin kuvia kanjonista etukäteen, mutta eihän niissä välity se fiilis. Harmittaa, että en tajunnut ottaa kuvaa siitä muutaman metrin päästä reunasta, se ehkä selittäisi, mitä tarkoitan. Jotenkin sitä kanjonin suuruutta ei osaa ajatella etukäteen, ja sitten kun menet siihen reunalle, on fiilis lähinnä sellainen "mitä hittoa, ei ole todellista!!!". (Sama fiilis muuten toistuu, kun ajat kanjonin reunan viereistä autotietä keskittyneenä ajamiseen eli hieman ajatuksissasi, ja sitten vilkaiset nopeasti kanjoniin päin, ja olet uudestaan silleen "mitä ihmettä!!!".)

Ja mikä olisikaan parasta saada ensisilmäys kanjoniin kun auringonlaskun aikaan. Hotelli suositteli saapumaan kanjonin reunalle viimeistään 40 minuuttia aiemmin, ja tämä onkin hyvä vinkki, mikäli haluaa nähdä kanjonin kaikkissa auringonlaskun sävyissä. Me katsoimme auringonlaskun Mather Point -näköalapisteeltä, koska emme muuallekaan ehtinyt. Tästä näkee mielestämme auringonlaskun hyvin, mutta koska se on lähellä Grand Canyon Visitor Centeriä, on näköalapaikka aika täynnä ihmisiä ja parhaille kuvauspaikoille joutuu jonottamaan. Muita hotellin suosittelemia näköalapaikkoja olivat (kanjonin länsi-itä -suunnassa): Hopi Point, Mohave Point, Pima Point, Yaki Point, Lipan Point, Moran Point sekä Desert View Visitor Center. Näistä kaikille ei pääse autolla, joten mahdollinen bussimatka kannattaa ottaa huomioon aikataulussa.

Ja sitten vaan odotellaan auringon laskeutumista ja räpsitään pari sataa kuvaa :)

Koska olimme koko auringonlaskun ajan aika lailla samassa kohdassa, voi näistä kuvista nähdä aika hyvin kanjonin eri värikirjon.

Sitten, kun aurinko oli lopulta laskenut, tuli vielä parit tosi hienot sinisen sävyt:

Nää tyypit olivat löytäneet astetta siistimmän auringonlaskun katselupaikan! 

Ja tässä tämä meidän katselupaikka Mather Point, ei sekään huono!

 

Taivaalla tuolloin muuten möllötti superkuu!

Auringon laskeuduttua ajelimme takaisin hotellille Tusayaniin. Meitä nauratti hotellihuoneessa tämä lappu:

Tuossa siis pahoitellaan netin toimimattomuutta alueella, ja kirjeen on allekirjoittanut itse kaupungin pormestari! Ilmeisesti turisteilta on tullut niin paljon valituksia, että on katsottu aiheelliseksi laittaa pormestari kirjoittamaan kirje, ettei ole tämän hotellin vika. Netti tosiaan on alueella tosi huono, eikä puhelinverkkokaan toimi kanjonin alueella. Toisaalta nettiä ei tarvitsekaan, koska portilla saa kartan ja "viikkolehtisen", missä on kaikki olennainen informaatio.

Seuraavana päivänä tarkoituksenamme oli ajaa Grand Canyonin eteläreunan näköalapaikkoja läpi sekä vierailla Visitor Centerissä. Menimme puistoon eteläportista, koska se oli muutaman mailin päässä majapaikastamme. Tuo eteläportti on kuulemamme ja lukemamme mukaan usein aika tukossa, joten saimmekin suosituksen mennä puistoon itäisen portin kautta, koska siellä on vähemmän jonoa. Tosin, tuolla eteläportillakaan ei meidän kokemuksen mukaan ollut kun muutaman auton jono, vaikka tuolloin oli amerikkalaisten lomakausi parhaimmillaan. Eteläisen ja itäisen portin välissä on noin 40 kilometriä pitkä Desert View Drive, jolla on toistakymmentä näköalapaikkaa. Itäportin kautta ajamisessa on sekin etu, että kaikki autolla ajettavissa olevat näköalapisteet ovat tien oikealla puolella, ja niille ajaminen on aika paljon helpompaa kuin vasemmalle kääntyminen, koska näkyvyys tielle on toisinaan aika huonoa. Mutta koska me ajoimme eteläportista sisään, ajoimme ensin itäporttia kohti ja sieltä sitten palasimme takaisin eteläporttia ja Visitor Centeriä kohti.

Tien itäpäässä on Desert View Visitor Center. Täällä on näköalojen lisäksi kaikenlaista kahvilaa ja myymälää, sekä näköalatorni. Ja eniten parkkipaikkoja. Vaikka täytyy sanoa, että millään näköalapaikalla ei ollut varsinaisesti ruuhkaa, toisin kuin sitten Grand Canyon Visitor Centerissä, jossa vapaata parkkipaikkaa piti etsiä aika kauan. Ajelimme näitä näköalapaikkoja rauhalliseen tahtiin, ja taisimme pysähtyä jokaiselle. Tässä meni noin suunnilleen kaksi tuntia. Jälkikäteen voi sanoa, ettei ihan jokaiselle ehkä tarvitse pysähtyä, toisaalta jokaiselle pysähtyessä on hauskaa se, että maisema ikään kuin jatkuu, koska seuraavalta näköalapaikalta yleensä näkyy edelliselle. Näköalapaikoilla ei tosiaan ollut ruuhkaa ja jos vähän käveli aidatulta alueelta syrjään, niin varsinkin sai olla rauhassa, ja pelätä kanjoniin putoamista, hehe.

Jos edellisenä päivänä olimme lähinnä mykistyneitä kanjonin eri värien kanssa, niin nyt pääsimme tutkailemaan lähempää kanjonin rakennetta. Kanjoni ei tosiaan ole vain mikään pelkkä yksi railo, vaan useita railoja, joiden keskellä virtaa Colorado-joki. Kanjoni on reilun mailin, eli noin 1,6 km syvä, eikä pohjalle näe oikeastaan kunnolla, koska maakerrokset ovat eri levyisiä. Eri maakerroksia on 11-13 kappaletta (tästä kait käydään tieteessä kovaa vääntöä kuinka monta kerroksia on). Mutta mikä hämmentävintä, useimmat näistä kerroksista on hyvin erotettavissa, ja nähtävissä ihan joka kohdassa. Lisäksi kanjonin pinta on epätasainen, näyttää vähän siltä kun joku katujyrä olisi ajanut sitä vaakasuunnassa, ja ihan millilleen suoraan. Lisäksi kanjonin seinissä on kaikenlaisia koloja ja onkaloita. Colorado-joki näyttää tänä päivänä aika vaatimattomalta, jopa niin vaatimattomalta, että se on välillä vaikea bongata maisemasta! Kannattaa muuten lukea Wikipediasta tai muusta luotettavasta tietolähteestä (haha) Grand Canyonin muodostumisesta, niin saa vierailusta enemmän irti. Mutta kyllä siinä mykistyy aikalailla luonnonvoimien edessä.

Näitä helikopterilentoja kanjonin yli kaupattiin Vegasissa.. ja näitä koneita pörräsikin kanjonin yllä suht usein!

Näköalapisteiden jälkeen jätimme auton kanjonin Visitor Centerin parkkiin, koska tämän lännemmäs ei omalla autolla pääse. Tarkoituksenamme oli löytää joku ravintola Visitor Centeristä, mutta emme löytäneet sieltä kun yhden aika kämäisen kahvilan. Onneksi katsoimme kartasta, että noin puolen kilometrin päässä on Market Plaza, josta löytyikin pari ravintolaa, ruokakauppa sekä posti. Nauroimme postissa aika paljon tälle:

Kerroinkin tässä postauksessani, että täällä meilläpäin Netflixillä on DVD:den postitse tapahtuva lainauspalvelu. Täällä tuo lainauspalvelu taitaa olla aika suosittu, kun sille on postissa oma lokerokin. Eikä ihmekään, onhan tuo netti tuolla niin surkea, ettei varmasti riitä Netflixin striimaamiseen.

Tämän kiven nimi oli jotain tyyliin "duck rock", sillä tässähän on selkeesti ankka! Tai sit ei..

Lounaan jälkeen alkoi reissun ehkä paras juttu, nimittäin haikki Grand Canyoniin! Mutta jätän siitä kertomisen seuraavaan kertaan...