lauantai 1. marraskuuta 2014

Joulu on taas, joulu on taas...

Heti kun Halloweenista päästiin, aletaan puhumaan joulusta...

Ainakin meillä. Nimittäin kävimme tänään Ikeasta hakemassa pipareita ja glogiä. Ja tietenkin joulukalenteri pahalla suklaalla. Olisihan tuon ehtinyt myöhemminkin, mutta emme jättäneet sen varaan, että ehtivät loppua ennen joulua, kuten viime vuonna. Ja koska vietämme joulun tänä vuonna täällä kotona, pitääkin joulupöytään saada jotain melkein suomalaista eli ruotsalaista.


Ikeassa muuten oli vaikka mitä jouluun liittyvää myynnissä, mielestäni viime vuonna ei ollut. Muovijoulukuusia, joulukoristeita, jouluvaloja, joululahjojen pakkaustarvikkeita... Ja nyt kun Halloweenista on päästy, ilmestyvät joulukrääsät pian myös muiden kauppojen hyllyille. Ennen joulua on vuoden tärkein juhla kiitospäivä, mutta koska siihen ei liity tietääkseni mitään ihmeellisempiä koristeita, on joulu se seuraava "krääsäjuhla"... Sitä odotellessa.


6 kommenttia:

  1. Meidän Safewayhin oli yön aikana ilmestynyt joulukoristeita ja -karkkeja. Eivät tasan olleet siellä vielä eilen.

    VastaaPoista
  2. Suomessa joulukarkit on olleet hyllyssä jo ainakin kaksi viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täälläkin olisi taatusti ollut jo pitkään (ja onkin ollut joissain kaupoissa), ellei tuo Halloween olisi vienyt kaupoissa hyllytilaa :)

      Poista
  3. Hyva tietaa, etta Ikeassa glogia - paitsi etta meilla se voi hyvin kulua, kun jouluun on pitkasti aikaa.... Meilla on lahimailla kauppa, jossa myydaan myos suomalaista siirappia - ja hiukan sita jo eilen katsoin, mutta viela jai kauppaan. Viime vuonna tahan aikaan olin jo ensimmaiset piparit paistanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, suomalaista siirappia! Toivottavasti sitä löytyisi täältäkin jostain, pitää kysellä pidempään täällä olleilta vinkkejä :) Ajattelin nimittäin myös itse tehdä pipareita noiden Ikeasta ostettujen lisäksi!

      Poista