sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Stanford Universityn kampuskierroksella

Tykkäsimme taannoisella USA:n itärannikon reissulla niin paljon MIT:n kampuskierroksesta, että päätimme eilen lauantaina tehdä sellaisen ihan täällä kotihoodeilla, tuossa vähän pohjoisempana kun sijaitsee kuuluisa Stanfordin yliopisto. Tämä ei ollut ensimmäinen kertamme Stanfordissa, mutta ensimmäinen "ohjattu" kierros. Lisäksi minun mieleeni oli jäänyt tältä haikilta nähty kellotorni, joka jälkikäteen paljastui Hooverin torniksi. Joten siellä piti päästä käymään!

Hoover Tower
Aloitimme Hooverin tornilla. Se on 87 metriä korkea ja sen ylätasanteelle pääsee katselemaan maisemia. Sisäänpääsymaksu on hurjat 2 dollaria henkilöltä. Me olimme lauantaina iltapäivällä liikenteessä, joten jouduimme jonottamaan hissiä reilun vartin, muuten en usko paikan olevan yleisöryntäys. Sinänsä tornissa ei ole muuta nähtävää kuin maisemat, mutta hauskasti muusta "lähiöstä" erottuu keltapunaiset yliopistorakennukset. Seinillä oli myös valokuvia joka ilmansuuntiin, ja näihin valokuviin oli merkitty maisemassa näkyvät rakennukset. Oli siellä myös Nokian konttori mainittu, joten nyt sekin on sitten nähty (ei vaan olen sen kyllä ihan oikeastikin nähnyt!).

Onneksi seinillä oleviin maisemakuviin oli nimetty maisemassa näkyvät rakennukset!
Kuvassa näkyvä vihreä ovaalin muotoinen ruohokenttä eli "The Oval" :)
Tornista oli tietysti kiva bongailla kaikkea muutakin: tässä ehkä häät?
Tornin kellot oli vähän rempassa, mutta hienot

Tornin jälkeen lähdimme kiertueen alkupisteelle eli Stanfordin yliopiston visitor centerille. Yliopisto tarjoaa päivittäin kaksi ilmaista kiertuetta kiinnostuneille klo 11 am sekä 3:15 pm, josta jälkimmäiselle me siis osallistuimme, yhdessä noin kahdenkymmenen muun kiinnostuneen kanssa :). Oppaamme oli toista vuotta opiskeleva tyttö. Parastahan noissa kiertueissa on kuulla todellisen opiskelijan kokemuksia, toki tälläkin tytöllä oli aika sellainen perusamerikkalainen "kaikki on niin awesomea (upeaa)" -mantra päällä. Mutta niin innokkaasti tyttö puhui itse opiskelusta, että pari rakennusta jäi esittelemättä kiertueen aikana. Mutta käytännössä kiersimme kampuksen merkittäviä paikkoja: kävelimme Hooverin tornin sekä ison puistoalueen nimeltään "Oval" ohi, tekniikan kampuksen ohi, sekä ison pääaukion läpi. Näimme myös vaikuttavan Memorial Churchin. Opas kertoi myös paljon yliopiston historiasta, mutta tässä se pähkinäkuoressa: Yliopiston perusti Stanfordin pariskunta muistoksi kuolleelle pojalleen vuonna 1885. Jo alusta alkaen yliopisto perustettiin tasa-arvoisille periaatteille mitä tulee mm. sukupuoleen, kansalaisuuteen tai uskontoon. Yksi perustajien periaatteista oli tehdä yliopistosta lukukausimaksuton, mutta se periaate kaatui jo vuonna 1920. Vielä nykyäänkin nuo periaatteet pitävät paikkansa (ei tietysti ihmekään, sehän olisi muuten syrjintää!), mutta oppaan mukaan myös hakuprosessissa ei valitsijat näe hakijan taloudellista tilannetta  (tai tuentarvetta) tehdessään valintoja, tiedä sitten pitääkö paikkansa. Yksi "todiste" tuosta tasa-arvosta jo perustamisaikana on tuon Memorial Churchin julkisivun kuva, siinä nimittäin on kuvattuna yhtä monta naista ja miestä, ei ollut mikään itsestäänselvyys tuona aikana...

Näillä teillä ei saanut ajaa autot (ainakaan tuolloin)
Näkymä Oval:lta keskusaukiolle ja takana olevalle Memorial Churchille
The Oval

Tää Memorial Church oli oikeasti vaikuttava...
Varsinkin kun läheltä näki, että se oli tehty mosaiikista!
Jännintä tuolla kampusalueella oli, että siellä näki enemmän pyöriä kun autoja. Itse asiassa kampusalueen tiet olivat suljettu autoliikenteeltä sellaisilla nostettavilla ja laskettavilla pylväillä, en tiedä onko ne arkisin alhaalla vai ylhäällä. Mutta pyörillä opiskelijat tuntuvat liikkuvan, eikä ihmekään, koska välimatkaa rakennusten välillä riittää! Oppaamme oli kotoisin New Yorkin Manhattanilta ja kehui kovasti Stanfordin julkista liikennettä (siellä ilmeisesti kulkee omat shuttle-bussit) sekä koko pohjois-Kalifornian alueella kulkevaa Caltrainiä. Täytyy sanoa että ensimmäinen jonka kuulee kehuvan Caltrainiä, itsekin pidän sitä hitaana ja epäkäytännöllisenä junana (olen sillä muutaman kerran mennyt lentokentälle ja San Franciscoon).

Kyllähän sitä kelpaa palmujen katveessa opiskella!

Niin ja jos et tiennyt missä yritys nimeltä HP on perustettu, niin nyt tiedät: nimittäin Stanfordin yliopistossa. Herroilla Hewlett ja Packard on siellä myös nimetyt rakennukset. Samoin Google on perustettu Stanfordissa, kuten myös Yahoo! ja Nike (tuon vikan minulle kyllä kertoi Wikipedia).

Mr. Packardin rakennus
Mr. Hewlettin rakennus
Kierros kesti noin 70 minuuttia, ja voimme sitä kyllä lämpimästi suositella kenelle vain! Oli taas ihan älyttömän mielenkiintoista kuulla opiskelusta täällä. Ei voi kun miettiä miten erilaista opiskelu on Suomeen verrattuna. Siis itse opiskelusta en tiedä, mutta vaikka se, että täällä näiden on pakko osallistua opiskelujen ulkopuolisiin aktiviteetteihin, ja asua eka vuosi "dormissa" eli asuntolassa, jossa joudut jakamaan huoneen toisen ekan vuoden opiskelijan kanssa (jota et tietenkään saa valita itse, vaan jonka tapaat ensimmäisen kerran muuttopäivänä). Suomalainen vain kysyisi, onko pakko ;). En siis sano, että tulisipa kyseinen systeemi Suomeen, en missään nimessä! Mutta aikamoisia eroja, eikä vähiten tämä sää! Tuo opaskin oli ihan pähkinöinä Kalifornian säästä, joten ilmeisesti ihan amerikkalaistenkin keskuudessa Kalifornian sää on vertaansa vailla...

Auringon laskiessa oli vielä pakko napata kuva Hooverin tornista
Sekä kuvatodiste siitä että täälläkin on syksy!
Kierroksen jälkeen menimme vielä nopeasti pyörähtämään viereisellä Stanfordin ostoskeskuksessa. Harmiksi oli ehtinyt vaan jo tulla pimeä (täällä tulee talviaikaan siirtymisen myötä pimeä jo puoli kuuden maissa, aivan liian aikaisin!), sillä menimme pyörähtämään tuonne juuri siksi, että saisin otettua valokuvia, kun kerrankin jaksoin järkkäriä kantaa mukana. Kyseinen ostari kun on ihan heittämällä alueen kaunein! Täällä kun moni mall on järkyttävän näköinen betonimöhkäle, jossa ei ole ulospäin edes näyteikkunoita, mikään muu kun kyltti ei siis kerro sen olevan ostospaikka. Tuo Stanfordin ostari on joukko rakennuksia, joissa näyteikkunat, ja mikä parasta, myös ulkopuoli on sisustettu kasvein ja puutarhakaulustein. Aivan älyttömän viihtyisä ostari. Liikkeet taas ovat pääasiassa luksusliikkeitä ja tavisliikkeitä, eivät siis outletejä. Siksipä tuolla en juuri shoppaile, kun halvemmallakin löytyy samat jutut. Täällä tuo joulumyynti tosin alkaa olla jo käynnissä, ja liikkeessä näytti olevan kyllä ihan hyviä tarjouksia.


Kyseisessä ostoskeskuksessa sijaitsee myös Marimekon liike! Tuo on itse asiassa ainut ei-oman-alan työpaikka, jonne olen hakenut töihin! No, ilmeisesti sinne ei pääse ihan vain olemalla suomalainen, haha! Itse asiassa ostarilla on muutakin Marimekkoa, sillä useimmat pihalla olevista puutarhakalusteista oli päällystetty Unikolla. Olenkohan keski-ikäistymässä kun tuo musta unikko alkaa näyttämään vuosi vuodelta paremmalta? Vai onko tämä vain tätä kotimaan ylpeyttä maailmalla???


Ostarilla on myös megaisot Applen ja American Girlin liikkeet. Tuosta Applen liikkeestä oli pakko ottaa kuva, koska se nyt vaan on niin hieno "lasikupu". Tuo American Girl -liike taas on melkoinen: myynnissä on melkoinen määrä eri tyttönukkeja, joilla on nimet ja taustatarinat. Näiden ohella tietysti myydään tytöille kaikenlaista oheiskrääsää ja toimintaa. Vaikka olen ihan vilpittömän kiinnostunut konseptista, en silti tajua, miksi myydä nukkeja valmiilla spekseillä, eikös nukella leikkimisen pointti ole, että saa itse keksiä nimen ja tarinan. Tämä siis tälläinen humoristinen kommentti, eipä minulla oikeasti ole mitään konseptia vastaan!

Applen liike
Yksi American Girlin nukkevaihtoehdoista
Tietysti esillä oli jo paljon joulukoristeita! Mitähän tuo on joskus kuukauden päästä?

Joulupukin lumottu (punapuu)metsä
Niin amerikkalaista, niin amerikkalaista...!

Kotiin ajelimme Palo Alton ja Mountain View'n kautta megapitkää El Camino Real -tietä pitkin. Oli hämmentävää nähdä tuolla Palo Altossa niin paljon hotelleja, niitä on varmasti enemmän kuin San Josen keskustassa tai missään muualla Piilaaksossa. Kertoo kyllä ketkä täällä yöpyvät, nimittäin bisnesmatkustajat. Samoin kiinnitin huomiota bensan hintaan. Täällä kun bensan hinta antaa osviittaa siitä miten hyvällä (ja siten kalliilla) alueella ollaan. Tuolla bensa oli 20-30 senttiä kalliimpaa gallonalta kuin mitä meillä kotona Campbellissä, ja meillä se on vielä aika kallista bensaa! Autoliikkeetkin oli vähän erikoisempia, mm. McLaren ja Tesla (tosin näiden välissä oli Volvon liike!).

Sellaista maakuntamatkailua tällä kertaa!




2 kommenttia:

  1. Tykkaan itse yliopisto alueista - ja onneksi paasen joskus myos tyon puolesta 'haahuilemaan' - mielenkiintoista myos huomata kuinka eri kouluille on oma rakennustyylinsa. En yhtaan muuten ihmettele, miksi nuoret haluavat esim. NY:n alueelta opiskelemaan Kaliforniaan - jossain vaiheessa sita lunta on nahty tarpeeksi. Tein oman paikallisvierailun joskus NC Staten kirjastoon - ja ihan kiva (ja halpa) kokemus - ja myos paikallisen opiskelijan vetamana.
    http://asplundtravel.blogspot.com/2013/09/nc-state-hunt-kirjasto-kirjaton-kirjasto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas mielenkiintoinen tuo kirjaton kirjasto, josta kirjoitit! Aikamoista tiedettä tuo kirjojen lainaaminen :) Itse tykkään kirjastossa (ja kirjakaupoissa) haahuilla ja selailla kirjoja, tuolla se tuskin onnistuisi. Mutta kätevää tietysti, jos tiedät minkä kirjan lainaat ja etenkin esimerkiksi opiskelukirjojen kanssa!

      Itse olen vasta täällä alkanut arvostaa ilmaisia kiertueita ja henkilökuntaa, joka on nimenomaan valjastettu vierailijoiden neuvontaan - heitä kun on joka paikassa aika runsaasti. Nykyään siis aina pyrin menemään tuollaiselle kiertueelle, jos mahdollista!

      Poista