sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulupukkijuoksussa

Osallistuimme tänään tapahtumaan nimeltä TiVo SantaRun Silicon Valley. Kyseessä oli 5 kilometrin juoksu/kävelylenkki jouluteemaan pukeutuneena. Tapahtuman tuotto (osallistumismaksut) menevät San Josen keskustassa sijaitsevan Christmas in the Park:n (joulutori) sekä Downtown Ice:n (luistelukentän) hyväksi. Tuo oli siis eräänlainen hyväntekeväisyystapahtuma, vaikka itse vierastankin hieman sitä, että hyväntekeväisyydeksi sanotaan mitään muuta kuin sellaista välitöntä apua sitä tarvitseville, mutta täällä Amerikassa käsite taitaa olla vähän laajempi!

Koska kyseessä oli joulupukkijuoksu, me tietenkin pukeuduimme joulupukeiksi! Osallistumisen yhteydessä oli mahdollista ostaa viidellä dollarilla joulupukkiasu, joten sen hommaaminen sujui tosi kätevästi. Nuo saamamme asut oli huopakankaasta, ja omat housuni ehdin repiä jo edellisenä päivänä, ja pääsin heti ompelemishommiin.

Lähtöportilla oli jo aika pitkä jono
Suurin osa oli pukeutunut tuohon samaan joulupukkiasuun, kun mekin

Reitti meni San Josen keskustan lähettyvillä. Saapuessamme lähtöpaikalle oli lähtöportilla jo melkoinen tungos. Osallistumismäärästä en löytänyt mitään virallista tietoa, mutta numeroita näin 2500-alkuisia, joten siitä päätellen osallistujia oli ainakin tuon verran. Tietysti ennen starttia laulettiin kansallislaulu, niin kuin aina täällä ennen mitä tahansa kisaa. Osallistujia oli laidasta laitaan, mutta kiinnitin huomioni siihen, että tosi paljon oli perheitä. Näimme hienoja jouluaiheisia asuja, vaikka suurimmalla osalla olikin tuo sama joulupukkiasu tai sininen kisapaita. Kannustajia teillä oli vähän ja oikeastaan ainoastaan maalialueella. Täällä noita tapahtumia kun on niin paljon, niin ehkä ihmiset eivät vain tieneet tuosta.

Reitti oli ihan tasaista asfalttia, ja ehkä vähän tylsästi meni käytännössä kadun päästä päähän. Tosi moni aloitti juosten, mutta jatkoi kävellen viimeistään mailin kyltin jälkeen. Meillä oli tarkoitus juosta ihan rauhallisesti hölkkävauhtia, ja ainakin aluksi se oli ihan oikea taktiikka, koska alun tungoksessa ei kovaa päässytkään. Haastetta lenkkiin toi kyllä parrassa ja tuossa asussa juokseminen, sillä laämpötila kohosi lähes 20 asteeseen ja aurinko porotti ja oli todellakin kuuma! Luonne ei kuitenkaan antanut periksi heittää partaa/tonttuhattua pois ennen maalia. Maalissa oma kello pysähtyi aikaan noin 34:30, viralliset tulokset tulee joskus myöhemmin. Ihan hyvä aika!

Aina pitää kuvata mitä ruokaa saa maalissa, tässä osa niistä.

Maalissa oli tarjolla vaikka minkälaista herkkua. Voimme melkein väittää, että tuolla oli paremmat tarjoilut kun Suomessa puolikkaalla/maratonilla! No, Amerikassa kaikki on isompaa. Tarjolla oli vettä, proteiinipatukka, banaani, juotavaa omenasosetta, oreo-täytekeksejä ja suklaamaitoa (eli kaakaota). Maali sijaitsi Christmas in the Park -joulutorin vierellä, ja olisi ollut hyvä tilaisuus katsastaa sekin, mutta suuntasimme lähijuna-asemalle ja kotiin aika nopeasti, ennen kuin ehti tulla kylmä. Mainio tapahtuma!

Maalissa!

2 kommenttia:

  1. Ehtisikö noin reippaat joulupukit vielä Suomeen? ;)
    t. Eläkkeelle jäävä joulumuori

    VastaaPoista