Mount Diablo sijaitsee samannimisessä luonnonpuistossa San Francisco Bay Arean itäosissa, meiltä reilun tunnin ajomatkan päässä. Vuorelle voi kiivetä montaa haikkireittiä - tai ajaa autolla huipulle. Me halusimme nimenomaan kiivetä itse, ja valitsimme suhteellisen pitkän, 13 mailia (20,9 km) pitkän reitin, jolla näkee paljon laajemmin luonnonpuiston, ei vain vuorenhuippua. Nousua reitillä oli 982 metriä, eli melkein kilometrin!
 |
| Tälläisen reitin sykemittarini piirsi |
Olimme puistossa meille epätyypillisen aikaisin, ennen klo 11:tä, koska olimme varautuneet 6-8 tunnin haikkiin. Lähdimme Mitchell Canyonin puoleiselta parkkipaikalta. Kävimme Mitchell Canyon visitor centerissä, jossa park ranger kyseli reittiämme. Näytettyämme reittimme puhelimesta, park ranger antoi meille ilmaisen reittiopasmonisteen, jossa oli lähes tismalleen sama reitti kuin suunnittelemassamme reitissä (itse asiassa luulimme sen olevan täysin sama, mutta ei se ollutkaan). Park ranger myös varoitteli, että reittimme olisi raskas, vaativa ja paljon aikaa vievä. Olisimme voinneet tuolta visitor centeristä ostaa kunnon kartan, mutta päätimme pärjätä tällä monisteella. Moniste osoittautuikin erittäin hyväksi, ja oikeastaan aika korvaamattomaksi, sillä alussa piti useammassa risteyksessä osata valita oikea polku. Parasta tuossa monisteessa oli myös se, että siinä oli kuvattuna myös korkeusprofiili, koska sen avulla tiesi aika hyvin mitä oli odotettavissa.
 |
| Ohjemoniste, jonka kääntöpuolella oli kartta |
 |
| Sykemittarini piirämä korkeusprofiili, joka vastaa aika hyvin ohjemonisteen vastaavaa. |
Itse haikki vuorelle oli aika rankka, minulle siis. Timolle ei tuntunut tekevän ollenkaan tiukkaa, kuinka ärsyttävää, heh. Tämä oli meille korkein vuori, jonne olemme kiivenneet koskaan, ja itse asiassa toisiksi pisin haikki ikinä. Vaikka olemme tehneet paljonkin haikkeja, aika harvoissa on ollut isoja nousuja, joten tässä riitti haastetta.
Tässäpä tunnelmiani reitin varrelta:
Mailit 0-1 (0-1,6 km): Eipä tässä mitään, täähän on helppo haikki, pientä kevyttä nousua...
Mailit 1-3 (1,6-4,8 km): Mihin olen ryhtynyt??? Tämä polku vain nousee koko ajan jyrkemmässä kulmassa... Jokaisen mutkan jälkeen näkyy vain nousua... Pitäisköhän kääntyä takaisin, ei tässä ole mitään järkeä! Pysähdyn puuskuttamaan ihan liian usein jäljellä olevaa matkaa ajatellen. Polulla on myös paljon irtokiviä, joka tuo lisähaasteet, vaikka on haikkikengät jalassa. Syön tässä vaiheessa ensimmäisen energiapatukan ja kaivan reittiohjemonisteen esille. Huomaan, että tämä kohta on itse asiassa koko reitin jyrkin (silmämääräisesti noin 45 kulmassa). Päätän jatkaa sisulla ensimmäiselle välietapille Murchio Gapille 3 mailin kohdalle, koska olisi niin typerää luovuttaa jo nyt.
3 mailin (4,8 km) välietappi: Vihdoin välietapilla. Istun kivelle tutkailemaan karttaa. Vielä toinen 3 mailia huipulle, mutta korkeusprofiilin mukaan polku jatkuu ylöspäin keskimäärin hieman loivempana... ELI PAHIN ON EHKÄ JO TAKANA, JEE! Päätän, että lähden jatkamaan vielä polkua ylöspäin, käännyn sitten takaisin, jos tuntuu yhä rankalta. Päätöstä vahvistaa vielä se, että ensimmäisen kerran haikin aikana katson maisemia, ja tajuan kiivenneeni jo aika korkealle. Ja maisemat on aika upeat. Tämä itäpuolinen Bay Area on meille paljon vieraampaa seutua, ja ihmettelemme mm. tuulimyllypuistoa, jota emme ole koskaan aiemmin nähneet.
 |
| Ekan välietapin maisemat |
 |
| Polku meni "pöheikössä", joten maisemia ei nähnyt kunnolla ennen välietappia |
 |
| Tuulimyllyjä! |
Mailit 3-5 (4,8-8 km): Polku todellakin jatkuu loivempana. Reitillä on jopa jokuinen pieni alamäki! Olen hetken tyytyväinen päätökseeni jatkaa. Maisemat ovat mitä upeampia... Mutta sitten se armoton nousu taas alkaa. Vastaan tulee huipulta alaspäin menevää porukkaa. Yksi nainen huikkaa meille "This is where the fun part begins" (tästä se hauska osa alkaa), ja en ole ihan varma oliko tsemppausta vai suoranaista kettuilua. Mutta seuraava noin mailin pätkä on yhtä kamalaa nousua. Alan odottamaan kovasti 5 mailin täyttymistä, koska sen jälkeen on enää alle maili huipulle. Pysähdymme hieman ennen 5 mailia tasanteelle syömään eväsleivät, koska energiat on vähissä. Katson ylöspäin, ja näen huipulla sijaitsevan visitor centerin! Niin lähellä... mutta niin kaukana! Saan huipun näkemisestä uutta energiaa, todellakin jatkan huipulle, vaikka joutuisin konttaamaan ylös!
 |
| Sinne se polku jatkuu ylöspäin... |
 |
| Maali (kiiltelevä piste) näkyvissä! |
Mailit 5-5,8 (8-9,3 km): Käännymme polulle, jonka nimi on lupaavasti "Summit Trail". Matkaa vain vajaa maili, mutta tässä vaiheessa sekin tuntuu aika paljolta. Jaan loppumatkan osiin, puoli mailia alemmalle parkkipaikalle, ja siitä vain alle puoli mailia ylös huipulle. Lasken jopa askeleita, ja psyykkaan ajattelemaan, että aina jaksaa 100 askelta kivuta ylöspäin pysähtymättä. Alemmalta parkkipaikalta lähdemme kipuamaan huipulle todella jyrkän näköistä polkua ylös. Vieressä huristaa autotietä pitkin autoja ylös huipulle, ja mietin, miksi me emme tulleet tänne autolla??? Polku huipulle katkeilee vähän väliä autotien ylitysten ym. vuoksi, ja tämä on juuri sellaista toivottua häiriötä, että unohtaa tämän oman tuskan. Ja sitten vihdoin pölähdämme pusikosta huipun parkkipaikalle!
 |
| Maisemat eivät olleet hullummat lähellä huippua..! |
5,8 mailin (9,3 km) välietappi huipulla: Sykemittari näyttää ajaksi 4 tuntia 18 minuuttia, aika kauan meni kymmenen kilometrin kapuamiseen... Huipulla on kahdentyyppistä porukkaa: iloista ja puheliasta autolla tullutta porukkaa. Ja sitten meitä hikisiä hiljaisia haikkaajia ja pyöräilijöitä, hehe. Syön eväsleivän loppuun ja ostamme visitor centeristä limpparia, koska tarvitsemme sokeria. Menee hetki toipua noususta. Mutta sitten kun menee katsomaan tasanteelle maisemia... vautsi! Tuijottelemme maisemia tunnistamatta oikeastaan mitään paikkoja, mikä on vähän outoa, koska luuli tuntevansa tämän Bay Arean jo suhteellisen hyvin maantieteellisesti. Huipulla on todella kylmä tuuli, joten onneksi meillä on takit mukana. Emme viitsi kauaa vilustuttaa itseämme, joten hengailemme huipulla ehkä noin puolisen tuntia.
 |
| Huipulla! |
 |
| Huipun visitor center |
Mailit 5,8-12,4 (9,3-20 km): Laskeudumme alas vuorelta eri reittiä kuin mitä tulimme. Lasku on loivemmassa kulmassa kuin ylösmeno. Näemme matkalla Juniper Campgroundin, jossa ihmisiä telttailemassa. Näemme matkalla useita ihmisiä, jotka ovat vasta kiipeämässä huipulle. Vasta alasmennessä näen, miten tuskaiset ihmeet ylöskapuavilla ihmisillä on. Täällä on tapana tsempata ylösmeneviä sanomalla "Almost there!" (melkein perillä), mutta kun maileja alkaa kertyä, ei voi enää edes niin sanoa vastaantuleville. Toivottavasti ehtivät ennen pimeää ylös ja takaisin. Alasmeno on helppoa, tosin pitää olla varovainen irtokivien kanssa, ettei "liukastu". Kun alasmenomaileja alkaa olla noin 4 takana, alkaa pohkeet kramppailla. Emme pysähdy kertaakaan, koska jatkaminen pysähtymisen jälkeen tuntuu vain pahemmalta kuin tasainen pieni liikkuminen. Mailit alkavat painaa jaloissa, mutta viimein maisemat alkaa näyttää tutuilta, ja maali alkaa häämöttää. Kuulemme edestäpäin riemunkiljahduksia, ilmeisesti edellä kulkenut seurue on aika iloinen maaliinpääsystään. Mekin olemme, tietysti!
 |
| Alaspäin |
 |
| Matkalla näimme peuroja.. sain napattua vain surkean kännykkäkuvan |
Kello pysähtyy 7 tuntiin ja 11 minuuttiin. Kilometrejä meille kertyi 21 km ja 21,3 km (minun sykemittarini todennäköisesti jossain vaiheessa kadotti signaalin ja siksi nuo ylimääräiset 300 metriä). Vaikka ohjemoniste ilmoittu pituudeksi 12,4 mailia eli 20 km, luulemme silti että meidän mittarimme 21 km oli oikea pituus. Jo ihan sen takia, että pyörimme jonkin verran huipulla. Ja koska Yelpissäkin luki, että virallisen reittikartan pituus on alle todellisen.
 |
| Maalissa! |
Tuon reitin voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa, mutta puiston ohjemonisteessa suositellaan kiertämään se noin päin kun me kierrettiin. Jos kiertää toiseen suuntaan, on nousu hieman loivemmassa kulmassa, mutta se on yli 6 mailia (yli 9,7 km), kun tuohon "meidän" suuntaan se oli alle 6 mailia. Pieniä eroja tosin, mutta oman kokemukseni mukaan sillä pienelläkin erolla on väliä, haha. Sitäpaitsi maisemat olivat paremmat tuohon meidän kiertosuuntaan, koska upeimmat maisemat oli menosuuntaan, eikä selän takana.
Vaikka nousu tuntui todella tuskaiselta paikotellen, voi olla ylpeä itsensä voittamisesta ja sisukkuudesta. Sinänsä kyllä tuo nousun tuottamat vaikeudet kyllä ihmetyttää, koska olen (omasta mielestäni) hyvässä kunnossa (ehdottomasti parhaimmassa kunnossa ikinä elämäni aikana) ja aerobistakin liikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti... Ilmeisesti pitää siis lisätä "ylämäkitreeniä" liikuntoihin, sillähän se varmasti helpottuu.
Ei hitto meika taalla taas kateudesta virhea. Makin haluan haikkaamaan!! (Hitto kun asutaan taalla "pannukakun" paalla!!) Suosittelisitko muuten noita Garminin kelloja? Joku tuollainen vekotin on itsellakin ollut pohdinnassa jo hetken. Tuo taitaa olla sellainen, joka kytketaan tietokoneeseen jalkikateen nahdakseen "tulokset"? Tai vissiin kaikki sykemittarit on kylla sellaisia?
VastaaPoistaPitää nauttia vielä näistä vuorista ennen paluuta pannukakku-Suomeen (etelä-Suomeen). Mutta ymmärrän hyvin, että varmasti haluaisit vuorille päästä :D Tuo mun Garmin Forerunner 110 on jo nelisen vuotta vanha, ja mun eka sykemittari, joten en osaa sanoa merkkien väliltä. Mutta hyvin toi on mun tarpeisiin riittänyt, kun siinä on kaikki perustoiminnot :) Mutta ei mitään hienoja treeniohjelmia, jos sellaisia kaipaa. Uusimmissa malleissa on varmasti langattomat tiedonsiirrot, tossa mun mallissa vielä johdon kautta :) Garminissa on vissiin se hyvä puoli, että kaikissa kelloissa on integroitu gps, kuin muilla merkeillä tarvii ilmeisesti jotain ylimääräistä lähetintä kantaa (joka ostettava lisävarusteena)?! Siitä ohjelmasta jonne harjoitukset ladataan koneelle (Garmin Connect) en kauheesti tykkää, mutta se on tietty makuasia. Enkä muista ikinä ladata sykemittaria, mutta se ois varmaan mulla kaikissa merkeissä sama ongelma :D
PoistaNimenomaan haluan mahdollisimman yksinkertaisen ja helppokayttoisen. Ei mitaan lisaosia yms yms. En oo yhtaan tekniikkaihminen ja heti kun pitaa jotain monimutkaista vekotinta kayttaa niin turhaudun. GPS ois tietty plussaa. Se siis mittaa reitin ja piirtaa(ko) kartalle teidan kulkeman reitin?
PoistaJoo, tuo postauksessa oleva karttakuva ja tuo korkeusprofiili on juurikin garminista saatu. Muuten tuon Garminin kutsuminen sykemittariksi on vähän harhaanjohtava, koska jos tolla haluaa sykettä mitata, niin tarvii myös sykevyön. Mulla se tosin tuli samassa paketissa, mutta sykevyön voi myös joutua ostamaan erikseen. Mutta niin se on kaikilla merkeillä tietääkseni. Tuo on ihan suht helppokäyttöinen, mulla oli itse asiassa monta vuotta ohjekirja hukassa, ja hyvin pärjäsin ilmankin :)
PoistaNoniin Garmin taitaa kyllä mennä hankintaan. En minä mitään sykevöitä tarvi:D just nuo reitit ja kartat eniten kiinnostaa. Saishan puhelimeenkin appin kyllä, mutta on tässä kellossa muitakin haluttuja ominaisuuksia:)
PoistaJoo, ilman sykevyötä aika samat ominaisuudet tuossa on kuin kännykän applikaatiossa. Mutta gps on parempi kuin kännykässä, eikä tota kelloa käyttämällä tartte kännykkää kantaa mukana tai kuluttaa sen akkua. Niin, Garmin on jenkkiläinen, joten luulisin niiden olevan aika edullisia täällä, ainakin Amazonissa näyttäis olevan ihan hyvin hinnoin :)
PoistaHatunnoston arvoinen suoritus ja hyvin kuvailtuja patikointitunteita!! Tuttuja ilon ja epätoivon tunteita, mutta on sen vaan hienoa puuhaa. Maisemat ja kuntoilun tuoma hyvän olon tunne on ihan superia! Joskus aina tuntuu, että patikointi vaatii ihan omanlaistansa kuntoa ja laskeutuminenhan muuten taitaa olla nousuakin raskaampaa, kun lähes kaikki rasitus kasautuu etureisilihaksille. Oli varmaan kiva fiilis reissun jälkeen?
VastaaPoistaKiitos! Todellakin tuntuu epätoivoiselta paikoitellen, mutta se endorfiiniryöppy suorituksen jälkeen on kyllä niin mahtava! Kaikki tuskan tunteet haihtuivat, kun huipulle pääsi! Ja tosiaan tuo laskeutuminen, siihenkin pitää jättää energiavarastoja, koska huonosti/huolimattomasti astumalla voi käydä köpelösti (varsinkin kun tuolla oli paljon irtokiveä polulla). Minulla alkoi pohkeet kramppailemaan loppulaskeutumista kohti ja kyllä muuten oli nuo etureidetkin kipeänä jälkikäteen.. Mutta se on tervettä lihaskipua :)
Poista